Lue keskustelun säännöt.
ADHD, aikamme muoti-ilmiö
28.08.2025 |
ADHD on kuin asuste, joka pitää olla, että kuuluu joukkoon.
Kun jollekin julkkikselle alkaa kertyä huonoa julkisuutta, pian tuleekin mediajulkistus. Liisa-lasse kertoo dramaattisesta diagnoosistaan, jonka juuri sai. Se selittää vuosien huonon käytöksen, törkeät sanat, epäonnistumiset ja rikkinäiset ihmissuhteet. Liisa-lasse sai juuri kuulla, että hänellä on ADHD ja nyt hän ymmärtää kaiken.
On helpompi mennä diagnoosin taakse kuin myöntää, että ihan selväpäisenä mokailee ja epäonnistuu.
Kun lapsi käyttäytyy lapsen lailla, vanhemmat juoksevat kilvan hakemaan hänelle diagnoosin. On helpompi selittää asiat pois diagnoosilla kuin puuttua lapsen käytökseen tai tukea normaalia kasvua, johon kuuluu kaikenlaista.
Kommentit (35)
Mun muijalla on adhd-diagnoosi ja lääkkeet. Ehkä sunkin kannattaa hakea apua jos muiden diagnoosit ärsyttää. Tää aloitus huutaa sisäisistä ongelmistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kauas on tunltu 80-luvulta, jolloin muotia, että lapsella oli laktoosi-intoleranssi.
Ja mihin se johti, vaikea saada kaupoista normaalia kermaa tai jogurttia. Juustotkin pilattu,onneksi on ulkomaalaisia saatavilla.
Ap, mikä on sinun diagnoosisi? Onko oma käytöksesi mielestäsi ihan normaalia?
Miksi et siedä, että ihmiset hakevat apua ongelmiinsa ja jopa saavat sitä apua.
Tai voi olla että asiasta puhutaan enemmän niin ihmiset herkemmin osaavat epäillä asiaa ja hakea apua.
Itsekin n. kolmekymppiseksi asti vain luulin että olen ärsyttävä häselö, kömpelö, idiootti, puhun liikaa, puhun liian vähän, huono huono huono huono huono, aina myöhässä, vtun sählääjä, idiootti kodinhoitaja joka ei osaa edes tiskata, idiootti jolta ei onnistu normaali elämä, kaikilla muillakin onnistuu vtun pskaidiootti jne jne jne. Päässä siis 24/7 tuollainen itseinhorummutus joku 20 vuoden ajan.
Nyt ADHD-aivoihin perehtyneenä kaikki on loksahtanut paikoilleen. Ihmeellisesti hommat alkaa myös luistamaan kun yhtäkkiä onkin työkalut ymmärtää, hallita ja käyttää ajatuksenvirtaa ja energiaa eikä inhota itseään kun taas tuli aloitettua viis projektia ja mikään ei tullut valmiiksi.
Ihan sama montako muuta hakee ja saa saman diagnoosin jos yksilötasolla elämänlaatu paranee. Joskus 50-luvulla kaltaiseni olisi ollut joku "ai toi on mökin Miina, se on vaan vähän outo". Hyvä vain että noista ajoista on edistytty.
Aivotoiminnan ja mielenterveyden haasteet ovat räjähtäneet - syystä jos toisestakin. Itse ajattelen, että suurin syy löytyy neurologiasta. Nyt sitä *nimitetään* ADHD:ksi, koska spesifimpää tutkimusta ja tietoa ei vielä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko miettinyt sitä, että jos yhteiskunta sallisi ja tukisi enemmän erilaisuutta, diagnooseille ja lääkityksille ei olisi niin paljon tarvetta?
Nyt moni joutuu sopeutumaan ahtaisiin raameihin, ja tällöin pärjäämisen tueksi tarvitsee lääkitystä, kuntoutusta jne.
