Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Olipa osuva teksti. Voin samaistua 

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyyteen näköjään tottuu tai sit olen niin masentunut, että se ei enää häiritse. Täyä on kestänyt jo vuosikausia. Oottelen innolla millon laitan ksusivalot päälle.

Tuosta tulikin mieleen että ostin keväällä tuollaisen valosarjan missä on aurinkokenno-systeemi ja meinasin että se on kiva joko partsille tai sitten tuohon ikkunan sisäpuolelle olkkariin, mutta tuolla se paketti on avaamattomana siivouskomerossa. Ehkä ensi vuonna sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyyteen näköjään tottuu tai sit olen niin masentunut, että se ei enää häiritse. Täyä on kestänyt jo vuosikausia. Oottelen innolla millon laitan ksusivalot päälle.

Tuosta tulikin mieleen että ostin keväällä tuollaisen valosarjan missä on aurinkokenno-systeemi ja meinasin että se on kiva joko partsille tai sitten tuohon ikkunan sisäpuolelle olkkariin, mutta tuolla se paketti on avaamattomana siivouskomerossa. Ehkä ensi vuonna sitten.

Onko jo liian pimeää, että se toimisi? Perustetaan sulle tsemppiryhmä, että saat sen ripustettua :D

Mulla on paristoilla toimivat parvekkeella, tuovat yllättävän paljon iloa. Syttyvät joka ilta ajastimella samaan aikaan, ja aina tulee vähän hyvä mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos jäät ystävyydessä ”ulkokehälle”, saatat olla tärkeämpi kuin tajuatkaan

 

https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000012251686.html

 

Mitäpä sitten, jos itselle olisi tärkeää, että olisi edes joku syvällisempi ystävyyssuhde, mutta päätyy aina olemaan kaikille se ulkokehän ystävä?

En jaksa nyt enää alkaa lukea juttua (huomenna ehkä) eli voin olla tyystin väärässä, mutta heti tuli mieleen, että on tärkeä sellaisena muiden elämän (väliaikaisena) cheerleedaajana ja mahdollistajana. Se hätävarojen hätävara joka kelpaa seuraksi paremman puutteessa vain jos kenellekään muulle ei sovi.

No, ainakin itse olen tuon jo kokenut niin monta kertaa, että vaikka se tekisi minusta kuinka tärkeä niin ei kiitos. 

Luin jutun, ja juuri tämä fiilis mullekin siitä jäi. Että ei mua lohduta se, että tällainenkin ihmissuhde voi olla hyvä ja kiva, sillä se on vain loukkaavaa, jos ei koskaan ole kenellekään yhtään tätä enempää. Niille ehkä, joilla on riittävä määrä läheisiä suhteita, tällainen kevyempikin juttu on vain mukava lisä.

Näinhän se varmaan on. Aika surullista kyllä, että toisilla on elämä niin täynnä sosiaalisuutta ja merkityksellisiä ihmissuhteita ettei aikaa enää ole kuin noille ulkokehän ystävyyksille ja kas, sellaisiakin sitten löytyy täyttämään vielä niitä hetkiä ettei vaan joudu olemaan yksin ja ihan vain omien ajatustensa kanssa edes silloin tällöin. Sitten vielä asiantuntijakin löydetään kertomaan kuinka tuollainen ulkokehän ystävä on tärkeämpi kuin kuvitteleekaan -harmi vain että tässäkin sen ulkokehän ystäväksi jäävän tarpeet on yhdentekeviä ja pääasia on se, että sille toiselle on tärkeää että on se ulkokehän ystäväkin. Ja sen sitten ilmeisesti pitäisi riittää ja olla tärkeää sille ulkokehänystäväksi jäävällekin.

Ärsyttää kyllä nyt ihan huolella tämä ainainen pimeys ja ettei aamustakaan näe tehdä mitään ilman että on valot päällä. Eikä se ole edes sama vaikka olisi kattovalo ja jotain kohdevaloakin päällä. Olisi ihanaa mennä parvekkeelle lukemaan, neulomaan tai vaikka selaamaan nettiä mutta sama hämäryys se sielläkin on ja sitten on tämä inhottava kosteuskin kaiken aikaa. Illalla voi sitten ollakin tunnelmavaloa ja valosarjaa kun on jo nukkumaan menossa, mutta koko päivä lähtee ihan väärille jengoille kun on pimeää ja vaikka heräisi ihan ok fiiliksellä niin se kyllä tuhoutuu heti kun tajuaa ettei aurinko paista ja on kuin jossain mörönperseessä marraskuussa.

Ei varmaan olekaan asiaa mikä ei riepoisi ja ärsyttäisi, mutta jestas kun teki mieli tunkea vaan roskikseen nuo kaikki kesää varten hankkimani ja esille ottamani kamat. Mitään en päälläni käyttänyt enkä mitään niistä tarvinnut. Alkaa niin rasittaa tämä, että jatkuvasti on vaan jotain ylimääräistä ja täysin turhaa hommaa tehtävänä kun nyt nuo piti pistää kaappeihin syrjään että saa paksut talvikamat esille. Niitäkään tuskin tarvitsee tuota yhtä takkia ja kenkäparia enempää ja ärsyttää sekin, että on useampikin talvitakki. Ihan laadukas, paksu ja nättikin mutta missä ketussa niitäkään käyttää tai tarvitsee. Ei tässä tarvitse s##tana mitään. Turha elämä.

