Lue keskustelun säännöt.
Selviytymisvinkit jakoon! Miten sinnitellä, kun ei enää jaksa?
30.08.2025 |
Jakakaa viisauttanne, jos suinkin sitä liikenee!
En meinaa pärjätä enää. Pelkkä hengissä pysyminen tuntuu vastenmieliseltä ja väärältä, kun joka solu huutaa, että nyt olisi parempi kuolla. Eniten korventaa se, että piakkoin olisi tulossa töiden puolesta yksi esiintymistilaisuus, johon en vain kykene. Häpeän ja vihaan itseäni niin paljon, etten voi antaa alani väen ja työkavereiden nähdä minua. En vain voi. Koko olemassaoloni tuntuu häpeärangaistukselta, mittansa yli pitkitetyltä.
Neuvot kalliit!
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap haluaisit? Vain välttää tuon esiintymisen, keinoja siitä selviytymiseen vai suurempaa muutosta elämässäsi?
Enemmän pitkän tähtäimen keinoja - en halua laistaa sovituista tehtävistä, koska arvostan korkeaa työmoraalia. Ongelma ei ole varsinaisesti jännittäminen vaan esillä olemisesta aiheutuva häpeä. Ehkä tärkeintä olisi jotenkin pystyä sietämään itseään ihan yleisesti ottaen. Tuo konferenssin aiheuttama puolipaniikki lähinnä sai havahtumaan siihen, miten pitkälle tilanne on päässyt; muutenhan kyse on vain yksittäisestä tapahtumasta.
Okei. Sanoisin, että sinnittele siis vain sen verran, että saat sovitut tehtävät hoidettua - muuten koita löytää aikaa istua alas miettimään, mitä haluat elämässäsi ja mitä et. Koko elämän ei pitäisi olla pelkkää sinnittelyä. Sanoit, että
Taidat olla ihan oikeassa.
Miltei kolme vuotta on jo sujunut vain seuraavalle lyhtypylväälle -tyyppisellä ajattelulla: näköala ulottuu tasan seuraavaan etappiin asti, sen jälkeen ei ole mitään. Tuntuu, kuin aivoistani puuttuisi futuuri kokonaan. On juuri kuten kirjoitit, suhtaudun koko elämään sinnittelynä. Olen aina pitänyt sitä toimivana järjestelmänä, mutta nyt ruho tuntuu kirjaimellisesti antavan periksi pala palalta.
Kiitän viestistäsi, tässä on paljon mietittävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun täytyy vaan ottaa itteäsi niskasta kiinni. Enemmän liikuntaa ja vähemmän lahnailua, ei jää aikaa velloa pääkopassa.
Vierailija kirjoitti:
Mieli ry:n kriisipuhelin antaa keskusteluapua kriisitilanteessa. Se päivystää ympäri vuorokauden.
Numerossa 09 2525 0111
Nää on kriisejä varten, eikä aapeellä oo sellaista lähelläkään.
Lämmin suositus, jos YHTÄÄN auttaa, Dr. John Delonyn Youtubekanavalle. Dr. Delony ottaa puheluita vastaan ja auttaa ihmisiä myös ap:n kaltaisten ongelmien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Sun täytyy vaan ottaa itteäsi niskasta kiinni. Enemmän liikuntaa ja vähemmän lahnailua, ei jää aikaa velloa pääkopassa.
Et oo tainnu lukee ketjua, kun tämmösen keksit :D. Ap taitaa ajatella näin jo valmiiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun täytyy vaan ottaa itteäsi niskasta kiinni. Enemmän liikuntaa ja vähemmän lahnailua, ei jää aikaa velloa pääkopassa.
Et oo tainnu lukee ketjua, kun tämmösen keksit :D. Ap taitaa ajatella näin jo valmiiksi.
Luin, ja silti olen tätä mieltä. Lorvaaminen ei nyt auta, sori vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskusteluterapiaan. Vie monta vuotta mutta tuskin muuten selviät.
Arkeen sovasti liikuntaa, riittävästi unta ja monipuolinen ruokavalio ja nunnamaisen kurinalainen päivärytmi.
Minulla on koko aikuisikäni (olen 32-vuotias) ollut erittäin säännöllinen päivärytmi: puoli kuudelta ylös, lenkille, sitten päivä käyntiin. Minkäänlaisia päihteitä tai sosiaalista mediaa en ole koskaan käyttänyt. Siksi juuri hiukan hirvittää, kun nuo nyrkkisääntöasiat ovat aina olleet vakio. Ruokavalio nyt ei ole optimaalinen, koska vihaan syömistä.
löysää nutturaa, ja ota päkät
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen "kuolee" elämässä monia kertoja. Kun nousee "kuolleista" ja herää eloon entistä avarakatseisempana, avoimempana, kirkkain mielin ja havahtuu hetkeen jossa näkee edessään mahdollisuuksia ja toiveita, ihminen voimaantuu, saavuttaa mielenrauhan ja voi hyvillä mielin todeta että olen viisampi kuin koskaan ja tästä on hyvä ponnistaa uuteen alkuun kun on maannut hetken säpäleinä maassa ja kerännyt palaset ja koonnut niistä uuden palapelin.
