Mitä jos on tosi ujo ja kaveriton ja elämä vain valuu hukkaan??

Ootko netistä etsinyt kavereita

Vierailija kirjoitti:

Ootko netistä etsinyt kavereita

Ei naiset halua olla ujon naisen kaveri

Se on opeteltava tekemään itsestään asioita. Helpottaa elämää kummasti kun ei ole aina muista riippuvainen.

Vierailija kirjoitti:

Se on opeteltava tekemään itsestään asioita. Helpottaa elämää kummasti kun ei ole aina muista riippuvainen.

Niinnkun mitä? Äsken juuri pyörin ostoskeskuksessa ja tuli vain yksinäisempi olo

No mitä ihmettä, otat sitten yhteyttä sellaisiin jotka kertovat olevansa ujoja tai introverttejä.

Vierailija kirjoitti:

No mitä ihmettä, otat sitten yhteyttä sellaisiin jotka kertovat olevansa ujoja tai introverttejä.

En ole tavannut kaltaisiani ja usein nekin jossain kursseilla menee aina muiden hiljaisten seuraan. Mä oon sellainen että lämpenen ihmisille vasta kuukausien päästä ja ei kukaan jaksa niin kauan odottaa

No ei sen tarvi antaa hukkaan valua. Mulla ei ole eläissäni ollut yhtään kaveria, olen varmaan vähän autistipiirteinen tai jotain ja päädyn lähinnä kiusattavaksi aina jos hakeudun ihmisten pariin. Päätinkin aika aikaisin, että rakennan elämäni yksin, enkä edes yritä saada puolisoa tai kavereita. Nyt jo viisikymppinen, enkä todella ole elämääni hukannut. Olen tehnyt yksin asioita joita jotkut kaverien tai puolison kanssa. Matkaillut, käynyt baareissa ja ravintoloissa, elokuvissa jne.

Vierailija kirjoitti:

No ei sen tarvi antaa hukkaan valua. Mulla ei ole eläissäni ollut yhtään kaveria, olen varmaan vähän autistipiirteinen tai jotain ja päädyn lähinnä kiusattavaksi aina jos hakeudun ihmisten pariin. Päätinkin aika aikaisin, että rakennan elämäni yksin, enkä edes yritä saada puolisoa tai kavereita. Nyt jo viisikymppinen, enkä todella ole elämääni hukannut. Olen tehnyt yksin asioita joita jotkut kaverien tai puolison kanssa. Matkaillut, käynyt baareissa ja ravintoloissa, elokuvissa jne.

Eikö sulle sit tuu yksinäinen olo? Ihankö yksinäsi siellä vain istuskelet, reissuissa? Ehkä tää on sit vain omassa päässäni...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on opeteltava tekemään itsestään asioita. Helpottaa elämää kummasti kun ei ole aina muista riippuvainen.

Niinnkun mitä? Äsken juuri pyörin ostoskeskuksessa ja tuli vain yksinäisempi olo

Kun sen olon hyväksyy, mutta samalla muistuttaa itseään että ei yksin olossa ole mitään vikaa, ja että maailmassa todella monella on paljon huonommin asiat, niin vähitellen se asenne voi muuttua, ja sen myötä tunnekokemus. Sitä luopuu ajatuksesta, että yksin asioiden tekemisessä olisi jotain säälittävää tai surullista. Itse olen oppinut nauttimaan itsekseni tekemisestä ja menemisestä, vaikka nuorena olin aika ääriavuton, esim. en voinut mennä a la carte ravintolaan koska minua vaivaannutti olla siellä yksin ja mietin mitä muut ajattelee. Saati elokuviin tai baariin, eihän sinne nyt yksin voinut mennä, se on outoa :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on opeteltava tekemään itsestään asioita. Helpottaa elämää kummasti kun ei ole aina muista riippuvainen.

