Miten kestätte olla ihmisten kanssa, jos ette ole onnistuneet oikein missään?

Miksi pitäisi onnistua? Missä? Onnistu olemaan sinä! 

Olen jo tottunut, ei häiritse vähääkään, ainakaan ei kirpaise mitenkään. Korkeintaan joskus tunnen haikeutta, miten toisin elämäni olisi voinutkaan mennä, mutta muuten ei häiritse muiden onni. Tämä on joku tottumiskysymys ainakin minulle. On täysin selvää että elämäni on suuri epäonnistuminen.

Olet ilmeisesti aika nuori? Itsellä on aikuiset lapset ja tuo "koko paketti" hoidettu. Kuitenkin elämän rajallisuus alkaa korostua iän myötä. Nykyään on ihan yhdentekevää mitä muut ajattelee. Läheisten mielipidettä lukuunottamatta toki. Toisaalta ymmärrän ja muista tuon tunteen nuorempana. Ei ihmiset tekisi mitään, etenisi mihinkään, lisääntyisi, yms, jos tuota tunnetta ei tulisi. Ymmärrä, että kuuluu asiaan, ja samalla ole välittämättä. Tee asioita mistä nautit tai mitkä vie lähemmäs haluamaasi. Älä välitä muiden mielipiteistä. Yleisesti ihmisiä ei edes kiinnosta muiden asiat läheskään niin paljon mitä kuvitellaan tai miltä se itsestä tuntuu.

Katso jätkäsaaren Aasian eläkkeellä olevien miesten elinolot.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi onnistua? Missä? Onnistu olemaan sinä! 

Siinä ei ole mitään onnistumista, jos on pitkäaikaistyötön ja köyhä ikisinkku. Se on epäonnistumista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olet ilmeisesti aika nuori? Itsellä on aikuiset lapset ja tuo "koko paketti" hoidettu. Kuitenkin elämän rajallisuus alkaa korostua iän myötä. Nykyään on ihan yhdentekevää mitä muut ajattelee. Läheisten mielipidettä lukuunottamatta toki. Toisaalta ymmärrän ja muista tuon tunteen nuorempana. Ei ihmiset tekisi mitään, etenisi mihinkään, lisääntyisi, yms, jos tuota tunnetta ei tulisi. Ymmärrä, että kuuluu asiaan, ja samalla ole välittämättä. Tee asioita mistä nautit tai mitkä vie lähemmäs haluamaasi. Älä välitä muiden mielipiteistä. Yleisesti ihmisiä ei edes kiinnosta muiden asiat läheskään niin paljon mitä kuvitellaan tai miltä se itsestä tuntuu.

Olen yli 40.

Ap

Mua ei haittaa yhtään että muut onnistuu. En ole kateellisuuteen taipuvainen muutenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olet ilmeisesti aika nuori? Itsellä on aikuiset lapset ja tuo "koko paketti" hoidettu. Kuitenkin elämän rajallisuus alkaa korostua iän myötä. Nykyään on ihan yhdentekevää mitä muut ajattelee. Läheisten mielipidettä lukuunottamatta toki. Toisaalta ymmärrän ja muista tuon tunteen nuorempana. Ei ihmiset tekisi mitään, etenisi mihinkään, lisääntyisi, yms, jos tuota tunnetta ei tulisi. Ymmärrä, että kuuluu asiaan, ja samalla ole välittämättä. Tee asioita mistä nautit tai mitkä vie lähemmäs haluamaasi. Älä välitä muiden mielipiteistä. Yleisesti ihmisiä ei edes kiinnosta muiden asiat läheskään niin paljon mitä kuvitellaan tai miltä se itsestä tuntuu.

Ap:han kysyi, miten kestää oma epäonnistumisen tunne omasta elämästä. Ei hän niinkään harmitellut, mitä muut tässä nyt ajattelee.

En kestäkään. Oikeastaan kaikki vanhat ystäväni elävät keskiluokkaista perhe-elämää asuntolainoineen ja vakituisine työpaikkoineen. Minä sen sijaan olen ollut suurimman osan elämästäni sinkku ja työurakin on koostunut pääosin erilaisista pätkistä (tällä hetkellä työtön), lapsia ei ole eikä todennäköisesti tulekaan eikä varallisuuttakaan ole kertynyt. En jotenkin pysty viettämään aikaa heidän kanssaan, koska tunnen oloni outolinnuksi heidän seurassaan. Mitä yhteistä meillä muka nykyään enää on? Ja jos nyt heidän seuraansa jostain syystä päädynkin, pohdin koko ajan, että mikä meistä tekee niin perustavalla tavalla erilaisia, että meidän elämämme ovat menneet niin täysin erilailla, ts. mietin mitä vikaa minussa on, ja se on niin masentava ajatuskulku, että en yksinkertaisesti kestä sitä.

Tarvitsisin ehdottomasti uusia ystäviä, jotka ovat edes jotenkuten samassa elämäntilanteessa kuin minä, mutta aikuisena uusien ystävien löytäminen on hankalaa, eikä köyhyys ainakaan edistä sitä. Harmittaa tämä tilanne.

