HS: "Helsinkiläisäiti on neuvoton lapsensa puhelinaddiktion vuoksi, sillä lapsi ahdistuu kun ei saa kännykkää käteensä"

Hesarin puolella hyvä kommentti:

Vanhemmuuden raskaisiin puoliin kuuluu se, että rajojen asettaminen on välillä vaikeaa, jopa ylivoimaisen tuntuista. Silti se on tehtävä, joskus jopa kiinni pitämällä.



Lapsi, jolle on lapsena asetettu rajoja, osaa aikuisena asettaa itselleen paremmin rajoja esim. tyäajoissa, päihteissä ym.



Lapsi, joka on lapsena saanut kokea, että pettymyksistä selvitään, osaa aikuisenakin luottaa siihen, että vastoinkäymisistä selvitään ja ratkaisuja löytyy.



Lapsella on oikeus turvallisiin rajoihin, ja vanhemmalla on velvollisuus niitä asettaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos äiskä paiskaisi täydellä voimalla lapsen puhelimen asfalttiin? Meneekö väkivallan puolelle?

Näin minä tekisin, jos lapsi ei varoituksista huolimatta ymmärrä tukkia suutaan hyvissä ajoin ja olla raivoamatta. Brutaali viimeinen keino, joka poistaa ongelman. Ja uutta puhelinta ei tule ennen kuin lapsi tienaa itse rahat siihen.

 

Tässä on kyse 5-vuotiaasta. Raivota saa, kyllä se loppuu aikanaan. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on ohjattu käyttämään puhelinta, nyt lapsi täytyy ohjata tekemään jotain muuta, mistä lapsi saa mielihyväntunteita. Esimerkiksi joku ohjattu harrastus on tälläinen. Metsäretki voi ainakin aluksi olla liian neutraali toimintaa tällaiselle puhelinriippuvaiselle. 

 

Ei liity itse aiheeseen, mutta olipa Hesarilta outo artikkeli. Tuollainen mielipiteen ja artikkelin sekoitus. Olikohan jonkun tettiläisen kirjoittama? Ei kerrota edes äidin nimeä, puhutaan lapsen puhelinriippuvuudesta ja yhtäkkiä aihe onkin siirtynyt luokattomiin kouluihin? Wtf?

Minusta tuo aiheen yhtäkkinen vaihtuminen viittaa vähän siihen että artikkeli ja haastateltava äiti on keksitty toimittajan omasta päästä 🤣 Kaikki nykyajan vitsaukset on otettu mukaan että ihmiset pääsisivät kauhistelemaan.

Nykyään lehtien sivuilla olevat anonyymit haastattelut ovat niin raflaavia että uskon suurimman osan olevan keksittyjä juttuja.

Näissä ongelmissa on kyse myös siitä, että vanhemmat eivät kestä yhtään lapsen negatiivisia tunteita. Annetaan periksi sen sijaan, että otettaisiin puhelin pois.

Kyllä meilläkin lapsi on saanut aina poikkeustapauksissa katsoa ruutua enemmän. Siis pitkillä auto-/juna-/lentomatkoilla. Kipeänä ollessa. Pienempänä myös juuri tuollaisissa tilanteissa, kun meidän vanhemmpien piti saada jotain tehtyä. Mutta ne on olleet juurikin poikkeustapauksia, joiden jälkeen on palattu takaisin arkeen. En edes muista, että lapsi olisi aiheesta sen enempää kiukutellut, kun se on ollut niin itsestäänselvyys, että arjessa ei ruutua koko ajan tuijoteta.

Yksinkertainen vastaus tähänkin ongelmaan on, että vietä sen lapsen kanssa aikaa. Lue ja pelaa lautapelejä. Hanki lapselle joku harrastus, josta pitää. Menkää ulos. Tehkää asioita yhdessä. Eli VIETTÄKÄÄ NORMAALIA PERHE-ELÄMÄÄ. 

Antaa kiukuta. Meilläkin ekaluokkalaisella tuli haasteita puhelimella pelaamisesta (virhe oli hankkia puhelin!!Puhelin kellokin on ja se riittää), otin pois. Hirmuinen huuto, löi ja potki. Mutta muutama kuukausi kun noita "sieti" niin nyt lapsi ymmärtää, että arkisin peliaika on 30min ja viikonloppuisin 1h, lisää voi saada vain ja ainoastaa hyvällä käytöksellä ja vasta kun kaikki muut on hoidettu. Lyömisestä ja potkimisesta puhelin menee heti viikoksi vähintään pois (ne loppuneet onneksi kokonaan). No nyt lapsi sai tietokoneen isovanhemmilta lahjaksi ja meinasi sama ruljanssi alkaa taas...Oli sekin pakko laittaa jäähylle hetkeksi. Onneksi lapsi on myös liikunnallinen, joten keksii onneksi kaveriporukalla muutakin tekemstä ja harrastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on ohjattu käyttämään puhelinta, nyt lapsi täytyy ohjata tekemään jotain muuta, mistä lapsi saa mielihyväntunteita. Esimerkiksi joku ohjattu harrastus on tälläinen. Metsäretki voi ainakin aluksi olla liian neutraali toimintaa tällaiselle puhelinriippuvaiselle. 

