Mitä jos on tosi ujo ja kaveriton ja elämä vain valuu hukkaan??

Vierailija kirjoitti:

Ja sulle itsellesikään ei tietenkään kelpaa ne ujot kaveriksi vaan pitää olla ekstrovertti. Eikö niin?

Eri, mutta mulla ainakaan kyse ei ole siitä etteikö toinen intro/ujo kelpaisi, mutta se on tosi vaikeaa saada kahden sosiaalisesti kömpelön ja jännittävän ystävyys alulle. Olen yrittänyt, ihan kaverihakupalveluiden yms. kautta. Ne on ollut pahuksen vaivaannuttavia tilanteita, kun kaksi jännittävää sulkeutunutta ihmistä yrittää väkinäisesti keksiä juttua huonolla menestyksellä, ja samalla häpeää itseään kun ei ole sosiaalisesti sujuva. Aika pian sitä haluaa siitä koko tilanteesta ulos, koska on vaivaannuttavaa eikä homma etene. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ihminen voi opetella maskaamaan ujoutensa piiloon sillä lailla, että ystävystyminen onnistuu

 

Joo, mutta silloin sitä kaveruutta ja hyväksyntää ei saa oma itse, vaan näytelty hahmo. Been there, done that. Aika pian totesin, että olen mieluummin kokonaan yksin, kuin teeskentelen erilaista saadakseni kaveruutta ja ystävyyttä - kun se on niin julmetun tyhjää se kaveruus, jos mut hyväksytään vain jos koko ajan maskaan. (ei ap)

Sama kokemus.

No käyttäydy niin kuin et olisi ujo. Se on ihan opeteltavissa oleva asia eikä mikään synnynnäinen ominaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sulle itsellesikään ei tietenkään kelpaa ne ujot kaveriksi vaan pitää olla ekstrovertti. Eikö niin?

Eri, mutta mulla ainakaan kyse ei ole siitä etteikö toinen intro/ujo kelpaisi, mutta se on tosi vaikeaa saada kahden sosiaalisesti kömpelön ja jännittävän ystävyys alulle. Olen yrittänyt, ihan kaverihakupalveluiden yms. kautta. Ne on ollut pahuksen vaivaannuttavia tilanteita, kun kaksi jännittävää sulkeutunutta ihmistä yrittää väkinäisesti keksiä juttua huonolla menestyksellä, ja samalla häpeää itseään kun ei ole sosiaalisesti sujuva. Aika pian sitä haluaa siitä koko tilanteesta ulos, koska on vaivaannuttavaa eikä homma etene. 

No tää!

Vierailija kirjoitti:

Ja sulle itsellesikään ei tietenkään kelpaa ne ujot kaveriksi vaan pitää olla ekstrovertti. Eikö niin?

Kai sitä saa aina toivoa ja haluta.

Vierailija kirjoitti:

No käyttäydy niin kuin et olisi ujo. Se on ihan opeteltavissa oleva asia eikä mikään synnynnäinen ominaisuus.

On se kyllä ihan synnynnäinen ominaisuus, mutta en ole edes pelkästään ujo vaan mulla on diagnosoitu sosiaalisten tilanteiden pelko ja persoonallisuushäiriö

Vierailija kirjoitti:

No mitä ihmettä, otat sitten yhteyttä sellaisiin jotka kertovat olevansa ujoja tai introverttejä.

Tuohan on tuhoontuomittua, kun siinä on sitten kaksi, jotka arkailevat ottaa yhteyttä toisiinsa vaikka olisi jo aiemmin tavattu. Ujo haluaisi mieluummin, että joku reippaampi "adoptoisi" itsensä kaveriksi ja tempaisisi mukaan. Mutta haasteena onkin just löytää se reippaampi kaveri.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei sen tarvi antaa hukkaan valua. Mulla ei ole eläissäni ollut yhtään kaveria, olen varmaan vähän autistipiirteinen tai jotain ja päädyn lähinnä kiusattavaksi aina jos hakeudun ihmisten pariin. Päätinkin aika aikaisin, että rakennan elämäni yksin, enkä edes yritä saada puolisoa tai kavereita. Nyt jo viisikymppinen, enkä todella ole elämääni hukannut. Olen tehnyt yksin asioita joita jotkut kaverien tai puolison kanssa. Matkaillut, käynyt baareissa ja ravintoloissa, elokuvissa jne.

Eikö sulle sit tuu yksinäinen olo? Ihankö yksinäsi siellä vain istuskelet, reissuissa? Ehkä tää on sit vain omassa päässäni...

Alkuun tuli, koska mullakin tosiaan oli tuollaisia ajatuksia, että yksinolo on yksinäisyyttä, ja se on jotenkin surullista. Kyllä mä ekat

Tuo on kyllä totta, en pidä ketään luuserina jos näen vaikka yksin jonkun istumassa jossain. Mutta itseäni aina pidän. Kai se johtuu jostai huonosta itsetunnosta. 

Huonon itsetunnon voi "jättää kotiin", kun lähtee ulos. Eli kun lähdet johonkin, mieti, mitä piirteitä itsestäsi haluat "ottaa mukaasi", ja jätä ainakin se huono itsetunto pois matkasta.

Huono itsetunto ei ole ominaisuus vaan opittu ajattelumalli, joten sen voi hyljätä. Toisin kuin vaikka kasvosokeus, joka kulkee aina mukana, halusi tai ei.

