Kyllä se tässä keski-ikäisenä usein mietityttää että mitä lisäarvoa kumppanin kanssa asuminen tuo

Vierailija kirjoitti:

Monesti miehille plussa, naisille miinus.

Täysin päinvastoin. Ihanan hiljaista ja rauhallista, eikä tarvi siivota muiden sotkuja, tai paikkailla kämmejä.

M41

En muuta enää koskaan miehen kanssa yhteen. Suurin osa miehistä taantuu yhteenmuuton jälkeen mieslapsiksi, ikään kuin odottaen että äitivaimo hoitaa kun on pipi, siivoaa kaiken ja ruoka tulee sopivassa lämpötilassa nenän eteen. Äidistä poikkeaa ainoastaan se, että saa lisäksi seksiä aina kun haluaa. Täydellistähän tuo on - miehelle. Mitä nainen siitä saa, on pelkkää lisätyötä ja vaatimuksia. Ja aika sairaan ihmissuhdekuvion.

Yksineläminen on parasta: vapaus ja mielenrauha. Ei kompromisseja, vaatimuksia, vonkausta, besserwisseröintiä, riitoja. Vähemmän sotkua, vähemmän pyykkejä, vähemmän ruokaa kannettavana kaupasta. Nukun hiljaisuudessa täydellisessä lämpötilassa kuin tukki. Elämä on ihanaa näin! :)

"Hassu asia minkä oon huomannut, että varsinkin naisten pitää löytää sellainen kumppani joka viehättää myös sängyssä. Muuten tulee seinä vastaan ennemmin tai myöhemmin. Miehet ei oo niin ronkeleita ton suhteen.  

M44"

Tuo viimeinen lause voi selittää miksi täällä niin monilla naisilla on huonot kokemukset miesten kanssa asumisesta. Eli ovat eläneet yhdessä sellaisen miehen kanssa, joka ei rakasta heitä. 

Monilla on tapana valita puoliso, joka ei rakasta tai jota ei itse rakasta. Sellaista on tosi vaikea ymmärtää, kun on tottunut hyvään kohteluun, rakkauteen ja arvostukseen omien vanhempien ja muidenkin ihmisten taholta. Minkäänlaista suhdetta ei yksinkertaisesti synny kumppanin kanssa, joka ei osoita rakkautta ja kunnioitusta, ei edes tapailua. 

Kerran kun kirjoitin tänne pienistä asioista, joiden johdosta olen antanut pakit, sain ainakin 200 alapeukkua. Miten pikkumainen ja väärässä olenkaan enkä koskaan päädy suhteeseen. No, olen vuosikymmeniä kestäneessä onnellisessa avioliitossa enkä ole ikinä tullut miesten huonosti kohtelemaksi.

Itsestäänselvyys on minulle myöskin se, etten lähtisi edes treffeille miehen kanssa, jota en koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Seksuaalisuushan on se asia mikä erottaa parisuhteen muista suhdetyypeistä. Ilman sitä ei ole suhdettakaan (enkä tarkoita, että seksi loppuisi vaikka miehen sairauteen ja kyvyttömyyteen, sehän jatkuu, vain toisenlaisena, jos mies on oikea).

No en ole vielä keski-ikäinen, mutta mielestäni siinä on paljon plussia, kun asuu yhdessä kumppaninsa kanssa. Saan olla jatkuvasti yhdessä parhaan ystäväni ja rakkaimpani kanssa. Minulla on aina seuraa, jonka kanssa voin jutella ja tehdä yhdessä jotain. On ihana vaikka vain katsoa yhdessä jotain sarjaa tai lähteä ex tempore ilman sopimisia elokuviin. En ole muutoin sosiaalinen, joten jos asuisin yksin, kokisin varmaankin yksinäisyyttä ajoittain. Nukahdan helpommin, kun nukun kumppanini kanssa. Yksin nukkuessa nukahtaminen on vaikeaa ja toisaalta en edes saa mentyä ajoissa nukkumaan. Nukun siis enemmän! Koska asumme yhdessä, jaamme elämämme, arjen, juhlan, ilot ja surut. Olemme toistemme tukena. Onhan se myös plussa, että saamme jaettua kotityöt ja taloudelliset kulut. Jos asuisimme erillämme, olisi jatkuvasti hirveä ikävä. Tuntuisi typerältä tehdä kaikki yksin, kun voisi tehdä ne asiat yhdessäkin. Ihan vaikka vain ruokailut. 

