Ranskassa protestoidaan kun saavutetuista eduista yritetään luopua
Suomessa leikataan mutta porukka ei protestoi muualla kuin netin keskustelupalstoilla.
Miksi täällä ei lähdetä barrikadeille?
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskan oppositio kaatoi koko sopeuttamisbudjetin ja pääministeri sai lähteä, oli jo kuuden Macronin hallituksen pääministeri. Suomen hallitus ei kaadu vaikka mikä olisi, oppositio räksyttää, mutta kaatokeikkaa eivät saa aikaiseksi. Suomessa hallitus pitää jonkin pienen ja typerän istunnon, jossa sisäisesti nuhdellaan jotakuta ja sitten asia on käsitelty, hyi hyi, ei saa puhua rumia, se on tuhmaa - tyylillä. Oikeasti Suomessa hallitusten olisi pitänyt jo ranskan mallin mukaisesti kaatua useammin kuin ei yhtään kertaa. Lähellä kuulemma on oltu, mutta joku tunnin istunto ratkaisee sen, että jatketaan eteenpäin. Ihan teatteria - pelkkää kansan eteen tehtävää silmänlumetta.
Varsinkin kun oppositio aikoo jatkaa istuvan hallituksen linjalla joka tapauksessa.
Suomessa on konsensuspolitiika, ei ole mitään merkitystä sillä mitkä puolueet ovat hallituksessa, aina asiat menevät kuitenkin samoin.
Miksi kansa ei äänestä? En kyllä tiijä!
Suomen median raportointi Ranskan tapahtumista on vääristeltyä. Kaikki mitä tapahtuu, nähdään punaisten lasien läpi. 😆
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakkoilu ja kaduilla meuhaaminen on osa ranskalaista kulttuuria, vähän kuin suomalaiselle per*eiden vetäminen mökillä
Lakkoilu ja kaduilla räyhääminen on vasemmistolla mielenlaadun perusasetus. Ihmettelen mikseivät muuta ihannemaahan Ranskaan. Kaikki voittaisivat.
Persujen traktorimarssihan oli oikea neronleimaus. Mitään ei tapahtunut, mutta pensaa kulu erittäin reippaasti. 😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Suomen median raportointi Ranskan tapahtumista on vääristeltyä. Kaikki mitä tapahtuu, nähdään punaisten lasien läpi. 😆
"Mutku Suomenuutiset kerto eri tavalla! 😭"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen örisee kotona ja lopuksi lasauttaa aivonsa omassa rauhassa seinälle ensin tehtyään saman perheelleen.
Ihanan wokea! 🥰
Tony Halme, tuo woketuksen oppi-isä.
Voitais lähteä kaduille persuja vastaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miksi täällä ei lähdetä barrikadeille?"
Koska Suomen kansa tietää että leikkaukset ovat tarpeellisia eikä velaksi voi elää loputtomiin. Tai no niitä 20% laitavasemmistolaisia lukuunottamatta.
Ei vaan suomalainen on nössö. Ei uskalla edes alkankorotusta hakea omatoimisesti vaan odottaa että pomo korottaa pyytämättä. Kun näin ei tee niin nurisee hiljaa kotonaan.
Tämä.
Suomalaisista vaan ei ole mihinkään. Jos olisi, olisi meillä ollut muuta kuin 0%-kasvua toistakymmentä vuotta.
Muutosta ei tuli ikinä tapahtumaan ellei ryhdytä toimiin.
Suomalaiset ymmärtää ilmeisesti Pariisin ilmastosopimuksen sisällön ranskalaisia paremmin? Olemme ilmastosopimuksin sitoutuneet alentamaan elintason esiteolliselle tasolle. Täysin poissuljettu ajatus olisi palata aikaan, jolloin täysin mitään kyselemättä jaettiin ihmisille rahaa, jolla sitten surutta kuluttivat luonnonvaroja, pahimmillaan ostivat autoja ja fossiilisia polttoaineita yhteiskunnan tukirahoilla. Siihen ei ole enää paluuta. Nyt on ilmastotekojen aika, hiilineutraali pitää olla 2035. Meillä on ilmastohätätila!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miksi täällä ei lähdetä barrikadeille?"