Vierailija kirjoitti:

En kestäkään. Oikeastaan kaikki vanhat ystäväni elävät keskiluokkaista perhe-elämää asuntolainoineen ja vakituisine työpaikkoineen. Minä sen sijaan olen ollut suurimman osan elämästäni sinkku ja työurakin on koostunut pääosin erilaisista pätkistä (tällä hetkellä työtön), lapsia ei ole eikä todennäköisesti tulekaan eikä varallisuuttakaan ole kertynyt. En jotenkin pysty viettämään aikaa heidän kanssaan, koska tunnen oloni outolinnuksi heidän seurassaan. Mitä yhteistä meillä muka nykyään enää on? Ja jos nyt heidän seuraansa jostain syystä päädynkin, pohdin koko ajan, että mikä meistä tekee niin perustavalla tavalla erilaisia, että meidän elämämme ovat menneet niin täysin erilailla, ts. mietin mitä vikaa minussa on, ja se on niin masentava ajatuskulku, että en yksinkertaisesti kestä sitä.

Tarvitsisin ehdottomasti uusia ystäviä, jotka ovat edes jotenkuten samassa elämäntilanteessa kuin minä, mutta aikuisena uusien ys

Kuulostaa tutulta. Tuntuu, että muut ihmiset elävät ihan eri maailmassa kuin minä, joka en ymmärrä mistään asuntolainakuvioista tai työpalavereista yhtään mitään.

Ap

Kyllä se helposti eristää sosiaalisesti jos on ainoa jolla ei koskaan ole mitään suuria kuulumisia kerrottavanaan. Olen itse sellainen.

Tämä ei kuitenkaan ole mikään eriarvoistava kokemus minulle. En arvota ihmisiä (myöskään itseäni) sen perusteella kuinka paljon he ovat saaneet aikaan tai missä onnistuneet / epäonnistuneet. Minulla ei ole kylmäkiskoinen ihmiskuva ja arvomaailma.

"löytänyt kumppanin, ostanut asunnon, vaihtanut parempiin työtehtäviin, hankkinut koiran, valmistunut lisäopinnoista, saanut lapsen, mennyt naimisiin tms."



Ja mitäs ihmeellistä noissa asioissa on? Miljoonat ja taas miljoonat tekevät saman.

Vierailija kirjoitti:

"löytänyt kumppanin, ostanut asunnon, vaihtanut parempiin työtehtäviin, hankkinut koiran, valmistunut lisäopinnoista, saanut lapsen, mennyt naimisiin tms."



Ja mitäs ihmeellistä noissa asioissa on? Miljoonat ja taas miljoonat tekevät saman.

Sitä ihmeellistä, ettei mun elämässä tapahdu tuollaisia.

Ap

Kaikki ihmiset, joilla on kumppani, talo, koira, lapsia ja avioliitto, eivät ole samassa onnellisuuden tilassa. AP ei todellakaan tarvitse näitä standardeja arvioidakseen erilaisia ihmisiä. Jotkut ihmiset ovat typeriä eivätkä halua lapsia, kun taas toiset ovat kurjassa parisuhteessa ja asuvat yhdessä kuin kämppikset.

Täällä myös yksi, joka kokee epäonnistuneensa elämässään. Tekee tosiaan jollainlailla mieli erakoitua kokonaan, koska ero muihin samanikäisiin on niin suuri. Minulla vielä työttömyyden ja sinkkuuden ja lapsettumuuden päälle mielenterveysongelmat. Kuka tällaisen kanssa edes haluaisi olla missään tekemisissä.

joo ja ihmiset alkaa sääliä sua ja kysellä entistä enemmän et miksi et tee asioita...

Voisiko autismin kirjolla oleminen selittää tätä kokemusta? Että ei ymmärrä sitä ns. tavallisten ihmisten elämää asuntolainoineen? Vaan elää vähän omassa kuplassa, pyörien niiden omien mielenkiinnon kohteiden ympärillä? Mietin vaan.

Vierailija kirjoitti:

joo ja ihmiset alkaa sääliä sua ja kysellä entistä enemmän et miksi et tee asioita...

Ja neuvoa! "Kannattaa hei kokeilla sitä ja tätä" vaikka olet jo kokeillut ihan kaikkea monta vuotta.

Kaffebulla kirjoitti:

Voisiko autismin kirjolla oleminen selittää tätä kokemusta? Että ei ymmärrä sitä ns. tavallisten ihmisten elämää asuntolainoineen? Vaan elää vähän omassa kuplassa, pyörien niiden omien mielenkiinnon kohteiden ympärillä? Mietin vaan.

Ei selitä ainakaan mun kohdalla, koska mulla ei ole autismikirjon häiriötä.

Ap

Mulla on "aina" mennyt hyvin urarintamalla ja huonosti ihmissuhde/perheellistymisrintamalla. Se on jännä miten täysillä pystyn iloitsemaan mukana kun läheiset saa hyviä opiskelu/työpaikkoja ja miten väkinäisesti pakkohymyilen kun he menevät naimisiin ja saavat lapsia. Tavallaanhan se on myös lahja että on kokemusta sekä huonosti että hyvin menemisestä. 

Mutta joo, joskus joutuu sellaiseen seuraan jossa kaikille kuuluu tyyliin vauva- ja perhearkea ja urakuviot on hetken sivussa. Eihän sitä kestäkään. Mulla ei ole mitään sanottavaa ja kaikki tietää sen joten ei kysykään multa mitään. Alan hävetä olemassaoloani ja haluan vain pois. 

Ja jos joku luulee että puhun aina vain urastani/muiden urista niin ei nyt sentään. Mutta vaikka puhuttaisiin jostain muustakin niin se elämäntilanteiden samanlaisuus/erilaisuus on siellä taustalla vaikuttamassa.