Mikään ei auta sukupuolidysforiaani

Vierailija kirjoitti:

Onko traumatausta? Yritätkö ratkoa ongelmaa luulemalla että naiseus ei ole ok?

Minustakin kuulosti enemmän vakavalta traumatisoitumiselta kuin sukupuoli-identiteetin ongelmalta.

Tiede ei muuten vielä(kään) pysty määrittämään esim. ADHD:n ja traumatisoitumisen välistä suhdetta, eli sitä, kumpi tuli ensin. Varhainen trauma voi yliherkistää hermoston ja vastaavasti herkemmällä hermostolla varustettu traumatisoituu helpommin kuin vähemmän herkkä verrokki. Kummassakin tapauksessa olisi silti hyvä hoitaa mahdolliset traumat sen sijaan, että syötetään nappia toisensa perään.

Jotenkin nyt tuntuu olevan vallalla ajattelu, että nepsyvanhemmilla on nepsylapsia, ja periytyminen on geneettistä. Vaan koitapa siinä eristää ympäristön vaikutus geeneistä - täysin mahdotonta. Traumat taas periytyvät epigeneettisesti ja aktivoituvat ympäristön vaikutuksesta.

Ap:n kasvuympäristö kuulostaa sellaiselta, että siinä traumatisoituisi vähemmänkin herkkä. Ja hänen isänsähän on vähintään alkoholisti, jos ei muuten mt-ongelmainen.

Suosittelen alkoholistien aikuisten lasten (AAL) tai vastaavia nuorille kohdennettuja ryhmiä, joita taitaa olla ainakin eri järjestöillä tarjolla.

Mutta joo, tuntuu että nuoriso oirehtii naisvihamieliseen kulttuuriin sukupuolidysforialla. En minäkään haluaisi elämäntehtäväkseni miellyttää miestä, varsinkaan ulkonäölläni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Hyvänen aika sentään, transsukupuolisten ihmisten olemassaolo jo itsessään on sitä näyttöä. Jos transsukupuolisuutta ei olis olemassa, niin transsukupuolisia ihmisiä ei olis ollut aina olemassa ympäri maapalloa täysin toisistaan riippumatta ja koko asiasta muuten tietämättä. Ei oltais ikinä päädytty tilanteeseen, jossa on kehitetty transhoitoja näiden ihmisten auttamiseksi."

Anna transsukupuolisuudelle loogisesti koherentti ja yleispätevä määritelmä? Nythän transius on lähinnä ilmoitusasia, jolla saa korkeimmat mahdolliset pisteet intersektionaalisessa uhrihierarkiassa.

Ei mun tarvitse sellaista määritelmää muotoilla. Transsukupuolisuudessa on kyse siitä, että ihmisellä on pysyvä kokemus siitä, ettei hän ole biologisen syntymäsukupuolensa edustaja. Mua ei kiinnosta jäädä nussimaan pilkkua sun kanssa tässä asiassa. Olen tuntenut transsukupuolisia ihmisiä

Sun vuosikymmenten takaiset ystävät tuskin edustavat transskeneä kokonaisuudessaan. Sun kannattaa päivittää transiuden määritelmä tähän päivään, niin ymmärrät keskustelua paremmin. Kehodysforia ei ole vuosikausiin ollut transiuden kriteeri. Keskustelusta kieltäytyminen kertoo vain argumenttien ohuudesta.

Voi pyhä yksinkertaisuus sentään, tosiaan.

