Uskosta Jumalaan
Täällä on ollut viime aikoina muutamia avauksia uskosta Jumalaan. Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että on täyttä humpuukia uskoa nykyaikana Jumalaan. Siitä huolimatta monet ihmiset uskovat. Minä mukaan lukien. Koska kristinuskon Jumala on elävä ja todellinen, usko häneen ei jää tyhjäksi uskomiseksi. Jumala itse vahvistaa häneen uskovalle sanansa. Raamattu, joka saattaa välillä tuntua vaikeaselkoiselta ja tylsältä, muuttuukin täynnä rakkautta ja elämää olevaksi Jumalan puheeksi ihmiselle. Tämän vaikuttaa Pyhä Henki, joka auttaa ihmistä ymmärtämään Jumalan sanaa ja kirkastaa Jeesusta ihmiselle. Ilman Pyhän Hengen vaikutusta ihminen ei voi uskoa ja ymmärtää Jumalan salaisuuksia, vaan ne tuntuvat hänestä käsittämättömiltä. Korinttilaiskirjeen luvussa 2, jakeessa 14 sanotaan: " Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla."
Jeesus myös kuulee omiensa rukoukset. Hän vastaa rukouksiin ja on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Tämä ei jää uskovalle ihmiselle vain pelkäksi sanaksi. Jumala tekee sanansa mukaan. Välillä on vaikeita aikoja ja usko on todella koetuksella. Joskus ihminen on katkerakin Jumalalle, kun toivottua vastausta rukouksiin ei tunnu tulevan. Lopulta kuitenkin ihminen saa nähdä, että Jumala on ollut koko ajan mukana. Hän vastaa paremmin, kuin osasimme pyytääkään, koska hän näkee kokonaisuuden. Jumala on sanassaan myös luvannut uskon ja Pyhän Hengen jokaiselle ihmiselle, joka sitä häneltä anoo. Roomalaiskirjeen luvussa 10 jakeessa 13 sanotaan: " Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu" . Usko Jeesuksen sovituskuolemaan pelastaa suurimmankin syntisen. Jeesus myös muuttaa ihmisen asenteita ja elämää, mutta Jumala ei tee mitään väkivalloin, koska hän on rakkaus. Hän haluaa, että mekin oppisimme rakastamaan lähimmäisiämme.
Ihminen usein kuvittelee, että hän voi määrätä kaikesta. Kuitenkin Jumala on ihmisten yläpuolella. Hänen säätämyksensä pysyy huolimatta siitä, mitä me ajattelemme asioista. Jumala on pyhä Jumala, joka vihaa syntiä. Hän on myös rakastava Jumala, joka on valmistanut ihmisille pelastustien Jeesuksessa. Tähän minä uskon ja puhun siitä, mihin uskon ja minkä olen kokenut todeksi ja oikeaksi.
Kommentit (37)
Elämä muuttui autuaaksi, kun aloin uskoa Poseidoniin ja hänen veljiinsä.
Jumala on pyhä Jumala, joka vihaa syntiä
Koko länsimainen elämäntapa on syntiä. Vauva-palstailua myöten.
ja kalleimpansa meidän tähden! Me pienet ihmiset ollaan jostain syystä hänelle niin rakkaita. Jumala on yhtä aikaa armollinen ja oikeudenmukainen, niin jonkun oli kuoltava syntien tähden. Tällöin tapahtui oikeudenmukaisuus, kun syntien tähden kärsittiin ja samalla ihminen armahdettiin synneistään. Jumala toimii luontonsa mukaan ja vihaa syntiä ja pahuutta. Jeesus oli syntipukki. Ennen Jeesusta oli karitsanuhri, joka symboloi tulevaa. Syytön tapetaan syyllisten puhdistamiseksi synneistä. Siksi Jumala lähetti poikansa maan päälle, tällaista rakkautta ei voi käsittää.
Hän tulee pian! Jumalan siunausta teille!
