Isoäitini (kuoli vuonna 1989) mielestä se olisi ollut todella järkyttävä asia ja jopa jonkinlainen skandaali, että lapsi syntyy avioliiton
ulkopuolella. Ei hän hyväksynyt sitäkään, että pariskunta asuu yhdessä, jos he eivät ole naimisissa. Nykyään osa hänen lapsenlapsenlapsistaan on jo parisuhteessa ja heillä on lapsiakin, mutta yksikään pari ei ole naimisissa keskenään ja lapset ovat syntyneet avioliiton ulkopuolella. Niin se maailma muuttuu. Isoäitini mielestä ei edes saa asua kumppanin kanssa yhdessä, jos ei ole tämän kanssa naimisissa ja nykyään se tuntuu olevan ihan tavallista, että asutaan yhdessä ja perustetaan perhe ilman, että ollaan naimisissa. Tai ainakin minun lähipiirissäni se tuntuu olevan yleistä.
Kommentit (8)
Isoäitini kuoli 1972. Hänen mielestään avioliiton ulkopuolella syntyneessä lapsessa tai avoliitossa ei ollut mitään kummallista. Itse hän oli mennyt naimisiin 22v iässä ja sai esikoisensa 24v iässä, mutta ymmärsi hyvin, että kaikki eivät elä kuten hän.
Mutta sitä hän ihmetteli, että naiset esittelivät polviaan, suurimmalla osalla kun oli aika rumat jalat.
No kyllä todellakin kannattaa asua yhdessä ennen avioliittoa ja lapsia.
Muistan kun joskus kymmenisen vuotta sitten äitini sisko hermoili kun hänen piti kertoa isälleen eli mun isoisälle, että tädin tytär on lesbo. Serkku oli mennyt naimisiin puolisonsa kanssa ja täti ajatteli, että pakko se on asiasta nyt kertoa. Isoisä totesi asiaan, että kyllä mä tuon tiesin. :D Ei vaikuttanut häneen millään tavalla ja totesi, että ainahan lesboja on ollut. Ennen vain ei asiasta puhuttu julkisesti, mutta tiedettiin jonkun kahden yhdessä asuvan naisen olevan muutakin kuin kämppiksiä.
Mun mummulla (syntynyt. 1920) oli yksi avioton lapsi, jonka isää ei ikinä paljastanut. Meni myöhemmin pappani (syntynyt. 1910) kanssa naimisiin ja saivat lisää lapsia. Papallakin oli oma lapsi edellisestä avioliitosta. Eli ei mummu varmaan olisi pahasti järkyttynyt muittenkaan avioliiton ulkopuolisista lapsista.
Onneksi mun mummulle (synt. 1935) oli ok että tulin raskaaksi yhden yön jutusta ja päätin pitää lapsen ja olla yksinhuoltajana. Voi että, kun lapsi oli vauva, menin usein päivisin mummulle nukkumaan pariksi tunniksi ja hän hoiti vauvaa. Lapseni on nykyään 14v ja mummu 90v.
Minun isoisä, syntynyt 1907, erosi ensimmäisestä vaimosta ja teki aviottoman lapsen. Oli kyllä menossa naimisiin lapsen äidin kanssa, mutta lapsi syntyi ennenkuin isovanhemmat pääsivät naimisiin.
Oli itsekin yksinhuoltajan lapsi niin tuskinpa kauhisteli toisten asumiskuvioita tai lapsentekoa.
Kyllähän ihmiset edelleen ajattelevat noin.