Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Mitä siellä ravintoloden terassilla yksin kattelee, pariskuntia ja seureita. Ei siellä mikään diskomeiniki ole niin kun nuorena, että jutellaan tuntemattomien kanssa. Yksin siellä saat istua ja kattoa ikkunasta ulos kallista katkeraa kaljaa kitaten ja paha mieli jää vaan. Kokenut naishenkilö

No ei siellä ole juteltu nuorenakaan tai ei mulla sellaisesta kokemusta ole enkä juttuseuraa odota edes saavani vaan ihan vain oleskelua jossain kivassa ja viihtyisässä paikassa jossa on muitakin ihmisiä. Kuuntelisin sitä puheensorinaa ja taustalla soisi jokin musiikki, mutta ei olisi mitään riekkumista eikä rähinää eikä tosiaan diskomeininkejä tai ihmeempää humalahakuisuutta. Sellainen rento pikku pöhnä ainakin suht sivistyneessä seurassa vaikka sitä seuraa olisi vain samassa tilassa.

Jotenkin alkaa vaan sekoamaan kun on aina ihan yksin ja hankala selittääkin mitä tässä kaipaa.

Työkavereiden kanssa joskus tulee lähdettyä ihmisten ilmoille johonkin baariin, mikä on kyllä mukavaa, mutta kun ne on niitä työpaikan tilaisuuksia, niin siellä sitten jutellaan tai oikeastaan kuuntelen niiden työkavereiden juttuja. Jää sellainen fiilis, että on kiellettyä samalla reissulla tutustua kehenkään muuhun tai siis jos saisi jonkun oikean ystävän. Jos siis saatte kiinni, mitä tarkoitan. Olen liian arka yksin lähtemään ja tavallaan näiden työkavereiden kanssa on turvallinen olo, että kerrankin kuulun edes johonkin porukkaan. Työkaverit on perheellisiä ja liian eri-ikäisiä tai jotain muuta, että ei ole oikein muuta yhteistä kuin se työ, vaikka kaikki on ihan mukavia.

Eikö täällä pitänyt kertoa mitä on tehnyt?

Vierailija kirjoitti:

Eikö täällä pitänyt kertoa mitä on tehnyt?

Niinhän sitä on kerrottukin kun on käyty lenkillä ja ruokakaupassa. Baarissa jossain pidemmän matkan päässä ja työkaverien kanssa afterworkeilla ja tultu tuttujen kusettamaksi bensarahoissa. Käyty ostarin räkälässä juopottelemassa ja hankittu joutavia lautasia sekä ihmetelty telkkariohjelmia.

Nämä ihan ulkomuistista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ei tajua mitä tarkoitan yksinäisyydellä, kun se on emotionallista, en kuulu mihinkään ryhmään, ei ole sukua, ei perhettä, kukaan ei välitä olenko edes hengissä. Sit ehdotellaan jossain kirjastossa ja kahvilla käyntiä, yhtä orpo olen sieltä tullessani, eikä kiinnosta yksin edes lähtee mihinkään.

Totta. Jotenkin tosi kummallista ja niin surullista, että yksinäisen kuvitellaan liki poikkeuksetta olevan ja aina olleenkin sellainen jota ei huvita mikään ja joka ei tee ikinä mitään. Kyllä sitä on alkujaan tehnyt vaikka mitä ja ollut aktiivinen siinä missä kuka tahansa ei-yksinäinenkin, mutta ajan myötä se into valitettavasti hiipuu kun mikään ei ikinä muuksi muutu vaikka itse tekisi ja jaksaisi mitä. Tietenkin sitä edelleen tekee kaikenlaista eikä vaan istua jumita sohvalla ihmettä odottamassa, mutta ei nuo kauppareissut, kirjastokäynnit, jumpparyhmät tai lenkkeilyt yksinäisyyttä muuksi muuta. Sitä todellakin on aivan yhtä yksin kotiin tullessaan mitä oli lähtiessäänkin.

Tuo sana orpo ehkä kuvaisikin yksinäisyyttä paremmin tätä totaaliyksinäisyyttä. Tässä on kaikella tapaa ihan yksin ja täysin yksinäinen.

