Lue keskustelun säännöt.
HS: "Helsinkiläisäiti on neuvoton lapsensa puhelinaddiktion vuoksi, sillä lapsi ahdistuu kun ei saa kännykkää käteensä"
28.08.2025 |
Älypuhelimet | Äiti kertoo: Viisivuotias lapseni on puhelimella viisi tuntia päivässä
https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011452194.html
Miten voi vanhempi olla näin kädetön ja surkean avuton?? Ei minkäänlaista itsereflektiokykyä ja kykyä sietää tunteita, uskomatonta saamattomuutta
Kommentit (349)
Muistan vuosituhannen vaihteen kun ite olin teini-ikäinen, asiantuntijat olivat niin huolestuneita nuorten potentiaalisesta tietokoneaddiktiosta, ettei edes kuukautta vajaa täysikäinen saanut "lorvia" tekemässä yhtään mitään tuntia kauempaa koneella. Luonnollisesti niillä laitteilla ei päässyt edes nettiin. Jos halusi olla enemmän kuin tunnin koneella (esimerkiksi kirjoittamassa) niin se oli merkki addiktiosta ja saman tien laitteelle pääsy estettiin.
Tämä mamma vois ottaa sen laitteen ja viskata kakaran pihalle huutamaan. Pehmustettuja huoneita ei enää taida löytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsenlapsi tulee viikonlopuksi, meillä on välillä läppärit "huollossa", joten ei voida kuin pelata korttia tai lautapelejä.
Hyvin on aika kulunut.
Tämä. Itse laitan joskus netin poikki tai pois päältä ja ilmoitan että se on rikki, eli ei voi katsoa / pelata...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä ongelmissa on kyse myös siitä, että vanhemmat eivät kestä yhtään lapsen negatiivisia tunteita. Annetaan periksi sen sijaan, että otettaisiin puhelin pois.
Kyllä meilläkin lapsi on saanut aina poikkeustapauksissa katsoa ruutua enemmän. Siis pitkillä auto-/juna-/lentomatkoilla. Kipeänä ollessa. Pienempänä myös juuri tuollaisissa tilanteissa, kun meidän vanhemmpien piti saada jotain tehtyä. Mutta ne on olleet juurikin poikkeustapauksia, joiden jälkeen on palattu takaisin arkeen. En edes muista, että lapsi olisi aiheesta sen enempää kiukutellut, kun se on ollut niin itsestäänselvyys, että arjessa ei ruutua koko ajan tuijoteta.
Yksinkertainen vastaus tähänkin ongelmaan on, että vietä sen lapsen kanssa aikaa. Lue ja pelaa lautapelejä. Hanki lapselle joku harrastus, josta pitää. Menkää ulos. Tehkää asioita yhdessä. Eli VI
Ei ole mitään merkitystä kuinka aikaisin lapsi oppii lukemaan, paitsi tietysti helpottaa jos hän jo lukee itselleen kirjoja. Tutkitusti vaan se sadun kuuntelukin tärkeää ja ääneenluku yhä. Koulussa opitaan sitten lukemaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on käytössä joskus myös TV- lisäaika, jos ulkona sataa ja tylsää tai on kipeä. Mutta silloinkin ei Youtubea vaan etsii ohjelman Areenasta tai Katsomosta. Ja sitten on kaapillinen Legoja ja lautapelejä. Ihmettelen, ettei neuovolasta ole saatu vinkkejä. Kyllä meille ainakin annettiin.Yksi oli että antaa kiukuta, sitten oli ohjeet miten se kiukku pitää käsitellä (siis aikuisen) ja yksi oli ohjata muuhun tekemiseen ja yksi oli palkitseminen.Ihan toimivia ohjeita siis, mutta vaati sitten aikuiseltakin vaivannäköä....
Itse sanoisin, että ruutu sinällään ei ole ongelma vaan sisältö ja määrä. Ja veikkaan, että tuo äiti on kaivannut neuvoja, että miten saa puhelimen pois kohtaamatta lapsen tunteita. Sellaisia keinoja ei vain ole.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on käytössä joskus myös TV- lisäaika, jos ulkona sataa ja tylsää tai on kipeä. Mutta silloinkin ei Youtubea vaan etsii ohjelman Areenasta tai Katsomosta. Ja sitten on kaapillinen Legoja ja lautapelejä. Ihmettelen, ettei neuovolasta ole saatu vinkkejä. Kyllä meille ainakin annettiin.Yksi oli että antaa kiukuta, sitten oli ohjeet miten se kiukku pitää käsitellä (siis aikuisen) ja yksi oli ohjata muuhun tekemiseen ja yksi oli palkitseminen.Ihan toimivia ohjeita siis, mutta vaati sitten aikuiseltakin vaivannäköä....
