Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa elämässä kovia kokeneet. Mitä hyvää ymmärrät vaikeista ajoista sinulle kehkeytyneen?
28.08.2025 |
Minulla on ollut todella kova elämä. Olen sitä kironnut monta kertaa. Helpommallakin olisi todella voinut päästä. Kaikki alkoi siitä kun syntyi psykoottiseen, epävakaaseen kotiin päihdeongelmaisten ympärille.
Onneksi oli myös tuuria ja olen saanut osakseni rakkauttakin. Muuten minusta olisi tullut varmasti huono ihminen.
Edelleen taistelen, edelleen elämäni tuntuu epäoikeudenmukaiselta. On täytynyt niin monessa eri liemessä itsensä käydä keittämässä koska ei vain ole ollut niitä taitoja ihmissuhteissa tai monessakaan asiassa. Ne on opittu kantapään kautta.
Minusta on tullut saamarin vahva. Minulla ei ole mitään ulkoista varsinaisesti. Ei rahaa, ei omistuksia, ei oikein mitään millä kiillotetaan omaa statustaan.
Mutta minulla on vankkumaton sisäinen turva itsessäni, jonka olen joutunut yksin rakentamaan monta kertaa uudelleen ja uudelleen. Enää sitä horjuta kukaan eikä kukaan pääsekään helpolla lähelleni. Ihmistuntemus minulla on varsin hyvä ja voin luottaa omiin tuntemuksiin. Minulla riittää myös empatiaa ja oikeudenmukaisuutta toisia kohtaan.
Pidän aivan pelleinä ihmisiä, jotka ovat väkivaltaisia, toisia alentavia tai latistavia tahallaan. He eivät saa minkäänlaista arvostusta minulta, elleivät herää ja muuta suhtautumistaan.
Vaikka elämä on edelleen aika vaikeaa niin olen vahva enkä välitä enää monestakaan turhasta asiasta. Voin helposti erakoitua ja viettää aikaa itsekseni pitkiä aikoja kärsimättä siitä. On kivaa viettää aikaa itsensä kanssa.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Eivät vaikeudet aina vahvista, päinvastoin ne haurastuttavat. Ja sekin pitää hyväksyä. Kaikki eivät voi voittaa.
Tämä on myös kolikon toinen puoli. En minäkään koe vahvistuneen kaikilla elämän osa-alueilla. Esimerkiksi hermostoni on hyvin herkistynyt ja menee monessa tilanteessa kaoottiseksi, hätätilaan.
Työelämässä en enää pärjää läheskään kuten aiemmin. En ole siinä mielessä terve enkä tiedä vahvistunko koskaan, pääsenkö takaisin kunnolla työelämään. Sinänsä harmi, koska tiedän, että potentiaali olisi löytynyt ja silloin kuin töitä paljon tein niin pääsin aina etenemään.
Ylipäätään täytyy olla aika tietoinen miten kroppa ja mieli toimivat, muuten saattaa taas mennä tosi syville ja sieltä kestää aina aikansa ja resurssinsa nousta.
Kuitenkin näen myös paljon hyviä puolia ja olen ainakin itseni puolella, jos ei muuta. Sekä heikompien ylipäätään.
Aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli noin kolmekymppisinä kaksi vakavasti sairastunutta vanhempaa (parin vuoden ero), erityislapsi ja keskeneräinen peruskorjaus vanhassa hirsitalossa. Sanotaanko näin, että noiden vuosien jälkeen tiesin, että selviän vaikka mistä, ja aloin antaa piutpaut kaiken maailman odotuksille. Kun nyt satutaan olemaan täällä, tehdään siitä olemisesta hyvää itselle ja muille.
Kannatti. :)
Ei mitään. Psyyke ja fysiikka on kärsinyt. Tullut ainoastaan pelkoa milloin kaikki uusiutuu.
Kovat kokemukset vahvistavat on vain hyväosaisten keksimä lohdutusmantra jota hoetaan ilman sen kummempaa merkitystä.