Oletko miettinyt että sen sijaan, että ADHD:ta olisi enemmän, kyse on siitä että sitä on kyllä aina ollut, mutta tietoisuuden/internetin/somen jne. myötä vaikeudet saavat selityksen?
Siitä olen samaa mieltä, että älypuhelinten ja sen ns. nopean dopaaminisisällön yleistymisen myötä on varmasti vaikea lapsilla tunnistaa, milloin kyse on ADT:sta ja milloin ADHD:sta. Varmasti tarvitaan lisää tutkimusta aiheesta, ja varmasti on tullut vääriäkin diagnooseja.
Vierailija kirjoitti:
Diagnooseja puretaan kovaa tahtia Oulussa ainakin.
On myönnetty jo että privapuoli antanut niitä varsin hövelisti ilman asianmukaisia tutkimuksia.
Ei pureta. Miksi tällaista pötyä pitää levittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Some on pilannut sekä maineen, että ihmisten aivot. Ihan normaalit aikuiset muuttuivat keskittymiskyvyttömiksi älypuhelimen ja sovellustensa myötä. Lapsille tekee erityisen huonoa, kun eivät kykene senkään vertaa itse rajoittamaan ruutuaikaa ja ovat vielä kehitysvaiheessa. Itse sain diagnoosin elämän mittaisten ongelmien päätteeksi ja raivostuttaa, että diagnoosin uskottavuus kärsii, kun se nykyään aiheutetaan itse itselle. Altistamalla aivot jatkuville virikkeille.
Enemmän raivostuttaa tuollaiset paremman ADHD:n omistajat jotka tulee pätemään.
Adhd on trendikästä, niin trendikästä että se saavutti tämänkin lähes 40v setämiehen huomion ja havahduin, että minullakin tuo lienee suurella todennäköisyydellä on. Isällänihän tuo hiljattain vanhoilla päivillä todettiin ja myös lapseni on tutkimuksissa. Ajattelinpa nyt käydä itsenikin tutkituttamassa, kun on melko selviä viitteitä historiassa ja nykyisyydessä toimintatavoissa. Koulut jääneet useaan kertaan kesken, vaikkei älyssä juuri puutteita ilmene. Patalaiskaksi kaikki todenneet lapsuudesta asti ja jokin uusi kiinnostus vie äkkiä mennessään ja kaikki muu unohtuu sen siliän tien. Riskinottohalukkuus ollut aina huipussaan niin rahan kuin elämän kanssa. Toisaalta se on vienyt myös hyviin kokemuksiin ja lopputuloksiin. Mitä arvelette, onko syytä epäillä adhd:ta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuushan on ihan toinen. ADHD yleensä aiheuttaa jännityshakuisuutta joka saa varsinkin teininä hakeutumaan sekopäiseen seuraan josta jo järkeentynyt aikuinen näkee että ei tule kestämään.
Sanon vaan että jo päiväkodissa nämä kirjaintyypit erottuvat joukosta.
Huonosti kasvatetut erottuvat myös, mutta se on jo eri asia!
( yli 30v kokemus asioista)
Monet ADD tytöt eivät erotu. Peruskoulun päättötodistus 9,5 ja käytös 9. Apua ei saatu kun avun saanti pysähtyi jo terveydenhoitajaan, jonka mukaan ei tuollaisella keskiarvolla voi olla ADHD.
ADHD ei vaikuta älykkyyteen. Vaikeudet alkavat kuormituksen kasvaessa lukiossa tai vasta yliopistossa, ainevalinnoista riippuen.
Vierailija kirjoitti:
Some on pilannut monen sairauden maineen. Ensin tuli romantisoitu masennus jota joka toisella "oli". Sitten tuli autismi kaikkine yliherkkyyksineen ja mielenkiinnonkohteineen. Nyt kun tiktok yms on lopullisesti pilannut monen keskittymiskyvyn niin ADHD "selittää" holtittoman käytöksen.