Koska Suomen kansa tietää että leikkaukset ovat tarpeellisia eikä velaksi voi elää loputtomiin. Tai no niitä 20% laitavasemmistolaisia lukuunottamatta.
Ei vaan suomalainen on nössö. Ei uskalla edes alkankorotusta hakea omatoimisesti vaan odottaa että pomo korottaa pyytämättä. Kun näin ei tee niin nurisee hiljaa kotonaan.
Tämä.
Suomalaisista vaan ei ole mihinkään. Jos olisi, olisi meillä ollut muuta kuin 0%-kasvua toistakymmentä vuotta.
Muutosta ei tuli ikinä tapahtumaan ellei ryhdytä toimiin.
Sama nössöys näkyy hallituksessa saakka, odotetaan että muut päättää ja tekee asiat meidän puolesta. Rajoja ei voitu aikoinaan sulkea koska piti EU-pomojen tehdä sekin päätös omasta puolesta. Kaikki jätetään aina muiden päätettäväksi ja ollaan itse pelkkänä potkupallona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miksi täällä ei lähdetä barrikadeille?"
Koska Suomen kansa tietää että leikkaukset ovat tarpeellisia eikä velaksi voi elää loputtomiin. Tai no niitä 20% laitavasemmistolaisia lukuunottamatta.
Ei vaan suomalainen on nössö. Ei uskalla edes alkankorotusta hakea omatoimisesti vaan odottaa että pomo korottaa pyytämättä. Kun näin ei tee niin nurisee hiljaa kotonaan.
Tämä.
Suomalaisista vaan ei ole mihinkään. Jos olisi, olisi meillä ollut muuta kuin 0%-kasvua toistakymmentä vuotta.
Muutosta ei tuli ikinä tapahtumaan ellei ryhdytä toimiin.
Sama nössöys näkyy hallituksessa saakka, odotetaan että muut päättää ja tekee asiat meidän puolesta. Rajoja ei voitu aikoinaan sulkea koska pit
persut ei kanna vastuuta mistään, kaikki on aina muiden syytä

Nykyinen hallituskin vaan toivoo että se talouskasvu tarttuisi maagisesti meillekin sieltä ulkomailta. Mitäs tässä itse mitään konkreettisia kasvutoimia tekemään, kun kyllä se sitten vaan tapahtuu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miksi täällä ei lähdetä barrikadeille?"
Koska Suomen kansa tietää että leikkaukset ovat tarpeellisia eikä velaksi voi elää loputtomiin. Tai no niitä 20% laitavasemmistolaisia lukuunottamatta.
Ei vaan suomalainen on nössö. Ei uskalla edes alkankorotusta hakea omatoimisesti vaan odottaa että pomo korottaa pyytämättä. Kun näin ei tee niin nurisee hiljaa kotonaan.
Tähän se valtion puolestakin tapahtunut ylihoivaaminen on johtanut. Kaikki on sellaisia vauvoja jotka vain odottaa ruokalusikallista.
Vierailija kirjoitti:
Edut ovat tulleet kun valtion tilanne on ollut hyvä. Kasvua ja menestystä. Nyt tilanne huono, ei kasvua , joten mistä niitä etuja ammennettaisiin? Ajat ovat toiset, jostain on tingittävä, luonnollisesti.
Silloin ei ollut näin raskasta ja varoja syövää byrokratiaa joka hemmetin kikanalle. Säästöjä syntyisi jo pelkästään purkamalla tämä tuottamaton koneisto ja sijoittamalla nämä suojatyöläiset vaikka vanhustenhoivaan näkemään oikeaa elämää ja mikä heitä itseäänkin odottaa.
Suomessa ei olisi mitään vaikutusta sillä vaikka kansa lähtisi kadulle, hallitus tekisi silti kaiken samoin.