Ujous ei ole mikään luonteenpiirre, siitä voi kyllä opetella pois.

Vierailija kirjoitti:

Ujous ei ole mikään luonteenpiirre, siitä voi kyllä opetella pois.

On se kyllä, jopa pikkulapsesta huomaa tuleeko siitä arka vai ei. Ihan synnynnäistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sulle itsellesikään ei tietenkään kelpaa ne ujot kaveriksi vaan pitää olla ekstrovertti. Eikö niin?

Eri, mutta mulla ainakaan kyse ei ole siitä etteikö toinen intro/ujo kelpaisi, mutta se on tosi vaikeaa saada kahden sosiaalisesti kömpelön ja jännittävän ystävyys alulle. Olen yrittänyt, ihan kaverihakupalveluiden yms. kautta. Ne on ollut pahuksen vaivaannuttavia tilanteita, kun kaksi jännittävää sulkeutunutta ihmistä yrittää väkinäisesti keksiä juttua huonolla menestyksellä, ja samalla häpeää itseään kun ei ole sosiaalisesti sujuva. Aika pian sitä haluaa siitä koko tilanteesta ulos, koska on vaivaannuttavaa eikä homma etene. 

Tämä on niin totta. Olenkin vitsaillut, että kun kaksi ujoa yrittää olla tutustumatta toisiinsa, niin hyvinhän se onnistuu. Ja tämä siis ihan oman henkilökohtaisen kokemukseni pohjalta syntynyt ajatus.

Rupea ryyppäämään niin lähtee ujous pois kertaheitolla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei sen tarvi antaa hukkaan valua. Mulla ei ole eläissäni ollut yhtään kaveria, olen varmaan vähän autistipiirteinen tai jotain ja päädyn lähinnä kiusattavaksi aina jos hakeudun ihmisten pariin. Päätinkin aika aikaisin, että rakennan elämäni yksin, enkä edes yritä saada puolisoa tai kavereita. Nyt jo viisikymppinen, enkä todella ole elämääni hukannut. Olen tehnyt yksin asioita joita jotkut kaverien tai puolison kanssa. Matkaillut, käynyt baareissa ja ravintoloissa, elokuvissa jne.

Eikö sulle sit tuu yksinäinen olo? Ihankö yksinäsi siellä vain istuskelet, reissuissa? Ehkä tää on sit vain omassa päässäni...

Alkuun tuli, koska mullakin tosiaan oli tuollaisia ajatuksia, että yksinolo on yksinäisyy

Noh helpompi sanottu kun tehty. Itselle tuo on ainakin 10-20 vuoden prosessi

Arvasinhan minä että toinen introvertti ei kelpaa. Just just. :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sulle itsellesikään ei tietenkään kelpaa ne ujot kaveriksi vaan pitää olla ekstrovertti. Eikö niin?

Eri, mutta mulla ainakaan kyse ei ole siitä etteikö toinen intro/ujo kelpaisi, mutta se on tosi vaikeaa saada kahden sosiaalisesti kömpelön ja jännittävän ystävyys alulle. Olen yrittänyt, ihan kaverihakupalveluiden yms. kautta. Ne on ollut pahuksen vaivaannuttavia tilanteita, kun kaksi jännittävää sulkeutunutta ihmistä yrittää väkinäisesti keksiä juttua huonolla menestyksellä, ja samalla häpeää itseään kun ei ole sosiaalisesti sujuva. Aika pian sitä haluaa siitä koko tilanteesta ulos, koska on vaivaannuttavaa eikä homma etene. 

Jep jep, moni ei ryhdy tuohon. Ihmiset haluaa olla  aina mukavuusaluellaan, ei että heillä on kiusallinen olo.

Teetkö kuten haluat vai kuten muut haluavat?

Vierailija kirjoitti:

Teetkö kuten haluat vai kuten muut haluavat?

Missä? En minä ole nykyisin ihmisten seurassa, kotierakkona suurimman osan ajasta. 

Lähinnä jos muistelet jokaista sanaa, mitä on juteltu, niin se on rasittavaa. Opettele smal talkia. :)

Mä olin nuorena hitaasti lämpenevä. Tein silleen, että kun menin johonkin uuteen ryhmään esim opintoihin niin otin aluksi erilaisen, sosiaalisemman roolin. En ollut sisäisesti niin "rempseä", mutta tarkoituksellisesti otin energisemmän tavan olla. Siitä sitten pikku hiljaa tulin ryhmässä enemmän omaksi itsekseni, kun ihmisillä oli jo käsitys minusta, että haluan seuraa.

Toimisiko sulla toi? Tulin itseasiassa samalla vahingossa vähemmän araksi kun aloin tehdä noin ;)

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä jos muistelet jokaista sanaa, mitä on juteltu, niin se on rasittavaa. Opettele smal talkia. :)

En mä osaa olla ihmisten seurassa. Mä meen ihan hämmilleni. Esim jos joku tulee puhumaan, minun pitää kuunnella tarkasti tai menee kokonaan ohi. Ja joskus en tiedä, onko ihminen tosissaan vai vitsailee ja että pitääkö minun nyt nauraa tai olla totinen? sitten en tiedä missä pitää käsiäni jos istun vaikka tuolilla ja jutellaan. Onko tää sit normaalia ujoutta?!