Kyllä se tässä keski-ikäisenä usein mietityttää että mitä lisäarvoa kumppanin kanssa asuminen tuo

No, joku tekee "miesten työt" omakotitalossa. On juttukaveria kaivatessa. Kun mies oli kaksi viikkoa reissussa ja lapset asuu jo omillaan, niin olihan se outoa olla ihan yksin noin monta päivää putkeen. Muutama päivä on ok, mutta sitten tuli sellainen mökkihöpertynyt olo. Töissä käyn, mutta illat ja viikonloput olin yksin kotona. Kävin yksin kävelyllä, yksin huolehdin koirasta, yksin säätelin kaukosäädintä jne. 

Mies on mukava tyyppi ja mieluummin hänen kanssa kuin yksin. Joskus on kiva olla itsekseen jokunen päivä, mutta sitten sitä alkaa kaivata jo elämää ympärille. Olen kotihiiri eli en harrasta mitään juoksemisia huveissa, kulttuuririennoissa ja olen laiska tapaamaan ihmisiä. 

Ei kannata yhteen muuttaa kenenkään kanssa. Elämä yksin omassa kodissa on parasta.

Vierailija kirjoitti:

Auttaa lastenhoidossa, kotitöissä, osallistuu menoihin. Yhdessä asuminen mahdollistaa paremman elintason, on seuraa, sekä henkistä, että fyysistä jne. jne.

Tietysti en asuisikaan miehen kanssa, jota en rakasta tai jolta en saa vastarakkautta.

Asiat ei ole aina noin kivoja ja yksinkertaisia. Ulina sentään. Jaetaan lastenhoito ja rahat. Kyllä paljon helpompaa siis olla kaksin kun yksin. Kuka vähöttelee yksinhuoltajien taakkaa! Kuka kehtaa! No kuka kehtaa vääristellä muita asioita, kuten sitä että parisuhteessa aina taloudellisesti helpompaa? 

. Ensinnäkin  taloudellinen tilanne riippuu täysin kokonaistilanteesta. Tottakai  yleisesti kahden työssäkäyvän perheen tilanne  on parempi kun yhden. Sitten taas kahden huoltajan perheessä, missä toinen työssä e niinkään eroa taloudellisesti valitettavasti. 



Samoin yksinhuoltajan taloudellinen tilanne ei välttämättä ole paljon huonompi kun parisuhteessa olevan, jos on pienituloinen ja jakaa kulut puoliksi sen takia että puoletkin isoista- asumiskuluista on paljon ja yksinhuoltajana ei yksin elätä omista rahoistaan kuten ei parisuhteessakaan. Jos suurempituloinen ei maksa enemmän menoista voi pienipalkkaisella olla köhes  tilanne kun yksin ta yksinhuoltajana taloudellisesti. 



Erikseen sitten se apu ja seura mitä on parisuhteessa. Harvalle tekee hyvää olla yksin. 

Mutta joskus siinäkin mielessä voi pariduhteessa olla rankempaa, jos se kumppani aiheuttaa paljon häiriötä ja haittaa toiselle kohtuuttomalla käytöksellä. 

Tai sitten tulos on plus miinus nolla eli on apua ja hyviäkin hetkiä on, mutta siten taas niitä kamaliakin.  

Tosiaan parisuhteen tarkoitus ei ole tukea vaan taloudellisesti, mutta myös muissakin asioissa.

 

Yleensä nöin onkin. Niin meilläkin vaikka niitä hankaluuksia on ollut keskimäärin enemmän kun keskimäärin ehkä monilla muilla. 

Yleensä pienikin apu paremp kun ei mitään jopa parisuhteessa. Valitettavasti ei aina voi jako olla ideaalisesri,  sekä lasten ja kodinhoidossa tai taloudellisessa mielessä. Tai jos ei olisi, se on sitten erottava? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä ilman ukkoani olisi kauhea ajatuskin. Hoitaa useimmat hommat, ostokset ja rakentaa lisää terasseja pihaan. Lisäksi kiltti eläimille ja lapsille. Muitakin erikoisominaisuuksia on. Mulla kävi tuuri silloin aikoinaan, tuli katsottua perhe- ja koti-ihminen. Tosin kyllä jo alussa arvasin, että näin käy, kun heti vei roskapussia.

 

Jotkut naiset eivät tiedä, että tällaisia miehiä on oikeasti olemassa (1:100).

T. Kokemusasiantuntija

 

Kyllä meitä on, ja riittää toisellekkin kierrokselle. Osa naisista heittäytyy kun 4-kymmentä on täynnä, haluttomiksi tai muuten vaan kohtelu muuttuu vähemmän arvostavaksi.

Ja uskokaa tai älkää, moni meistä kyllä huomaa, kun alkaa ynnämään asioita, että tuossa, tässä, ja noissa asioissa on tullut muutoksia.

Kun aikaa kuluu, ja välinpitämättömyys kasvaa, tulee summalaskenta mukaan, 1+1+1, jne.   

1-3 kertaa näistä huomautin. Kun ei korjausta tullut asioihin, eikä myöskään läheisyyttä, niin se oli ero.

M45

Et taida olla vielä tarpeeksi keski-ikäinen? Kunhan pääset viidenkympin paremmalle (?) puolelle, tajuat elämän rajallisuuden. Siinä vaiheessa useimmat ovat kiitollisia elinkumppanista. Uuden etsiminen alkaa olla vaikeampaa eikä tulevasta tiedä. 

