Jouduin parisuhdeväkivallan uhriksi. Ei koskaan pystytty puhumaan asiasta ja nyt iäkkäänäkään asia ei jätä rauhaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt vierestä, miten pahoinpidelleeksi joutunut kärsii pitkänkin ajan jälkeen. Joutui hakatuksi aivan yllättävän tahon toimesta täysin yllättäen. Kyllä se jäljet häneen jätti. Keho oireillee monella tavalla nyt aikuisena, kun asiaa ei ole päästy purkamaan. Asia ei unohdu, vaan nousee ajoittain pintaan. Keho muistaa kyllä. 

Jokaisen kokemus on erilainen. Ehkä, kun jossain lähitulevaisuudessa kohtaat väkivaltaa, saatat tuntea näin. Katsotaanpa sitä.

T. Ruoholahden asukkas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syyllinen on aina tekijä. Jos uhri voi pahoin vielä vuosienkin päästä, tekijän on ihan turha syyttää uhria. Taustalla on usein muutakin kuin pahoinpitelyä. Kuten henkistä väkivaltaa, vähättelyä, alistamista. Jos Ap on sen ikäinen, että on elänyt sota-aikana, nämäkin ajat ovat jättäneet jälkensä. Vähättelijät ei ymmärrä mitään mistään ja empatiataidot ovat huonot.

Ei kyllä voi olla sota-ajan muistoja kun viimeisestä sodastakin on yli 80 vuotta. Vähemmän sentimentiikkaa kiitos. 

Et taida oikein käsittää sodan vaikutuksia ihmiseen ja tämän elämään. Ehkä jokin historian kirja avaisi sinulle aihetta. Sota-aikana eläneitä tai syntyneitä lapsia on yhä elossa. Heidän isänsä palasiva

No nyt on kaukaa haettua 🙄

Yllättävää, luulin, että tämä on ihan yleistä tietoa. Jotakin, minkä kaikki tietävät. Hyvä, että päädyit tähän keskusteluun. Tässä sinulle lukemista:

https://www.uef.fi/fi/artikkeli/sodan-traumat-siirtyivat-perheissa-etee…

Niin kauan, kun jäät odottamaan asian selvittelyä tekijän kanssa, olet jumissa noissa menneisyyden tapahtumissa. Toki väkivaltakokemukset pitää käsitellä vaikka ammattilaisen kanssa, mutta samalla myös totuttaa itsensä ajatukseen, ettei tuota keskustelua tulla käymään koskaan tekijän kanssa, eikä mitään selityksiä tai anteeksipyyntöä ole luvassa. Niin kauan, kun sidot itsesi noihin tapahtumiin jäät uhrin asemaan selviytyjän roolin sijaan. Nimim. Itsekin väkivaltaisessa suhteessa ollut selviytyjä, joten tarkoituksenani ei ole vähätellä kokemuksiasi.

Ilmiö on todella yleinen, että uhri kantaa teon syyllisyyden. Ja siihen on biologinen perustakin, sillä yhteisöt ovat usein vihamielisiä "kavereitaan" syyttäville, eivätkä yksinkertaisesti halua kuulla mitä pahaa toiselle on tehty. Jossain päin maailmaa, joissain ajoissa, r aiskattuja naisia ja lapsia on tapettu "kelvottomina". 

Tämä todistaa vain miehen pahuutta. Nykypäivä ei ole sellainen. Täällä saa joutua uhriksi ja jatkaa elämäänsä. Saa seistä jaloillaan ja tekijä painetaan alas. Tavalla tai toisella.

Ap, rohkeutta. Hyväksy asia ja siirrä vastuu sinne, missä se on. Teko ei ole koskaan uhrin vika. Arvosta itseäsi. Arvosta elämääsi. Älä anna paskakikkareen teon myrkyttää loppuelämääsi. Nauti. Ja laita paskakikkare arvoiselleen paikalle elämässäsi. 

Sinun ei tarvitse raportoida hänen tai omista tekemistäsi kenellekään. Jumala näki teon kyllä. Mutta älä anna sen myrkyttää sinun sieluasi. Olet oikeutettu vihaan ja suojelemaan itseäsi. Lopulta voit antaa anteeksi, mutta sinun ei tarvitse enää koskaan viihdyttää tuota henkilöä. Hän löytää kyllä kaltaisensa, joiden kanssa voi elää tasavertaista elämää.

