Kuinka pystyä kertomaan toiselle, että minulla on lapsi?

Vierailija kirjoitti:

Kaksi kuukautta on sen verran pitkä aika noin isolle asialle, että kyllä jo kiirehtisin kertomaan. Jos tarkoituksena on tutustua, silloin toisen on tiedettävä kehen on tutustumassa.

Itselläni oli menneisyydessä iso asia josta tiesin, että minun on kerrottava kumppanilleni varhaisessa tutustumisvaiheessa ja sen kertominen jännitti ja ahdisti minua. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mikäli en kerro asiasta, se olisi todella väärin häntä kohtaan. Kun kyseessä on iso, omaa elämää ja identiteettiä määrittävä asia, ei sitä voi oikein irrottaa kokonaisuudesta ja vasta ajan päästä kertoa ilman, että se muuttaisi toisen käsityksen sinusta.

Kuten itsekin sanot, mikäli mies ei hyväksy lasta, hän ei ole oikea sinulle. Et siis häviä mitään kertomalla, nyt kumpikin teistä saattaa hävitä aikaa ja tunteita.

Pahinta mitä voi tapahtua on että parisuhde kariutuu epäsopivan henkilön kanssa. Sehän on positiivinen asia.

Tämä ilmiö ei kosketa vain sitå onko esim entisestä liitosta lapsi. Myös esim jos haluaa saada lapsia toisen kanssa sekin pitää kertoa nopeasti. Ketään ihmistä ei voi pitää synnytyskoneena joten jos toinen ei puhu heti suhteen alusss lapsitoiveestaan, antaa mielikuvan että olisi vapaaehtoisesti lapseton.

Ot, mitä ihmeen erinäisiä syitä on saada lapsi ja luopua sen hoidosta? Jos isovanhemmat on noin suurena tukena, että hoitavat lapsen kokonaan, niin heidän avullaan olisit voinut kasvattaa lapsen itse.

Sinulla siis ilmeisesti on kaikenlaista elämänhallinnan ongelmaa. Ei tuota muuten voi tulkita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi kuukautta on sen verran pitkä aika noin isolle asialle, että kyllä jo kiirehtisin kertomaan. Jos tarkoituksena on tutustua, silloin toisen on tiedettävä kehen on tutustumassa.

Itselläni oli menneisyydessä iso asia josta tiesin, että minun on kerrottava kumppanilleni varhaisessa tutustumisvaiheessa ja sen kertominen jännitti ja ahdisti minua. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mikäli en kerro asiasta, se olisi todella väärin häntä kohtaan. Kun kyseessä on iso, omaa elämää ja identiteettiä määrittävä asia, ei sitä voi oikein irrottaa kokonaisuudesta ja vasta ajan päästä kertoa ilman, että se muuttaisi toisen käsityksen sinusta.

Kuten itsekin sanot, mikäli mies ei hyväksy lasta, hän ei ole oikea sinulle. Et siis häviä mitään kertomalla, nyt kumpikin teistä saattaa hävitä aikaa ja tunteita.

Pahinta mitä voi tapahtua on että parisuhde kariut

Niin, parisuhde. Omasta mielestäni on huomattavasti parempi jos se kariutuu jo tapailusuhteena. Tai mieluiten ekoilla treffeillä.

Pitäisin aivan pimeänä ihmistä joka ei kerro lapsestaan (tai lapsistaan) heti ekaa kertaa tavattaessa. Ei vissiin kiinnosta niin paljon se vanhemmuus sitten kuitenkaan.

Tuossa tilanteessa saattaa olla toiselle sulateltavaa. Ja keskustelu on toisaalta aivan tervetullut ihan viime hetkillä ja siinä selviää molempien arvopohjat. Itsellä ainakin herättäisi ajatuksia, miksi lapsen olemassa olo ei ole luontaisesti tullut 2 kuukaudessa mitenkään ilmi, syitä tälle voi olla useita. Puheissa, toisen suunnitelmia kysyttäessä, yhteisestä tulevaisuudesta puhuttaessa, lapsen olemassa olosta kielivissä tavaroista toisen kotona, valokuvista kotona jne. Olettaen että kotona ollaan jo käyty, jos tulevaisuuttakin on suunniteltu. Itse pohtisin tuossa miksi toinen ei ole ollut suora ja rehellinen noin isosta asiasta. Ja miettisin mikä on se lopullinen suhde lapseen, jos sen on voinut noin pitää yksityisenä asianaan. 

