Mitä on äidinvaisto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut voimakas äidinvaisto. Tekee mieli hoivata, imettää ja hellitellä vauvaa.  Syntyy voimakas side.  Äidinvaisto herättää yöllä kun lapsi MEINAA oksentaa.  Mies herää vasta siihen kun lakanat on jo koneessa ja pedit levitetty olohuoneeseen. 

 

Kyllä mäkin pelkäsin lapsen puolesta ja että teen jotakin väärin. Mutta en silti edelleenkään ole tuntenut mielihyvää hoitamisesta. 🙄

Sama. Vaisto oli sikäli herkkä, että heräsin vauvan ääniin mutta vieressä nukkuva isä ei. En kuitenkaan kokenut sellaista palkitsevuuden tunnetta, mitä jotkut äidit ovat kuvailleet. Onko siinä herkkyydessä kuitenkin pohjimmiltaan kyse samasta asiasta, äidinvaistosta? 

Pikkulapsiaika olisi varmaan tuntunut helpommalta, jos ei olisi ollut niin huolissaan siitä, että jokin asia voi mennä pieleen, ja jos olisi kokenut sen ajan rentouttavaksi.

"No jos olet edelleen aloittaja, niin eikö sulla ollut se koko ajan itkevä vauva ja miehellä salasuhde? Tarviiko niitä syitä nyt kauempaa hakea?"

Niin juu ja tähän sen verran, että en tiennyt miehen suhteesta ennen kuin vasta vauvan ollessa vuoden ikäinen. Että ei voi oikein siihenkään vedota. :)

Hyvin vaikea vauva kyllä oli ja vauvavuosi oli elämäni hirveintä aikaa. Ymmärrän nyt, miksi valvottamista käytetään kidutuskeinona.

"No mites sitten, kun ei se herännyt ensimmäisen vauvan kohdalla, niin ilmeisesti olis tosi väärin uskoa, että se heräisi toisenkaan vauvan kohdalla? Jos niin kävisi."

Eipä sitä voi kukaan tietää. Käsitin, että et halua enää lapsia. Ei se "herääminen" ole mikään maaginen asia, se on biologiaa ja psykologiaa. 

"Sama. Vaisto oli sikäli herkkä, että heräsin vauvan ääniin mutta vieressä nukkuva isä ei. En kuitenkaan kokenut sellaista palkitsevuuden tunnetta, mitä jotkut äidit ovat kuvailleet. Onko siinä herkkyydessä kuitenkin pohjimmiltaan kyse samasta asiasta, äidinvaistosta? 

Pikkulapsiaika olisi varmaan tuntunut helpommalta, jos ei olisi ollut niin huolissaan siitä, että jokin asia voi mennä pieleen, ja jos olisi kokenut sen ajan rentouttavaksi."

Niin entäpä jos kaikki vauvamyönteisyys ja lapsentahtisuus aiheuttavat vain niin paljon paineita äideille, että he menettävät epäonnistumisen pelossa kykynsä nauttia vauvasta ja äitiydestä? 

Kuinka paljon pelotellaan, että lapsi sairastuu tai kärsii vähintään myöhemmin elämässä, jos äiti ei imetä tarpeeksi, ei vastaa vauvan tarpeisiin heti ja oikein.

Ylipäätään mitä tahansa pahaa lapselle elämässä tulee vastaan, syyllinen löytyy kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidin vaistoa on se että heräät just ennen kuin vauva alkaa itkemään nälkäänsä esimerkiksi. Muuten on vain arvailuja, esimerkiksi lapsi katoaa, siinä on kaikenlaisia ajatuksia päässä, muttet tiedä onko kunnossa vai ei, jälkiviisaana sitten voi kertoa mitä hyvänsä.

Entäs kun vauva itkee oikeastaan koko ajan. 🙄

Hauska juttu on se, että on tutkittu, että esim. nälänhädän aikana nk. vaativat, paljon itkevät vauvat selviävät todennäköisemmin hengissä kuin tyytyväisemmätt vauvat. Toki monet äidit tietävät, miten raskasta se on, kun vauva itkee paljon.

Mitä "hauskaa" siinä on?

Vaativat ja paljon itkevät vievät silloin huomion itseensä, ja koska aikuisen on yleensä vaikea kestää vauvan itkua, heidät yritetään ruokkia ensin.