Vakavan ptsd:n käsittelyssä auttaa pari asiaa. Siis sellaisen, jossa tuo tilanne vainoaa ja tulee flashbackeja, kokee avuttomuutta, jne.

Koska kyseessä on enää muisto, sinulla on 100% hallinta. Ota muisto siis täysin hallintaasi. Esimerkki: kun mies korottaa kätensä, ota ranteesta kiinni, paiskaa hänet maahan ja potki hänen päänsä veriläntiksi. RAJU esimerkki, mutta kenenkään ei tarvitse elää väkivaltamuiston vainoamana. Sinun pääsi ja muistosi ovat SINUN valtakuntaasi. Hallitse sitä!

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan, kun jäät odottamaan asian selvittelyä tekijän kanssa, olet jumissa noissa menneisyyden tapahtumissa. Toki väkivaltakokemukset pitää käsitellä vaikka ammattilaisen kanssa, mutta samalla myös totuttaa itsensä ajatukseen, ettei tuota keskustelua tulla käymään koskaan tekijän kanssa, eikä mitään selityksiä tai anteeksipyyntöä ole luvassa. Niin kauan, kun sidot itsesi noihin tapahtumiin jäät uhrin asemaan selviytyjän roolin sijaan. Nimim. Itsekin väkivaltaisessa suhteessa ollut selviytyjä, joten tarkoituksenani ei ole vähätellä kokemuksiasi.

Kyllä. Jos käärme puree sinua metsässä, juoksetko sen perään ja vaadit keskustelua? Tämä ei ole oikea toimintamalli. Oikea tapa käsitellä asia on pohtia, miten jatkossa välttyy väkivallalta ja miten toimisi itse eri tavalla. Suojella itseään.

Avioituminen miehen kanssa? Itsensä tämän armoille asettaminen? Nämä eivät ole nykypäivänä elinehtoja. Kenenkään ei tarvitse sietää uhkaa tai hyväksikäyttöä. Tutustua ja seurustella voi julkisilla paikoilla, toisten silmien alla. Voi seurustella vain hyväluontoisten miesten kanssa. Voi elää yksin, keskittyä naisystäviinsä tai harrastuuksiinsa. Lapsiakin saa ilman miestä nykyään.

Puhumisen on tarkoitus palvella SINUA. Se ei ole velvollisuutesi. Puhu siis vain silloin ja vasta sitten, kun se tuntuu siltä, että se aidosti sinua auttaisi. Muutoin voit jättää puhevaatimukset omaan arvoonsa. 

Asiaa voi käsitellä myös vertaisten kokemuksia lukemalla, tutkimalla asian tilastollisia todennäköisyyksiä, etsimällä ymmärrystä ja toimintatapoja. Jumala rakastaa sinua ihan siitä huolimatta, minkä tavan parantua tuosta kokemuksesta valitsetkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt vierestä, miten pahoinpidelleeksi joutunut kärsii pitkänkin ajan jälkeen. Joutui hakatuksi aivan yllättävän tahon toimesta täysin yllättäen. Kyllä se jäljet häneen jätti. Keho oireillee monella tavalla nyt aikuisena, kun asiaa ei ole päästy purkamaan. Asia ei unohdu, vaan nousee ajoittain pintaan. Keho muistaa kyllä. 

Aika hyvä sääntö on pysyä 5m etäisyydellä kaikista miehistä :) näin minimoi riskin joutua monenlaisten rikosten uhriksi. Eikö olekin sairasta joutua elämään nyky-yhteiskunnassa kuin pelokas metsän eläin väistellen kaikkia vieraseliöitä? Ja silti se on ainoa tapa varmistua siitä, ettei joudu uhriksi. Useimmiten rikoksen tekijä on naisen läheinen tai tuttu. Mitä enemmän etäisyyttä ja itsenäisyyttä, sitä turvallisempi elämä. Paradoksaalisesti, sillä miesten väitetään suojelevan naisia. Näin ei ole. Sen sijaan monta kertaa mies ja läheinen ovat katsoneet vierestä hiljaa, kun minua on pahoinpidelty. Verbaalisesti, fyysisesti, seksuaalisesti. Omat perheenjäseneni, miehet sekä naiset. Ei enää koskaan. Mädäntykää helvetissä.

Ei edes etäisyyden pitäminen auta jos mies saa päähänsä vainota. Vainoava mies keksii kyllä keinot kiusata.