Toistan nyt uudestaan tämän saman minkä olen jo vähintään kerran mielestäni tässä ketjussa sanonut: olemme keskustelleet äitini kanssa alustavasti erinäisistä itsenäisen/itsenäisemmän? asumisen vaihtoehdoista. Asia ei tosin edelleenkään teille kuulu mutta sen vouhkaamisen voi siis jo lopettaa. Keskustelu on toki ollut vasta alustavaa että ei nyt heti ole mitään tapahtumassa mutta ymmärrätte varmaan pienissä päissänne kuitenkin mitä tarkoitan. Saa nyt nähdä mitä sen kanssa käy mutta näin ollaan kuitenkin toimittu. Eli vouhkaamisen voi lopettaa. Ja tosiaan edelleen: asia ei kuulu millään tavalla kellekään teistä. Niin kuin ei oikeastaan mikään muukaan. Itse asiassa autatte paljon sairaudessani sillä vihaan teitä (joitain) jolloin mulle saattaa tulla välillä helpommin se tunne että saan tehdä mitä haluan. Joka taas saattaa ehkä auttaa asiassa. No joka tapauksessa.

Oli mulla ihan kysymyskin järkeville ihmisille: onkohan jokaisesta kehotyypistä olemassa oikeasti fetissi? Mietin vain että miten voisin olla tyytyväinen painooni. Tässä on nyt aika huononlaisesti tuloksia tullut sen kanssa.

Mutta siis toki tiedän kyllä millaista porukkaa noin KESKIMÄÄRIN tällä palstalla käy, ja sen olen tosiaan huomannut jo aikoja sitten. Todella hämärää, ilkeämielistä, sekä ihan oikeasti kaikenmaailman läskifoobikoitakin ja ihan siis sellasta p a s k a porukkaa että ei sellaista tietenkään voi tosissaan ottaa. Toki osa on ihan mukavaa ja järkevää porukkaa en sitä sano. Mutta noin ehkä suurin osa kuitenkin sellaista roskaporukkaa että ihan naurattaa.

Jos tälläinen on tavallinen suomalainen ihminen niin en kyllä ihmettele miksi kartan ihmisiä.

Tiedän että minussa on vikaa, tai siis niin kuin on varmasti käynyt selväksi niin mitään muuta ei olekaan kuin vikaa. Joten ymmärrän sen kyllä ihan ilmankin tätä ketjua. No joka tapauksessa, mitenköhän pääsisin koskaan tästä paino-ongelmasta eroon. Sinänsä ei olisi itsessään ongelma olla vaikka sen verran taas mitä olen painavimmillani joskus ollut, ongelma on vain se miten suhtaudun siihen. Tiedän ilmeisesti fetissien olevan olemassa mutta jotenkin en vain pysty uskomaan siihen hyvännäköisyyteen silloin. Enkä siis nytkään vaikka olen vain tällä hetkellä 62 kg. Tuntuu että olen aivan liian lihava ollakseni hyvännäköinen, vaikka tiedän juuri joidenkin ihailevan lihavia henkilöitä, siinä mielessä. On vain todella vaikeaa uskoa siihen. En vain pääse tästä eroon vaikka yritän.

Ootko miettinyt jos vaikka muuttaisit ihan omaan kotiin?

Mua kiinnostaa tää asia vain osykologisesta kulmasta katsottuna, muten jollain voi viirata noin paljon päässä?

Noh tsemppiä silti

Vierailija kirjoitti:

En halua masentaa, mutta kyllähän sulla aika paljon tekemistä on että saat pääsi pinnan yläpuolella. Sulla on se tuhat asiaa, jotka ajattelet ...oikeastaan aivan väärin. On vaikea ymmärtää missä vaiheessa ja miten sun ajatusmaailma on päässyt vääristymään noin rajusti. Esimerkkejä on vaikka kuinka, mutta vaikkapa nyt tuo, että pidät lapsuuden kotiasi paikkana, joka on sun "koti", ja että sieltä et muuta. Haloo, olet 27-vuotias AIKUINEN ihminen, joten sun VELVOLLISUUS on muuttaa sieltä pois OMAAN kotiin. Sun vanhemmat tekee sulla väkivaltaa etteivät VAADI sulta tuota.