Miksi lapsen olemassa olo pitää ylipäätään jättää kertomatta? Eihän se asumiskuvio kellekään kuulu. Mutta on hän sentään ihminen, joka on oma lapsi. Ei siinä ole mitään salattavaa kenelläkään.

Vierailija kirjoitti:

Kerrot niin kuin asia on.

Niin kysyt koska tehdään lapselleni sisarus,sillä selviää.

Vierailija kirjoitti:

Ot, mitä ihmeen erinäisiä syitä on saada lapsi ja luopua sen hoidosta? Jos isovanhemmat on noin suurena tukena, että hoitavat lapsen kokonaan, niin heidän avullaan olisit voinut kasvattaa lapsen itse.

Sinulla siis ilmeisesti on kaikenlaista elämänhallinnan ongelmaa. Ei tuota muuten voi tulkita.

Eipä ne erinäiset syyt liity tähän mitenkään. Aloittaja on saanut lapsen 17-vuotiaana ja tuon ikäisenä kyky ja voimavarat lapsen kasvattamiseen ovat aikuista heikommat ihan ilman elämänhallintaongelmiakaan. Aloittajalla on voinut olla elämänhallintaongelmia tai sitten ei. Elämänhallintaongelmat voivat olla jo aikaa sitten taakse jääneitä haasteita, mutta koska lapsi on kasvanut isovanhemmillaan ja otaksuttavasti koulut ja kaverit lähellä, joten lapsen etu, että jatkaa kasvamista tutussa ympäristössä.

Asioita voi näin ollen tulkita ihan miten tahansa, ei ole yhtä oikeaa tulkintaa näin niukkojen tietojen perusteella. Tämän takia siis ihan turha spekuloida tulkinnoilla, jotka eivät varsinaisesti edes liity aiheeseen.

Olin just sellainen lapsi. Ajattelin aina, että äiti ei rakastanut minua , vaikka mulla oli isovanhempien loona  kaikki oikein hyvin. Tulimme ja tulemme hyvin toimeen, mutta on ollut vaikea antaa anteeksi.sitä. Ja siitä on jäänut sisäinen epävarmuus, mikä on  vaikuttanut läpi koko elämäni.

Tulisi vähintään tarjota lapsele  vaihtoehtoa asua luonasi, saa sitten itse päättää, mutta jos hän ei halua, sanoo sekin paljon suhteestanne. Lpset kun ei välita siitä missä on paremmat oltavat, vain olla rakastettuja.

Mitä mies ajattelisi asiasta? Riippuu täysin miehestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häpeätkö kertomista lapsesta? Itselle se on suuri ylpeyden aihe? Onko kyse miehestä? Lapsi ensin, sitten mies. Hiiteen sellainen joka moista vieroksuu.

En tietenkään. Tyttö on mulle rakkainta, tekisin kaikkeni hänen vuoksi. Tietenkin ajatellen järkevästi hänen parastaan mitä olemme yrittäneetkin. Mietin miestä, kuinka tällaisen asian ottaa. Pidän hänestä, mutta tiedostan että jos ei asiaa hyväksy, niin ei ole oikea minulle. Ap.

Kerro nyt äkkiä sille miehelle, että osaa ajoissa ottaa "ritolat". Kyllä se mies löytää naisen jolla ei ole ennestään kakaroita ja hyvä niin.

Etkö ole vieläkään kasvanut aikuiseksi. Omaa lasta ei saa hävetä . 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häpeätkö kertomista lapsesta? Itselle se on suuri ylpeyden aihe? Onko kyse miehestä? Lapsi ensin, sitten mies. Hiiteen sellainen joka moista vieroksuu.

En tietenkään. Tyttö on mulle rakkainta, tekisin kaikkeni hänen vuoksi. Tietenkin ajatellen järkevästi hänen parastaan mitä olemme yrittäneetkin. Mietin miestä, kuinka tällaisen asian ottaa. Pidän hänestä, mutta tiedostan että jos ei asiaa hyväksy, niin ei ole oikea minulle. Ap.

Ihmiset joiden täytyy kertoa, kuinka lapsi on rakkainta maailmassa. Silloin asia ei ole niin. Ei normaali ihminen sitä erikseen korosta, vaan asia on itsestään selvä. 

