Kortisonilääke siis syynä Peltosen itsemurhaan?
Kummallista, ettei lääkettä lopetettu välittömästi kun masennusta ja itsetuhoisuutta alkoi ilmenemään? Määrättiin vain mielialalääkkeet.
Kommentit (291)
Vierailija kirjoitti:
Kortisoli on myös stressihormoni, mitä erittyy paljon stressaavassa tilanteessa tai pitkäkestoisessa stressissä.
Vaikutus lienee silloinkin aika sama, eli sairastuttaa ihmisen.
Eikö kortisoli ole eri aine kuin kortisoni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5 vuotta oon syöny tota samaa lääkettä. Ei mitään haittavaikutuksia samalla annostuksella kuin kyseinen kansanedustaja. Eli ei vaikuta kaikkiin, vain niihin joilla on jo olemassa olevaa masennusta sun muuta. Lääke valitettavasti tuo esiin piilevät mielen oireet jos niitä on.
Ihmiset ovat kuitenkin biologisesti erillaisia. Joku voi olla allerginen jollekin ruualle ja toinen taas ei, ja Jos syö monta eri lääkettä niin niillä voi olla myös yhteisvaikutuksia.
Erilaisia ihan yhdellä ällällä.
On asioita joita ei voi uskoa ellei ole kokenut. Uskon että oireet voi olla kauheita. Sain Flagyl kuurin kierukkatulehdukseen ja olisin halunnut repiä silmät päästäni. Pelkäsin että revin silmät päästäni. Koskaan ei ollut tullut mieleenkään moinen. Luin silmäoireista eikä kuuri kestänytkään kauaa, helpotti kun lopetin. Mutta ei ole koskaan pelottanut mikään noin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Muutaman kerran on minulla kortisoni ollut astman pahenemisvaiheessa. Ei mitään sivuvaikutuksia. Varmaankin tuolla ihmisellä on ollut vahvempi lääke ja pitempään. Yritän sanoa, että ei pidä nyt ajatella kortisonin olevan paholaisen keksintöä.
Astmaa sairastavana tiedän, että tyypillinen astman paheneminen vaiheen annos on 15 mg eli kolme tablettia ja oireita alkaa tulla vasta 20mg kohdalla itsellä ollut isoja annoksia ja sekosin . Minulla oli vain 40mg mutta koska oli myös astma lääkitys, niin se varmaan vaikutti.
Niin kuin sanottiin uutisissa n. 5% saa vakavia psyykkisiä oireita eli ei kauhean harvinaista, mutta ei tee kuitenkaan siitä vaarallista, mutta on hyvä tietää se että jos on herkkyys että ei jatkettaisi lääkettä ja että pääsee osastolle seurantaan. Itsellä meni kaikki toiminta kyky täysin ja näin omiani ja kuulin omiani meni kauan ennen kuin toivuin entiselleni.
Vierailija kirjoitti:
On asioita joita ei voi uskoa ellei ole kokenut. Uskon että oireet voi olla kauheita. Sain Flagyl kuurin kierukkatulehdukseen ja olisin halunnut repiä silmät päästäni. Pelkäsin että revin silmät päästäni. Koskaan ei ollut tullut mieleenkään moinen. Luin silmäoireista eikä kuuri kestänytkään kauaa, helpotti kun lopetin. Mutta ei ole koskaan pelottanut mikään noin paljon.
Ei ole mitään kierukka tulehdusta
Vierailija kirjoitti:
Suomen terveydenhuolto on välillä mitä on. Vaimokin tarvitsisi terapiaa, on epävakaata ja masennusta. Lääkkeet kyllä määrätty ja ne toimii, mutta ei saa aikaiseksi mennä terapiaan koska sinne pääsemiseen pitää itse tehdä valtava työ ja se ei ole ilmaista. Nyt hän halusi lopettaa lääkityksen koska mukamas kaikki hyvin. Ei mitään käyntiä missään, ei edes soittoa lääkäriltä tai psykologilta, ei mitään yhteydenottoa, vain lääkärin ohjeet lääkkeen lopetukseen.
Eiköhän hetken päästä taas sekoilla huolella ja itsetuhoiset ajatukset tekevät paluun.
Täällä saa apua vasta kun olet ihan pohjalla jos sillonkaan. Tai sitten liian myöhään sanotaan, että olisi pitänyt tehdä jotain.
Niin mutta eepeellä access to paras hoito.
Lääkkeen vaikutukset on varmasti kerrottu ja tiedossa. Pakolla sitä ei kuitenkaan syötetä, potilas tekee ratkaisun. Miten se voisi olla hoitovirhe?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sitä olisi voinut väliaikaisesti keskeyttää, että oltaisiin saatu mielialalääkitys kuntoon.
Ei mielialalääke kumoa kortisonin vaikutusta.
Eihän tuo sitä tarkoita, vaan sitä, että koska kortisoni vaikuttaa mielialaan ja potilas alkoi olla itsetuhoinen niin eikö sitä kortisonia olisi voinut lopettaa joksikin aikaa.