Vierailija kirjoitti:

En muuta enää koskaan miehen kanssa yhteen. Suurin osa miehistä taantuu yhteenmuuton jälkeen mieslapsiksi, ikään kuin odottaen että äitivaimo hoitaa kun on pipi, siivoaa kaiken ja ruoka tulee sopivassa lämpötilassa nenän eteen. Äidistä poikkeaa ainoastaan se, että saa lisäksi seksiä aina kun haluaa. Täydellistähän tuo on - miehelle. Mitä nainen siitä saa, on pelkkää lisätyötä ja vaatimuksia. Ja aika sairaan ihmissuhdekuvion.

Yksineläminen on parasta: vapaus ja mielenrauha. Ei kompromisseja, vaatimuksia, vonkausta, besserwisseröintiä, riitoja. Vähemmän sotkua, vähemmän pyykkejä, vähemmän ruokaa kannettavana kaupasta. Nukun hiljaisuudessa täydellisessä lämpötilassa kuin tukki. Elämä on ihanaa näin! :)

Itsehän taannun naislapseksi ja vaadin mieheltä 100% elatusta mutta 100% tasavertaista päätöksentekoa. Vasta sitten harkitsen pipin puhaltamista. Mutta en kyllä ryhtyisi yhtistyöhö minkään luuserin kanssa joka on koko ajan kipeänä, kertoo ettei osaa huolehtia itsestään. Naisen energian tulee kohdistua yhteisiin lapsiin, jos mies on luuseri niin se on pois lapsilta.

Ole itsekin hyvän kumppanin väärti.

Vierailija kirjoitti:

No en ole vielä keski-ikäinen, mutta mielestäni siinä on paljon plussia, kun asuu yhdessä kumppaninsa kanssa. Saan olla jatkuvasti yhdessä parhaan ystäväni ja rakkaimpani kanssa. Minulla on aina seuraa, jonka kanssa voin jutella ja tehdä yhdessä jotain. On ihana vaikka vain katsoa yhdessä jotain sarjaa tai lähteä ex tempore ilman sopimisia elokuviin. En ole muutoin sosiaalinen, joten jos asuisin yksin, kokisin varmaankin yksinäisyyttä ajoittain. Nukahdan helpommin, kun nukun kumppanini kanssa. Yksin nukkuessa nukahtaminen on vaikeaa ja toisaalta en edes saa mentyä ajoissa nukkumaan. Nukun siis enemmän! Koska asumme yhdessä, jaamme elämämme, arjen, juhlan, ilot ja surut. Olemme toistemme tukena. Onhan se myös plussa, että saamme jaettua kotityöt ja taloudelliset kulut. Jos asuisimme erillämme, olisi jatkuvasti hirveä ikävä. Tuntuisi typerältä tehdä kaikki yksin, kun voisi tehdä ne asiat yhdessäkin. Ihan vaikka vain ruokailut. 

Sinä olet sitten tilastollinen anomalia sillä tutkimusten mukaan miehet nukkuvat naisten kanssa paremmin kuin yksin ja naiset esim. koiran kuin miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ole itsekin hyvän kumppanin väärti.

Elämäni on ihan riittävää näin. Turha hyppelehtiä renkaiden läpi saadakseni jotakin, mitä en tarvitse. Joka tapauksessa se on jo hyvyyttä, ettei tee pahaa tai aiheuta ongelmia. Jos miehetkin eläisivät tämän opin mukaisesti, heillä varmaan olisikin suhteita. Eipä ole.

On kuitenkin mukava olla pariskuntana isovanhempia  lapsenlapsille. 