Muuhun tekemiseen ohjaaminen ja palkitseminen eivät toimi raivoavan lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mummulavierailut harvinaista herkkua kerran parissa kuukaudessa, siellä virkataan ketjusilmukoita, paistetaan lettuja ja kastellaan pihassa kukkia. Käydään saunassa. Lapsi, mummu tai vaari eivät kukaan vaihtaisi näitä pädiin.
Mulla voimakastahtoinen viisivuotias. Raivoamisen ennätys ollut silti vaan puolisen tuntia, rauhoittuu syliin kun pysyn lähellä. Tämä ei siis ruutuajasta. Älypuhelimen lapseni saavat 16v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terveyskeskuksen aulassa katoin, kuinka äiti piteli vauvaansa sylissä - yhdellä kädellä syötti pullosta ja toisella kädellä selasi puhelinta. Syönnin jälkeen vauva takaisin koppaan, jolloin molemmat kädet vapautuivat puhelimen selaamiseen. Ei minkäänlaista kontaktia omaan lapseensa.
Sama ilmiö ravintolassa. Muksuille tabletti tai puhelin nenän eteen. Hiljaa ruokia odotellessa koko perhe selaa ruutuja.
Nykyajan vanhemmille voisi someen laittaa rajoitukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapselle annettiin alun alkaen puhelin, jotta hän pysyisi paikallaan keskellä muuttotouhuja ja sen jälkeen tilanne karkasi käsistä? Ei tullut mieleen hoitaa muuttotouhuja jotenkin muuten? Esim. hommaamalla lapselle hoitaja tai muuttoon lisäkäsiä (vaikka rahalla), jotta jompi kumpi vanhemmista vapautuisi katsomaan lapsen perään.
Me on yksi muutto (ei oma, mutta apuna koko päivä) hoidettu aikanaan silloin, kun oma lapsi oli reilun vuoden ikäinen. Ei istutettu älylaitteen eteen.
Tämä nykyaika on kyllä älytön, kun lapselle ensisijaisesti annetaan käteen joku laite. Ollaan sitten bussissa, teatterissa, keskellä muuttoa jne.
No meillä tehtiin näin, mutta erona oli se, että lapselle selitettiin, että muuton ajan on enemmän puhelinaikaa ja sitten ei enää. Ja sitten meillä vanhemmillakin oli aikaa keskittyä taas leikkipuistoiluun ja sen sellaiseen.
Mun lapset syntyi nollarilla ja 5-vuotiaat sai katsoa jonkun puuha-Peten tai Pipsa-possun DVDltä sekä luonto-ohjelmia. Kun esikoinen oli ekalla ostettiin Xbox ja siihen sellaisia liikkumispelejä. Niissä piti hyppiä ja juosta yms ja siten edetä pelissä. Osalla oli jo kännykässä pelejä, mä ostin simpukkapuhelimet, joilla pystyi soittamaan, lähettämään tekstareita ja ottamaan kuvia.
En voi käsittää mitä 5v edes touhuaa puhelimella ja tunteja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhelin pois ja kirja käteen.
Sitten se kirja lentää...
Jos tämä kyseinen vanhempi oli tosissaan (ja todennäköisesti oli, koska juttu oli hesarissa, missä luulisi vielä toimittajilla olevan jonkinlainen ammattiylpeys), niin tekisi mieli hänelle kertoa että viisivuotiaalta älypuhelimen pois ottaminen käy paljon helpommin kuin 7-vuotiaalta. Tai teiniltä. Ja että tuollaisen salliminen on sama kuin pahoinpitelisi fyysisesti lastansa. Puhelin addiktion aiheuttaminen viisi vuotiaalle on pahoinpitely! Lapsen muokkautuvat aivot tuhotaan. 😢
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tää äiti nyt lukee täällä näitä ketjuja niin tässä olisi konkretiaa.