Homma toimii niin, että yksitellen alat kyseenalaistamaan noita täysin typeriä uskomuksia, joita sulla on. Tämän lisäksi alat TEKEMÄÄN asioita. Alat ulkoilla, yms yms, kaikki tietää nää hommat. Alat vaan tekemään oikeita asioita.

Ja etkä sitten mee minnekään transpoleille, yms. Ne silittää sun poskea ja laittaa sut transjunaan, josta ei ole paluuta. Ne ei

Etkö sinä herran v i t u n jumala ymmärrä? Johan olen sanonut että ulkoilen lähestulkoon joka päivä nykyään. LUKEKAA viestejäni! Älkääkä sanoko asioita jotka jo TEEN. että teen väärin vaikka nyt jo ulkoilen lähestulkoon joka päivä. Olen myös käynyt kaupassa tässä kolmena päivänä peräkkäin että lopettakaa sen jauhaminen etten poistu kotoa. ONKO SE TODELLA NOIN VAIKEA YMMÄRTÄÄ? voi pyhä yksinkertaisuus todellakin. 

Sussa on itse asiassa paljon vähemmän vikaa kuin luulet. Sulla on vaan ihan vääränlaisia ajatuksia pää täynnä. Ne ajatukset eivät ole osa sinua, vaan niistä voi päästä eroon. Tosin tuossa systeemisssä missä nyt olet, eli siellä on samassa kämpässä muitakin täyskahjoja, tilanne ei tule muuttumaan. Siksi on äärimmäsen tärkeää, asia numero yksi ja uno, että pääset h*lvettiin tuolta ja ympäröit itsesi järkevämmillä ihmisillä.

Ei se juoppokaan raitistu alkoholistien keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Ootko miettinyt jos vaikka muuttaisit ihan omaan kotiin?

 

Taas kerran lukekaa niistä viesteistäni edes vaikka muutama uusin. Tämä on juuri käsitelty. Selitin juuri viestissäni että olemme keskustelleet jo ALUSTAVASTI erilaisista vaihtoehdoista joita en nyt tähän listaa mutta kuitenkin. Joten periaatteessa olen miettinyt siis ihan äidin kanssa asiaa. Että tämän käsittelyn voi myös mielestäni jo lopettaa. Ei herranjumala taas.

Siis mitä p a s k a porukkaa koko palsta täynnä. Lopettakaa samojen asioiden jauhaminen joista olen jo puhunut. Jos suomalaiset yli 30v tavalliset ihmiset on tälläisiä niin hohhoi :D minäkin olen mukavampi ihminen siinä tapauksessa jos verrataan

No joka tapauksessa onneksi mulla on nyt lääkitys niin se saattaa auttaa vaimentamaan dysforiaa jos oikein hyvin käy. Ja keskusteluapukin tällä hetkellä on.

Muuten, terapeuttini ei ole ollenkaan samaa mieltä teidän kanssanne. Hän vain sanoi että niin että onpa ilkeätä porukkaa ja että on todella aikaan sidonnaista se mikä on normaalia, että esimerkiksi entisaikaan oli harvinaista että kukaan asui yksin. Näin HÄN siis sanoi. Ei ole minun sanoja vaan hänen.

Mutta muutoin hän toki kysyi tarvitseeko kotona pelätä väkivaltaisuutta ja vastaushan on että ei tarvitse, eikä sellaista ole koskaan ollut. Juomisesta hän tietää ja kaikesta muustakin. Mutta että otti ns. Vakavasti ja kysyi tuota että tarvitseeko pelätä. Siihenpä vastasimme ei kuten asia onkin. Eli kyllä hänellä on aika hyvin asiat tiedossa ja kuitenkin sanoo näin että on aikaan sidonnaista mikä on normaalia. Ammattilaisissakin on toki eroja, esim mulle sattui yksi lääkäri vähän aikaa sitten joka oli samankaltainen kuin te jotkut palstalaiset. Sitten taas terapeuttini näyttää olevan hyvin erilainen kuin tää lääkäri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Millä tavalla tuo dysforia näyttäytyy?