Se läheisyys on se lisäarvo. Fyysinen läheisyys luo emotionaalista läheisyyttä, tietty sillä ehdolla, että kommunikaatio pelaa. Läheisyys on edellytys kumppanuudelle. Sille, että me olemme me. 

n56

 

 Itsestäänselvyys on minulle myöskin se, etten lähtisi edes treffeille miehen kanssa, jota en koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Seksuaalisuushan on se asia mikä erottaa parisuhteen muista suhdetyypeistä. Ilman sitä ei ole suhdettakaan (enkä tarkoita, että seksi loppuisi vaikka miehen sairauteen ja kyvyttömyyteen, sehän jatkuu, vain toisenlaisena, jos mies on oikea).

Kyllä parisuhteen erottaa muista suhteissa muukin kuin seksi. Ei kaikissa parisuhteissa ole seksiä, mutta ne ovat silti erilaisia kuin vaikkapa ystävyyssuhteet. Minä en ainakaan koe romanttisia tunteita muita kohtaan kuin puolisoani. Romanttinen vetovoima on muuta kuin seksuaaliset tuntemukset. Ja harvoin ylipäätänsä pelkän ystävän kanssa jaetaan omaa elämää kuin romanttisen kumppanin kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

"Hassu asia minkä oon huomannut, että varsinkin naisten pitää löytää sellainen kumppani joka viehättää myös sängyssä. Muuten tulee seinä vastaan ennemmin tai myöhemmin. Miehet ei oo niin ronkeleita ton suhteen.  

M44"

Tuo viimeinen lause voi selittää miksi täällä niin monilla naisilla on huonot kokemukset miesten kanssa asumisesta. Eli ovat eläneet yhdessä sellaisen miehen kanssa, joka ei rakasta heitä. 

Monilla on tapana valita puoliso, joka ei rakasta tai jota ei itse rakasta. Sellaista on tosi vaikea ymmärtää, kun on tottunut hyvään kohteluun, rakkauteen ja arvostukseen omien vanhempien ja muidenkin ihmisten taholta. Minkäänlaista suhdetta ei yksinkertaisesti synny kumppanin kanssa, joka ei osoita rakkautta ja kunnioitusta, ei edes tapailua. 

Kerran kun kirjoitin tänne pienistä asioista, joiden johdosta olen antanut pakit, sain ainakin 200 alapeukkua. Miten pikkumainen ja väärässä olen

Sori mutta en pidä läpi elämän jatkuvaa siittämisen simulointia minkäänlaisena "onnistumisena", vaan päin vastoin. Uskon kyllä, että nainen voi olla tavallaan miehen possessoima ja sellaiseen alentua, erityisesti jos käyttää steroideja, mutta en halua tuollaista elämää itselleni. Ryhdyn mieluummin vaikka narkomaaniksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en ole vielä keski-ikäinen, mutta mielestäni siinä on paljon plussia, kun asuu yhdessä kumppaninsa kanssa. Saan olla jatkuvasti yhdessä parhaan ystäväni ja rakkaimpani kanssa. Minulla on aina seuraa, jonka kanssa voin jutella ja tehdä yhdessä jotain. On ihana vaikka vain katsoa yhdessä jotain sarjaa tai lähteä ex tempore ilman sopimisia elokuviin. En ole muutoin sosiaalinen, joten jos asuisin yksin, kokisin varmaankin yksinäisyyttä ajoittain. Nukahdan helpommin, kun nukun kumppanini kanssa. Yksin nukkuessa nukahtaminen on vaikeaa ja toisaalta en edes saa mentyä ajoissa nukkumaan. Nukun siis enemmän! Koska asumme yhdessä, jaamme elämämme, arjen, juhlan, ilot ja surut. Olemme toistemme tukena. Onhan se myös plussa, että saamme jaettua kotityöt ja taloudelliset kulut. Jos asuisimme erillämme, olisi jatkuvasti hirveä ikävä. Tuntuisi typerältä tehdä kaikki yksin, kun voisi tehdä ne asiat yhdessäkin. Ih

Minä nukun naisen kanssa ja samoin puolisoni. 