Jos on meneillään akuutti tulehdus munuaisissa, niin ei siinä varmaan kamalasti taukoja pidellä. Muistan yhden asiakkaan, joka myös alkoi puhumaan itsetuhoisia ajatuksia ja oli unettomuutta. Laitettiin väliaikaisesti enemmän käyntejä, jotta saatiin keskustelemalla autettua pahimman yli. Mieli parantui kuurin loppuessa.
Tämän ja Miki Liukkosen kuoleman pitäisi pysäyttää päättäjät miettimään Suomen mielenterveyshoidon tasoa.
Britanniassa kuolinsyyntutkija antoi virallisen varoituksen masennuslääkkeistä koko valtakuntaan, kun Thomas Kingston teki itsemurhan. Miten Suomessa?
Ei Prednisol mikään "hulluksi tekevä" lääke ole. Se lisää rutkasti stressihormonia joka heikentää unta ja lisää ns. kierroksia ja saa isoilla annoksilla levottoman olon. Siihenkin voi muilla lääkkeillä vaikuttaa. Itsekin söin tuota sarkoidoosiin monta vuotta. Aluksi isommilla annoksilla unettomuus paheni ja oli ylivirittynyt olo. Siihen auttoi mm. betasalpaaja (kovaan sykkeeseen) ja lievä annos rauhoittavaa. Kun lääkkeeseen tottui ja annosta hiljalleen laskettiin ylläpitoannokseen, niin pahimmat oireet katosivat.
Kyllä siitä koko ajan tulee ylivirittyneisyyttä, mutta ei se mihinkään itsemurhaan johda ellei ole taustalla myös muita syitä ja hoitamattomia mt-ongelmia, joihin ei ole ollut lääkitystä tai lääkärikäyntejä. Peltosen muista ongelmista en tiedä.Luulisi noin rikkaalla olevan varaa yksityiselle lääkärille, mutta en tiedä taustoja hänellä.
Kortisonissa on haittansa, kyllä, siksi pitää punnita hyödyt ja haitat.
Vierailija kirjoitti:
KYSYMYS: (kaverin puolesta) jos oot ottanu vahvaa kortisonia, ja joudut esim. psykoosiin tms, ja lopetat sen yks kaks kesken, niin: 1 Paraneeko psykoosi odottamalla itsestään, eli meneekö ohi kun lääkekin lopetetaan? 2: ja, miten nopeasti?
Voi olla, että kuolee ennen kuin asia selviää. Ihminen ei kauan selviä ilman kortisolia ja lääke lamaa elimistön oman kortisolin tuotannon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sitä olisi voinut väliaikaisesti keskeyttää, että oltaisiin saatu mielialalääkitys kuntoon.
Ei mielialalääke kumoa kortisonin vaikutusta.
Eihän tuo sitä tarkoita, vaan sitä, että koska kortisoni vaikuttaa mielialaan ja potilas alkoi olla itsetuhoinen niin eikö sitä kortisonia olisi voinut lopettaa joksikin aikaa.
Kortisonia ei voi syödä miten sattuu, usein se pitäisi laskea pikkuhiljaa pois. Ja ei sitä huvikseen anneta vaan se oli välttämätön sairauden vuoksi. Jos ilman kortisonia munuaiset menee niin menee henkikin.
Itselläni sama tauti. Kokeiltiin kortisonia, jos olisi auttanut. Ei auttanut ja lopetettiin. Haittavaikutuksena unettomuus ja sitä myötä meinasi mielenterveys romahtaa. Lisäksi lihoin aivan älyttömästi. Nyt on munuaisten vajaatoiminta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuota ihmisraukkaa kiusattiin vielä Venlafaxinin aloituksella? Olisi tarvinnut vahvan rauhoittavan selvitäkseen noista sivuvaikutuksista. Venlafaxin piristää ja sen aloittaminen yleensä lisää pahaa oloa. Kyllä vahvasti ahdistuneen on mahdollista syödä kuukausiakin bentsoja putkeen. Niistä vieroitetaan sitten, kun akuutti kriisi on ohi. Tärkeintä olisi saada tilanne rauhoitettua eikä heittää lisää vettä myllyyn.
Eemeli kärsi lääkkeen sivuvaikutuksista eikä ollut mielisairas. Siksikin tuntuu oudolta, että tuohon kaikkeen sekoitettiin vielä piristävä masennuslääke.
Kuvatut pakkoajatukset ovat myös tyypillinen Venlafaxinin sivuoire. Ovat usein väkivaltaisia ja voi tulla myös väkivaltaisia impulsseja esim. halu tönäistä jotain ihmistä ilman mitään syytä tms. Voi olla myös itseen kohdistuva, mikä saattaisi selittää tapauksen. Kauhea lääke! Ja tuohon päälle vielä kortisonin aiheuttamat oireet. Huh huh!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KYSYMYS: (kaverin puolesta) jos oot ottanu vahvaa kortisonia, ja joudut esim. psykoosiin tms, ja lopetat sen yks kaks kesken, niin: 1 Paraneeko psykoosi odottamalla itsestään, eli meneekö ohi kun lääkekin lopetetaan? 2: ja, miten nopeasti?