Ja huom, puhun näistä itsediagnosoinneista. Näitä sairauksia on oikeastikkin ihmisillä, mutta ne tuppaa "trendaamaan" myös niillä keillä ei sitä ole, koska "muillakin on" ja saa somepisteitä trendeistä. Tarkennan kun joku kohta vetää herneen nenään "trendimasennuksestaan" joka ei ollut trendi. Jotkut eivät vaan halua uskoa, että ihmiset feikkaavat näitä.
Kyllä psykiatriset tautiluokitukset ovat kulttuurisidonnaisia ja sopimuksenvaraisia sosiaalisia konstruktioita, eivät mitään biologisesti määriteltyjä sairauksia. Jos luet esimerkiksi DSM-luokituksen puheenjohtajien tai kenen tahansa luokituksia laativuem ihmisten näkemyksiä ä, he myöntävät tämän aivan avoimesti.
Esim DSM-luokituksen entinen puheenjohtaja Allen Frances kirjoitti kumppaneineen ADHDsta artikkelissa ADHD: a critical update for educational professionals "Unfortunately, the disorders within these classifications are not generally treated as heuristic, but () have become reified () [and] are often treated as if they were natural kinds (Hyman, Citation2010). Such reification results in circular claims that the behaviour we call ADHD, is caused by ADHD, and that the criteria for diagnosing someone are symptoms of an underlying mental illness."
Eli hän on huolissaan siitä, että oirekuvauksia pidetään sairauksina, joiden oletetaan aiheuttavan oireita, joille koko diagnoosi puhtaasti perustuu. Ei ole mitään objektiivista kriteeriä erottaa" todellista" ADHTta sitä muistuttavista oireista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tai voi olla että asiasta puhutaan enemmän niin ihmiset herkemmin osaavat epäillä asiaa ja hakea apua.
Itsekin n. kolmekymppiseksi asti vain luulin että olen ärsyttävä häselö, kömpelö, idiootti, puhun liikaa, puhun liian vähän, huono huono huono huono huono, aina myöhässä, vtun sählääjä, idiootti kodinhoitaja joka ei osaa edes tiskata, idiootti jolta ei onnistu normaali elämä, kaikilla muillakin onnistuu vtun pskaidiootti jne jne jne. Päässä siis 24/7 tuollainen itseinhorummutus joku 20 vuoden ajan.
Nyt ADHD-aivoihin perehtyneenä kaikki on loksahtanut paikoilleen. Ihmeellisesti hommat alkaa myös luistamaan kun yhtäkkiä onkin työkalut ymmärtää, hallita ja käyttää ajatuksenvirtaa ja energiaa eikä inhota itseään kun taas tuli aloitettua viis projektia ja mikään ei tullut valmiiksi.
