Miten saavuttaa sisäisen rauhan, löytää rauhan ja turvan itsestään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet ap hyvä noin kun olet. Olet yrittänyt parantua. Yritit. 

Kun ihminen yrittää, se riittää. Koulussakin sanottiin niin. Se riittää. Miksi sinun pitäisi olla ylihyvä? Moni ei edes yritä. Sinä yrität. 

Me synnytään kuitenkin uudestaan vielä. Tässä elämässä tehdään parempaa elämää ensi elämään. 

Tässä on se ongelma, että vaikka yrittäisin vakuutella itselleni että riitän, niin jostain tulee aina pinnalle ne vakuuttelut lapsuudestani etten riitä teen mitä tahansa, olen aina liikaa jotain tai liian vähän jotain. Ihan liian nuorena menin naimisiin ihmisen kanssa, joka oli samanlainen kuin vanhempani, koskaan en kelvannut, aina liikaa tai liian vähän. Aina kun ajattelen että riitän tai asiat ovat hyvin, jokin mielessäni sabotoi kaiken. Vaikka lapsuudesta ja nuoruudesta on aikaa, tuntuu kuin kaikki paha olisi koodattu ihan selkäytimeen.

Niinhän se onkin. Mutta voit uudelleenohjelmoida sen ihan yksinkertaiseti. Aina kun tulee ikävä muisto mieleen, kumoat sen vaan päin vastaisella. Voit vahvistaa tätä esimerkiksi taputtamalla samalla kehoasi johonkin ja sanomalla ihan ääneen: "Minä olen täydellinen ja riittävä. Elämäni on ollut jo vuosia harmonista ja sujuvaa. Voin hyvin ja minulla on rauha. Kotini on turvallinen, eikä kukaan ole vahingoittanut minua vuosikausiin."

Toista niin kauan, kunnes aidosti sen uskot. Tai sitten vaan silloin, kun tulee mieleen negatiivinen muisto. 

Vierailija kirjoitti:

Sekin lienee harhaa, että jotkut ihmiset olisivat kaiken aikaa tilassa, jossa kykenevät hallitsemaan hermostoaan. En minä ainakaan tällä traumataustallani pääse koskaan täysin eroon ylivirittyneisyydestä, dissosiaatiosta ynnä muista elämää haittaavista oireista. Mutta pikkuhiljaa olen oppinut hyväksymään sen, mitä on ja mitä ei ole. Olen myös tutustunut ihmisiin toisista kulttuureista ja saanut uusia näkökulmia. Hetkessä elämisen kyky on lisääntynyt ja positiivisempi elämänasenne. 

Jos havaitset kuitenkin kehitystä, pystyt kehittymään ihan loppuun asti. Se ottaa aikansa, ihan niinkuin puukin kasvaa vain rajatun määrän vuodessa. Mutta se kasvaa ja kehittyy, ja kaikki paranee, kun pitää suunnan oikeana.

Toiset kulttuurit ovat erittäin hyvä oppimiskanava. Suomalainen kulttuuri ja tieteellismaterialistinen kulttuuri eivät ole kovin mukavia.

Hyvä parisuhde, varallisuus, mielekästä tekemistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se tässä vielä on, että kun ihmisestä tulee liian tuttu, en saa hänestäkään enää sitä turvaa mitä tarvitsisin. Puolituntemattoman ihmisen kanssa tunnen parhaiten olevani turvassa. Tottakai tiedän ettei toimintani ole normaalia, mutta terapeutit eivät ole osannet auttaa sisäisen rauhan ja turvallisuuden saavuttamisessa. 

Hypit kukasta kukkaan?

Taustalla tuossa on käsittelemätön alitajunnassa syvällä oleva hylkäämisen pelko. 

 

Kun pitäisi pystyä olemaan aito ja näyttämään haavoittuvuutensa niin pakenee. Loppu viimein itseään.

Tämä. Edes tietoisella tasolla ei pysty luottamaan eikä olemaan ns. oma itsensä. Itseään ei myöskään tosiaankaan voi paeta. Ennen matkustelin ja siten yritin saada elämääni muuta ajateltavaa ja tekemistä josko ahdistus siten pysyisi loitolla. Pysyihän se jonkin aikaa, mutta sitten paikka kävi nopeasti liian tutuksi ja ahdistus iski hyökynä päälle. Sama kuin ihmissuhteissa. Terapia ei ole auttanut, olen yrittänyt terapiassa olla avoin, avata itseäni, mutta kuten eräs terapeutti sanoi, minulla on täydet suojaukset päällä koko ajan.