 

Ei liity itse aiheeseen, mutta olipa Hesarilta outo artikkeli. Tuollainen mielipiteen ja artikkelin sekoitus. Olikohan jonkun tettiläisen kirjoittama? Ei kerrota edes äidin nimeä, puhutaan lapsen puhelinriippuvuudesta ja yhtäkkiä aihe onkin siirtynyt luokattomiin kouluihin? Wtf?

Minusta tuo aiheen yhtäkkinen vaihtuminen viittaa vähän siihen että artikkeli ja haastateltava äiti on keksitty toimittajan omasta päästä 🤣 Kaikki nykyajan vitsaukset on otettu mukaan että ihmiset pääsisivät kauhistelemaan.

Nykyään lehtien sivuilla olevat anonyymit haastattelut ovat niin raflaavia

Tervetuloa vaan päiväkotiin kokemaan ja katsomaan omin silmin näitä "keksittyjä juttuja". Kaikki kynnelle kykenevät pakenevat alalta, niin myös minä.

Ostakaa niille lapsille Tamagotchit. Tyypit ilman kaveria tunnistaa toisensa ja on yhteinen puheenaihekin.

Sillä tuskin pääsee internetsiin

Uskon että kyse ei ole addiktiosta. Kyse on siitä ettei vanhemmat uskalla kohdata lapsen tunteita. Sanoisin, että tunnesäätelyn oppiminen on yksi arvokkaimmista taidoista, mitä lapselle voi opettaa.

Meillä ei ole ruutuaikoja lainkaan, mutta se ei tuota ongelmia. Tämä on kaiken ydin. Vapautta saa, kun osoittaa että muut asiat toimii. Ruutu ei saa olla minkään korvike. 

Vierailija kirjoitti:

Antaa kiukuta. Meilläkin ekaluokkalaisella tuli haasteita puhelimella pelaamisesta (virhe oli hankkia puhelin!!Puhelin kellokin on ja se riittää), otin pois. Hirmuinen huuto, löi ja potki. Mutta muutama kuukausi kun noita "sieti" niin nyt lapsi ymmärtää, että arkisin peliaika on 30min ja viikonloppuisin 1h, lisää voi saada vain ja ainoastaa hyvällä käytöksellä ja vasta kun kaikki muut on hoidettu. Lyömisestä ja potkimisesta puhelin menee heti viikoksi vähintään pois (ne loppuneet onneksi kokonaan). No nyt lapsi sai tietokoneen isovanhemmilta lahjaksi ja meinasi sama ruljanssi alkaa taas...Oli sekin pakko laittaa jäähylle hetkeksi. Onneksi lapsi on myös liikunnallinen, joten keksii onneksi kaveriporukalla muutakin tekemstä ja harrastaa.

Noin viikossa omalla lapsella palaa ulkoleikit säässä kuin säässä ja lelulaatikkoa kollaa läpi innokkaasti

Nyt oli sairaana ja edessä on taas vieroitus. Addiktoivia laitteita. Raivoa täytyy taas kestää viikko. Lisäksi meillä on isänsä erilaisia pelikonsoleita ja niillä pelailee jopa piilossa. Tai menee kaverille pelaamaan. Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Tuli tuon luettua taas vähän semmoinen olo että en halua tietää ihmiskunnasta ja sen asioista enää yhtään mitään, muutan erakoksi metsään... 😅

Täällähän sinäkin olet, älylaitteellasi. Omia lapsia sinulla ei onneksi ole.

Nykyään aikuiset ovat niin konformistisia. Jos joku toimintamalli on yleinen, niin se on ok, sitä ei kyseenalaisteta. 

Hieno paradoksi kun flakan käyttö räjähtää kaduilla, ja samaan aikaan aikuisilla itsellään on pahoja riippuvuuksia toisista asioista.

Vierailija kirjoitti:

Lapselle annettiin alun alkaen puhelin, jotta hän pysyisi paikallaan keskellä muuttotouhuja ja sen jälkeen tilanne karkasi käsistä? Ei tullut mieleen hoitaa muuttotouhuja jotenkin muuten? Esim. hommaamalla lapselle hoitaja tai muuttoon lisäkäsiä (vaikka rahalla), jotta jompi kumpi vanhemmista vapautuisi katsomaan lapsen perään.

Me on yksi muutto (ei oma, mutta apuna koko päivä) hoidettu aikanaan silloin, kun oma lapsi oli reilun vuoden ikäinen. Ei istutettu älylaitteen eteen.

Tämä nykyaika on kyllä älytön, kun lapselle ensisijaisesti annetaan käteen joku laite. Ollaan sitten bussissa, teatterissa, keskellä muuttoa jne. 

