Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mihin Suomen kyläilykulttuuri loppui?
Kommentit (95)
Ei ihme, että ihmiset voivat niin huonosti, jos tällainen kasvotusten tapahtuva sosiaalinen kanssakäyminen on jotain kuolevaa perinnettä. Hitto tätä nykymaailmaa, haluaisin muutaman kymmenen vuotta ajassa taaksepäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia juttuja tähän kulttuuriin sisätyy? Kerro, minua kiinnostaa kulttuuri....
Voithan sinä aloittaja sitä kyläilyä harrastaa niin paljon kuin kyläilykohteet sietävät!
Ai kyläilykulttuuriin sisältyy? Joskus otettiin soittimet mukaan ja soitettiin ja laulettiin yhdessä. Joskus otettiin käsityöt mukaan ja tehtiin niitä jutustellessa. Joskus pelattiin pelejä ja joskus laitettiin ruokaa yhdessä. Olen ollut mm. riisipiirakkatalkoissa, joissa leivottiin ja paistettiin kolmen talouden piirakat yhdessä. Yleensä vähintään höpötettiin kahvipöydän ääressä.
Niin, että se on se kulttuuri!
Jaa.
No, nykyään näitä käsityö- ja peli-iltoja järjestetään yhteisöllisinä tapahtumina esim. kirjastoissa.
Ja kuten sanottu, aloittaja voi itse harrastaa kyläilyä niin paljon kuin haluaa ja vierailukohteet sietävät.
Kyläilykulttuuri!
Itse sanoisin tuota kyläilyä kuitenkin tavaksi. Harrastamme kulttuuria, käymme naapureilla kyläilemässä.
Korona harvensi meillä, siihen saakka lasten perheet kävivät 1-4 kuukaudessa syömässä.
Nyt lähinnä asuvat käyvät joka sunnuntai kun olemme kotona mutta muut n 4x vuodessa. Toki tähän vaikuttaa sekin että olen 5kk vuodesta ulkomailla.
Ystävien kanssa ennallaan, saatetaan piipahtaa syömään ihan arkena ja isommat päivälliset (esim rapujuhlat) 4-5x vuodessa
Erästä läheistä pyysin monesti käymään. Ei tullut. Katkaisin välit.
Helppo. Lähdettiin töitä hakemaan ja elättämään perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan lapsuudesta pakolliset sukulaiskyläilyt jolloin istuttiin pöydän ääressä hiljaa tylsistyneenä tuntikausia. Kaipa meistä sitten kasvoi aikuisia jotka ei jaksa enää vastaavia järjestää. Kuulumiset voi vaihtaa puhelimellakin.
Sama. Lapset joutui pönöttämään ja kuuntelemaan aikuisten paasausta tunteja. Jos kylässä oli lapsia, se oli kivaa mutta muuten tylsää.
Ei minulla ole tuollaista kokemusta 80-luvulta. Aina sain leikkiä omia leikkejäni tai osallistua kekusteluunkin. Ei ollut mitenkään tylsää.
Vierailija kirjoitti:
Muistan lapsuudesta pakolliset sukulaiskyläilyt jolloin istuttiin pöydän ääressä hiljaa tylsistyneenä tuntikausia. Kaipa meistä sitten kasvoi aikuisia jotka ei jaksa enää vastaavia järjestää. Kuulumiset voi vaihtaa puhelimellakin.
Minä en muista tuollaisia pönötyskyläilyjä, mutta muistan kyläilyt vanhempien ystävien perheiden kanssa, jotkut niistä toki olivat vanhempien siskon tai veljen perheitä, ja suurimmalla osalla oli suunnilleen samanikäisiä lapsia kuin meillä. Aina oli hauskaa touhuta kaverien kanssa, useimmiten pihalla ja välillä istahdettiin hetkeksi kahvipöytään syömään jätskiä, keksejä tms
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on hyvä että sellainen väkinäinen kyläily loppui. Sen sijaan toivoisin, että perheet ja tutut näkisi toisiaan esim. ravintoloissa arki-iltaisinkin.
Espanjassa olen aina ihaillut sitä miten kivalta just tuo sosiaalinen juttu heillä näyttää, kun ollaan porukalla kävelemässä tai ravintolassa arkisin ja viikonloppuisin.
En ole edes puhunut ainoan veljeni kanssa isäni hautajaisten 2016 jälkeen. Ei olla edes somekavereita.
Mihin teillä katkesi yhteydet?
Valehteli äidille aivan päättömiä juttuja minun sanomisista, tarkoitushakuista mustamaalausta. Valmisteli kai perinnönjakoja ja ohjasi testamentin kirjoitusta. Ahne pska, imho. Äitimme elää vielä ja hänen kanssa suhteet on ok.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä me jonkin verran kyläillään ja kutsutaan kylään. Sitä vanhaa aikaa en kaipaa, että kylään mentiin kutsumatta.