Voi olla, että kuolee ennen kuin asia selviää. Ihminen ei kauan selviä ilman kortisolia ja lääke lamaa elimistön oman kortisolin tuotannon.
Kortisoli on eri.
Vakavasti sairastuminen ei ole niin pikkujuttu, kuin moni luulee. Lääkkeillä pelkästään voi olla karmeita sivuvaikutuksia. On vain tuuria, ettei tilanne tule omalle kohdalle. Lisäksi julkisen puolen erikoislääkärin saa tavata vain kerran vuodessa. Esim. tosi pahaksi mennyt autoimmuunisairaus ei välttämättä ole kokonaiskuvaltaan kenenkään muun hallussa kuin potilaan itsensä. Lääkärinaika kattaa sadasosan siitä, mitä potilaalla olisi asiallista kerrottavaa ja kysyttävää. Terveys on kallisarvoinen juttu, sitä kannattaa hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Terveydenhoito jätti sairaan potilaan täysin yksin. Tämä kuolema on katkera, koska riittävällä vakuudella se olisi voitu välttää. Lisäksi uskon, että melkein jokaisella ihmisellä on kokemusta siitä, miten lääkärit vähättelevät lääkkeiden sivuvaikutuksia. Oli ne pieniä tai suuria. Potilasta tulisi aina kuunnella.
Eemeli oli nuori ja kunnon kansalaisen perikuva. Jos hänkään ei saa tässä maassa kunnon hoitoa, niin mitenköhän moni vanhus, mielenterveyspotilas, tai muu "vähempi arvoinen" on menehtynyt kenenkään huomaamatta.
Tuo on iso ongelma! Itse sain lääkkeestä sivuoireena rintakipua ja lääkäri ei uskonut sen oleven vakavaa tai johtuvan lääkkeestä (mainittakoon, että kyseisellä lääkkeellä on useita sydämeen kohdistuvia sivuvaikutuksia, mukaan luettuna äkkikuolema). Onneksi kyseessä oli sellainen lääke, jonka pystyin lopettamaan ja rintakipu lakkasi. Lievempiä tapauksia sivuoireiden kieltämisestä tai vähättelyä on tapahtunut lukemattomia kertoja. En enää luota lääkäreihin.
Outoa että jonkun itsemurhaa vatvotaan oikein uutisissa ym. paikoissa. Peltonen teki oman ratkaisunsa ja siihen ei vältäämättä vaikuttanut yhtään mikään lääke.
Kortisonia on käytetty vuosikymmenet. Se on ollut merkittävä lääke ja apu monelle ihmiselle.
Peltonen käytti Prednisolon-tabletteja, jotka ovat aika kevyttä kauraa sen rinnalla, että esim. itse olen saanut tiputuksena 3 päivänä ensin 500 mg kortisonia ja seuraavana kahtena päivänä 300 mg. Tämä ms-tautiin. En ole huomannut mitään sivuvaikutuksia.
Haluaakohan Peltosen puoliso nyt vain syyllistää jotakin tahoa miehen itsemurhasta? Jospa kävi vain niin, ettei mies jaksanut enää tätä maallista taivallusta sairauden tms. asioiden vuoksi. Itsemurhia tehdään päivittäin, ilman kortisoniakin.
Vierailija kirjoitti:
Lääkkeen vaikutukset on varmasti kerrottu ja tiedossa. Pakolla sitä ei kuitenkaan syötetä, potilas tekee ratkaisun. Miten se voisi olla hoitovirhe?
Koska ilmeisesti Eemeli ei tiennyt, että kortisonilääkkeen haittavaikutuksena tuli itsetuhoisuus. Ja sitä yritettiin hoitaa masennuslääkkeellä, joka ei tietenkään toimi, kun juurisyy oli kortisonilääke. Kortisonilääke olisi pitänyt laittaa tauolle, olisi pitänyt selittää Eemelille, että itsetuhoiset ajatukset ovat tämän lääkkeen harvinainen haittavaikutus, jonka nyt sait. Että sinussa ei ole vikaa, vaan tuo lääke laukaisi tämmöisen. Se olisi rauhoittanut hänen mieltään ja lisäksi vaikka ihan osastohoitoon hänet olisi voitu ottaa hetkeksi. Tuntuu siltä, että Eemeliä ei infottu tarpeeksi, hän vain ihmetteli, että miksi on näin hirveä tuska ja ahdistus ja haluaa kuolla, eikä tiennyt, että se johtuu niistä pillereistä, joita söi!
Minä taas käsitin niin, ettei aiempaa itsetuhoisuutta ollut, ja ahdistus ja masennus aiheutui lääkkeestä.