On mukavaa ja oman turvallisuuden kannalta tärkeää, että kotona on joku toinen, jos kesken yötä tulee tarve päästä päivystykseen. Jos työttömyys iskee, on toinen jakamassa kustannuksia. Tai pianhan se eläkekin häämöttää. 

Maksaa puolet asumiskuluista.

Saa olla rakkaan ihmisen sopuisassa seurassa. Tietty.

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä asumisesta ei mitään iloa. Riittää että seksiä on, vaikka eriasunnoissa asuttais.

Amen. Ja sitä seksiä voi olla vaikka joka päivä, jos molemmat haluaa ja asutaan riittävän lähellä toista. Nähdä voidaan niin paljon kuin halutaan, vaikka virallisesti asutaankin omissa osoitteissa. Ja kun ei nukuta joka yötä samassa sängyssä, niin herkkäunisimmatkin saavat riittävästi lepoa.

Itse en enää muuta saman katon alle kenenkään kanssa.

Oikea kumppani parantaa elämänlaatua, väärä kumppani heikentää sitä.

En ole vielä edes keski-ikäinen ja en kyllä jaksaisi naista saman katon alla, tai sitten pitäisi olla niin iso talo, että voi tarvittaessa eristäytyä omaan siipeen. 

Vierailija kirjoitti:

Nainen hoitaa ruuan, pyykit ja siivouksen.

Mies pihatyöt, auton ja remontit.

Teen kaiken tuon itse. Nuo mainitsemasi miesten hommat ovat niin satunnaisia ja vievät niin vähän aikaa, että sitä varten ei miehen kanssa ainakaan kannata parisuhteessa olla.

N53

Päätin jo nelikymppisenä, että aion elää jatkossa yksin. Ihana vapaus mennä, tulla ja olla, ilman että täytyy ottaa huomioon ketään. Ihan parasta.

N53

Entä eri asunnot lähekkäin tai mini-ok talo kummallekin. Ellei eri siivet talossa. Vai ero kokonaanko.

Vierailija kirjoitti:

Päätin jo nelikymppisenä, että aion elää jatkossa yksin. Ihana vapaus mennä, tulla ja olla, ilman että täytyy ottaa huomioon ketään. Ihan parasta.

N53

Kovin kevyin perustein en muuttaisi yhteen kenenkään kanssa, vaikka rakas olisikin. 

Saman ikäinen nainen. 

Vierailija kirjoitti:

Et taida olla vielä tarpeeksi keski-ikäinen? Kunhan pääset viidenkympin paremmalle (?) puolelle, tajuat elämän rajallisuuden. Siinä vaiheessa useimmat ovat kiitollisia elinkumppanista. Uuden etsiminen alkaa olla vaikeampaa eikä tulevasta tiedä. 

On mukavaa ja oman turvallisuuden kannalta tärkeää, että kotona on joku toinen, jos kesken yötä tulee tarve päästä päivystykseen. Jos työttömyys iskee, on toinen jakamassa kustannuksia. Tai pianhan se eläkekin häämöttää. 

Ei minusta tunnu tuollaiselta. Taksin voi tilata, jos ei voi ajaa itse. Rahoistaan voi päättää itse. Kumppani voi käydä kylässä, mutta ei meidän kuulu elättää toistamme. Siivoan ja pyykkään eniten omiin tarpeisiini. Toki otan hänet huomioon ja hemmottelenkin välillä. On kuitenkin ihanaa elää vihdoin itselleen. 

Vierailija kirjoitti:

Nainen hoitaa ruuan, pyykit ja siivouksen.

Mies pihatyöt, auton ja remontit.

Sä taidat elää jossain 1950-luvun illuusiossa 😂

Enpä tiedä.  Muutettiin erilleen keski-iän yläpuolella.  Ollaan yhdessä yhteisillä vapailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen tekee ruuat ja muut kotihommat, onhan se ihan mukavaa.

Jos ei tee? 

Miehen kanssa ei kannata olla suhteessa.

ei varmaan kannata kun pitäs vähän itteleen tehdä jotain että kukaan muukun äiti sietäs

En muuta enää ikinä saman katon alle yhdenkään ihmisen kanssa. 

Asumme miesystävän kanssa naapureina ja vietän joka yön hänen luonaan. Sillä ei ole itselleni merkitystä, mutta miesystävä haluaa näin. Voin joustaa tässä asiassa ja joustan monessa muussakin, mutta se on mahdollista vain, koska mulla on myös ihan oma koti johon vetäytyä ja jossa päätän itse asioistani ja tekemisistäni. En ole enää valmis tekemään kompromisseja kaikessa. 

Mulle on edullisempaa taloudellisesti asua yksin, sillä olen eläkkeellä ja saan eläkkeensaajan asumistukea vuokraan. Miehellä on omistusasunto ja työ. En saisi enää asumistukea ja eläkekkeestäkin leikkautuisi iso siivu, jos asuisimme yhdessä ja käytännössä olisin miehen hyvän tahdon varassa, ei kiitos. 

Vierailija kirjoitti:

Saa olla rakkaan ihmisen sopuisassa seurassa. Tietty.

juuri ne rakkaat käy hermoille usein