Tuosta juttelusta / juttelun tarpeesta. Itse olisin varmasti aika puheliaskin ihminen jos vain olisi juttuseuraa, mutta sen puutteessa olen sitten opetellut olemaan hiljaa vaikka välillä kyllä juttelen vähän yksikseni tai ehkä pikemminkin tupisen jotain yksittäisiä lauseita eli en niinkään ilosta juttele vaan kiukusta. Kaipaan niin kauheasti sitä sellaista rennon välitöntä jutustelua ja sosiaalisuutta vaikka en siitä koskaan ole saanutkaan kuin hetkellisesti nauttia. Se on kuitenkin jotenkin "niin mua" ja siinä herää henkiin ihan eri tavalla kuin yksinään mykkänä möllöttäessä. Tietenkin sitä kaipaisi ihan sellaista syvällisempääkin juttuseuraa ja olisi kiva jos voisi joskus miettiä yhdessä kun joku asia ihmetyttää / huolettaa, mutta ihan jo tuollainen kepeämpikin sosiaalisuus olisi niin ihanaa. Ihan unelmaahan olisi jos olisi tuota kaikkea mutta kun olisi edes jotain. Se on tavallaan hassuakin kun alkaa miettiä miten joku niitänäitä- juttelu voikaan tuntua niin tärkeältä ja tarpeelliselta kun eihän siinä edes ratkota mitään ongelmaa tai olla varsinaisesti muutenkaan hyödyksi vaan se tosiaan just on vaan "leukojen louskutusta". Tietenkin se on jo tyhjää parempi että välillä voi sen muutaman sanan vaihtaa vaikka kaupassa myyjän kanssa, mutta toisaalta tuostakin tulee usein vähän paha mieli kun sitä juttua olisi niin kiva ollut jatkaakin eikä palata siihen mykkyyteen. Saa aina vaan pienen maistiaisen siitä mitä niin kaipaa. Se satuttaa vaikka samaan aikaan se ilahduttaa. Kai tässä on jo sekoamassa.

Tänään olisi TAAS perjantai mutta enää ei saa perjantai-fiilistä eikä kyllä mitään muutakaan kivaa fiilistä vaan kaikki on yhdentekevää ja aivan sama. Viikot vaan menee hirveää vauhtia ja kaikki päivät on samanlaisia yhdentekeviä. Koskaan ei ole mitään erilaista eikä ainakaan kivaa erilaista tai jotain mitä odottaa. Tai no, joka päivä sitä tietty odottaa että pääsee nukkumaan mutta noin muuten ei mitään. Niin turhaa kaikki vaikka koko ajan tuntuu että tekee jotain niin missään se ei näy eikä tunnu ainakaan hyvänä fiiliksenä. Ehkä se paras hetki päivässä on siinä vaiheessa kun illalla huokaisee, että selvisinpäs tästä päivästä vaikka samantien sen tajuaa ettei huomenna ole sen kummempi eikä taatusti ainakaan parempi päivä. Jotenkin turhauttavaa että elämä on vaan tätä yhtä selviämistä ja suoriutumista aamusta iltaan, mutta mikään ei muutu ikinä paremmaksi vaikka kuinka jaksaa, tekee ja tsemppaa itseään. Aina on yksin ja aina on yhtä ankeaa.

Aika hurjaa, että 9/11-iskuista on jo 25 vuotta. Hurjaa ja kurjaa on myös se, että just tajusin olleeni aivan yhtä yksinäinen jo silloin eli ei noistakaan voinut kenenkään kanssa puhua ja yhdessä kauhistella. Tajuan myös sen, että olen varmasti aivan hlvetin itsekäs kun tällaista mietin koska en minä noissa iskuissa menettänyt yhtään mitään enkä ole millään tavalla mikään uhri. Silti tuntuu kurjalta kun tajusin, ettei tämä päivä oikein eroa tuosta 25 vuoden takaisesta millään tavalla. Miten mun elämä voikaan olla näin pysähtynyt ja miksi sen piti pysähtyä tähän tällaiseen pskaan? Hulluinta varmaan on, että en mä edes ole jäänyt jumittamaan omasta tahdostani vaan olen sätkinyt menemään mutten vaan pääse eteenpäin mihinkään.

Tulee piiiiiitkä talvi. Hyi. Pakkasta, lunta. Liukasta.

Vierailija kirjoitti:

Tulee piiiiiitkä talvi. Hyi. Pakkasta, lunta. Liukasta.

Tänä vuonna kevät tuli aikaisin ja niin tuli sitten syksykin. Jos ensi talvi on normaalin mittainen niin syksy+talvi on tosiaan pitkä saati sitten jos kevät onkin myöhässä. Tosin ehkä sitten siihen ehtisi mukaan eikä menisi kesäkin huomaamatta ohi.