Olin perusterve ja kaikki oli suht hyvin. Sairastuin 25 vuotiaana, täysin työkunnoton eikä tietoa, paranenko koskaan. Ne oli rankkoja vuosia! Olin just saanut amk:n valmiiksi ja luokkakaverit loi uraa, teki perheet ja talot. Itse jouduin heittämään hyvästit kaikelle: ura, harrastukset, sosiaaliset menot... Se söi itsetuntoa, halusin olla olematta olemassa. Mutta kuitenkin jossain sisällä oli pieni valo: tämä ei voi olla tätä loppuelämää! Kahlasin 4 vuotta tässä. Menin lopulta väkisin töihin ja jouduin jatkuvasti ravaamaan lääkärissä. Eivät löytäneet mitään, väittivät luulosairaaksikin. Taistelin tieni oikealle lääkärille, sain lääkkeet ja elämä aukeni uudelleen! Fyysisesti olen kunnossa, mutta mielen kanssa on tekemistä, se on nyt työn alla. Mutta pohjimmalla oli se ajatus, etten tähän tule jäämään vaan synnyn vielä uudelleen. En tiedä mistä se tuli, kai se sitä sisua ja uskoa tulevaan vain oli. Jos en olisi uskonut "ihmeeseen", en olisi jaksanut sitä käydä läpi!
No jos jotain hyvää täytyy keksiä niin se etten hätkähdä mistään pikkujutuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään. Psyyke ja fysiikka on kärsinyt. Tullut ainoastaan pelkoa milloin kaikki uusiutuu.
Kovat kokemukset vahvistavat on vain hyväosaisten keksimä lohdutusmantra jota hoetaan ilman sen kummempaa merkitystä.
Minulla on ollut kausia kun olen ajatellut noin. Ymmärrän sen kyllä.
Koen kuitenkin itse, että minussa on myös ihan erilaista katsomusta elämään, josta voin ammentaa elämään itselleni lohtua ja vahvuutta. Aina ei tältä tunnu mutta yritän pysyä kuitenkin edes jotenkin positiivisena.
Aloittaja
Joistakin asioista oppii uutta ja tieto on "valtaa", eli sitä voi jakaa. Mutta jos sama toistaa itseään jossain, että sama järjestelmä ja systeemi, se kyllästyttää. Ihmiset vielä sallivat helposti huonon tai ovat mukana sellaisessa. Ellei ole herännyt ajattelemaan muiden kannalta myös asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä hyväksikäytti minua jatkuvasti kun olin lapsi. Kukaan ei auttanut. Mutta olen onnellinen ettei itsellä ole lapsia ja siitä etten itse ole hyväksikäyttänyt ketään.
Kärsimys ei jalosta ketään, päinvastoin typistää ja surkastuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Isä hyväksikäytti minua jatkuvasti kun olin lapsi. Kukaan ei auttanut. Mutta olen onnellinen ettei itsellä ole lapsia ja siitä etten itse ole hyväksikäyttänyt ketään.
Kärsimys ei jalosta ketään, päinvastoin typistää ja surkastuttaa.
Tuollaisen kokeminen on hirveää paskaa. Olen todella pahoillani.
En aio kertoa sinulle mitään lohduttavaa koska tiedän, että tuosta ei kauheasti mitään positiivisia asioita väännetä.
Silti sanon vain, että itsekin olen valitettavasti ollut insestin kohteena ja valitettavasti kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä perheessä. Oma äitini on ollut osallisena mutta tästä en avaa enempää. Sen sanon kuitenkin, että se on valtavaa julmuutta mutta noihin ihmisiin ei onneksi tarvitse enää olla tekemisissä. Minua auttaa ajatus, että ajattelen heidän olevan sairaita ihmisiä ja yritän prosessoida jotenkin asiaa neutraaliksi.
Toivon kovasti, että löytäisit itsellesi mahdollisimman hyvän tavan elää.
Aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ptsd. Dissosiaatio. Paniikki. Ahdistus. Masennus. Pysyviä muutoksia kehoon ja aivokemioihin. Liiallisen ymmärtämisen.
Moni on mulle sanonut, että mä oon pirun vahva kun oon selvinnyt kaikesta ja vielä jaksan hymyillä ja olla ystävällinen, huolehtiva.
Ei! En mä halua olla aina se vahva!!! Haluun joskus hajota palasiksi, huutaa ja itkeä niin, että siinä on välillä joku muu joka kannattelis hetken eikä mun tarviis vaan jaksaa ja nousta aina uudestaan itsekseen.