Minä olen paljon miettinyt uskon asioita, mutta kukaan ei osaa vastata miten voin olla varma että uskon oikeaan " herraan" . Miten voin tietää kuka on tulkinnut raamatun oikein, ne kun on vain eri ihmisten näkemyksiä. Voinko olla varma että minun Jumalani on oikea ja toisten väärä? Entä jos minä palvonkin väärää Jumalaa?
Mistä sen tietää, kun joku voi uskoa vaikka puupölkkyä ja tulla siitä onnelliseksi kun tosissaan uskoo.
Vierailija:
Minä olen paljon miettinyt uskon asioita, mutta kukaan ei osaa vastata miten voin olla varma että uskon oikeaan " herraan" . Miten voin tietää kuka on tulkinnut raamatun oikein, ne kun on vain eri ihmisten näkemyksiä. Voinko olla varma että minun Jumalani on oikea ja toisten väärä? Entä jos minä palvonkin väärää Jumalaa?
Mistä sen tietää, kun joku voi uskoa vaikka puupölkkyä ja tulla siitä onnelliseksi kun tosissaan uskoo.
eli Raamatusta. Jumala ilmestyi ja puhui kasvotusten Moosekselle! Tämä kirjoitus ja tämä totuus on säilynyt kautta vuosisatojen ja muuttanut ihmisten elämän! Minut se on vakuuttanut, kun aloin etsiä Jumalaa. Vain Jeesuksen kautta koin anteeksiannon kokemuksen ja paranin jotenkin sisäisesti. Vain Jeesus puhui anteeksiannosta. Meillä ei ole Isää ilman Poikaa ja Poikaa ilman Isää. Tämä on mysteeri, jonka ymmärrämme kerran. Olemmehan me ihmisetkin ruumis, sielu ja henki. tutustu uskoon tulleisiin ihmisiin, ja kuule mikä vapautus on tullut. Jeesus teki sen, se on täytetty. me voidaan hyvillä mielin lähestyä Jumalaa. Koko Vanha Trestamentti on täynnä ennustusta tulevasta Messiaasta ja kaikki toteutui Jeesuksessa. Nimi Jeesus saa paikan kaikki ihmiset havahtumaan, testaappa joskus! Siinä nimessä on voimaa. Raamatun mukaan jos lähestyt häntä, hän lähestyy sinua.
Eli miksi ev-lut kirkko on oikein eikä esim
Tuo on hyvä kysymys. Minusta löydät vastauksen omasta sisimmästäsi. Jos uskot johonkin, joka ei anna mitään, josta et saa rauhaa, niin se ei ole oikea. Jos sinua alkaa ahdistamaan, niin sitten on jotain vialla.
Raamatun tulkinnat summuut ovat sivuseikkoja. Ne hommat kuuluvat teologeille. Sinun pitää keskittyä siihen, mitä tunnet sisimmässäsi.
Voit tosiaan luoda itsellesi sen puupölkyn jumalaksesi, ja tulla siitä onnelliseksi. Mutta se on sitten sinun itse tuottamaasi onnellisuutta, itsesuggestiota. Se ei tuota mitään " lisäarvoa" . Oikea Jumalasi antaa sinulla jotain. Vähintään sen rauhan.
Rakkauden jumalan ei tarvitse lähettää ketään helvettiin vain uskon tähden. Hän näkee ihmisen vajavaisuuden koska itse loi ihmisen. Ei ole rakkautta vaatia valitsemaan vaihtoehtoja koska niitä ei ole. On vain uhkaus, jos et valitse niinkuin minä tahdon joudut kidutettavaksi mitä hirveimällä tavalla iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen. Onko se rakkautta luomaansa kohtaan. Ei ole! Kiduttaisitko sinä lastasi jos hän ei palvoisi sinua ja uskoisi niinkuin sinä uskot. Tuomitsetko sinä lapsesi tuliseen uuniin jos hän uskoisi asioihin eritavalla kuin sinä?