Vierailija kirjoitti:

"No mites sitten, kun ei se herännyt ensimmäisen vauvan kohdalla, niin ilmeisesti olis tosi väärin uskoa, että se heräisi toisenkaan vauvan kohdalla? Jos niin kävisi."

 

Eipä sitä voi kukaan tietää. Käsitin, että et halua enää lapsia. Ei se "herääminen" ole mikään maaginen asia, se on biologiaa ja psykologiaa. 

Niin, miksi haluaisin, kun ei sellaista tarvetta ole? Miksi sinä sitten halusit lapsia, jos kerran äidin vaisto syttyy vasta lapsen myötä? 

Teoreettisesti on mahdollista myös ehkäisyn pettäminen. 

Miksi aloittaja kuvittelee sen liittyvän vain vauvoihin? Se on sitä että äiti soittaa aikuiselle lapselleen kun tuntee että tällä on murheita. Se on sitä kun teinin olemuksesta tietää että ihastus ei välitä. Se on sitä kun puhelin soi keskellä työpäivää niin tietää jo ennen kuin näkee kuka soittaa, että lapsi on sairastunut. Vauvoihinkin kyllä niin että erottaa nälkäitkun, väsymysitkun ja kakkavaippsatkun. Olet pihalla koko sanan tarkoituksesta ap. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi aloittaja kuvittelee sen liittyvän vain vauvoihin? Se on sitä että äiti soittaa aikuiselle lapselleen kun tuntee että tällä on murheita. Se on sitä kun teinin olemuksesta tietää että ihastus ei välitä. Se on sitä kun puhelin soi keskellä työpäivää niin tietää jo ennen kuin näkee kuka soittaa, että lapsi on sairastunut. Vauvoihinkin kyllä niin että erottaa nälkäitkun, väsymysitkun ja kakkavaippsatkun. Olet pihalla koko sanan tarkoituksesta ap. 

Ei minun vauvasta erottanut, mikä itku oli mitäkin. Kaikki oli huutos selkä kaarella.. 

Edelleenkin ihmettelen tuota, että onko se mielihyväntunne tässä nyt olennainen asia vai ei? Vai riittääkö se, jos on huolissaan?

Vierailija kirjoitti:

Miksi aloittaja kuvittelee sen liittyvän vain vauvoihin? Se on sitä että äiti soittaa aikuiselle lapselleen kun tuntee että tällä on murheita. Se on sitä kun teinin olemuksesta tietää että ihastus ei välitä. Se on sitä kun puhelin soi keskellä työpäivää niin tietää jo ennen kuin näkee kuka soittaa, että lapsi on sairastunut. Vauvoihinkin kyllä niin että erottaa nälkäitkun, väsymysitkun ja kakkavaippsatkun. Olet pihalla koko sanan tarkoituksesta ap. 

No meillä soittavat usein isälle. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aloittaja kuvittelee sen liittyvän vain vauvoihin? Se on sitä että äiti soittaa aikuiselle lapselleen kun tuntee että tällä on murheita. Se on sitä kun teinin olemuksesta tietää että ihastus ei välitä. Se on sitä kun puhelin soi keskellä työpäivää niin tietää jo ennen kuin näkee kuka soittaa, että lapsi on sairastunut. Vauvoihinkin kyllä niin että erottaa nälkäitkun, väsymysitkun ja kakkavaippsatkun. Olet pihalla koko sanan tarkoituksesta ap. 

Ei minun vauvasta erottanut, mikä itku oli mitäkin. Kaikki oli huutos selkä kaarella.. 

Edelleenkin ihmettelen tuota, että onko se mielihyväntunne tässä nyt olennainen asia vai ei? Vai riittääkö se, jos on huolissaan?

Yöt vaihdettiin lakanoita ja käytiin pesulla, kun vauva puklasi tukan ja sängyn täyteen puklua. Nukuin istuvassa asennossa lapsi jalkojen välissä, keinuen, jotta vauva olisi hiljaa..

Ei ikinä enää.