Me ollaan muutettu peräti kolme kertaa lapsen aikana ja koskaan ei ole lapsi pyörinyt muuttotouhujen keskellä. Pakkaaminen kahden aikuisen voimin hoituu kyllä iltaisin. Itse muutto on hoidettu aina tarha/koulupäivän aikana. Tavaroiden purku on onnistunut niin, että toinen on lapsen kanssa ja toinen purkaa tavaroita. Joskus on jopa ystävät olleet apuna tai lapsen seurana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli tuon luettua taas vähän semmoinen olo että en halua tietää ihmiskunnasta ja sen asioista enää yhtään mitään, muutan erakoksi metsään... 😅

Täällähän sinäkin olet, älylaitteellasi. Omia lapsia sinulla ei onneksi ole.

Kuules, kuules, meitä läppärinkäyttäjiä on aika paljon. Emme omista älylelua.

Äiti kasvattaa lapsestaan tulevaisuuden kouluampujaa: viisivuotias ei puhu eikä leiki muiden lasten kanssa, ainoa virike on puhelin. Eikä kukaan neuvo miten lapselta otetaan puhelin pois! Yhyy!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos äiskä paiskaisi täydellä voimalla lapsen puhelimen asfalttiin? Meneekö väkivallan puolelle?

Näin minä tekisin, jos lapsi ei varoituksista huolimatta ymmärrä tukkia suutaan hyvissä ajoin ja olla raivoamatta. Brutaali viimeinen keino, joka poistaa ongelman. Ja uutta puhelinta ei tule ennen kuin lapsi tienaa itse rahat siihen.

Se on viisivuotias. Sillä ei ole edes kognitiivisia mahdollisuuksia "ymmärtää tukkia suutaan" tai "olla raivoamatta". Ja tuohon sinun ehdotuksenasi on harjoittaa avointa ja suoraa väkivaltaa lapseesi? Samalla teet itsestäsi, eli hahmosta jonka kautta lapsi vielä jäsentää maailman ja säätelee tunteensa, aggressiivisen, räjähtelevän ja epävarman hahmon, eli lapselle kehittyy epävakaa kiintymysmalli.

Viisivuotias. Säälittävä aikuinen ihminen joka sysää viattoman lapsen luonnollisen kehitystason oman tunteensäätelynsä puutteen syyksi.

Vuoden vanhempi.

Nettiaddiktoitunut lapsi kuuluu psykologin tai addiktioammattilaisten tukemaksi, oli sitten 5- ta 15-vuotias. Itku ja kränä on vieroitusoireita eikä mitään turvan tukkimisen ymmärtämättömyyttä. Karhunpalvelus kehittyville aivoille jos tuon antaa jatkua.

Vierailija kirjoitti:

Jestas. Ihmiset.

Sama ajatus kuin muutamalla muulla: puhelin pois, selitys lapsentasoisesti: Sä et voi käyttää tuota noin paljon, se nappaa sut kokonaan mukaansa. Pitää tehdä myös muuta, että susta kasvaa iso ja vahva! Nyt lähetään metsäkävelylle. Opetellaan ajamaan pyörällä! Lapsi kiukkuaa jonkin aikaa ja sitten unohtaa. Eikä sitten jätetä sitä 5-vuotiasta yksin kiukunkaan kanssa.

Onneksi oma lapsi on jo melkein 18 ja päästiin pitkälle toiselle kymmenelle ikävuodelle ennen kuin älypuhelimet tuli meille. 

5-vuotiaan kohdalla tuo vielä toimiikin. Muutaman vuoden päästä ei enää ole niin helppoa, saati teini-ikäinen.

Lapsella on puhumisen kanssa viivettä. Artikkelin mukaan äiti pitää syyllisenä videoita. Puhumista tavataan oppia, kun lapsen kanssa jutellaan aktiivisesti päivittäin arjen keskellä. Surullista hukassa olevaa kasvatusta, ei missään nimessä äidin pilkkaamisen aihe. Nepsy-viiveet lapsella olisivat vielä toinen asia.

Neuvolasta soisi heti alusta alkaen annettavan vahvempaa tukea ja ohjeita, mitkä ovat perusasiat lasten kasvatuksessa ja miten niitä saadaan toteutettua nykyolosuhteissa. Kaikilla vanhemmilla ei ole ympärillään tukiverkostoa, jolta saisi apua perheasioissa. Nykyäideistä moni on jo itse diginatiivisukupolvea, eikä heidän lapsuudessaan yli 20 vuotta sitten tiedetty vielä, mitä ongelmia runsaasta netin käytöstä on pikkulapsille (ei myöskään ollut youtubea eikä nykymuotoista somea, älypuhelimista puhumattakaan). Päinvastoin, ihasteltiin silmät selällään, miten 3-vuotias Emma-Veeti osaa käyttää atk:ta paremmin kuin vanhempansa. -vanha täti-

Se lapsen ahdistuksen syy on juurikin tuo kännykkä ja avuttomat vanhemmat/avuton vanhempi.

Piiskaa pitäisi antaa.

Kun lapsi on oppinut, että kiukuttelemalla saa laitteen aina takaisin, niin silloinhan hänen kannattaa kiukutella.