Sellaiset, jotka eivät ole kokeneet yksinäisyyttä, luulevat varmaan, että Suomessa ihmiset tutustuvat toisiinsa ihan vaan kauppareissulla tai lenkillä, jos vain haluavat. Että jos vaan lähtee ulos, yksinäisyys korjaantuu sillä. Mielialan kannalta tietenkin on parempi lähteä ulos, mutta se on toinen asia, että kuka sieltä kaupan kassajonosta tai kirjastosta tai kahvilasta sen ystävän tai puolison löytää.

Ehkä tuossa on myös joku pikkuinen pelko taustalla, kun koetaan tarvetta vakuutella kuinka sen yksinäisen täytyy olla jotenkin itse syypää yksinäisyyteensä ja samoin ei ikinä voisi käydä itselle, koska sen poistamiseksi on olemassa noin helppoja keinoja. Samanlaisia nollatason neuvoja on nämä kansalaisopiston kurssit, koiran hankinta ja ihan vaan siihen luottaminen, että seuraa kyllä löytää kun sitä lakkaa etsimästä ja hakemasta. En tiedä missä todellisuudessa edes niitä vääränlaisia kavereita/kumppaniehdokkaita tipahtaa kuin taivaasta eikä minkään eteen tarvitse tehdä mitään. Toki noilla vääränlaisilla ei kukaan mitään tee, mutta on se varmaan liki jokaisella yksinäisyydestä kärsivällä (tai yksinäisyyden pahenemista pelkäävällä) sellainenkin vaihe, että se huono ja vääränlainenkin seura on parempi kuin ei seuraa ollenkaan. Tuon jälkeen sitten alistuu siihen yksinäisyyteen, koska ymmärtää sen olevan parempi. Ja kun miettii minkälaista h*lvettiä tämä suurimmaksi osaksi on niin mitä se kertookaan tuosta vääränlaisesta seurasta ja kuinka epätoivoisesti sitä on hakenut itselleen seuraa ja kuinka monenlaiseen sitä on ollut valmis sopeutumaan.

Sitten joku ei-yksinäinen besserwisser tulee pätemään kuinka yksinäisen pitää vaan olla aktiivisempi, ajaa vaikka bussilla ja mennä kirjastoon niin sitten ei ole yksinäinen. Jotenkin superhäijy ja ilkeä asenne tuollaisella ihmisellä.

Erikoista on, että jostain syystä nuo "fraaseilla neuvojat" kuvittelee liki aina itsensä avuliaiksi, hyväntahtoisiksi ja mukaviksi ihmisiksi. Sellaisiksi joiden ympärille oikein säteilee se sydämellisyys ja siksi siinä lähellä on kaikilla hyvä olla.

Näennäisempaattinen neuvominen on tunkeilevaa eikä auta ketään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä siellä ravintoloden terassilla yksin kattelee, pariskuntia ja seureita. Ei siellä mikään diskomeiniki ole niin kun nuorena, että jutellaan tuntemattomien kanssa. Yksin siellä saat istua ja kattoa ikkunasta ulos kallista katkeraa kaljaa kitaten ja paha mieli jää vaan. Kokenut naishenkilö

No ei siellä ole juteltu nuorenakaan tai ei mulla sellaisesta kokemusta ole enkä juttuseuraa odota edes saavani vaan ihan vain oleskelua jossain kivassa ja viihtyisässä paikassa jossa on muitakin ihmisiä. Kuuntelisin sitä puheensorinaa ja taustalla soisi jokin musiikki, mutta ei olisi mitään riekkumista eikä rähinää eikä tosiaan diskomeininkejä tai ihmeempää humalahakuisuutta. Sellainen rento pikku pöhnä ainakin suht sivistyneessä seurassa vaikka sitä seuraa olisi vain samassa tilassa.

Jotenkin alkaa vaan sekoamaan kun on aina ihan yksin ja hankala selittääkin mitä tässä kaipaa.

Tiedän tunteen. Joskus kun näkee jossain elokuvassa kivan porukan viihtyvän keskenään, alkaa haaveilla samasta. Se tunne välittyy niin hyvin. Haluaisi olla mukana, osa sitä kaikkea.