Onko jollain muullakin mielenterveysongelmaista puolisoa?

Meinaa väksin voimat loppua, kun itse ei jaksa kannatella toista. Ja ei saa itse ikinä kannustusta, vaan pitää olla kaksinverroin sinnikäs että pystyy yleensä elämään normaalisti!

Ymmärrän sua tosi hyvin, ei ole aina helppoa.

Onko teillä montako lasta? Ja minkä ikäisiä?

3-, 5- ja 9-vuotiaat. Mies on kyllä työelämässä, mutta kotona ei jaksa kuin sängyssä maata. Lääkkeet eivät tunnu häntä auttavan eikä ole toistaiseksi päässyt terapiaan.

Meillä on 9v ja 11v, yksi jo muuttanut pois kotoa.

Mä tiedän, se on kamalaa katsella kun toinen vain makaa sängyn pohjalla, se on jotain semmoista jossa järkkyy koko turvallisuus ja itsekin upppoaa siihen masennuksen tilaan väkisin.

Tärkeää että pidät itsesi kunnossa ja sinun miehelläsi ei ole vielä mitään lopullista, minulla on hieman eri tilanne, minun mieheni ei ikinä muutu. Minä jaksan lähinnä oman työni takia ja sekin ilahduttaa jos miehelläni on joskus hyvä päivä!´Ja onneksi lapsiimme masennus ei ole vaikuttanut, ei ainakaan näennäisesti.

Voimahali!

2 ja 4

Miksi viedä viimeinenkin toivo ihmiseltä jolta on jo kaikki viety?

Ja sitä paitsi ne viisaimmat ja herkimmät meistä sairastuu, usein mielenterveyskuntoutujat ovat mitä mielenkiintoisimpia ihmisiä, ovat avarakatseisia, jota ei sinusta sanoa kuutonen!

Se oli kyllä kaikkein pahinta. Kiitos tuesta sinä nro 2 ja 4, voimia myös itsellesi.

Nyt alkaa valoa näkyä tunnelin päässä...meillä on viisi lasta, nuorin 2,5 v. Rankkaa on ollut, tosi rankkaa.

lapsuuteni ajan. Tähdentäisin sivujuonteena sitä, miten tärkeää on jotenkin yrittää suojata lapsia siltä, että vanhemman masennus alkaa masentaa heitäkin. Itse en oireillut pahasti lapsena, mutta näin vanhempana huomaan kyllä millaiset pysyvät jäljet se masennuksen synkkä pilvi kotona on minuun jättänyt. Tässä tietysti teillä äideillä ja teidän jaksamisellanne on suuri merkitys. Toivotan teillekin jaksamista - osanne ei ole helppo.

Iso hali!!!

Kyllä te jaksatte!!