Ihan sama montako muuta hakee ja saa saman diagnoosin jos yksilötasolla elämänlaatu paranee. Joskus 50-luvulla kaltaiseni olis
Onhan se söpöä, että joku valaistuu ja löytää uuden elämän pseudotieteellisestä hölynpölystä. Jos oikein ankaran tieteellisesti asiaa lähestyy, niin mitään ADHD-aivoja ei ole olemassakaan. Jopa käypä hoito suosituksessa myönnetään, että neurologiset erot ovat ryhmätason eroja. Kun ymmärrät tilastotieteen alkeet, voit pohtia seuraavaksi seuraavia asioita näytön arvioinnissa:
1) Onko tutkimusnäyttö johdonmukainen 2) Kärsiikö näyttö julkaisuharhasta 3) Ovatko otokset edustavia eli onko verrokit edustava otos normaaleista aivoista ja onko koeryhmä edustava otos ADHD-potilaista 4)Voiko efektikoon perusteella oikeasti erottaa ADHD-potilaiden aivoja normaaleista eli ovatko hajonnat niin päällekkäisiä, että eroja ei käytännössä ole 5)Onko sekoittavia tekijöitä oikeasti kyetty huomioimaan systemaattisesti. Vastaukset kysymyksiin 8vst 1) ei 2)Kyllä 3) Eivät millään tavalla 4) Ei ja 5) Ei. Tähän vielä lisätään se, että aivokuvantamistukset ovat menetelmällisesti hyvin monimutkaisia eli joustavia, tutkimuksissa on havaittu että on jopa tuhansia eri analyysipolkuja, jotka voivat johtaa eri tuloksiin. Eikä kukaan tiedä, miten tutkijat tekevät valintojaan, koska niistä ei suinkaan raportoida. Eli mitään ADHD-aivoja ei ole olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Adhd on trendikästä, niin trendikästä että se saavutti tämänkin lähes 40v setämiehen huomion ja havahduin, että minullakin tuo lienee suurella todennäköisyydellä on. Isällänihän tuo hiljattain vanhoilla päivillä todettiin ja myös lapseni on tutkimuksissa. Ajattelinpa nyt käydä itsenikin tutkituttamassa, kun on melko selviä viitteitä historiassa ja nykyisyydessä toimintatavoissa. Koulut jääneet useaan kertaan kesken, vaikkei älyssä juuri puutteita ilmene. Patalaiskaksi kaikki todenneet lapsuudesta asti ja jokin uusi kiinnostus vie äkkiä mennessään ja kaikki muu unohtuu sen siliän tien. Riskinottohalukkuus ollut aina huipussaan niin rahan kuin elämän kanssa. Toisaalta se on vienyt myös hyviin kokemuksiin ja lopputuloksiin. Mitä arvelette, onko syytä epäillä adhd:ta?
Persoonallisuuspsykologian perusteella olet matasti tunnollinen, avoin uusille kokemuksille, mahdollisesti melko ekstrovertti ja et ole kovin korkeasti sovinnollinen. Tiedätkö, että persoonallisuuden piirteillä on osin juurensa varhaislapsuuden temperamentissa, joka on osin synnynnäinen. Jo vauvat eroavat toisistaan siinä, miten he reagoivat eri tilanteissa. Esim. sovinnollisuus ja tunnollisuus eroavat toisistaan vasta myöhemmin lapsuudessa, niillä on osin yhteinen temperamenttitekijä. Tutkimusten mukaan tunnollisuus ennustaa hyvin voimakkaasti elämässä pärjäämistä, osin, koska koululaitos suosii sitä. Mistä tullaankin käsitteeseen level of fit, eli se miten yksilön osin synnynnäiset taipumukset mukautuvat ympäristön odotuksiin. Ihminen voi sopeutua ympäristön vaatimuksiin huonosti ilman, että hän olisi mitenkään neurologisesti poikkeava.
Lopputulos on aina sekoitus mm. kulttuurin odotuksia ja arvoja, sosioekonomista luokkaa, sosiobiologista perimää jne. Persoonallisuuspsykologia on käytännössä yhtä tautologista kuin ADHD-diagnostiikkakin, käyttäytymisellä selitetään käyttäytymistä ja etiologia oletetaan epäjohdonmukaisia epäspesifeistä tilastollisista korrelaateista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No entäpä paniikkihäiriö, keskivaikea masennus, kaksisuuntainen mieliala- eli bipolaarihäiriö, laktoosi-intoleranssi, unettomuus, erityisherkkyys (ihan kaikilla!), introverttiys, burn out eli nykyään työuupumus, kireä piriformislihas, hiirikäsi, keliakia, homealtistuminen, kilpirauhasen vajaatoiminta, matalat ferritiinit, IBS, endometrioosi, ms-tauti, EHDS ja megatrendinä muunsukupuolisuus. Näin se vaan menee, että kun jotain nimetään ja nostetaan, niin aikansa se sitten on otsikoissa tullen silmille ja tuottaa myös ylilyöntejä. Eikä tarkoita etteikö asiaa olisi olemassa, jos ennen jäänyt kokonaan diagnosoimatta.Toki somaattisia ongelmia on yleensä selkeämpi diagnosoida laboratorio ym. testeillä ja objektiivisestikin todettavilla oireilla.