Olisit voinut kasvattaa lapsesi, mutta tekosyiden varjolla et niin ole tehnyt. 

Kyllä se sinusta kertoo ja paljon. Minä en esimerkiksi tekisi lapsia kanssasi

Vierailija kirjoitti:

"Minulla on lapsi." 

Liikaa sanoja. Saisiko saman TikTok tanssina?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häpeätkö kertomista lapsesta? Itselle se on suuri ylpeyden aihe? Onko kyse miehestä? Lapsi ensin, sitten mies. Hiiteen sellainen joka moista vieroksuu.

En tietenkään. Tyttö on mulle rakkainta, tekisin kaikkeni hänen vuoksi. Tietenkin ajatellen järkevästi hänen parastaan mitä olemme yrittäneetkin. Mietin miestä, kuinka tällaisen asian ottaa. Pidän hänestä, mutta tiedostan että jos ei asiaa hyväksy, niin ei ole oikea minulle. Ap.

Se on helppo sanoa noin, kun muut huolehtivat.

Miten niin??? En ollut paljoa AP:ta vanhempi kun sain lapseni, ja olen itse läheisten tukemana hänestä huolehtinut. En ymmärrä miten olisi minun tapauksessani vaikeampi sanoa noin? 

Mutta tosiaan AP on jo ylittänyt ihan oudot rajat tuolla kertomatta jättämisellään. Ehkä se sitten vaikuttaa, jos lapsi ei elä AP:n kanssa? Silti pitäisi kertoa nopeasti, nyt toi alkaa olla jo niin outo tilanne että AP:n kannattaa tyyliin kadota vaan. :D 

Seuraavalle miehelle kerrot sitten heti, ja tapailet ylipäätään vain sellaista ihmistä jonka seurassa on helppo olla auki ja puhua. 

Vierailija kirjoitti:

Ot, mitä ihmeen erinäisiä syitä on saada lapsi ja luopua sen hoidosta? Jos isovanhemmat on noin suurena tukena, että hoitavat lapsen kokonaan, niin heidän avullaan olisit voinut kasvattaa lapsen itse.

Sinulla siis ilmeisesti on kaikenlaista elämänhallinnan ongelmaa. Ei tuota muuten voi tulkita.

No esim. noin nuori ikä? Välittävät vanhemmat tarjoutuu tietysti hoitamaan teinin lapsen itse, ja tarjoukseen voi olla ihan järkevä tarttua. Haloo, 17v on melkein lapsi itsekin ja vielä jos yksin ollut, niin paras vaihtoehto antaa lapsi isovanhempien kasvatettavaksi.

Ennen tehtiin käytännössä aina noin. Ihan uusi juttu tämä, että yksinäiset teiniäidit lähtee sossun tukemana johonkin luukkuun yksin pärjäilemään. Toki moni sieltä nouseekin, mutta helpommin se voisi käydä jos tekisi kuten Astrid Lindgren aikoinaan, eli lapsi oli ensimmäiset vuodet muiden kasvatettavana, ja sillä aikaa Astrid järjesteli elämänsä kuntoon. Naimisiin mentyään haki lapsen takaisin ja alkoi lapsensa inspiroimana lastenkirjailijaksi. Lopun tiedämmekin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ot, mitä ihmeen erinäisiä syitä on saada lapsi ja luopua sen hoidosta? Jos isovanhemmat on noin suurena tukena, että hoitavat lapsen kokonaan, niin heidän avullaan olisit voinut kasvattaa lapsen itse.

Sinulla siis ilmeisesti on kaikenlaista elämänhallinnan ongelmaa. Ei tuota muuten voi tulkita.

Eipä ne erinäiset syyt liity tähän mitenkään. Aloittaja on saanut lapsen 17-vuotiaana ja tuon ikäisenä kyky ja voimavarat lapsen kasvattamiseen ovat aikuista heikommat ihan ilman elämänhallintaongelmiakaan. Aloittajalla on voinut olla elämänhallintaongelmia tai sitten ei. Elämänhallintaongelmat voivat olla jo aikaa sitten taakse jääneitä haasteita, mutta koska lapsi on kasvanut isovanhemmillaan ja otaksuttavasti koulut ja kaverit lähellä, joten lapsen etu, että jatkaa kasvamista tutussa ympäristössä.

