IL: Sebastian Tynkkynen kiehahti tutkijan puheista Väläytti rajua ratkaisua
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen tuohtui Ulkopoliittisen instituutin tutkijalta saamastaan kritiikistä ja ehdotti instituutin rahoituksesta leikkaamista.
Maanantai-iltana Tynkkynen oli Ylen A-studiossa keskustelemassa Palestiinan valtion tunnustamisesta. Mukana keskustelussa olivat myös europarlamentaarikko Jussi Saramo (vas) sekä kansanedustajat Tytti Tuppurainen (sd) ja Sari Tanus (kd).
Suoran lähetyksen aikana Ulkopoliittisen instituutin (UPI) vanhempi tutkija Toni Alaranta kritisoi viestipalvelu X:ssä Tynkkystä ja Tanusta, jotka puhuivat Palestiinan tunnustamista vastaan.
Joko KD:n ja PS:n edustajat jakavat tietoisesti disinformaatiota A-studiossa tai sitten yksinkertaisesti ovat todella hataralla tietopohjalla liikkeellä, Alaranta kirjoittaa julkaisussaan.
Disinformaatio on tarkoituksellisen harhaanjohtavaa tietoa.
Tynkkynen ei kritiikkiä niellyt vaan syytti tiistaisessa julkaisussaan Alarantaa aktivistiksi ja väläytti Ulkopoliittisen instituutin rahoituksen leikkaamista.
Ulkopoliittinen instituutti on verorahoitteinen lafka, johon palaa vajaa 5 miljoonaa euroa vuodessa. Määritelmällisesti sen pitäisi olla riippumaton tutkimuslaitos, mutta sen suojista Alarannat ja Stewartit ovat saaneet rauhassa harjoittaa aktivismiaan ja tehdä politiikkaa, Tynkkynen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä vastauksena Alarannan julkaisuun.
Kun riippumattomuus heitetään roskiin, onko enää veronmaksajien tehtävä kustantaa tätä lystiä? Jos tämä aktivismi jatkuu, ehdotan, että PS ottaa Ylen jälkeen myös UPIn leikkuriin seuraavalle hallituskaudelle, Tynkkynen jatkaa.
Myöhemmin tiistaina UPIn Alaranta kirjoitti vielä vastauksen Tynkkysen julkaisuun.
Tynkkysen ja KD:n edustajan puheenvuorot olivat niin täynnä asiavirheitä, vääristelyä ja sotarikosten valkopesua, että Turkin ja Lähi-idän alueen tutkijana katsoin tarpeelliseksi niitä vähän kritisoida. Onko tämä aktivismia vai normaali osa työtäni? Kukin miettiköön tykönään, Alaranta kirjoittaa X:ssä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1cafc7fd-9c9e-4542-83ac-b6c3ea484…
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Tynkkynen konttaamassa vaipoissa eduskuntatalon portailla palkat vaipoissa.
Miksi tuollaista tyyppiä äänestetään kansanedustajaksi ja mepiksi? Varmaan kännissä ja läpällä.

"Meillä kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa." TODELLAKIN.
Vierailija kirjoitti:
Persujen sekoilu on suututtanut jo hallituskumppanitkin. Tai ainakin fiksuimmat kokoomuslaiset alkavat tehdä pesäeroa näihin totalitaristisiin ulostuloihin:
Sääliksi käy näitä fiksumpia kokoomuslaisia ja ärkoopeelaisia. Miltähän se tuntuu yrittää tehdä aikuisten töitä näiden kakkahousujen kanssa? No, saavat syyttää Petteriä, että ahneuksissaan huoli persiit hallitukseen. Petteri ei voi väittää ettei tiennyt mitä siitä seuraa, koska hän on jo kerran ollut persporukan kanssa hallituksessa.

Mutku meillä on hyvä EK:n laatima hallitusohjelma.
CV:n paksuin ranskalainen viiva=Paskansin housuuni BB-talossa.
Vierailija kirjoitti:
Ettei vaan valta olis noussu nyt hattuun ja luulot omasta toimivallasta menneet Trumpin kanssa sekaisin?
Paluu takaisin hiekkalaatikolle ja sen tasoisiin keskusteluihin ja ratkaisuihin on nähtävissä, puuttuu vaan se äiti, joka ottaa kiukuttelevalta lapion pois ja sanoo, että nyt suu suppuun.
Tai sitten paluu takaisin BB-talolle, mistä lähtikin. Tosin BB on vissiin lopetettu? No eiköhän tuolle julkkutyrkylle löydy kaltaistansa seuraa Maikkarin ym. kaupallisten kanavien kisailu- ja visailuohjelmista. YLE-vihansa vastapanoksena menköön sinne persukansaa viihdyttämään. Kaupalliseen töllöön.