Niin mutta se oli silloin pakko, jos halusi toisiaan tavata. Kun ei ollut mitään viestintä välinettä, jolla olisi molemminpuolisesti voinut sopia kyläilystä.
Pitkämatkalaiset kirjoitti kirjeitä tai kortteja. Ei ollut kovin nopeata hommaa, vaikka ennen Posti kulkikin nopeammin kuin nyt. Olen elänyt ajan, jolloin Posti tuli kolme kertaa päivässä.
Kyllä sitä vaan samalla kylällä asuvat kävivät vain toistensa luona ihan vaan ilman mitään ilmoitusta. Ei siitä kukaan loukkaantunut, koska sehän oli ihan normaalia. Yleensä vieraitten tulosta oltiin iloisia
Meillä ainakin. Äiti oli heti laittamassa kahvipannua liedelle ja sen päiväinen puheensorina alkoi. Vieraita saattoi käydä kahdetkin samana päivänä. Yksi äidin ystävä kävi töissä niin että kulki työmatkat meidän talon ohi, harva se päivä käväisi meillä kotimatkalla. Se oli elämää se. Minusta oli lapsena aina kivaa kun akat istui keittiön pöydän ääressä kahvilla ja nauraa rätkättivät ja puivat asioita. Usein kesäaamuisin heräsin siihen. Minusta ennen oltiin vapaampia ja hyväntahtoisempia ja jotenkin helposti lähestyttävämpiä.
Oli ihan luonnollista, että äiti saattoi sanoa, että lähdetäänpäs kattomaan, onko Aino kotona ja mitä sille kuuluu kun ei ole näkynyt.
Ja Aino oli kotona ja sanoi, että hyvä kun tulitte, mää olenkin ollut tässä niin yksin kun ei ole ketään käynyt ainakaan viikkoon ja olen ollut vähän kipeenä. Ja kahvipannu tulille!
Niin yksinkertaista oli elämä ennen. Nyt se on monimutkaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omaa dlämää kun funtsii, niin onhan kyläilykulttuuri loppunut tai vähentynyt jyrkästi.
Lapsuudessa kasarilla äidit ja lapset "kahvitteli" päivällä. Arki-iltana joku faijan duunikaveri kävi syömässä.
Viikonloppuisin kävi sukua kahvilla ja kaveriperheitä iltaaistumassa.
Me käytiin harvoin missään, mutta meillä oli jatkuvasti väkeä.
Silloin myös sukua reissas yökylässä useita päiviä. Me mentiin isän äidille mummolaan kesällä kuukaudeksi. Äidinäiti oli tärkee kansanedustaja nähtiin vain pikasesti toisinaan.
Itse nuorena aikuisena keräsin kavereita paljon kyläilemään. Olin ekoja joka muutti, niin "pyöritin" nuorisotaloa. Ovet oli aina auki ja pannu kuumana. Tykkäsin. Naapuritkin joskus ihmetteli, että onko pakko kestitä koko kulmakunnan kakarat. Tarjosin sillekin pullakahvit, niin hiljeni.
Lapsiperheellisenä viikonloppuisin kestittiin vieraita. Muita lapsiperheitä, sukua ja kavereita. Pidettiin myös "olympialaisia" ja seikkailumysteerejä, että lapsetkin viihtyi. Syksynaikana tulee ruskarata, käydään tekee rasteja metsäreitillä. Siinä on lenkkiä, notskimakkaraa ja saunailta.
Teinit ottaneet enemmän valtaa, että heidän kavereitaan on kylässä tuon tuosta. Äsken tuli liuta ja istuvat kahvilla pihalla
Illanistujaisia tai tapahtumia pidetään yhä parit kuukaudessa.
Mutta onhan kyläily muotoaan muuttanut. Stoppas tyystin koronaan. Nyt on vironnut, muttei entiseen "loistoonsa".
Me ollaan aktiivisia kutsumaan, mutta ihmiset ovat löytäneet kotinsa lämmön. Ymmärrän myös sitä. Hektinen duuni, harrasteet.. välillä on kiva vaan olla.
Kunhan ei vaan kaikki jämähtäis. Mielikin pysyy virkeenä, kun näkee, tekee ja höpöttää. Nollausta porukassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan lapsuudesta pakolliset sukulaiskyläilyt jolloin istuttiin pöydän ääressä hiljaa tylsistyneenä tuntikausia. Kaipa meistä sitten kasvoi aikuisia jotka ei jaksa enää vastaavia järjestää. Kuulumiset voi vaihtaa puhelimellakin.
Sama. Lapset joutui pönöttämään ja kuuntelemaan aikuisten paasausta tunteja. Jos kylässä oli lapsia, se oli kivaa mutta muuten tylsää.
Ei minulla ole tuollaista kokemusta 80-luvulta. Aina sain leikkiä omia leikkejäni tai osallistua kekusteluunkin. Ei ollut mitenkään tylsää.