Monin tavoin:

- en koe pystyväni olemaan hyvännäköinen naisena

- tulen itsetuhoiseksi pelkästä ajatuksesta vaikkapa men******

- meinaan joskus oksentaa jos ajattelen/kuulen raskaudesta tms.

- haluaisin matalamman äänen tosin en pysyvästi, jos transition voisi täysin peruuttaa niin sitten uskaltaisin paremmin, juuri pysyvyys siinä pelottaa erittäin paljon, muuten tulen iloiseksi ajatuksesta että saisin matalan äänen, jos sen vain voisi peruuttaa (mutta kun ei voi tietenkään)

- vihaan naisia suoraan sanottuna, en tietenkään sillä tavalla vihaa, en esim vihaa äitiäni, en vihaa terapeuttiani, jne, mutta vihaan sitä konseptia, sitä sukupuolta

- en pysty usein olemaan sellaisissa asennoissa joissa saatan tuntea rin****, pakko aina vaihtaa asentoa ettei tuntisi niitä

- kuten näkyy, on vai

Minulla oli murrosiässä samanlaista ajattelua, vaikkakaan ei noin äärimmilleen vietynä. Minua ei mitenkään inhottanut nähdä naisia, naisellisuutta ja naiseutta. Mutta vihasin pohjimmiltaan aikuiseksi kasvamista. Minua ahdisti suunnattomasti rintojeni kasvaminen: en saanut unta, kun tunsin ne. Kuukautisten alkaminen sai minut itkemään. Vihasin syntymäpäiviä. Pohdin ihan liikaa ajan kulumista.

Ehkä sille on olemassa nimikin, jokin naispuolinen Peter Pan -kompleksi. Ihmettelen vähän, ettei tällaisesta puhuta enemmän, sillä aivan taatusti nykypäivän trans-diagnooseista ja muunsukupuolisista ainakin osa on samanlaisia kuin minä: en halua kasvaa naiseksi, joten nykyään looginen päätelmä on, että minun pitäisi olla jotain muuta. Pohjimmiltaan puberteetin pysäyttäminenkin puhuu mielestäni vähän samanlaista kieltä.

En osaa neuvoa, mitä kautta saisit apua tähän, sillä en ole ammattilainen, enkä itsekään mitään apua saanut - minulla se meni lopulta ohi itsessään. Tai no, "ohi ja ohi", en minä ikinä ole ollut täysin sinut kroppani kanssa, enkä varsinkaan hyvännäköiseksi ole kokenut itseäni koskaan. Mutta minä olen mitä olen ja näillä mennään.

Sinuna ehkä kysyisin kuitenkin itseltäni, olisiko sinulla vähän samanlaista ongelmaa kuin minulla. Aloitko murrosiässä vihata oikeasti naiseutta, vai vihasitko sittenkin aikuistumista? Jos olisit saanut valita, olisitko kasvanut mieheksi vai jäädä lapseksi? Minulle vastaus oli aika helppo - olisin mielelläni ollut 12-vuotias iloinen poikatyttö loppuikäni.

Eli mielipidekysymyksiä. Terapeuttini myös tietää minun olevan sairauslomalla, eikä hän ole sanonut kertaakaan että menisit jo töihin. On vaan kysellyt ikään kuin omista haaveistani ja tälleen. Hänellä ei siis vaikuta olevan mitään ongelmaa sen kanssa että olen sairauslomalla tällä hetkellä. Taas tämä lääkäri oli päinvastainen henkilö että ei suostunut mulle kirjoittamaan yhtään mitään sairaseläkettä tai mitään, en muista mitä haettiin sieltä silloin, vaan hän halusi että menen kuntouttavaan. Mutta terapeuttini täysin erilainen että ei kertaakaan ole sanonut että mene jo töihin vaan sairasloma vaikuttaa hänen mielestään olevan ihan ok ja sanoi että sitä voisi vielä jatkaakin sitten kun se kohta päättyy. Toki sanoo että on hyvä asia kun olen ulkoillut ja näin, mutta kaiken tämän on sanonut ystävällisesti ja mulle ei KERTAAKAAN ole tullut siellä sellainen olo kuin palstalla eli ei ole mitenkään pahentanut oloani. Hän on oikeasti kuitenkin ihan mukava vaikka ehkä hoito ei ole vielä ollut kovin tehokasta itse asian suhteen mutta toisaalta en ole nin montaa kertaa käynytkään 