Niinnkun mitä? Äsken juuri pyörin ostoskeskuksessa ja tuli vain yksinäisempi olo

Kun sen olon hyväksyy, mutta samalla muistuttaa itseään että ei yksin olossa ole mitään vikaa, ja että maailmassa todella monella on paljon huonommin asiat, niin vähitellen se asenne voi muuttua, ja sen myötä tunnekokemus. Sitä luopuu ajatuksesta, että yksin asioiden tekemisessä olisi jotain säälittävää tai surullista. Itse olen oppinut nauttimaan itsekseni tekemisestä ja menemisestä, vaikka nuorena olin aika ääriavuton, esim. en voinut mennä a la carte ravintolaan koska minua vaivaannutti olla siellä yksin ja mietin mitä muut ajattelee. Saati elokuviin tai baariin, eihän sinne nyt yksin voinut mennä, se on o

Juu, olen yrittänyt päästä tästä "olosta" . :(

Ja sulle itsellesikään ei tietenkään kelpaa ne ujot kaveriksi vaan pitää olla ekstrovertti. Eikö niin?

ihminen voi opetella maskaamaan ujoutensa piiloon sillä lailla, että ystävystyminen onnistuu

Minä olen ollut ujo ja kaveriton. Nykyisin olen vain kaveriton, mutta en enää niin ujo. Kun katson elämääni taaksepäin, voin todeta, että ei se hukkaan ole valunut.

Monia sellaisia asioita, joita ihmiset tekevät kavereiden kanssa, voi tehdä myös yksin. Esim. konsertit, elokuvat, teatteri ...

Yksinäisyys on mielentila. Ja yksinäinenkin voi olla joko hyvällä tavalla tai huonolla tavalla. Molemmista on kokemusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei sen tarvi antaa hukkaan valua. Mulla ei ole eläissäni ollut yhtään kaveria, olen varmaan vähän autistipiirteinen tai jotain ja päädyn lähinnä kiusattavaksi aina jos hakeudun ihmisten pariin. Päätinkin aika aikaisin, että rakennan elämäni yksin, enkä edes yritä saada puolisoa tai kavereita. Nyt jo viisikymppinen, enkä todella ole elämääni hukannut. Olen tehnyt yksin asioita joita jotkut kaverien tai puolison kanssa. Matkaillut, käynyt baareissa ja ravintoloissa, elokuvissa jne.

Eikö sulle sit tuu yksinäinen olo? Ihankö yksinäsi siellä vain istuskelet, reissuissa? Ehkä tää on sit vain omassa päässäni...

Alkuun tuli, koska mullakin tosiaan oli tuollaisia ajatuksia, että yksinolo on yksinäisyyttä, ja se on jotenkin surullista. Kyllä mä ekat ulkomaanmatkat varmaan iltaisin itkin siellä hotellihuoneessa jotain ouzoa kitaten yksinäisyyttäni, kun mielestäni "ihan kaikki muut" oli perheen, kaveriporukat, puolison yms. kanssa. Olin myös näkevinäni, että muutkin säälii minua, esim. ravintoloissa kun menin yksin syömään. Mutta se tosiaan oli omassa päässäni vaan.

Mä päädyin eri syystä (työuupumus/burnout) terapiaan yhdessä vaiheessa elämääni, ja siellä tuli käsittelyyn tämäkin asia. Opin terapiassa kyseenalaistamaan oman yksin oleminen on outoa/surullista/säälittävää ajatteluni, ja asteittain totuin ja nautin. Terapeutilla oli hyviä pointteja, esim. että liikematkoilla olevat syö yleensä yksin, on hotelleissa yksin, ja ei kukaan varmaan pidä liikemiestä tai -naista säälittävänä? Ja että monet ihailee itsenäisiä miehiä ja. naisia jotka menee ja tekee itse. Kyllä se siitä vähitellen helpotti ja opin keskittymään itse elämyksiin (matkoilla vaikka maisemat, lämpö, ruoka) enemmän kuin ihmisiin, saati siihen "Mitähän ne minusta ajattelee".

