Mitä mieltä olette tästä? Raha-asiaa
Ollaan keski-ikäinen pariskunta, jolla on yhteinen tili. Me ei olla naimisissa. Mies tienaa noin kolme neljä kertaa niin paljon kuin minä, meillä on yli keskitason kk-tulot. Rahasta ei ole koskaan tarvinnut riidellä eikä sitä ole sen kummemmin tarvinnut laskea, vaikkei mitään kroisoksia ollakaan.
Mies sai vähän aikaa sitten pienen perinnön ja osti sijoitusasunnon. Se on hänen nimissään, mutta jos ja kun se laitetaan vuokralle, rahat tulee yhteiselle tilille. Nyt siitä on miehen nimissä pieni laina, jonka kulut menee yhteiseltä tililtä myös.
Meidän lapsi on lukion vikalla ja siis ensi vuonna lähdössä opiskelemaan. Me ei olla hänelle pienempänä säästetty, koska lasten ollessa nuorempia minä olin vain osa-aikatyössä ja palkka oli mitä oli. Mies ei ole koskaan ehdottanut lapsille säästämistä.
Vanhempani ovat luvanneet lapselle tietyn kohtuusumman, kun pääsee ylioppilaaksi. Minä aloin samalla säästää, että saisi vielä muutaman tonnin siihen päälle. Vuoden olen säästötilille siirtänyt rahaa. Mies ei ole säästöhommiin osallistunut ollenkaan.
Nyt mies alkoi riehua, että tuo säästäminen pitää lopettaa, koska muuten meillä ei ole varaa tehdä remppaa siellä hänen uudessa asunnossaan.
Mua todellakin suututtaa, että mies on noin itsekäs ja alkaa kiukutella. Onko teistä reilua, että hän vaatii minun ja lasten ikään kuin maksavan hänen henk. koht. ostamansa asunnon kuluja? Miksi hänen asuntonsa menee tyttären säästöjen edelle?
Olenko jotenkin outo? Mitä mieltä olette tästä?
Kommentit (107)
Maksat omilla rahoilla miehen sijoitusasuntoa? Ette ole naimissa eli eron jälkeen jäät miinukselle. Ei ole hyvä idea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinulla on mielestäsi oikeus päättää yksin yhteisten rahojen säästämisestä lapselle, mutta mies ei saa käyttää yhteistä rahaa haluamallaan tavalla? Miksi sinä saat lahjoittaa rempparahat pois?
Et tainnut ymmärtää aloitusta. Ei ollut mitään varsinaisia rempparahoja vaan tavallisia tuloja. Eikä niitä mihinkään lahjoiteta pois. Ne laitetaan säästötilille lapsen opiskeluja varten. Ei se ole pois lahjoittamista, jos kustantaa oman lapsen elämistä.
Sinä et ymmärtänyt kommenttia. Mies oli päättänyt käyttää tulonsa remppaan eli rempparahaksi ja sinä annat ne mieheltä kysymättä lapselle jossain vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Teille tiedoksi, jotka vaahtoatte, että lapsen pitää tulla omillaan toimeen: Nykyään niin ei voi tehdä, koska kokpe-hallitus on kiristänyt ihmisten elämää käsittämättömällä tavalla. - Olen itse vanhempi, joka on joutunut tilanteeseen, että oma aikuinen lapsi oli vaarassa joutua muuttamaan pikkuruisesta asunnostaan. Onneksi löysin rakentavan ratkaisun. - Aloittajan kannattaa vaivihkaa siirtää rahaa eri tilille lasta varten.
Mä itse lapsettomana vähän kanssa ihmettelen sitä miten kielteisesti omien lasten auttamiseen suhtaudutaan. (Tietty riippuu omista mahdollisuuksista auttaa, mutta jos siis varaa olisi niin ei auteta). Varmasti jos mulla lapsi(a) olis niin avustaisin, ja olen ikuisesti kiitollinen mun vanhemmille ja famulle jotka auttoi mua, ja vielä aikuisena järkevästi antoi koko ajan "ennakkoperintöä".
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lapset yhteisiä. Kuten sanoin, ei mua haittaa se että ne renonttirahat menee yhteiseltä tililtä, vaan se että miestä ei ollenkaan kiinnosta lasten raha-asiat tai heille säästäminen, vaan hänestä se säästäminen pitää lopettaa, että hänen remonttiinsa varmasti riittää rahat. Minusta se ei ole ok.
Ap
Miksi teidän pitää niille lapsille säästää ollenkaan? Eikö ne voi säästää itse? Annat pari kymppiä aina kun tulevat käymään ja ostat joskus vaikka uudet verhot tai lakanoita joululahjaksi. Pistät ruokakassin käteen, kun tulevat käymään, niin on kaikilla hyvä mieli. Lapsesi oppivat tulemaan toimeen omillaan. Se voi olla parasta, mitä elämässä oppivat.
Vierailija kirjoitti:
Maksat omilla rahoilla miehen sijoitusasuntoa? Ette ole naimissa eli eron jälkeen jäät miinukselle. Ei ole hyvä idea.
Millä omilla rahoilla? Jos mies tienaa jopa 4 kertaa enemmän ja rahat ovat yhteisellä tilillä niin kyllä se mies maksaa sijoitusasunnon rempat ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksat omilla rahoilla miehen sijoitusasuntoa? Ette ole naimissa eli eron jälkeen jäät miinukselle. Ei ole hyvä idea.
Millä omilla rahoilla? Jos mies tienaa jopa 4 kertaa enemmän ja rahat ovat yhteisellä tilillä niin kyllä se mies maksaa sijoitusasunnon rempat ihan itse.
Näin juuri. Minun nähdäkseni mies kustantaa ison osan ap:n elämästä. Jos hän sitten käyttää pienen osan tuloistaan sijoitusasunnon remppaan, niin kyllä hän käyttää siihen nimenomaan omia eikä ap:n rahoja.
Et tainnut ymmärtää aloitusta. Ei ollut mitään varsinaisia rempparahoja vaan tavallisia tuloja. Eikä niitä mihinkään lahjoiteta pois. Ne laitetaan säästötilille lapsen opiskeluja varten. Ei se ole pois lahjoittamista, jos kustantaa oman lapsen elämistä.