Japani ja tatuoinnit
Japanissa kylpylä ei ole ainoa kielletty paikka tatuoiduille. Myös kuntosaleilla, uimarannoilla, uimahalleissa ja vesipuistoissa näkee tatuointikieltokylttejä.
Tatuointi liitetään rikollisuuteen ja nähdään yhtä epämiellyttävänä kuin ihottuma. Sitä ei pidetä kauniina.
Monilla yksityisillä työpaikoilla tatuoinnit on kielletty kokonaan.
Myös monet julkiset laitokset estävät tatuoitujen ihmisten pääsyn tiloihinsa.
Kommentit (154)
Tatskat liitetään niin vahvasti Yakuzaan Japanissa, että siksi niitä inhotaan. Yakuza on väkivaltainen, jopa sadistinen rikollisjärjestö Japanissa.
Japani on myös joiltain osin avoimen razistinen ulkomaalaisia kohtaan. Muistan kun olimme työmatkalla Kiotossa, niin siellä saatettiin evätä sisäänpääsy ravintolaan kaikilta, jotka eivät puhu japania. Myös metrossa ei istuta eurooppalaisen viereen välttämättä, koska me haisemme heidän mielestään. Kaikki taksit eivät ota kyytiin ulkomaalaisen näköisiä ja kaupassa ulkomaalaiset on joillekin myyjille kuin ilmaa.
Se on heidän kulttuuri.
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta pitää vielä kysyä tästä väitteestä. Lainaus alkaa:
Demokraattisissa maissa tilanne on vähän parempi, mutta silti johtajat edustavat usein hyvin pientä otantaa koko kansasta (lännessä yleensä rikas vanha valkoinen mies), eikä vastaa kansan mielipiteitä, koska puoluepolitiikassa äänestäjänkin täytyy tehdä kompromisseja arvojensa suhteen.
Lainaus päättyi. Kuka olisi mielestäsi koko kansaa edustava johtaja näin suomalaisessa yhteiskunnassa. Varmaan osaat jonkun poliitikon nimetä, vai eivätkä hekään edusta kansaa mielestäsi?
Voit miettiä sitä ihan keskenäsi, koska ei liity enää keskustelun aiheeseen. Poliittiset systeemit tuppaavat olemaan viallisia, jos ajatellaan että niillä pitäisi hoitaa meidän kaikkien etua (mutta täydellisiä mikäli niiden on tarkoitus toimia juuri näin viallisesti kuten toimivat, että valtaan pääsee jääriä jotka ajavat vain heidän omia etujaan ja päähänpinttymiään). Toiset enemmän kuin toiset.
Vierailija kirjoitti:
sama kielto suomeen kamalan näköisiä ja kantajat arvaamattomia mielenterveys potilaita. tiä mitä paskaa noista väreistäkin liukenee altaiden vesiin. voivat mennä kaapulaisten kanssa uimaan yön tunteina.
Antaahan se saastaisen kuvan ihmisestä. Sotata nyt itseään...Hyi.
Japanissa tatuoinnit kuuluvat yhä vain rikollisille, eli sikäläisittäin Yakuzoiille. Suomessakin oli muutamia kymmeniä vuosia sitten sama eli tatuointeja oli vain rikollisilla ja merimiehillä. Japani on pysynyt sivistyneempänä tässäkin suhteessa, ja sitä se on aina ollutkin verrattuna lähes kaikkiin muihin maihin.
Älkää menkö ottamaan taturoontia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta pitää vielä kysyä tästä väitteestä. Lainaus alkaa:
Demokraattisissa maissa tilanne on vähän parempi, mutta silti johtajat edustavat usein hyvin pientä otantaa koko kansasta (lännessä yleensä rikas vanha valkoinen mies), eikä vastaa kansan mielipiteitä, koska puoluepolitiikassa äänestäjänkin täytyy tehdä kompromisseja arvojensa suhteen.
Lainaus päättyi. Kuka olisi mielestäsi koko kansaa edustava johtaja näin suomalaisessa yhteiskunnassa. Varmaan osaat jonkun poliitikon nimetä, vai eivätkä hekään edusta kansaa mielestäsi?
Voit miettiä sitä ihan keskenäsi, koska ei liity enää keskustelun aiheeseen. Poliittiset systeemit tuppaavat olemaan viallisia, jos ajatellaan että niillä pitäisi hoitaa meidän kaikkien etua (mutta täydellisiä mikäli niiden on tarkoitus toimia juuri näin viallisesti kuten toimivat, että valtaan
Kiitos vastauksestasi. Ja myös erityisesti mielenkiintoisista keskusteluista. Tällaisia mielipiteitä kuulee harvoin, jos keskittyy hakemaan rationaalista tietoa enemmän tieteellistä tutkimuksista.
Vierailija kirjoitti:
Japanissa tatuoinnit kuuluvat yhä vain rikollisille, eli sikäläisittäin Yakuzoiille. Suomessakin oli muutamia kymmeniä vuosia sitten sama eli tatuointeja oli vain rikollisilla ja merimiehillä. Japani on pysynyt sivistyneempänä tässäkin suhteessa, ja sitä se on aina ollutkin verrattuna lähes kaikkiin muihin maihin.
Yakuza on lähes kuollut. Kannattaisi ihmisten päivittää tietonsa sielä 80-luvulta tähän päivään. Myös tatuointien stigma on hälventynyt Japanissa. Monilla kunnioitetuilla muusikoilla ja muilla julkkiksillakin on niitä.