Ihminen loi jumalan joka on koston, kiivauden ja ankaruuden jumala. Miksi? Koska ihmiset eivät tienneet paremmasta he olivat tietämättömiä. He kuvittelivat jopa maapallon olevan litteä.
Ilmestyskirja ilmaisee jumalan hirveyden jossa rakastetaan vain tietynlaisia ihmisiä. Se on täynnä sotaa ja vihaa. Yk:n ihmisoikeus ei tulisi koskaan hyväksymään sellaista jaottelua. Miksi maailmassa on sotia? Suurimmat uskonnot ovat luoneet loputtomat sodat. Tätä seikkaa ei tarvitse edes todistella, se on faktaa.
Joka tapauksessa jatkan viestiä.
Eli miksi 12 sinun uskontosi on oikea eikä esim. jehovan todistajat? Molemmat perustuu samaan kirjaan, niin kuin moni muukin uskonto. Kaikki vain tulkitsevat sen eri tavalla. Jokaisessa uskonnossa, uskovat tuntevat Jumalan ja uskovat vakaasti että heidän uskonsa on oikea. Miten siis voin olla varma? Tämä on minun suurin este olla " uskovainen" . Eli toki uskon, mutten koe kuuluvani mihinkään ryhmään kun en voi olla varma että se oikea ja muut vääriä. tämän kun joku mulle selvittää niin voin alkaa uskoa :)
Sinä taisit kirjottaa tuon viestin tuosta rakkauden jumalasta. Olet osunut oikeaan siinä. Siitä rakkaudesta tunnistat, mihin sinun pitää uskoa. Menepä Jehovien tilaisuuteen ja tunnustele, onko siellä rakkautta? Minusta ei ole, sillä hehän ovat kovia tuomitsemaan toisia ihmisiä.
14
Vierailija:
Rakkauden jumalan ei tarvitse lähettää ketään helvettiin vain uskon tähden. Hän näkee ihmisen vajavaisuuden koska itse loi ihmisen. Ei ole rakkautta vaatia valitsemaan vaihtoehtoja koska niitä ei ole. On vain uhkaus, jos et valitse niinkuin minä tahdon joudut kidutettavaksi mitä hirveimällä tavalla iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen. Onko se rakkautta luomaansa kohtaan. Ei ole! Kiduttaisitko sinä lastasi jos hän ei palvoisi sinua ja uskoisi niinkuin sinä uskot. Tuomitsetko sinä lapsesi tuliseen uuniin jos hän uskoisi asioihin eritavalla kuin sinä?Ihminen loi jumalan joka on koston, kiivauden ja ankaruuden jumala. Miksi? Koska ihmiset eivät tienneet paremmasta he olivat tietämättömiä. He kuvittelivat jopa maapallon olevan litteä.
Ilmestyskirja ilmaisee jumalan hirveyden jossa rakastetaan vain tietynlaisia ihmisiä. Se on täynnä sotaa ja vihaa. Yk:n ihmisoikeus ei tulisi koskaan hyväksymään sellaista jaottelua. Miksi maailmassa on sotia? Suurimmat uskonnot ovat luoneet loputtomat sodat. Tätä seikkaa ei tarvitse edes todistella, se on faktaa.
Jeesus puhui myös helvetistä. Jumala on rakkaus, mutta toinen puoli unohdetaan usein. Jumala on Pyhä ja ankara! Hän on niin Pyhä, että hän todella vihaa syntiä ja pahuutta. Ihminen valitsee Jeesuksen syntien sovittajana tai sitten ei. Vapaa tahto! Jos ole ottanut jeesusta, sinulla ei ole isää ja olet synnin vallassa. Jumalan luo ei ole asiaa epäpuhtaana. Me ihmiset ei tunneta todellista rakkautta, sehän on nähty. Jumalan tarkoitus oli, ettei yksikään joutuisi kadotukseen. Jos meille ei olisi annettu vapaata tahtoa ja olisi ollut pakko uskoa, siitä olis aika pian joku nurisemassa myös. Eli vapaa tahto oli Jumalan suurta rakkautta.