Vierailija kirjoitti:

Yksin asumisessa on toki puolensa. Etenkin jos sitä vertaa tulehtuneessa parisuhteessa elämiseen.

Saman katon alle sopivat ja siitä hyötyvät he, jotka osaavat kommunikoida rakentavasti ja nauttivat toistensa seurasta.

Miksi ylipäätään ryhtyä suhteeseen ihmisen kanssa josta ei pidä?

Ei mitään, mutta kuka oikeasti pitää miehistä? Mies on parhaimmillaan silloin kun käyttytyy mahdollisimman epämiesmäisesti ja silloinkin tämän miehiset ominaisuudet ovat "siedettäviä asioita". Jos on elänyt koko elämänsä miesten ympäröimänä ei ehkä tätä ymmärrä, mutta yleensä jos saa parikin vuotta kokemusta ilman jatkuvaa miesvaikutusta, alkaa koko laji näyttäytymään ihan eri valossa sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

 Itsestäänselvyys on minulle myöskin se, etten lähtisi edes treffeille miehen kanssa, jota en koe seksuaalisesti puoleensavetäväksi. Seksuaalisuushan on se asia mikä erottaa parisuhteen muista suhdetyypeistä. Ilman sitä ei ole suhdettakaan (enkä tarkoita, että seksi loppuisi vaikka miehen sairauteen ja kyvyttömyyteen, sehän jatkuu, vain toisenlaisena, jos mies on oikea).

Kyllä parisuhteen erottaa muista suhteissa muukin kuin seksi. Ei kaikissa parisuhteissa ole seksiä, mutta ne ovat silti erilaisia kuin vaikkapa ystävyyssuhteet. Minä en ainakaan koe romanttisia tunteita muita kohtaan kuin puolisoani. Romanttinen vetovoima on muuta kuin seksuaaliset tuntemukset. Ja harvoin ylipäätänsä pelkän ystävän kanssa jaetaan omaa elämää kuin romanttisen kumppanin kanssa. 

 

Miten sitten määrittelet romantiikan? Itselleni se sana on vieras, en siis näe suhdettamme romanttisena, vaan rakkautena ja seksuaalisena vetovoimana. Ja seksuaalisuutta on paljon muukin kuin yhdyntäseksi. Ystäviä en kosketa seksuaalisesti, vain puolisoani. Enkä haluaisi asua yhdessä yhdenkään ystäväni kanssa.

Rakkaus tekee sen, että toisen kaikkia puolia, niitä välillä rasittaviakin, rakastaa ja pitää hellyttävinä. Hänessä on parasta se, että hän on juuri hän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksin asumisessa on toki puolensa. Etenkin jos sitä vertaa tulehtuneessa parisuhteessa elämiseen.

Saman katon alle sopivat ja siitä hyötyvät he, jotka osaavat kommunikoida rakentavasti ja nauttivat toistensa seurasta.

Miksi ylipäätään ryhtyä suhteeseen ihmisen kanssa josta ei pidä?

Ei mitään, mutta kuka oikeasti pitää miehistä? Mies on parhaimmillaan silloin kun käyttytyy mahdollisimman epämiesmäisesti ja silloinkin tämän miehiset ominaisuudet ovat "siedettäviä asioita". Jos on elänyt koko elämänsä miesten ympäröimänä ei ehkä tätä ymmärrä, mutta yleensä jos saa parikin vuotta kokemusta ilman jatkuvaa miesvaikutusta, alkaa koko laji näyttäytymään ihan eri valossa sen jälkeen.

Minä pidän miehistä, ehkä jopa enemmän kuin naisista eli suurin osa minun tuntemistani miehistä on reiluja ja suoraviivaisia. Pidän miehistä, jos he ovat maskuliinisia, vähän erilaisia kuin naiset. 

Häiriintyneistä miehistä en pidä kuten en häiriintyneistä naisistakaan. En halua heitä lähipiiriini.

Vierailija kirjoitti:

On kuitenkin mukava olla pariskuntana isovanhempia  lapsenlapsille. 