Onpa taas ankeeta porukkaa palstalla. Mikä teitä näin perjantai-iltana vaivaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei jaksa niin koittakaa vaan jaksaa.
Tossa ja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskusteluterapiaan. Vie monta vuotta mutta tuskin muuten selviät.
Arkeen sovasti liikuntaa, riittävästi unta ja monipuolinen ruokavalio ja nunnamaisen kurinalainen päivärytmi.
Minulla on koko aikuisikäni (olen 32-vuotias) ollut erittäin säännöllinen päivärytmi: puoli kuudelta ylös, lenkille, sitten päivä käyntiin. Minkäänlaisia päihteitä tai sosiaalista mediaa en ole koskaan käyttänyt. Siksi juuri hiukan hirvittää, kun nuo nyrkkisääntöasiat ovat aina olleet vakio. Ruokavalio nyt ei ole optimaalinen, koska vihaan syömistä.
Et minkäänlaista sosiaalista mediaa? Tää vauvapalsta on sellainen 😄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei jaksa niin koittakaa vaan jaksaa.
Tossa ja.
Tämä. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylisuorittamisesta ei jaeta mitaleita.
Jos hävettää, pitää tehdä jotain sille häpeän aiheuttajalle. Opettele hyväksi puhujaksi, korjaa ulkonäkö, laihduta, päivitä sosiaaliset taidot. Älä narise av:llä.
Miksi sinun pitäisi hävetä itseäsi eli välittää siitä mitä muut ajattelevat sinusta?
Vierailija kirjoitti:
Jos hävettää, pitää tehdä jotain sille häpeän aiheuttajalle. Opettele hyväksi puhujaksi, korjaa ulkonäkö, laihduta, päivitä sosiaaliset taidot. Älä narise av:llä.
Mun itsetunto parani heittämällä, kun laihdutin! Eli aapeen kannattaa skarpata sen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinun pitäisi hävetä itseäsi eli välittää siitä mitä muut ajattelevat sinusta?
Oho, tänne on näköjään vielä kirjoiteltu!
Oikeastaan tuo häpeä on enemmän tai vähemmän läsnä koko ajan, ei pelkästään seurassa. Se on ensimmäinen asia, jonka tunnen aamulla herätessäni, eikä siten riippuvainen toisista ihmisistä. Sosiaaliset tilanteet ja työhön liittyvät esiintymiset vain saavat sen voimistumaan ja pahenemaan. Kyse ei siis ole pelkästään siitä, mitä muut ajattelevat, vaan kokonaisvaltaisesta viallisuudesta.
Miksi pitäisi sinnitellä jos ei jaksa. Toteuta mitä haluat ja suunnittelet.
Okei. Sanoisin, että sinnittele siis vain sen verran, että saat sovitut tehtävät hoidettua - muuten koita löytää aikaa istua alas miettimään, mitä haluat elämässäsi ja mitä et. Koko elämän ei pitäisi olla pelkkää sinnittelyä. Sanoit, että työsi on ainoa elämä, jota sulla on - ymmärrän, mitä tarkoitat, mutta sanoisin kuitenkin, että oikeasti ainoa elämä, joka sulla on - no, se on tämä elämä, se että olet elossa ja miten voit ja pystyt toimimaan, teit sitten mitä hyvänsä. Kolmen tunnin yöunet (ja jos syöminenkin on hankalaa) kuulostaa siltä, että kroppasi käy niin sanotusti 'on fumes' - yrittää sinnitellä ja pitää sut pystyssä, vaikkei saa tarvitsemaansa toimiakseen. Sellaista ei pysty ylläpitämään loputtomasti. Ja usko mua, kun sanon, ettet halua päätyä tilanteeseen, jossa terveytesi pettää lopullisesti. Sitten sitä vasta "ei olekaan elämää".
Tuntuuko susta, että koitat nyt vain sinnitellä saadaksesi sovitut velvollisuudet hoidettua ja sen jälkeen voisit hengähtää ja levätä, vai suhtaudutko koko elämään niin, että pitää sinnitellä - pysyäksesi "yhteiskunnan rattaissa" mukana, pitääksesi kiinni siitä yhdestä asiasta, jonka koet sulla olevan - työ? Jos jälkimmäinen, niin sinuna pysähtyisin harkitsemaan prioriteettejasi, sitä mitä oikeasti elämässä arvostat ja *miten* haluat elää. Työ voi olla tärkeä, mutta kyllä sen ulkopuolellakin pitäisi "olla elämää" - vaikka ihan vain se, että pidät itsestäsi huolta. Siitä kaiken pitäisi lähteä, jotta jaksat mitään muuta - pidemmän päälle.