Lapselle selitetään oikea syy. Esimerksi, puhelin on haitallinen silmille jos sitä katsoo liikaa (tämä on totta. puhelin tai vaikkapa runsas pitkään kestävä lukemin lisää likitaitteisuutta, koska silmä ei pääse lepäämään ja silmämunan muoto muuttuu jatkuvat lähelle katsomisen seurauksena) tai sitten vaan, että se on haitallista sinulle.
Sitten lapselle ilmoitetaan (huom, ilmoitetaan, ei keskustella), että puhelimen aikarajoitus lyhenee 15min joka viikko, kunnes jäljellä on 0 minuuttia.
Tarjolle tulee yhteinen lukuhetki jossa vanhempi lukee lapselle, leikkimistä, korttipelejä, ulkoilua, yhdessä tehtyjä kotitöitä tai katsotaan esimerkiksi televisiosta yhdessä jotain rauhallista. Pointti on, että lapsi viettää aikaa vanhempansa kanssa, kun kerran on ilmeisesti yksinäinen. Ja meillä on myös katsottu Youtubea yhdessä televisiosta niin, että vanhempi hoitaa videoiden valinnan ja hallitsee tilannetta.
Tätä lapsen yksinäisyyttä voisi taklata vaikka harrastuksella, koska esimerkiksi mun lapsella ei ollut lähellä ketään kaveria jota olisi tavannut päiväkodin jälkeen. Eikä itseasiassa juuri kellään muullakaan ollut, kun joskus tästä juttelin jossain päiväkodin jutussa. Mun lapsen kanssa käytiin koko porukka perheliikunnassa jossa muiden perheiden kanssa tehtiin kaikenlaista. Lisäksi lapsella oli semmonen vähän kuin joku isompien lasten muskari jossa soitettiin porukalla taidosta riippumatta eri soittimia. Eskari-ikäisenä perheliikunta vaihtui futiskouluun.
Mutta kaikki tämä vaatii vanhemmalta sitä, että haluaa viettää lapsensa kanssa aikaa ja ottaa ohjat kokonaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhelin pois ja kirja käteen.
Sitten se kirja lentää...
No sitten lentää myös viikkorahat ja ihan kaikki kiva lukkojen taakse ja tavoittamattomiin. KOVA kovaa VASTAAN vaan! Tahtojen taistelu, aikuinen voittaa. Ja jos ei, niin silloin olet hukassa. Ei ne loputtomiin jaksa riehua, se ei ole hauskaa.
Kannattaa kokeilla kepin ohessa sitä porkkanaa, kyllä ne oppii, että kun tottelee, niin silloin siitä seuraa jotain mukavaakin.
Kunhan aluksi pienen hetken lähtee vanhemman kanssa vaikka harrastamaan jotain, voi saada palkkioksi taas jotain mieleistä jne. Mitään ei lapsi opi, eikä mistään tykkäämään, ellei itse opeta ja näytä esimerkkiä. Useimmiten tekeminen on siitä aloittamisen vaikeudesta vaan kiinni.
Astia mukaan ja piirakkamustikat lähimetsästä, sormet taikinaan ja pullat uuniin, peli pöytään ja kisaamaan, leija käteen ja lennättämään, yhdessä vaikka autoa pesemään itsepalvelupesulaan, mato-ongelle, yhteiseen puuhasteluun...
Mua harmittaa se, että olen aikanaan antanut älypuhelimen jo eskari-ikäiselle.Mutta sosiaalisen median kanssa olen ollut sitten tosi niuho. Lapsella ei ole kutosellakaan mitään somepalveluita, ei edes whatsappia. Jotkut kaverit vonkuu snappiin ja ties minne. Olen sanonut, että 16-vuotiaana voidaan harkita.
Lapsi voi kännykällä pelata, ottaa kuvia, lähettää tekstareita ja sähköpostia, käyttää kalenteria ja sen sellaista ja toki soittaa. Mitään muita asennuksia ei ole eikä pysty ilman lupaa asentamaan mitään itse. Ehtona sille, että älypuhelin on, on tämä. Jos ei hyväksy niin puhelin otetaan pois ja korvataan parin kympin "tyhmällä" kännykällä.
Toistaiseksi on kelvannut tämä, vaikka vääntöä tulee varmasti olemaan. Monella kaverilla on vielä rannekepuhelimet joten sekin auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhelin pois ja kirja käteen.