Mun mielestä sebu sopisi hyvin kanankakka mainokseen. Iloista laulua pelkissä aikuisten vaipoissa kanaksi meikattuna.
Tynel meni tunteisiin myös BB talossa, sanoi että naisen emätin haisee...mutta mitä itse tekee nyt kun tekee mieli..mihin työntää...se vasta haiseekin. Alkoi bb puhumaan kakan puhumisesta ja niiden syömisestä. Pieras Salarin nenään.

Tynkkynen.. Oulun lahja maailmalle.
Tynkkynen ottaa asian käsittelyyn seuraavalla hallituskaudella. 😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tynkkynen konttaamassa vaipoissa eduskuntatalon portailla palkat vaipoissa.
Koitetaan olla ajattelematta miten se on kotonaan. Ehkä on vaippa tai ei ja tiedetään kuka niitä joutuu vaihtamaan.
BB-Tynkkynen😄.
Tämä ei vanhene! 😂
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/aa5bbc61-c92a-4e1c-90c4-2c8372cd9…
"Hallituskumppani vertasi perussuomalaisia pieniin lapsiin: Täysi rähinä alkoi"
Koko PS-show on malliesimerkki siitä, miten omat edut asetetaan muiden tässä tapauksessa koko maan edelle, ja esiinnytään totuudenpuhujana. Kritiikkiin reagoidaan itkupotkuraivarilla. Muistuttaa vahvasti pienten lasten kehitysvaihetta. Suurin osa meistä kasvaa siitä yli. "
Vierailija kirjoitti:
Sisäministeriö kieltäytyi julkaisemasta perussuomalaisia kritisoinutta raporttia,
Valtioneuvosto lakkauttaa tutkimuksen, jossa hallitus on saanut kylmää kyytiä
Hallitus lakkauttaa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-165868
Hallituksen puoliväliriihessä kohdennettiin korkeakouluihin yhteensä lähes 120 MEUR leikkaukset, mikä rapauttaa vakavasti Suomen kykyä rakentaa koulutukseen ja tutkimukseen perustuvaa kasvua ja hyvinvointia.
https://unifi.fi/puolivaliriihi-tiedote
jne. jne. jne.
Lakkauttaminen on osa hallitusohjelmaa ja leikkauspakettia. Selvitys- ja tutkimustoimintaan on mennyt vuosittain 9 miljoonaa euroa, HS uutisoi.
Vuonna 2023 selvitys- ja tutkimustoiminta oli julkaissut raportteja muun muassa rannikkovesien ravinteiden kuormituksesta, opiskelijavalinnan uudistuksesta ja yritysten tuottavuuseroista.
HS:n mukaan lakkauttamispäätös tuli yllätyksenä valtioneuvoston kanslialle.
Sebun CV:
-Housuun paskominen televisiossa
-Uhriutuminen kasvisruoasta
-M-muuttajista öyhötys, mutta samalla toi oman rakkaan Afrikan tähtensä Suomeen
Lista päättyi.
Olisko persujen näytöt jo annettu?
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei vanhene! 😂
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/aa5bbc61-c92a-4e1c-90c4-2c8372cd9…
"Hallituskumppani vertasi perussuomalaisia pieniin lapsiin: Täysi rähinä alkoi"
Koko PS-show on malliesimerkki siitä, miten omat edut asetetaan muiden tässä tapauksessa koko maan edelle, ja esiinnytään totuudenpuhujana. Kritiikkiin reagoidaan itkupotkuraivarilla. Muistuttaa vahvasti pienten lasten kehitysvaihetta. Suurin osa meistä kasvaa siitä yli. "
No ei vanhene. Meni koko rähinä minulta ohi. Ei kerrottu tästä tarpeeksi. Lisää näitä!
En tiedä yhtäkään kertaa, että persu olis kantanut yhtään vastuuta mistään, eikä vaan valehdellut ja uhriutunut. Eikä varmasti tiedä kukaan muukaan.
Vierailija kirjoitti:
Sebun CV:
-Housuun paskominen televisiossa
-Uhriutuminen kasvisruoasta
-M-muuttajista öyhötys, mutta samalla toi oman rakkaan Afrikan tähtensä Suomeen
Lista päättyi.
Olisko persujen näytöt jo annettu?
Unohtui aivan persujen sulka hatussa, eli Pietarissa Venäjän propagandaleirillä ravaaminen!

Salainen agentti 1488
Eivät kaikki ole Lapasia.