Vierailija kirjoitti:
No jos jotain hyvää täytyy keksiä niin se etten hätkähdä mistään pikkujutuista.
Tavallaan joo vaikkakin omalla kohdalla ei mikään muukaan tunnu miltään vaan kaikki on aivan sama ja evvk. Tunne-elämä on aivan kuin kuollut / kiveä ja ainoastaan raivo on jäljellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän että selviän lähes kaikesta, uskon itseeni, pikkuasiat ei enää hätkäytä, elämä on merkityksellisempää, statukset ym ei enää kiinnosta ja en välitä mitä muut musta ajattelee.
Mutta se että olen päässyt tähän mindsettiin on vaatinut terapiaa ja itsetutkistelua. Katkeroituminen oli todella lähellä :/
En oikein keksi mitään.
Noh, osaa olla onnellinen pienistä selvitä asioista, mitkä moni vaan ohittaa.
Mutta sitten taas, onko se reilua ja oikein? Elää onnea vaikka siitä, kun saa tallustaa kesällä paljain jaloin lätäkössä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ptsd. Dissosiaatio. Paniikki. Ahdistus. Masennus. Pysyviä muutoksia kehoon ja aivokemioihin. Liiallisen ymmärtämisen.
Moni on mulle sanonut, että mä oon pirun vahva kun oon selvinnyt kaikesta ja vielä jaksan hymyillä ja olla ystävällinen, huolehtiva.
Ei! En mä halua olla aina se vahva!!! Haluun joskus hajota palasiksi, huutaa ja itkeä niin, että siinä on välillä joku muu joka kannattelis hetken eikä mun tarviis vaan jaksaa ja nousta aina uudestaan itsekseen.
Vahvuus ei ole mikään positiivinen juttu. Vahvaksi ei synnytä vaan vahvaksi kasvetaan, sen toivoisi ihmisten muistavan.
Lapseni teki itsemurhan. Sairastuin parantumattomaan syöpään. Mutta onhan minulla suruni. Se on enemmän kuin teillä muilla. Saa kadehtia.
Olen itse herkistynyt stressille ja kuormitun herkästi.
Oma isäni oli turvaton, väkivaltainen alistaja, ja ainoa kiitollinen asia on, että jo 10v. Päätin, etten IKINÄ ota samanlaista ihmistä kumppanikseni. Sain ihanan aviomiehen jossa on kaikki hyvät asiat mitä haluan. Onnellinen avioliitto jo yli 21 vuotta. Omia lapsiani ei kukaan vanhempi uhannut, alistanut, haukkunut ym. Lapseni ovat kasvaneet turvallisessa ja rakastavassa kodissa.
Osaan säädellä psyykettäni. Tilanteet, joissa meinaa pakka hajota ja pää seota, osaan lokeroida senhetkiset tunteet ja paremmalla ajalla käsitellä ne tunteet. Sama nukkumaan mennessä, jolloin jotkut tunteet meinaavat ottaa vallan ja valvottaa, määrään ne asiat pois ja päätän että nyt on uni tärkeämpää.
Esimerkki. Kerran töissä asiakas käyttäytyi uhkaavasti ja huusi vihaisesti ja minun piti vielä työskennellä hänen kanssaan pari tuntia. Meinasi päästä kunnon itku ja paniikkikohtausta puski päälle. Otin etäisyyttä mieheen ja painoin tunteet pois ja jonkinlaisessa puolijärkyttyneessä tilassa sain työt tehtyä loppuun. Heti kun pääsin pois tilanteesta ajoin läheiselle uimarannalle ja annoin tunteiden ottaa vallan. Oli onneksi jo syksy eikä rannalla ollut muita. Olin siellä rannalla toista tuntia kunnes rauhoituin ja ajoin kotiin. Soitin pomolle, että hommaa sinne jonkun muun töihin että meillä meni sukset pahasti asiakkaan kanssa ristiin.
Tulee itku tätä ketjua lukiessa 😓
Jos nyt jotain, niin osaan tyytyä vähään ja olla siitä erittäin kiitollinen, jopa lapsenomaisen iloinen.
Eivät vaikeudet aina vahvista, päinvastoin ne haurastuttavat. Ja sekin pitää hyväksyä. Kaikki eivät voi voittaa.