Mikä on mielestäsi yleensä ottaen lääketieteellinen ongelma, joka pitää diagnosoida? Nykyään tuntuu, että kaikki sopeutumattomuus, poikkeavuus, elämän vastoinkäymiset, tai vaikkapa lemmikkikoiran aiheuttama post-traumaattinen stressireaktio, ovat lääketieteellisiä sairauksia. Psykiatriassa pidetään "lääketieteen kehityksenä" sitä, että rukataan käyttäytymistieteellisiä kyselykaavakkeita ja oirepohjaisten luokitusten sanamuotoja, ja näin "tunnistetaan" yhä herkemmin ja paremmin aijemmin tunnitamatta jääneitä "sairauksia". Monella somaattisella puolella tämä olisi tarkoittanut samaa, kuin jos diabetesta ei osattaisi vieläkään tunnistaa paastoverensokerista, vaan rukattaisiin diabetekseen liittyvää epämääräistä oireluetteloa aina vain laveammaksi eli "tarkemmaksi".Psykiatristen sairauksien etiologiaan ja neurobiologisen pohjan tutkimiseen liittyen on viime vuosikymmeninä julkaistu valtava määrä tieteellisiä tutkimuksia, joista ei ole ollut käytännössä mitään hyötyä hoidon ja diagnostiikan näkökulmasta. Tämä on saanut mm. yhden aikamme vaikutusvaltaisimmista neurotietelijöistä Raymond J. Dolanin toteamaan kumppaneineen artikkelissaan Functional neuroimaging in psychiatry and the case for failing better (2022), että huolimatta massiivisista investoinneista (funktionaaliseen)aivokuvantamistutkimukseen on kylmäävää havaita, että aivokuvantamisella ei ole mitään roolia psykiatrian diagnostiikassa eikä se ole kyennyt selvittämään yhdenkään neurobiologisen häiriön pohjaa. He yhtyvätkin toteamukseen, että psykiatrian yritys löytää tutkimiensa häiröiden etiologia on ollut pelkkä toistuva sarja epäonnistumisia:
"The scale of investment in functional neuroimaging as a research tool in psychiatry dwarfs that of other recent innovations, with more than 16,000 published articles over the past three decades (approximately one-third in the last 5 years alone, according to PubMed). Yet, it is sobering to acknowledge that functional neuroimaging, ---plays no role in clinical psychiatric decision making, nor has it defined a neurobiological basis for any psychiatric condition or symptom dimension. Thus, it remains difficult to refute a critique that psychiatrys most fundamental characteristic is its ignorance, that it cannot successfully define the object of its attention, while its attempts to lay bare the etiology of its disorders have been a litany of failures (Scull, 2021)."
Tuntuu, että psykiatrian kunnianhimoinen projekti määritellä käyttäytymisen kuvaukset biologisina ilmiöinä on totaalisen epäonnistunut. Mitä oikeasti esim. käypä hoito -suosituksissa pakkomielteisesti listatut neurobiologiset korrelaatit ja tai vaikkapa kaksostutkimukset kertovat ihmisten ongelmien etiologiasta, jos yksi aikamme vaikutusvaltaisimmista neurotutkijoista on sitä mieltä, että ei käytännössä mitään? Kertooko se vain psykiatrian epätoivosta ja totaalisesta epäonnistumisesta lääketieteen erikoisalana?
Se on kyllä jännä miten monilla nämä synnynnäiset sairaudet paranee kun muoti menee ohi. Keliaakikkojakin oli pilvin pimein kun gluteenittomuus oli trendinä, mutta eipä monellakaan enää ole ongelmia syödä mitään gluteenipitoista.