Ei minustakaan, minä tykkäsin käydä kylässä vanhempien tai vain äidin kanssa. Se oli kivaa vaihtelua pelkästään kotona olemiseen. Jos oli lapsia, leikittiin yhdessä tai sitten katselin kuvalehtiä ja join kahvia ja juttelin mukana.
Kaikki on kauhean negatiivisia nykyään. Mites nykylapset, onko koskaan vanhempiensa kanssa missään kylässä? Ai niin, nehän vahtaa kännykkää ja on ihan sama missä ne sen tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhelimeen vastaamattomuudesta on aivan järisyttävän suuruinen matka kyläilyyn.
Ihmiset ovat arempia, sisäänpäin kääntyneitä ja joka toisella joku mt-diagnoosi. Pistä nämä sitten kyläilemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten sitten aina kaikissa jutuissa kerrotaan, että pitää olla iso keittiö ja keittiönpöytä kun ystäväperheiden kanssa kokkaillaan ja kutsutaan ihmisiä syömään. Ehkä siis näitä kyläilijöitäkin löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan lapsuudesta pakolliset sukulaiskyläilyt jolloin istuttiin pöydän ääressä hiljaa tylsistyneenä tuntikausia. Kaipa meistä sitten kasvoi aikuisia jotka ei jaksa enää vastaavia järjestää. Kuulumiset voi vaihtaa puhelimellakin.
Sama. Lapset joutui pönöttämään ja kuuntelemaan aikuisten paasausta tunteja. Jos kylässä oli lapsia, se oli kivaa mutta muuten tylsää.
Kuinka usein tätä tapahtui? Kerran viikossa vai kerran vuodessa?
Kyllä lasten tulisi oppia kestämään silloin tällöin vähän tylsyyttäkin.
Vierailija kirjoitti:
Omaa dlämää kun funtsii, niin onhan kyläilykulttuuri loppunut tai vähentynyt jyrkästi.
Lapsuudessa kasarilla äidit ja lapset "kahvitteli" päivällä. Arki-iltana joku faijan duunikaveri kävi syömässä.
Viikonloppuisin kävi sukua kahvilla ja kaveriperheitä iltaaistumassa.
Me käytiin harvoin missään, mutta meillä oli jatkuvasti väkeä.
Silloin myös sukua reissas yökylässä useita päiviä. Me mentiin isän äidille mummolaan kesällä kuukaudeksi. Äidinäiti oli tärkee kansanedustaja nähtiin vain pikasesti toisinaan.
Itse nuorena aikuisena keräsin kavereita paljon kyläilemään. Olin ekoja joka muutti, niin "pyöritin" nuorisotaloa. Ovet oli aina auki ja pannu kuumana. Tykkäsin. Naapuritkin joskus ihmetteli, että onko pakko kestitä koko kulmakunnan kakarat. Tarjosin sillekin pullakahvit, niin hiljeni.
Lapsiperheellisenä viikonloppuisin kestittiin vieraita. Muita lapsiperheitä, sukua ja kavereita
Aivan ihanan kuuloista että tuollaista on vielä nykyäänkin jäljellä! Missä päin Suomea asutte?
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat arempia, sisäänpäin kääntyneitä ja joka toisella joku mt-diagnoosi. Pistä nämä sitten kyläilemään.
Mt-ongelmat ovat nimenomaan lisääntyneet kyläilyn vähentyessä. Kyläilyllä on tervehdyttävä vaikutus.
Vierailija kirjoitti:
Erästä läheistä pyysin monesti käymään. Ei tullut. Katkaisin välit.
Huomasiko se?
Tämä nykyajan yhteisöllisyyden puute ja sisäänpäinkääntyneisyys ja jonkinlainen itsekkyys ovat hyvin suuria syitä sille, etten aio hankkia lapsia.
Yks eri
Alue: Aihe vapaa
Ei todellakaan.
Telkkarit yleistyi nopeasti 60-luvun alussa. Kyläilykulttuuri ei loppunut mihinkään.
Vielä 80-luvulla käytiin kylässä spontaanisti, piipahdettiin kahvilla tai muuten. Joillakin vanhemmilla ihmisillä, kuten äidilläni se ei loppunut oikeastaan muuhun kuin siihen, että ne kyläilykaverit harveni, koska kuolema korjasi.
Kännykät sen lopetti, koska nyt oli ihmisillä aina puhelin mukana ja toistensa tavoittaminen kävi helposti. Pienen asian takia ei tarvinnut lähteä mihinkään. Puhelimet toki on olleet, mutta niitä ei kuljetettu mukana.
Kyllä tämä kännykkäkulttuuri sen on tehnyt ja viestien vaihdot ja feisbuukit sun muut.
Nuorempien kohdalla vielä pelikoneet, jotka vie niin mennessään, että ei haluta mihinkään lähteäkään.
Näin on käynyt. Tapaamisista pitää sopia erikseen ja tämä tapa on jo niin juurtunut, että koetaan jo epäkohteliaaksi ja tunkeiluksi, jos ilmestyy toisen oven taa ilman että siitä on etukäteen sovittu.