Miksi olet sinkku?

Vierailija kirjoitti:

Näin jälkeenpäin ihmettelen että mitähän sekoilua se oli koko nuoruus haaveilla ja juosta parisuhteen perässä ja muutenkin haaskata siihen kauheasti ajatuksiaan. Nyt viimein kun nelikybäisenä pääsin kunnolla kokeilemaan niin no joo, olihan se kivaa ihastushuuruissa olla aikansa mutta siitä selvittyä en kyllä halua kokea sitä enää uudelleen. Sehän oli aivan kuin huumeissa olisi ollut eikä juuri järki toiminut. Muutenkaan en enää ymmärrä mitä järkeä koko touhussa ja mitä se parisuhde nyt toisi elämään.

Itse haaveilen enemmän tai oikeastaan yksinomaan ihastushulluuden jälkeisestä tasaisesta yhdessäolosta ja rakkaudesta, omistautumisesta ja siitä, että saa vain olla ja elää lempi-ihmisensä kanssa. Suurin osa ihastuksista ei toki tähän päädy ja haaveeksi jää itselläkin, mutta kiva ajatus.

Määrittelen itseni sinkuksi, mutta olen todella hyvässä FWB-suhteessa. En kaipaa enempää. Vientiä olisi, mutta sytyn todella harvoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole löytänyt itselleni sopivaa kumppania. Seurustelin koko nuoruuden, suhde johti eroon. Sen jälkeen on ollut lupaavia tapailukumppaneita ja ei niin lupaavia. Ihan rehellisesti sanottuna olen erilainen kuin valtaosa, ajatuksmaailmaltani ja toimintatavoiltani. Harvoin kohtaa samankaltaista ihmistä jonka kanssa on kemiaa. Mutta toivoa en menetä, tulee kun on tullakseen ja katson hiljalleen. Tiedän mitä haluan, enkä halua tyytyä vähempään. Jos jään yksin, ei sekään ole ongelma. Minulla on läheisiä ihmissuhteita elämässäni.

Kaikki ne miljoonat ihmiset, maailmassa jopa miljardit. Mutta sinä olet special snowflake. 

Mielenkiintoista.

En nosta itseäni jalustalle. Tämä on myös osoittautunut ongelmaksi, todella ja välillä olen toivonut että olisin erilainen. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan sitä että olen omanlainen. Vähän ironista että maailmassa on miljardeja ihmisiä, mutta tosiasiassa mahdollisuudet tavata uusia ihmisiä aidosti on aika rajalliset. Suomessa asuessa ihmisiä tapaa usein vain ohimennen työssä, koulussa tai arjen tilanteissa, eikä kaikista kohtaamisista synny mitään syvempää yhteyttä. Eli vaikka ihmisiä on paljon, oikean kumppanin löytäminen vaatii sitä että sattuu kohtaamaan juuri sen oikean, eikä niistä miljardeista ole suoraan apua, jos ei ole kohtaamisia.

Koska haluan miehen, joka on varakas, älykäs, pitkä, normaalivartaloinen, hiukset päässä ja siististi leikattu, ei pitkää partaa, ei viiksiä, hyvin koulutettu (ei humanisti), hyvässä virassa, pukeutuu siististi, osaa jutella, omaa hyvät käytöstavat, osaa korjata ja rakentaa, osaa olla välillä täysin ilman älylaitteita, hyvä seksissä, osaa olla hellä ja välillä taas spontaani, tykkää matkustaa mutta ei liikaa, ei juo, ei polta, ei käytä päihteitä, ei pieniä lapsia, ei huonoja välejä exiin, noin 50 v, tykkää veneillä, mielellään kuuluu kirkkoon, mutta ei kovin uskovainen, poliittisesti enemmän oikealla kuin vasemmalla, luotettava, tasa-arvoinen, osaa kokota, ei katsele muita naisia näkyvästi, vapaa, ollut sinkkuna pidemmän aikaa, ei mt-ongelmia, ei rajoittavia sairauksia ja lista jatkuu ja jatkuu. 

Koska mä voin!

Etsin urheilullista, kaunista, älykästä, itseäni 0-20 vuotta nuorempaa naista, joka tykkää kulkea metsissä ja joka ei ole ateisti muttei uskonnollinenkaan. En ole tavannut sellaista.

Koska oma seurani on ollut aina minulle parasta seuraa.

Paskaa kaikki parisuhteet. Juon ennemmin vaikka viinaa. M40

Elämäni meni alkuunsa pilalle ja ihan väärille raiteille kun olin lukion viimeisellä luokalla ja siitä 22/25 veehen. Sen jälkeen on ollut muutamia avioliittokandidaatteja mutta ne eivät ole päätyneet avioliittoon. En ole rakastanut tarpeeksi enkä ole halunnut varastaa niiltä miehiltä heidän elämäänsä. Jotkut toiset naiset ovat olleet heille enemmän kuin minä.

Koska naiset sanoo ettei voi seurustella jos on edunvalvoja, vaikka ei se edunvalvoja oo sitä kieltänyt. 

En ole näiden kuuden vuoden aikana tavannut ihmistä, jonka kanssa haluaisin parisuhteen. Hyvin vaikea uskoa, että tapaisin jatkossakaan. Ja ihan hyvä niin.

Monelle miehelle mun raittius tuntuu olevan ongelma. En halua lähelleni ihmistä, joka jäkättää asiasta. Myöskään vuoroviikkoisät ei kiinnosta eikä sohvaperunat. Aika vähän siis mitään kelvollisia ehdokkaita.

En ole löytänyt miestä, joka olisi sekä raitis että sosiaalinen. Ja noiden lisäksi vielä sinkkukin.