Vierailija kirjoitti:

Ja sulle itsellesikään ei tietenkään kelpaa ne ujot kaveriksi vaan pitää olla ekstrovertti. Eikö niin?

Kelpaa, epäilen että mulla on vain neuro poikkeuksia, en esim pysty rentoutua ihmisten seurassa lainkaan

Vierailija kirjoitti:

ihminen voi opetella maskaamaan ujoutensa piiloon sillä lailla, että ystävystyminen onnistuu

 

Mulla ei ole onnistunut mutta en ole ainostaan "ujo" 

Vierailija kirjoitti:

ihminen voi opetella maskaamaan ujoutensa piiloon sillä lailla, että ystävystyminen onnistuu

Joo, mutta silloin sitä kaveruutta ja hyväksyntää ei saa oma itse, vaan näytelty hahmo. Been there, done that. Aika pian totesin, että olen mieluummin kokonaan yksin, kuin teeskentelen erilaista saadakseni kaveruutta ja ystävyyttä - kun se on niin julmetun tyhjää se kaveruus, jos mut hyväksytään vain jos koko ajan maskaan. (ei ap)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei sen tarvi antaa hukkaan valua. Mulla ei ole eläissäni ollut yhtään kaveria, olen varmaan vähän autistipiirteinen tai jotain ja päädyn lähinnä kiusattavaksi aina jos hakeudun ihmisten pariin. Päätinkin aika aikaisin, että rakennan elämäni yksin, enkä edes yritä saada puolisoa tai kavereita. Nyt jo viisikymppinen, enkä todella ole elämääni hukannut. Olen tehnyt yksin asioita joita jotkut kaverien tai puolison kanssa. Matkaillut, käynyt baareissa ja ravintoloissa, elokuvissa jne.

Eikö sulle sit tuu yksinäinen olo? Ihankö yksinäsi siellä vain istuskelet, reissuissa? Ehkä tää on sit vain omassa päässäni...

Alkuun tuli, koska mullakin tosiaan oli tuollaisia ajatuksia, että yksinolo on yksinäisyyttä, ja se on jotenkin surullista. Kyllä mä ekat ulkomaanmatkat varmaan iltaisin itkin siellä hotell

Tuo on kyllä totta, en pidä ketään luuserina jos näen vaikka yksin jonkun istumassa jossain. Mutta itseäni aina pidän. Kai se johtuu jostai huonosta itsetunnosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on opeteltava tekemään itsestään asioita. Helpottaa elämää kummasti kun ei ole aina muista riippuvainen.

Niinnkun mitä? Äsken juuri pyörin ostoskeskuksessa ja tuli vain yksinäisempi olo

Pistä lyhyempi hame. Peruukki päähän. Saat varttuneita ystäviä. Eihän sukupuolella ole väliä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei sen tarvi antaa hukkaan valua. Mulla ei ole eläissäni ollut yhtään kaveria, olen varmaan vähän autistipiirteinen tai jotain ja päädyn lähinnä kiusattavaksi aina jos hakeudun ihmisten pariin. Päätinkin aika aikaisin, että rakennan elämäni yksin, enkä edes yritä saada puolisoa tai kavereita. Nyt jo viisikymppinen, enkä todella ole elämääni hukannut. Olen tehnyt yksin asioita joita jotkut kaverien tai puolison kanssa. Matkaillut, käynyt baareissa ja ravintoloissa, elokuvissa jne.

Eikö sulle sit tuu yksinäinen olo? Ihankö yksinäsi siellä vain istuskelet, reissuissa? Ehkä tää on sit vain omassa päässäni...

Alkuun tuli, koska mullakin tosiaan oli tuollaisia ajatuksia, että yksinolo on yksinäisyyttä, ja se on jotenkin surullista. Kyllä mä ekat

 

Itsestään TIETÄÄ varmaksi, että on luuseri. Muista ei voi olla varma. Voi vaikka odottaa jotain. Kun itse istuu yksin, tietää ettei ketään tule koskaan.