Asioita voi näin ollen tulkita ihan miten tahansa, ei ole yhtä oi

Minusta ne kuuluu tähän. Jos itse olisin tavannut ihmisen, joka kertoisi antaneensa lapsensa isovanhempiensa kasvatettavaksi ja lapsen olevan heillä edelleen yli 10 vuoden jälkeen, niin vähintäänkin tulkitsisin ettei lapsi halua olla biovanhempansa kanssa. Ja se on iso punainen lippu. Omasta lapsestaan luopuu vain ongelmainen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häpeätkö kertomista lapsesta? Itselle se on suuri ylpeyden aihe? Onko kyse miehestä? Lapsi ensin, sitten mies. Hiiteen sellainen joka moista vieroksuu.

En tietenkään. Tyttö on mulle rakkainta, tekisin kaikkeni hänen vuoksi. Tietenkin ajatellen järkevästi hänen parastaan mitä olemme yrittäneetkin. Mietin miestä, kuinka tällaisen asian ottaa. Pidän hänestä, mutta tiedostan että jos ei asiaa hyväksy, niin ei ole oikea minulle. Ap.

Se on helppo sanoa noin, kun muut huolehtivat.

Miten niin??? En ollut paljoa AP:ta vanhempi kun sain lapseni, ja olen itse läheisten tukemana hänestä huolehtinut. En ymmärrä miten olisi minun tapauksessani vaikeampi sanoa noin? 

Mutta tosiaan AP on jo ylittänyt ihan oudot rajat tuolla ke

PS. Minunkin tilanteessa vanhempani tarjoutuivat ottamaan lapseni heille kasvatettavaksi, vaikka olin jo täysi-ikäinen, mutta kuitenkin tosi nuori ja yksin. Tuollainen on ihan normaalia, ja AP:lta varmasti ollut fiksu päätös ottaa tarjous vastaan.

Mies ei vaikuta oikealta, jos hänelle ei voi puhua ja olla seurassaan oma itsensä. Korjaan sen verran edellistä, että ehkä katoamistemppu ei ole paras, vaan lopetat jutun kertomalla vaan suoraan ettei siitä tule mielestäsi mitään ja sinun on hankala olla oma itsesi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ot, mitä ihmeen erinäisiä syitä on saada lapsi ja luopua sen hoidosta? Jos isovanhemmat on noin suurena tukena, että hoitavat lapsen kokonaan, niin heidän avullaan olisit voinut kasvattaa lapsen itse.

Sinulla siis ilmeisesti on kaikenlaista elämänhallinnan ongelmaa. Ei tuota muuten voi tulkita.

Eipä ne erinäiset syyt liity tähän mitenkään. Aloittaja on saanut lapsen 17-vuotiaana ja tuon ikäisenä kyky ja voimavarat lapsen kasvattamiseen ovat aikuista heikommat ihan ilman elämänhallintaongelmiakaan. Aloittajalla on voinut olla elämänhallintaongelmia tai sitten ei. Elämänhallintaongelmat voivat olla jo aikaa sitten taakse jääneitä haasteita, mutta koska lapsi on kasvanut isovanhemmillaan ja otaksuttavasti koulut ja kaverit lähellä, joten lapsen etu, että jatkaa kasvamista tutussa ympäristössä.

Asioita voi nä

Minusta ne kuuluu tähän. Jos itse olisin tavannut ihmisen, joka kertoisi antaneensa lapsensa isovanhempiensa kasvatettavaksi ja lapsen olevan heillä edelleen yli 10 vuoden jälkeen, niin vähintäänkin tulkitsisin ettei lapsi halua olla biovanhempansa kanssa. Ja se on iso punainen lippu. Omasta lapsestaan luopuu vain ongelmainen ihminen.

 

No sulla sitten noin, mitä siitä?

Jotkut ei halua ihmistä jolla on lapsia ollenkaan, jotkut ei halua ihmistä joka on antanut lapsensa muiden kasvatettavaksi. Ja jotkut haluaa, eli AP löytää varmasti sellaisen kumppanin joka hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on!

Palstalaisten mielipiteillä ei ole mitään väliä, AP elää elämäänsä ja ottaa tästä oppia tulevaan, eli ei lähde tapailemaan miestä jolle ei tunnu luontevalta kertoa tuollaista perusasiaa itsestään about HETI. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ot, mitä ihmeen erinäisiä syitä on saada lapsi ja luopua sen hoidosta? Jos isovanhemmat on noin suurena tukena, että hoitavat lapsen kokonaan, niin heidän avullaan olisit voinut kasvattaa lapsen itse.