Miksihän muuten syksy tai talvi ei mene samalla tavalla huomaamatta? Niihin kerkiän ainakin minä aina mukaan paremmin kuin hyvin mutta tämä kesä meni ihan ohi ja samoin itseasiassa on käynyt tässä 2020-luvulla jo monta kertaa. Nuorempana kesäisin ehti tehdä vaikka ja mitä ja kesässä oli erilaisia vähän kuin jaksoja kun oli se alkukesä juhannussuunnitelmineen jne, sitten keskikesä helteineen ja vielä loppukesäkin lyhyine lomineen, pimeine iltoineen ja marjanpoimintoineen. Nyt ei ole enää kuin yksi kesä joka loppuu ennen kuin tajuaa sen alkaneenkaan. Ja siis tosiaan tuolloin oli usein koko kesän töissä eli vapaata ei ollut viikonloppuja enempää ja silti kesät kesti kauan ja kerkesi vaikka mitä. 

Vierailija kirjoitti:

Aika hurjaa, että 9/11-iskuista on jo 25 vuotta. Hurjaa ja kurjaa on myös se, että just tajusin olleeni aivan yhtä yksinäinen jo silloin eli ei noistakaan voinut kenenkään kanssa puhua ja yhdessä kauhistella. Tajuan myös sen, että olen varmasti aivan hlvetin itsekäs kun tällaista mietin koska en minä noissa iskuissa menettänyt yhtään mitään enkä ole millään tavalla mikään uhri. Silti tuntuu kurjalta kun tajusin, ettei tämä päivä oikein eroa tuosta 25 vuoden takaisesta millään tavalla. Miten mun elämä voikaan olla näin pysähtynyt ja miksi sen piti pysähtyä tähän tällaiseen pskaan? Hulluinta varmaan on, että en mä edes ole jäänyt jumittamaan omasta tahdostani vaan olen sätkinyt menemään mutten vaan pääse eteenpäin mihinkään.

Eikä käynyt mielessäkään tuolloin että 25 vuoden päästä olen tässä samassa tilanteessa ja ainoastaan sekin vähä mikä silloin oli vielä mallillaan on poissa. Enää ei ole edes lapsuudenperhettä eikä sitäkään vähää sosiaalisuutta. Nyt vähän alkoi ahdistaa että noinkohan tässä menee seuraavatkin 25 vuotta samalla tapaa yksinään, jos siis niin kauan elää? Toki monella tapaa varmasti menee vaan huonommin ja huonommin kun alkaa sitten jo ikääkin olla niin, että varmasti tulee yhtä jos toistakin eikä tämä yksinäisyys mikään positiivinen asia terveydelle ole muutenkaan. Vähän ehkä ainakin näin äkkiseltään tulee tunne, että eiköhän tätä laatua ole jo omiksi tarpeiksi nähty eikä ole mitään tarvetta enää olla näkemässä aikaa kun wtc-iskuista on 50v. Harmittaa että hukkaan meni koko elämä. En mä tätä halunnut, en miltään osin. Joo, ei pitäisi valittaa koska monilla meni 25 vuotta sitten elämä. Tosin heillä sentään taisi olla jotain menetettävääkin. Säälittävää tämäkin että voin olla tuollaisestakin vähän jopa kateellinen.

Huomenna on ketjun vuosipäivä! Onko kaikilla kaalit hankittuina? Mä aion tulla tänne illalla höpöttelemään arkisia hassuuksia.

Täälläkö on tänään ne synttäribileet?

Vierailija kirjoitti:

Täälläkö on tänään ne synttäribileet?

Täällä! Tulkaa tänne.

Vierailija kirjoitti:

Täälläkö on tänään ne synttäribileet?

Täällä juhlitaan! Ap menossa mukana myös :)

Väsyttää niin paljon nyt, että ei yksin olo haittaa. 

Ovatko kaikki jo nukkumassa, kun on niin hiljaista? Muakin kyllä jo väsyttää niin sanon teille hyvää yötä.

Tää on ollut tärkeä keskustelu. Kuten kaikissa ketjuissa täällä, tässäkin on ollut omat kummalliset vaiheensa, mutta mä olen ainakin saanut täältä vertaisuutta ja voimaa, ja välillä on naurettukin yhdessä. Kiitos kaikille asiallisesti keskustelleille ja riitelyä välttäneille. Toivon, että moni muukin on kokenut näiden juttujen äärellä olevansa edes hetken vähän vähemmän yksin. Musta on edelleen ihanaa lukea kaikkien arkisia ajatuksia, iloja ja suruja. Eiköhän jatketa! Halauksia kaikille teille. <3 Ap

No höh, ei ollut teistä muistakaan juhlijoiksi vai oliko ne kemut jossain muualla? Oon kipeänä ja harmittelin etten jaksanut tulla edes ketjua lukemaan saati osallistumaan juhlahumuun, mutta mitään en sitten missannut. Muutenkin vaan marisuttaa ja olen taatusti huonoa seuraa joten toivottelen vaan kaikille päivänjatkoja.