Lapsiperheiden köyhyys
Nyt on ollut otsikoissa lapsiperheiden köyhyys. Tämä on mielenkiintoinen teema, sillä suomalaisten lapsiperheiden köyhyys on hyvin valikoivaa. Tämän on moni huomannut, että heille ei esim. käytetyt vaatteet tai huonekalut kelpaa. Pitää olla merkkiä jne.
Väitän, että kyse on siitä, että näillä ihmisillä on täysin vääristynyt kuva siitä, mitä esim. keskituloisen perheen tuloilla, joka ei saa tukia, pystyy ostamaan ja minkälaista elintasoa sillä pystyy pitämään yllä. Ei meilläkään ole varaa ostella lapsille uusia merkkivaatteita, ei kyllä haluakaan. Ei käydä montaa kertaa vuodessa ulkomailla, huokekalut on ikeaa, eletään siis hyvin samantapaista elämää kuin nämä ns. vähävaraiset asumistukea, toimeentulotukea yms. nostavat perheet. Nettotulot eivät tuskin eroa meillä paljoakaan.
Me emme saisi tukea myöskään esim. Hopelta. Meille kelpaisi hyvin esim. ihan tavalliset käytetyt vaatteet. Joka vuosi mekin lasten kasvaessa tuskailemme kun joutuu ostamaan taas uutta kokoa talvivaatetta. Mutta ajattelen tämän olevan ihan normaalia. Ei tulisi mieleenkään olettaa, että on jonkun muun tehtävä tarjota nämä meille, vaan tottakai meidän pitää itse laskea mistä saadaan säästettyä vuoden aikana sen verran, että lapsilla on sopivan kokoiset vaatteet ja kengät. Tänä kesänä emme käyneet huvipuistossa, koska liput ovat kalliit ja teimme muuta. Retkiä jne. Sekään ei ole köyhyyden merkki, vaan ihan tavallista lapsiperheen elämää.
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on siinä että vanhemmat ja varsinkin äidit on sitä mieltä että äitien ei pidä hankkia tuloja vaan muiden on tehtävä enemmän töitä ja maksettava enemmän veroja että äidit saa enemmän vastikkeetomia tukia yhteiskunnalta. Tähän lisättynä äitien toiminta tapa että tuhoaa perheen jättämällä miehen heti kun tulee pieninkin ongelma jossa myös äidiltä vaaditaan panostamista muuhuin kuin itseensä ja omiin vaatimuksiin. Lapsiperhe köyhyys johtuu lähes puhtaasti äitien ajattelumallista
Mee inkkeli takaisin nukkumaan, jos heräät vaikka yhdeksältä uusiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olikohan meilläkin sitten lapsiperheköyhyyttä 70-luvulla kun ei jatkuvasti käyty jossain. Riitti että sai leikkiä naapureiden lasten kanssa, ja se tuotti riittävästi iloa. Nykyään täytyy lapsilla olla niin helvetisti ohjelmaa joka hetki. Eikä minusta tullut sen kummempi kuin muistakaan vaikken käynyt lapsena muualla kuin sukulaisissa kylässä.
Tämä.
Kun elintaso yleisesti on noussut niin monille on tullut sellainen käsitys, että sen nousun pitäisi koskettaa kaikkia, toiset tekevät töitä ja rahoittavat itse elämisensä, toiset nostavat tukia ja ovat mielestään oikeutettuja samoihin asioihin. "Jonkun muun" tulee rahoittaa isompi asunto, mahdollistaa lomamatkailu ja herranjestas, ainakin lapsille merkkivaatteet ja -tavarat.
Ok, moni työssäkäyväkin saa tukia. Seuraavan kerran, kun tulet kauppaan niin myyjänä huudan onko sossurahat tulleet.
Myös työssäkäyvä saa toimeentulotukea pienillä tuloilla, senkun haette.
Toimeentulotukeen vaikuttavat puolison tulot eikä lainat ole asumismenoja eikä saa omistaa kesämökkiä eikä venettä eikä moottoripyörää eikä asuntovaunua, ne pitää myydä.
Hyvä teidän tietää, kun potkulaki tulee voimaan 1.1.2026 ja koskee myös julkisen työpaikkoja ja valtion.
"Irtisanomissuojan heikkeneminen on uhkana myös naisvaltaisilla JULKISILLA aloilla, kuten esimerkiksi lähi - ja lastenhoitajilla."
"Hallitus hyväksyi alisuoriutumisen irtisanomisperusteeksi."
"Esimerkiksi Teollisuusliiton lausunnossa esitetään huoli siitä, että esityksestä ei rajata alisuoriutumisen ulkopuolelle ikääntymisestä johtuvaa heikompaa kykyä suoriutua töistä.
-Erityisesti ruumiillista työtä tekevillä työntekijöillä ikä hidastaa suoriutumista ja aiheuttaa muutoinkin terveyteen perustuvia haasteita suoriutumisessa, Teollisuusliiton lausunnossa huomautetaan.
