Mikä ihme minua vaivaa? Vatsaan ja suolistoon alkanut kertymään hirveästi ilmaa ja piereskelen nykyään tosi paljon (hävettää ihan)
Välillä herään yöllä vatsakipuun ja sitten tulee ilmaa kuin tykin suusta. Aamulla vessassa rutisee ihan kunnolla.
Syön samaa ruokaa, kuin ennenkin. Syön paljon kasviksia, aamuisin kaurapuuroa. Leipää pari siivua päivässä. Punaista lihaa syö harvoin, enemmän kanaa ja kalaa. Janojuomana vesi. Iltapalana syön jogurttia/rahkaa/mysliä/muroja. Aamuisin juon 1-2 kuppia kahvia.
Herkkuja syön satunnaisesti, enkä ole huomannut siinäkään mitään eroa. Samalla tavalla paukkuu ja vatsa on välillä iso ilmapallo. Keliakia on poissuljettu, samoin laktoosi-intoleranssi.
Kommentit (72)
Keliakian mahdollisuus pitää ottaa huomioon
Googlaa ärtyneen suolen oireyhtymä eli ibs. Mulla on ollu noin kuukauden niin että aamupäivät menee vessassa, ihan vesiripulia välillä. Ulostenäyte tutkittu, ei viruksia tai tarttuvia tauteja.
Mulla maitohappobakteeritabletti kahdesti päivässä auttaa. Keinomakeutusaineita en ole ikinä voinut käyttää, en tajua miten jonkun vatsa kestää niitä. Laktoosittomat tuotteet on käytössä, viljoista käytän vain gluteenitonta puuroa ja kauraleipää. Tosin taitaa tuo kauraleipäkin sulaa huonosti.
Ja stressi pahentaa, mutta minkäs sille voi.
Ap syö puuroa, leipää, muroja, kasviksia ja ihmettelee kun suolisto valittaa :D:D:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esivaihdevuodet?
On nekin käsillä ja olen käynyt muiden vaivojen vuoksi gynekologilla, joka määräsi e-pillerit. Tästä jo pidemmän aikaa. Kävin myös lääkärillä vatsavaivojen vuoksi ja mitään ei löytynyt. Ja tosiaan keliakia ja laktoosi-intoleranssi poissuljettiin.
Mietin nyt, että onko tämä nyt ruokavalioon liittyvää kuitenkin?
Ap
Nimenomaan liittyy siihen, mitä syöt.
Vierailija kirjoitti:
Kokeile jättää viljat pois
Toinen tyypillinen tapaus on, että toimii jos jättää maitotuotteet pois.
Voi olla ohutsuolen toiminnasta johtuvaa.
Tiukka tilanne jos on ensimmäistä kertaa uuden poikaystävän luona.
Vierailija kirjoitti:
Esivaihdevuodet?
miehellä!
Vierailija kirjoitti:
Vaivat voi kieliä vakavasta ongelmasta, mutta myös ihan vaarattomasta suolistotasapainon häiriöstä. Tasapaino voi häiriintyä pelkästä stressistäkin, vaikka ruokavalissa ei olisi tapahtunut muutoksia.
Kokeile probiootteja, joko niitä sisätävinä tuotteina, kuten Actimelia, tai jonain kapseleina. Gefilus-tuotteiden bakteerit ei tutkimusten mukaan selviä mahalaukkua pidemmälle.
Noi Actimelit sun muut on aivan turhia, poistavat vain oireet, ei syytä. Sopiva ravinto on oikea ohje.
Vierailija kirjoitti:
Jos ruokavalio on pysynyt samana, mutta ykskaks tulee joku vaiva, niin se kertoo siitä, että joku asia suolistossa on pielessä.
Pielessä on sopimaton ravinto.
On kamala kontrasti jos tyylikkään näköinen nainen piereskelee.
Leipä sen tekee sekä viljatuotteen yleensäkin. Kaupan leipä vaikuttaa eniten. Kokeile jättää leivät viikoksi pois.
Nyt vain suljetaan eri ruoka-aineet yksi kerrallaan pois järjestelmällisesti. Muutat yhden osan ruokavaliostasi kerralla ja jatkay muutamia päiviä. Jos muutosta ei tule niin joku muu taas vuorostaan pois.