Kuinka monta erilaista suuntausta löytyykään ja jokainen on oikeassa omine vivahteineen. Meidän usko on oikeaa jne... hoh, hoijaaaaa. Tekopyhyyttä, sitä riittää....vaikka muille jakaa.
Miten ihmeessä te jaksatte?
en siis kuuluu mihinkään " lahkoon" enkä ole ainakaan Jehova, sen pystyn sanomaan. Heillä on niin paljon sellaista jota minä en allekirjoita.
Mutta toisaalta voihan olla että heidän uskontonsa on oikea, mutta ihmiset ovat luoneet vääriä sääntöjä?
Tavallaan mua häiritsee se että lähes kaikki säännöt joita eri uskonnot ovat luoneet ovat ihmisten tulkintoja ei Jumalan asettamia rajoja. En siis usko siihen että uskonto määrää minun elämäntyyliäni. Tarkoitan tällä pukeutumista, alkoholin käyttöäni, jne. Esim. Jehovien juoppous, missä on raja? Tiedän paljon Jehovia jotka juo minun mittakaavassani paljon, mutta eivät ilmeisesti ole juoppoja? Missä Raamattu määrittelee alkoholin kohtuukäytön rajan?
No siis joka tapauksessa esimerkkejä on joka uskonnosta ja siksi tämä onkin niin vaikeaa...
Nyt ymmärsin, mikä sinua painaa! Todellakin, nuo ovat kaikki ihmisten kirjoittamia sääntöjä. Nuo säännnöt eivät ole (tai eivät saa olla) niitä tärkeimpiä asioita uskossa! Nuo säännöt ovat uskonnollisuutta, ei uskoa. Uskonnollisuus on karmimaa, se on täynnä ihme käyttäytymistä ja vaatimuksia. Usko toimii ilman uskonnollisuutta.
14/17
Mieti nyt vähän itsekkin MIKÄ se paha on jonka naapurin Matti hiljaisella elämällään aiheutti, että hänen ruumiin jäsenet revitään irti ja grillataan ikuisessa tulessa.
Kun taas naapurin Pekka hakkassi vaimonsa ja lapsensa hengiltä joi ja rellesti, varasti ja uhkaili toistenkin elämää. Kunnes viimeisillä hengenvedoilaan pyysi papin päästämään itsensä pälkähästä. Pekalle Jeesus sanoo; " tule mennään ikuiseen juhlaan" , kun Matti saa painua helvettiin.
Sanotko sinä tätä rakkaudeksi ja armoksi. HYVÄÄ PÄIVÄÄ.
Vierailija:
Tuo on hyvä kysymys. Minusta löydät vastauksen omasta sisimmästäsi. Jos uskot johonkin, joka ei anna mitään, josta et saa rauhaa, niin se ei ole oikea. Jos sinua alkaa ahdistamaan, niin sitten on jotain vialla.
Raamatun tulkinnat summuut ovat sivuseikkoja. Ne hommat kuuluvat teologeille. Sinun pitää keskittyä siihen, mitä tunnet sisimmässäsi.
Voit tosiaan luoda itsellesi sen puupölkyn jumalaksesi, ja tulla siitä onnelliseksi. Mutta se on sitten sinun itse tuottamaasi onnellisuutta, itsesuggestiota. Se ei tuota mitään " lisäarvoa" . Oikea Jumalasi antaa sinulla jotain. Vähintään sen rauhan.
Mulla vaan sapettaa evankelis-luterilainen kirkko niin paljon, etten halua sen kanssa missään tekemisissä. Heti kun ihmiset lopettavat toistensa ahdasmielisen arvostelun - usko kelpaisi mullekin.