Lähtökohtaisesti myöskään sairautta, vammaa tai tapaturmaa ei voida pitää asiallisena syynä irtisanomiselle, mutta ne voivat aiheuttaa sellaisen työkyvyn aleneman, joka muodostaa asiallisen syyn irtisanomiselle. "
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9e9930a8-6f6d-4df2-bdd5-ed8b114d0…
"Omat pääomatulosi ja muut tulosi voivat vähentää työmarkkinatuen määrää. Ne ovat siis tarveharkinnassa huomioon otettavia tuloja. Pääomatuloja ovat esimerkiksi vuokra-, metsä -, korko-ja osinkotulot (myös osakesäästötilille maksettavat osinkotulot)."
https://www.kela.fi/tyomarkkinatuki#paaomatulot-ja-muut-kuin-palkkatulot
Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea.
Ja vuokra-asunnon asumistukeen tuli varallisuusraja eli saa olla tilillä vain tietyn verran rahaa eikä saa olla tuottavaa omaisuutta kuten sijoitusasunto tai osakkeita eikä saa vuokrata mökkiä.
https://www.kela.fi/miten-tulot-ja-menot-vaikuttavat#vuokra-asunto
"Toimeentulotukea ei saa, jos omistaa kesämökin."
"Yhtiölaina /rahoitusvastike ei ole meno toimeentulotuessa eikä kaupunki saa antaa harkinnanvaraista tilalle."
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheköyhyys. Kertomansa mukaan hyvätuloisen miehen vaimo ei saa kuin 370 euroa kotihoidontukea. Valitti kun lapsiperheitä ei arvosteta. Valtionko se lapsi pitäisi elättää?
Kyse on varmaan siitä, että yhteiskunta ei arvosta äitiyttä. Yhteiskunta haluaa lisää lapsia, mutta ei arvosta äitiyttä. Tästä seuraa, ettei lisää lapsia synny.
Raha on maailmassa arvostuksen mittari.
Vierailija kirjoitti:
"Toimeentulotukea ei saa, jos omistaa kesämökin."
Oho tässä oikea linkki https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001951186.html
Hoitajat ei voi enää ottaa lapsista saikkua. Tammikuussa saa irtisanoa.
"Paikallinen sopiminen tuli voimaan 1.1.2025.
Usein paikallisella sopimisella tarkoitetaan työpaikkakohtaista sopimista jostakin työehtosopimuksen määräyksestä, kuten työajoista, vuosilomista tai palkoista."
"Tehyn juristi: Määräaikaisuuksien helpottaminen lisää raskaussyrjintää.
Hallitus aikoo helpottaa määräaikaisuuksia sillä, että työsopimuksen voisi tehdä ilman perustetta vuoden ajaksi."
https://www.tehylehti.fi/fi/uutinen/tehyn-juristi-maaraaikaisuuksien-he…
"Hallitus leikkaa Valtionhallinnosta 130 miljoonaa euroa. Kuntien valtionosuuksista leikataan 75 miljoonaa euroa."
"Hallitus aikoo leikata apteekeilta 30 miljoonaa euroa."
Vierailija kirjoitti:
"Hallitus aikoo leikata apteekeilta 30 miljoonaa euroa."
Pikkupaikkakunnilta apteekit voi loppua. Apteekkari voi mennä kaupungin apteekkiin proviisoriksi tai farmaseutiksi, jos pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Olikohan meilläkin sitten lapsiperheköyhyyttä 70-luvulla kun ei jatkuvasti käyty jossain. Riitti että sai leikkiä naapureiden lasten kanssa, ja se tuotti riittävästi iloa. Nykyään täytyy lapsilla olla niin helvetisti ohjelmaa joka hetki. Eikä minusta tullut sen kummempi kuin muistakaan vaikken käynyt lapsena muualla kuin sukulaisissa kylässä.
Tässä tiiviisti. Muistan lapsen joitakin kaveriperheitä jotka tuuppasivat harrastusta toisen perään koska muuten lapsi on levoton tai lapsen kanssa ei pärjää. Nämä muksut kirjaimellisesti hyppivät seinille koska olivat niin "ylityöllistettyjä". Ja muutenkin sitä maksullista harrastusta työnnetään joka tuutista hyvän ja osallistuvan vanhemmuuden merkiksi. Eikä seuratoiminta aina ole kannustavaa ja kaikki pelaa -mentaliteetti ei aina toteudu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset todella ovat kateellista kansaa. Että toimeentulotuella tai köyhyydessä eläviä pitää kadehtia? Sairasta.
Mä ymmärrän sen, että ihminen joka on työtön kadehtii ihmistä jolla on töitä, mutta että ihmiset jotka käyvät töissä kadehtivat työttömiä? Sairasta.
Kytätään köyhien lasten vaatteita, kadehditaan että saavat ruokaa tai jumalauta vielä joku harrastus tai luistimet niillä.
Mä elän ympäristössä jossa ihmiset ovat oikeasti rikkaita. Ja voi sitä teslojen ja purjeveneiden määrää. Ulkomaan matkoja hetken mielijohteesta ja design huonekaluja ja rapujuhlia.
Miten helvetissä te ette kadehdi sitä, vaan naapurin köyhää lasta jolla on kengät? Olette sairaita.
Se että kyseenalaistaa tukien suuruuden, ei ole kateutta.
Tuet eivät ole suuria haloo.
Näin. Sari sairaanhoitajasta ei opittu mitään ;)