Sinulla siis ilmeisesti on kaikenlaista elämänhallinnan ongelmaa. Ei tuota muuten voi tulkita.

Eipä ne erinäiset syyt liity tähän mitenkään. Aloittaja on saanut lapsen 17-vuotiaana ja tuon ikäisenä kyky ja voimavarat lapsen kasvattamiseen ovat aikuista heikommat ihan ilman elämänhallintaongelmiakaan. Aloittajalla on voinut olla elämänhallintaongelmia tai sitten ei. Elämänhallintaongelmat voivat olla jo aikaa sitten taakse jääneitä haasteita, mutta koska lapsi on kasvanut isovanhemmillaan ja otaksuttavasti koulut ja kaverit lähellä, joten lapsen etu, että jatkaa kasvamista tutussa ympäristössä.

Asioita voi nä

Minusta ne kuuluu tähän. Jos itse olisin tavannut ihmisen, joka kertoisi antaneensa lapsensa isovanhempiensa kasvatettavaksi ja lapsen olevan heillä edelleen yli 10 vuoden jälkeen, niin vähintäänkin tulkitsisin ettei lapsi halua olla biovanhempansa kanssa. Ja se on iso punainen lippu. Omasta lapsestaan luopuu vain ongelmainen ihminen.

Mutta kun ne sinun tulkintasi ja oletuksesi erinäisistä syistä eivät siltikään liity mitenkään tähän, koska sinä tuskin olet se jota aloittaja tapailee. Nyt on puhe vain siitä miten hän kertoo asiasta tapailukumppanilleen ja kuinka paljon hän avaa näitä "erinäisiä syitään" ja sen jälkeen tapailukumppani tekee omat linjauksensa. 

Musta tuntuu että se mies ei ole sulle sopiva, jos et parissa kuukaudessa ole pysynyt lapsesta puhumaan. Jos et tiedä miten asiasta kertoisit. Niin normi kuulumisia kun vaihdatte, niin sanot vaikka, että tyttären kanssa ajateltiin mennä pizzalle tänään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos lapsi on elämässäsi niin kerro siinä vaiheessa kun siitä olisi tosiaan tulossa jotain vakavaa. Siis seurusteletteko, virallisesti? Jos mies ei ole vielä kysynyt "oletko mun tyttöystävä" ei ole velvollisuutta jakaa kaikkia asioita elämästä. Koska lapsi kuitenkin kuuluu elämääsi ja näet häntä yms. niin se vaikuttaa tottakai kumppaniisi myös. Mutta jos olette vasta tapailuasteella, niin asialla ei ole kiire ennenkuin sinä haluat.

Ei ole virallista vielä. Pari kuukautta tapailtu ja ollaan juteltu tulevaisuudesta ja mitä haluamme. Ap.

Ootte jutellut tulevaisuudesta ja mitä haluatte, mutta sun lapsiko ei kuulu siihen tulevaisuuteen?

Mielestäni kannattaisi kertoa mahdollisimman nopeasti. Toinen saattaa pitää vaikenemista huijauksena, vaikka muuten olisi saattanut lapsen hyväksyäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsihan on parasta, mitä kellään voi olla. Mutta lapsi on myös lahjomaton peili. Kohdallasi näkyy että sinä et ole pitänyt lapsestasi huolta.

Oletko myöhemminkään kantanut vastuutasi, jos et vielä 17-vuotiaana sitä tehnytkään? Ongelma ei ole lapsi, vaan se, mitä lapsen olemassaolo paljastaa sinusta. 

Ja siksihän hänestä kertominen tuntuukin vaikealta. 

Olen tehnyt parhaani ja 3-vuotiaana olisi voinut muuttaa luokseni, mutta näimme parhaimmaksi että hän asuu isovanhemmillaan. Hekin nuoria ja saanut maalla paremman elämän kuin olisin pystynyt aikoinaan tarjoamaan. Ap

Turhaan täällä selität, että teit parhaasi. Et tehnyt ja se on aika vaikea myöntää. Varsinkin uudelle puolisolle. Kerro hänelle niin pian kuin mahdollista, siis totuus.

Tottakai teki ap parhaansa! Miten voit ulkopuolisena syytellä!?! Fiksua antaa lapsen kasvaa maalla tilavissa olosuhteissa eikä pakottaa kaupunkiin.