Juuri näin. Ymmärrän yksineläjiä, mutta minulle se yksin eläminen olisi ikävä asia. Oikeastaan ajatuksenakin aika surullinen, jos itseäni mietin. En haluaisi sellaista loppuelämää viettää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksin asumisessa on toki puolensa. Etenkin jos sitä vertaa tulehtuneessa parisuhteessa elämiseen.

Saman katon alle sopivat ja siitä hyötyvät he, jotka osaavat kommunikoida rakentavasti ja nauttivat toistensa seurasta.

Miksi ylipäätään ryhtyä suhteeseen ihmisen kanssa josta ei pidä?

Ei mitään, mutta kuka oikeasti pitää miehistä? Mies on parhaimmillaan silloin kun käyttytyy mahdollisimman epämiesmäisesti ja silloinkin tämän miehiset ominaisuudet ovat "siedettäviä asioita". Jos on elänyt koko elämänsä miesten ympäröimänä ei ehkä tätä ymmärrä, mutta yleensä jos saa parikin vuotta kokemusta ilman jatkuvaa miesvaikutusta, alkaa koko laji näyttäytymään ihan eri valossa sen jälkeen.

Minä oikeasti pidän miehistä, ja avioliitto oman miehen kanssa on ollut onnellinen jo yli 20 v ja yhden perhe-elämän ajan. Naiset ja miehet täydentävät toisiaan parhaimmillaan upeasti juuri siksi, koska meidän näkökulma asioihin on vähän erilainen, ja kiinnostuksen kohteet, taipumukset, osaamiset jne nekin vähän erilaisia. Onnellinen suhde vaatii tietysti sen erilaisuuden aitoa arvostamista niin ajatuksissa, puheissa kuin teoissakin, ja se taitaa monelta nykyään olla kateissa.

Kyllä se rauhoittaa kun on joku kaveri kotona. Ja asumiskulut on pienemmät. Ja häpeä huonoista elintavoista kannustaa elämään terveellisemmin ja kunniallisemmin, vaikka toisinaan tekisikin mieli saada enemmän omaa aikaa ihan vaikka lihapiirakan syömiseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksin asumisessa on toki puolensa. Etenkin jos sitä vertaa tulehtuneessa parisuhteessa elämiseen.

Saman katon alle sopivat ja siitä hyötyvät he, jotka osaavat kommunikoida rakentavasti ja nauttivat toistensa seurasta.

Miksi ylipäätään ryhtyä suhteeseen ihmisen kanssa josta ei pidä?

Ei mitään, mutta kuka oikeasti pitää miehistä? Mies on parhaimmillaan silloin kun käyttytyy mahdollisimman epämiesmäisesti ja silloinkin tämän miehiset ominaisuudet ovat "siedettäviä asioita". Jos on elänyt koko elämänsä miesten ympäröimänä ei ehkä tätä ymmärrä, mutta yleensä jos saa parikin vuotta kokemusta ilman jatkuvaa miesvaikutusta, alkaa koko laji näyttäytymään ihan eri valossa sen jälkeen.

Minä pidän miehistä, ehkä jopa enemmän kuin naisista eli suurin osa minun tuntemistani miehi

Jos olet tuo sama kirjoittaja joka puhuu seksuaalisuudesta kuin mies niin sitten olet yksinkertaisesti kokematon ja typerä. Sinulla ei ole kokemusta naiseudesta ilman miesten läsnäoloa ja vaikutusta, eikä toisaalta naisen seksuaalisuudesta (äitiys). On helpompi pitää miehistä, kun ei tiedä paremmasta tai tunne edes itseään ja omaa seksuaalisuuttaan. Miehiähän tuo palvelee erinomaisesti, että naiset kuvittelevat heidän nautintonsa tulevan miehestä ja seksuaalisuudesta miehen kanssa. Jännästi ihminen on vaan ainoa laji, joka näin kuvittelee. Siis koko luomakunnassa. Veikkaisin, että kyseessä on aivopesun, kiristyksen ja väkivallan tulos.