Mulle ainaki tuli vauvan kanssa jossain vaiheessa kun sen oppi tuntee sellainen vaisto, et ymmärsin itkun sävystä mikä hätänä vai ei mikään hätänä ja itkee vaan: tuu näyttää naamaa kun mä oon yksin tääl pinnasängyssä,et missä oot vai oonko yksin. Yölläkin heräs itkemään,niin tunnistin yö itkun: olenko yksin? Kerroin sit omasta sängystä: mä nukun,nyt nukutaan,nuku nyt sinäkin. Ja hiljeni.

Sinänsä jännä tuo onnen tunne, kun minullakaan ei sellaista ollut vauvan kanssa.

Kuitenkin lapsi oli rakas jo vauvana. Se voi kuulostaa ristiriitaiselta.

Muistan, kun vauva oli ehkä noin puolivuotias. Iltaisin odotin miestä kotiin töistä, jotta olisin hetken saanut "omaa aikaa" vauvasta, että hän olisi vienyt lapsen hetkeksi vaunukävelylle tai pitänyt sylissään.

Myöhään yhtenä iltana katsoimme tv:stä elokuvaa, jossa äiti taisteli vauvansa huoltajuudesta ja aloin itkeä. Tunsin itseni niin huonoksi äidiksi. Elokuvan äiti oli mielestäni niin paljon minua parempi äiti. Mies ihmetteli, mikä minulle tuli.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ainaki tuli vauvan kanssa jossain vaiheessa kun sen oppi tuntee sellainen vaisto, et ymmärsin itkun sävystä mikä hätänä vai ei mikään hätänä ja itkee vaan: tuu näyttää naamaa kun mä oon yksin tääl pinnasängyssä,et missä oot vai oonko yksin. Yölläkin heräs itkemään,niin tunnistin yö itkun: olenko yksin? Kerroin sit omasta sängystä: mä nukun,nyt nukutaan,nuku nyt sinäkin. Ja hiljeni.

Ompa kivasti kerrottu. 

Mä en tosiaan ikinä oppinut tunnistamaan vauvan itkuissa mitään sävyjä. Ihan sama mitä teki, niin ei hiljennyt. 😔

Vierailija kirjoitti:

Sinänsä jännä tuo onnen tunne, kun minullakaan ei sellaista ollut vauvan kanssa.

Kuitenkin lapsi oli rakas jo vauvana. Se voi kuulostaa ristiriitaiselta.

Muistan, kun vauva oli ehkä noin puolivuotias. Iltaisin odotin miestä kotiin töistä, jotta olisin hetken saanut "omaa aikaa" vauvasta, että hän olisi vienyt lapsen hetkeksi vaunukävelylle tai pitänyt sylissään.

Myöhään yhtenä iltana katsoimme tv:stä elokuvaa, jossa äiti taisteli vauvansa huoltajuudesta ja aloin itkeä. Tunsin itseni niin huonoksi äidiksi. Elokuvan äiti oli mielestäni niin paljon minua parempi äiti. Mies ihmetteli, mikä minulle tuli.

Älä huoli, olet silti lapselle erityinen ja tärkeä, vaikka et olisi "mainosten äitihahmo". Äidin ei tarvitse unohtaa itseään rakastaakseen lapsiaan. Tiedäthän, hyvinvoiva äiti, hyvinvoiva lapsi. 😊

Tunnistan tuon sinun kaipuun omalle ajalle, kun on ihan tyhjiin imetty toisten tarpeita tyydyttäessä. Minulla oli niin myös. Samoin tunnistan syyllisyyten siitä oman ajan kaipuusta.

Vierailija kirjoitti:

Sinänsä jännä tuo onnen tunne, kun minullakaan ei sellaista ollut vauvan kanssa.

Kuitenkin lapsi oli rakas jo vauvana. Se voi kuulostaa ristiriitaiselta.

Muistan, kun vauva oli ehkä noin puolivuotias. Iltaisin odotin miestä kotiin töistä, jotta olisin hetken saanut "omaa aikaa" vauvasta, että hän olisi vienyt lapsen hetkeksi vaunukävelylle tai pitänyt sylissään.

Myöhään yhtenä iltana katsoimme tv:stä elokuvaa, jossa äiti taisteli vauvansa huoltajuudesta ja aloin itkeä. Tunsin itseni niin huonoksi äidiksi. Elokuvan äiti oli mielestäni niin paljon minua parempi äiti. Mies ihmetteli, mikä minulle tuli.

Huojennus, etten olekaan ainoa..

Ap