Jatketaan kunnes jonkun kohdalla tapahtuu muutosta.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ripulipaskonut jo 12-13 v, lääkäreitä tämän toteaminen lähinnä hymyilyttää, hyvä kun vatsa toimii :) Joo, no itsellä aiheuttajana kofeiini ja liiallinen sokeri sekä tietyt makeutusaineet, varmasti hiilihappojuomat myös yleisesti. Ruis ja ohra täysin poissuljettuja, varmaan muutkin viljat aiheuttaa tuota, samoin kaikki pavut ja muut vastaavat. IBS oireilua siis myös. Syitä voi olla siis monia. Jaksan ylläpitää terveellisempää ruokavaliota hetken, mutta se on niin tylsä ja kun herkut ainoa ilo, palaan niiden pariin :D
Miksi käyt lääkärissä, jos et itse viitsi panostaa terveyteesi lainkaan?
Vierailija kirjoitti:
On kamala kontrasti jos tyylikkään näköinen nainen piereskelee.
Ei kai he seurassa piereskelekään. Yöllä unissaan pierevät sitten tahtomattaan. Kellään ei ole sellaista suolistoa ettei se kehittäisi lainkaan ilmaa, se kuuluu asiaan, ruoansulatukseen.
Itse olen vuosien pähkäilyn jälkeen huomannut että yletön ilman kertyminen johtuu liian suurista annoskoista. Jos syön pieniä annoksia, piereskely vähenee murto-osaan. Kannattaa oikeasti kokeilla, jos tämä voi mitenkään olla syynä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kamala kontrasti jos tyylikkään näköinen nainen piereskelee.
Ei kai he seurassa piereskelekään. Yöllä unissaan pierevät sitten tahtomattaan. Kellään ei ole sellaista suolistoa ettei se kehittäisi lainkaan ilmaa, se kuuluu asiaan, ruoansulatukseen.
Ilmavaivat johtuu syödystä ruuasta, ei suolistosta. Eikä kuulu asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kamala kontrasti jos tyylikkään näköinen nainen piereskelee.
Ei kai he seurassa piereskelekään. Yöllä unissaan pierevät sitten tahtomattaan. Kellään ei ole sellaista suolistoa ettei se kehittäisi lainkaan ilmaa, se kuuluu asiaan, ruoansulatukseen.
Ilmavaivat johtuu syödystä ruuasta, ei suolistosta. Eikä kuulu asiaan.
Kyllä tietty määrä ilmaa kuuluu asiaan. Suolistoleikkauksen jälkeen voidaan jopa odottaa ensimmäistä pierua kuin kuuta nousevaa, koska se kertoo että suolisto toimii.
Onko sulla jotain lääkitystä? Mulla alkoi kauheat ilmavaivat reumalääkkeiden aloituksen jälkeen. Ei heti, vaan jonkun ajan päästä (tyyliin useampi kuukausi), joten en osannut yhdistää ilmavaivoja lääkkeisiin. Satuin kuitenkin lukemaan jostain keskustelusta kuinka joku toinen samojen lääkkeiden käyttäjä oli ottanut lääkkeiden kaveriksi maitohappobakteerit, joten kokeilin sitä ja vatsa rauhoittui, nykyään ilmavaivoja on vain harvakseltaan.
Vierailija kirjoitti:
Katso mitä jugurttia syöt, itsellä joku noista "laktoosittomista" aiheuttaa aika vahvaa ilmankertymistä jostain syystå. Normijugurteissa ei ole ongelmia.
Samaa ajattelin laktoositon ja lisäaineet siis makeutusaineet tekee ihan helvetinmoisen pierutaudin. Kaikille ei käy laktoositon vaikka sitä kailotetaan huulet pitkällä.
Mulla juuri tuon Actimelin päivittäinen käyttö rikkoi suoliston, näköjään pysyvästi. Sen jälkeen aloin saada noista ripulin ja polttoa suolistoon. Tulee joka maitohappobakteereja sisältävästä valmisteesta. Ennen tuota Actimelin päivittäistä käyttöä pystyin syömään noita ilman ongelmia.