Sitten se toinen puoli että tatuointitaide on tärkeä osa japanilaista kulttuuria, on aina ollut.

Ne sallitaan ehkä aavistuksen avoimemmin, mutta ei yleisesti. Karismaattinen yksilö, mieluiten virtuoosi, voi pitää tyylikästä tatuointia. Muille iso riski.

Eikä ole, vaan hallitsevat yhä useita eri toimialoja. Yakuza meni 1980-luvulla "maan alle" kun yhteistyö poliisin kanssa katkesi. Jäseniä on toki vähemmän aivan varmasti mutta löydät Yakyzan jokaisesta kaupungista ihan omista tiloistaan joissa on jopa ulkopuolella yhä merkittynä mille klaanille kyseinen talo kuuluu. Löydät heidät pachinko-peliluolista, epävirallisista bordelleista ja useista baareista sekä rakennusalalta ja muusta korruptiolle alttiiista toiminnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Japanissa tatuoinnit kuuluvat yhä vain rikollisille, eli sikäläisittäin Yakuzoiille. Suomessakin oli muutamia kymmeniä vuosia sitten sama eli tatuointeja oli vain rikollisilla ja merimiehillä. Japani on pysynyt sivistyneempänä tässäkin suhteessa, ja sitä se on aina ollutkin verrattuna lähes kaikkiin muihin maihin.
Yakuza on lähes kuollut. Kannattaisi ihmisten päivittää tietonsa sielä 80-luvulta tähän päivään. Myös tatuointien stigma on hälventynyt Japanissa. Monilla kunnioitetuilla muusikoilla ja muilla julkkiksillakin on niitä.
Sitten se toinen puoli että tatuointitaide on tärkeä osa japanilaista kulttuuria, on aina ollut.
Ne sallitaan ehkä aavistuksen avoimemmin, mutta ei yleisesti. Karismaattinen yksilö, mieluiten virtuoosi, voi pitää tyylikästä tatuointia. Muille iso riski.
Niin. Esimerkiksi aikoinaan Japanissa tunnettu ja arvostettu Mika Häkkinen otti Japanissa käteensä tatuoinnin japaniksi jossa luki "nopea mestari". Tätä ihailtiin Japanissa lehtiä myöten. Mutta jos olet tavis niin tatuointeja ei hyväksytä etkä pääse niihin kylpylöihin yhäkään tatuoituna.
Mafian vaikutusvalta ja poliisivoimien korruptio ovat enemmänkin kasvaneet kuin laskeneet 2000-luvun Japanissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi. Ja myös erityisesti mielenkiintoisista keskusteluista. Tällaisia mielipiteitä kuulee harvoin, jos keskittyy hakemaan rationaalista tietoa enemmän tieteellistä tutkimuksista.
Kannattaa olla silmät auki sen suhteen toisteleeko vain yleisiä ns. tiedettyjä totuuksia, esim. että Japani on syvästi konservatiivinen maa.
Jos aihe kiinnostaa, siihen kannattaa perehtyä. Ikävä kyllä paljon tietoa katoaa kielimuurin taakse siinä ettei japanilaiset itse puhu yleensä kovin hyvää englantia, ja harva ulkomaalainen japania, ja vielä niin hyvin että pystyisi lukemaan toistensa nettikirjoittelua tai käymään heidän kanssaan keskusteluja politiikasta yms.. Turhauttaa miten globaaleihin uutisiin päätyy yleensä vain hyvin pintapuolinen uutinen jostain mitä Japanin politiikassa on tapahtunut, mutta ei oikein koskaan miten kansa on siihen suhtautunut tai yleensäkään tavallisten japanilaisten ääntä ei kuulu missään. Sitten on helppo olettaa miten he ajattelevat. Esim. uutinen nationalistisen puolueen noususta Japanissa, uutinen joka sai Suomessakin äärioikeistolaiset hurraamaan, ilman tietämystä millainen puolue on ja mitä oikeastaan ajaa (yllätys: japanilainen käsitys nationalismista tai vaikka ns. vihreästä puolueesta poikkeaa huomattavasti meidän käsityksestämme). Mutta jos itsellä ei kieli taivu niin ehkä jossain on joku joka julkaisee japanilaisesta yhteiskunnasta aktiivisesti juttuja englanniksi ja jaksaa selittää juurtajaksaen mistä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Japanissa tatuoinnit kuuluvat yhä vain rikollisille, eli sikäläisittäin Yakuzoiille. Suomessakin oli muutamia kymmeniä vuosia sitten sama eli tatuointeja oli vain rikollisilla ja merimiehillä. Japani on pysynyt sivistyneempänä tässäkin suhteessa, ja sitä se on aina ollutkin verrattuna lähes kaikkiin muihin maihin.
Yakuza on lähes kuollut. Kannattaisi ihmisten päivittää tietonsa sielä 80-luvulta tähän päivään. Myös tatuointien stigma on hälventynyt Japanissa. Monilla kunnioitetuilla muusikoilla ja muilla julkkiksillakin on niitä.
Sitten se toinen puoli että tatuointitaide on tärkeä osa japanilaista kulttuuria, on aina ollut.
Eikä ole, vaan hallitsevat yhä useita eri toimialoja. Yakuza meni 1980-luvulla "maan alle" kun yhteistyö poliisin kanssa katkesi. Jäseniä on toki vähemmän aivan varma
Tilanne on kyllä huonontunut tuosta vielä paljon enemmän. Siis Yakuzan puolesta huonontunut.