Kas! Siis mielipiteenne ei olekaan ainut oikea! Kuka olisi uskonut. Jopa terapeutti voi olla vähän toista mieltä. Nimittäin kertaakaan hän ei ole sanonut niin kuten te. Ja hän on alusta asti tiennyt minun asuvan kotona jne. Ammattilaisissa tosiaan on paljon eroja. Jotkut oikeasti nillittävätkin siitä, jotkut ihan päinvastoin sanovat että sehän on täysin ok että ei siinä mitään 

Mitä sinä oikeastaan odotit ja halusit tältä avaukselta ap? Vaikuttaa sille ettet halua kuunnella mitään vaan velloa keskittyen vain vinksahtaneisiin asioihin. Suhtaudut aggressiivisesti ja hyökkäät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Millä tavalla tuo dysforia näyttäytyy?

Monin tavoin:

- en koe pystyväni olemaan hyvännäköinen naisena

- tulen itsetuhoiseksi pelkästä ajatuksesta vaikkapa men******

- meinaan joskus oksentaa jos ajattelen/kuulen raskaudesta tms.

- haluaisin matalamman äänen tosin en pysyvästi, jos transition voisi täysin peruuttaa niin sitten uskaltaisin paremmin, juuri pysyvyys siinä pelottaa erittäin paljon, muuten tulen iloiseksi ajatuksesta että saisin matalan äänen, jos sen vain voisi peruuttaa (mutta kun ei voi tietenkään)

- vihaan naisia suoraan sanottuna, en tietenkään sillä tavalla vihaa, en esim vihaa äitiäni, en vihaa terapeuttiani, jne, mutta vihaan sitä konseptia, sitä sukupuolta

- en pysty usein olemaan sellaisissa asennoissa joissa saatan tuntea rin****, pakko aina vaihtaa asentoa e

Mieheksi kasvaminen ei olisi haitannut. En vieläkään näe mitään kamalaa miehissä tai miehen kropassa. Ei haittaisi ollenkaan jos minulla olisi penis ja tuottaisin spermaa. Päinvastoin se olisi oikein helpottavaa henkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä oikeastaan odotit ja halusit tältä avaukselta ap? Vaikuttaa sille ettet halua kuunnella mitään vaan velloa keskittyen vain vinksahtaneisiin asioihin. Suhtaudut aggressiivisesti ja hyökkäät. 

Voit sitä miettiä. Hyökkään niitä kohtaan jotka sellaiseen antaa aihetta. Jos olisit lukenut kaikki viestit huomaisit että mukaviin viesteihin vastaan aivan asiallisesti ja olen jopa kiittänyt :) vähän riippuu siitä mitä mulle sanotaan. Voi olla että muutamia poikkeuksia tässäkin on ollut mutta pääosin olen vastannut asiallisesti sellaisille henkilöille jotka on ollut mulle mukavia, kuten tämä yksi autistinen henkilö joka sanoi hänellä olleen samanlaista pulmaa ja oli käynyt siinä rin**** pienennysleikkauksessa. Hänelle muistelen vastanneeni aivan asiallisesti. Olisiko siis siinä vähän syytä sille että mitä mulle sanotaan? Kaikkeen kun en vastaa aggressiivisesti.