Nainen lähti kirjaimellisesti kävelemään kotoaan ja jätti perheensä, mikähän saa pään sekoamaan tuolla tavalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän tuota tapausta. Hänen ei tarvitse kuolinvuoteella katua, ettei uskaltanut elää kuten halusi. Itsekin haluaisin tehdä paljon pienemmän irtioton mutta en uskalla. Jokunen vuosi sitten tajusin millaista elämää haluaisin elää. Aloin liikkumaan paljon luonnossa ja olin poissa 3-10h vapaapäivinä. Koin vihdoin eläväni ja olin täynnä virtaa. Seurauksena vihainen vaimo koska olisi pitänyt olla kotona hänen kanssaan. Melkein tuli ero. Lapset jo isoja eikä asu kotona. Harrastus loppui. Vaimo on nykyään tyytyväinen, itse kärsin salaa. En tiedä kauanko jaksan.

Ja heti tuli alanuolia. Tästä syystä en tästä puhu kenellekään. En vaimolle, lapsille tai ystäville. Jos uskaltaisin, ottaisin eron, irtisanoutuisin töistä, myisin kaiken ja ostaisin erittäin halvan asunnon jostain syrjempää metsän keskeltä. Lopun elämäni max 20-30 vuotta eläisin nykyisen suurehkon omaisuuden os

Minä alapeukutin, koska on lammasmaista luopua mielekkäästä tekemisestä kumppanin vuoksi. En siksi, että olet mies. Eiköhän tuosta olisi saanut jonkun kompromissin sovittua, mutta mieluummin uhriuduit vikisemään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siinä, ap, ole kyse "sekoamisesta" tai kysellä jonkun miehen kestämisiä. Siinä toteutetaan jokin omassa mielessä kypsynyt ajatus, joka on suurempi sitä arkipäiväistä rutiinia. Että tuon suorituksen jälkeen voi jatkaa elämää entistä rikkaampana, kokeneempana ja henkisesti isompana.

Sinäkin, ap, ymmärtäisit, ja voisit toteuttaa itsesi kanssa jotain omaa juttuasi. Mutta sinä pelkäät. Pelkäät poistua omalta mukavuusalueeltasi. Pelko selittää valtaosan ihmisen reaktioista ja ajattelusta. Oman pelkosi takia et haluaisi antaa muillekaan vapautta tehdä jotain sellaista, joka itseäsi pelottaa. Tiedän tuon hyvin. Isäni on juuri tuollainen. Pelkuri, mutta omasta mielestään kova jätkä. 

Hienoja sanoja joilla koitat peitellä sitä ettet uskalla ottaa vastuuta elämässä. Jos haluat elää itsekkäästi ja tehdä mitä huvittaa niin sinkkuna se onnistuu hyvin. Jos ole

Hahaa! Juurikin olen tallannut elämässäni omia polkujani, eikä parisuhde siinä ole mikään este. Eihän parisuhteessa omisteta toista ihmistä enempää kuin sinkkunakaan. Päin vastoin. Mitä enemmän annat kumppanillesi vapautta, sitä varmemmin hän pysyy vierelläsi eikä halua lähteä. Mitä enemmän roikut kiinni ja yrität kahlita toisen elämää, niin käy päinvastoin. Mutta sulla on tuo menettämisen pelko, ja koet kaiken normiarjesta poikkeavan uhkana.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän tuota tapausta. Hänen ei tarvitse kuolinvuoteella katua, ettei uskaltanut elää kuten halusi. Itsekin haluaisin tehdä paljon pienemmän irtioton mutta en uskalla. Jokunen vuosi sitten tajusin millaista elämää haluaisin elää. Aloin liikkumaan paljon luonnossa ja olin poissa 3-10h vapaapäivinä. Koin vihdoin eläväni ja olin täynnä virtaa. Seurauksena vihainen vaimo koska olisi pitänyt olla kotona hänen kanssaan. Melkein tuli ero. Lapset jo isoja eikä asu kotona. Harrastus loppui. Vaimo on nykyään tyytyväinen, itse kärsin salaa. En tiedä kauanko jaksan.

 Älä ole lapanen. Mun mies kanssa näytti pitkää naamaa, kun aloin viettää vapaa-aikaani metsässä eli harrastaa talvella lumikenkäilyä ja kesäisin & syksyisin marjastamista. Siis siitä huolimatta, että vallan mielellään se niitä mun marjasaalita sitten pitkin talvea ahtaa napaansa. Minä naaman vääntelylle ja marmatukselle pskat nakkaan, kyllä aikuinen ihminen pärjää kotona ilman lapsenvahtiakin.

Ymmärrän oikein hyvin. Olen pyörittänyt tätä perhearkea ja mies on nämä vuodet vaan valittanut, että raskasta on. Muistaakseni oli itse mukana kun näitä lapsia tehtiin. Sen lisäksi, että kasvatan lapsia ja teen kaikki päätökset ja suunnitelmat, koska hänestä ei siihen ole, raahaan tuota kivirekeäkin perässä. Kunhan lapset lähtee tästä omilleen,  niin minäkin lähden, enkä takaisin tule. Ei meillä ole mitään yhteistä. Mulla on omat suunnitelmat tehtynä ja nyt vain elän päivä kerrallaan, odottaen lähdön hetkeä.