Sitten se kirja lentää...
No sitten lentää myös viikkorahat ja ihan kaikki kiva lukkojen taakse ja tavoittamattomiin. KOVA kovaa VASTAAN vaan! Tahtojen taistelu, aikuinen voittaa. Ja jos ei, niin silloin olet hukassa. Ei ne loputtomiin jaksa riehua, se ei ole hauskaa.
Kannattaa kokeilla kepin ohessa sitä porkkanaa, kyllä ne oppii, että kun tottelee, niin silloin siitä seuraa jotain mukavaakin.
Kunhan aluksi pienen hetken lähtee vanhemman kanssa vaikka harrastamaan jotain, voi saada palkkioksi taas jotain mieleistä jne. Mitään ei lapsi opi, eikä mistään tykkäämään, ellei itse opeta ja näytä esimerkkiä. Useimmiten tekeminen on siitä aloittamisen vaikeudesta vaan kiinni.
Astia mukaan ja piirakkamustikat lähimet
Monellako 5-vuotiaalla edes on viikkoraha? Leluja voi kokeilla ottaa takavarikkoon, mutta ei se kaikkiin tepsi. Eikä yleensä varsinkaan silloin jos lapsi ei ole tottunut leikkimään leluilla koska on lähinnä puhelimella. Kurittaa taas lasta ei voi, koska se on lasun paikka.
Näin kahden erittäin vilkkaan pikkupojan mummina oli aikoinaan aika tekeminen, että "meillä kaikilla oli kivaa", kun hekin olivat näitä tyypillisiä luuri kouraan vaan -muksuja, jotka vanhempansa toivat viikonloppuhoitoon saatesanoin "Koeta saada ne olemaan ilman puhelimia" :D
No joo, saivat pitää aikansa, kunnes alettiin tekemään kaikenlaista hauskaa, retkeiltiin, paineltiin metsiin ja ihmeteltiin luontoa, pelailtiin jne.
Hyvin meni, paitsi illalla oli vieroitusoireet. Pidin sitten erittäin huolestunut ilme naamallani pitkän puheen siitä kuinka puhelin tuhoaa aivoja, ja ihminen alkaa pikkuhiljaa menettää toimintakykyään, kaikki surkastuu jne.
Kaksi pelästynyttä pikkuvesseliä antoi kiltisti mummille luurit käteen. Annoin taskulamput tilalle ja mentiin ulos tähyilemään olisikos metsän laidassa kiiluvia silmiä, kettuja ja peuroja kun täällä aika paljon liikkuu...uni tuli ja levollista oli.
:D Asia on käsitelty, selvisivät ilman traumoja. Nykyään käyn näiden opiskelunsa suorittaneiden aikuisten miesten kanssa säännöllisesti ulkona syömässä jne.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisin tuollaista melkein lapsen pahoinpitelynä. Ei tuolla lapsella ole mitään mahdollisuuksia kasvaa tasapainoiseksi. Kammottavaa laiminlyöntiä ettei ÄIDILLE tule paha mieli kun lapsi ahdistuu (kiukuttelee.)
Muistan kun lapsena kasvoin äidin kanssa. Jos minä näytin mitään muuta tunnetta kuin iloa, äiti huolestui ja alkoi itkemään sitä että minua kiukutti tai itketti joku asia. Helvetti, ei tuossa opi muutakaan, kuin peittelemään omia tunteitaan ettei äidille tule paha mieli. Nykyään minulla on edelleen haasteita omien tunteiden ja tarpeiden ilmaisemisessa. Se siitä sitten.
N26
Meillä on käytössä joskus myös TV- lisäaika, jos ulkona sataa ja tylsää tai on kipeä. Mutta silloinkin ei Youtubea vaan etsii ohjelman Areenasta tai Katsomosta. Ja sitten on kaapillinen Legoja ja lautapelejä. Ihmettelen, ettei neuovolasta ole saatu vinkkejä. Kyllä meille ainakin annettiin.Yksi oli että antaa kiukuta, sitten oli ohjeet miten se kiukku pitää käsitellä (siis aikuisen) ja yksi oli ohjata muuhun tekemiseen ja yksi oli palkitseminen.Ihan toimivia ohjeita siis, mutta vaati sitten aikuiseltakin vaivannäköä....