Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kaipaus toisen luo vaikkei se johda mihinkään
13.09.2025 |
Toinen halusi enemmän, toinen vähemmän. Lopulta molemmat myönsivät, että olemme luonteiltamme liian erilaisia. Toinen ymmärsi sen aikaisemmin, toinen vasta myöhemmin.
Silti mieli palaa yhä takaisin. Tekee mieli tietää, mitä hänelle kuuluu. Onko hän löytänyt uuden? Onko hän jo unohtanut meidät? Sen pienen palan mitä olimme.
Ikävöin hänen kosketustaan ja sitä pientä hetkeä, joka tuntui niin hyvältä ja silti niin väärältä. Ja muisto kiertää mielessä kuin varjo, joka ei katoa, vaikka kuinka yritän kääntää katseen eteenpäin. Ei ole toista samanlaista.
Kaipaanko enemmän tunnetta vai ihmistä..?
Kommentit (8)
Etkö voi stalkata häntä Facebookissa ja instassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedätkö. Mietin juuri peuran sisäfilettä paistaessani aivan samaa. Olisko pitänyt laittaa viesti kuinka kaipaan edelleen.
Äh, älä runoile ihmissuhteita. Te ette olleet sopivia, ja se toinen sanoi halunsa selvästi. Älä tee siitä elokuvaa. Move on.
Vierailija kirjoitti:
Kuuntele tämä:
Mitä helvettiä? Kukaan ei laita Liekkiä minnekään. Tunsitko Janskun? Imaamin Keinutuoli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Niin. Välillä suunta on eri. Yksi haluaa enemmän, toinen vähemmän. Yksi uskaltaa jatkaa, toinen pysähtyy, kolmas pakenee. Lopulta huomaavat, että niin erilaiset luonteet vetävät eri suuntiin. Se ei silti tee kokemuksesta vähemmän totta. Kaipuu kertoo että siinä oli merkitystä. Muisto kantaa, vaikka sen päälle alkaa kasvaa uutta.