Haukkuivatko vanhempasi selän takana esim. muiden perheitä?

Eipä juuri. Ja se on kyllä hyvä.

Kyllä. Pahimmalta tuntui se, kun he haukkuivat mun kavereita ja heidän perheitään mulle.

Isä haukku sen siskon miestä ja äidin miestä et ne on hunsvotteja

Haukkuivat, mutta täysin kaksinaismoralistisesti. Toisista oikein kaiveltiin pahaa sanottavaa, ja toisia piti koko perheen mielistellä. Hävetti aina tuo käytös. Kyttäävät edelleen eläkkeellä naapureita, ja someen mentyään fb:ssä kaikkia puolituttujakin.

Jep. Elämäntehtävä tuntuu olevan toisten haukkuminen ja arvostelu. Itsensä nostaa jalustalle. Muutamat valitut ihmiset (suostuvat hyppimään hänen pillinsä mukaan) ovat yli-ihmisiä, joita ei ikinä arvostele.

Kyllä, ja aikuisena olen ymmärtänyt että se teki minusta epävarman, pelokkaan ja ahdistuneen. Opin mallin, jossa muita katsotaan arvostelevan katseen läpi, ja oletin saman katseen kohdistuvan minuun. Läheisiä ihmissuhteita on vaikea muodostaa kun ei osaa olla autenttinen ja avoin. 

Onneksi vapauduin tästä katseesta aikuisena ja nykyään pidän ihmisistä virheineen ja heikkouksineen päivineen, ja hyväksyn oman vajavaisuudeni myös ja uskallan sen myös näyttää. En enää pelkää ihmisiä, eikä pääni sisällä pyöri jatkuva negatiivinen puhe. 

Joo. Inhotti kun vanhemmat muodostivat mielipiteensä jonkun erilaisen sisustuksen perusteella. Jaksoivat haukkua hyvien ystävieni vanhempia, kun heillä oli eri tyyli. Vaikka hyvien ystävieni vanhemmat olivat todella mukavia ja kunnollisia ihmisiä (varmaan kunnollisempia kuin omat juntit vanhemmat).

Vierailija kirjoitti:

Jep. Elämäntehtävä tuntuu olevan toisten haukkuminen ja arvostelu. Itsensä nostaa jalustalle. Muutamat valitut ihmiset (suostuvat hyppimään hänen pillinsä mukaan) ovat yli-ihmisiä, joita ei ikinä arvostele.

Meillä sama.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Pahimmalta tuntui se, kun he haukkuivat mun kavereita ja heidän perheitään mulle.

Tämä. Ei hirveästi tehnyt mieli tuoda kavereita meille, kun isä saattoi kettuilla suoraan kavereille. Muiden luona oli niin mukava käydä, kun siellä oli tervehenkisempää.

Äiti haukkui omaa pikkusiskoaan minulle todella rumasti, esim. huornaksi. Minä ihailin persoonallista ja itsevarmaa tätiäni, haukkuminen tuntui pahalta. Äitini oli ilmeisesti kateellinen ja katkera kun vanhempansa erosivat, eikä hän enää ollut lapsuuden perheensä kuopus, prinsessa. Kaikista kamalinta oli kun tätini oli yrittänyt itsemurhaa koulukiusaamisen takia, niin äitini raivosi minulle että hän yrittää vain hakea huomiota. Miten kehtaa edes sanoa mitään tuollaista.

Äitini haukkui myös kaikki kaverini ja heidän perheensä, kielsi minua kaveeraamasta näiden kanssa. Eivät olleet tarpeeksi hienoja. Olisin keksinyt kyllä parempiakin syitä kieltää ne kaveruudet (osa näistä lapsista oli enemmän kiusaajia kuin kavereita), mutta ei minulla autistisena lapsena ollut hirveästi varaa valikoida seuraani vaan hengasin yleensä muiden hylkiöiden kanssa jos kelpasin. Ainoastaan perhetutun lapsen hän hyväksyi kaverikseni.

Isä taas puhui rasistisesti ja vihamielisesti oikeastaan kaikkia kohtaan, mukaanlukien äitiäni ja meitä lapsia.

Todella todella myrkyllinen kasvuympäristö. Mitään kaunista ei kummankaan suusta tullut. Oli kyllä vakka kantensa valinnut.

Omalle lapselle en ole kertaakaan juorunnut, puhunut paskaa tai haukkunut ketään selän takana (enkä oikeastaan muillekaan). Korostan aina sitä että muita täytyy kohdella kunnioittavalla tavalla, silloinkin vaikka ei pitäisi jostain henkilönä. Ja jos joku on silti törkeä sinua kohtaan niin se on tämän omaa kyvyttömyyttä, ei siihen kannata vastata ainakaan törkeydellä. Ilkeilystä tulee fyysisesti paha olo. Ainostaan poliitikoista olen sanonut ääneen että olipas tyhmästi sanottu tai että tuo valehtelee. Mutta se on aika eri asia.

89-vuotias ja 94-vuotias?

Ei.

Ne haukkuvat edelleen. Tuntuu, että vähän yksinkertainen sukupolvi heillä, kun oma itsetunto rakennetaan vertailun varaan. Lähes kaikki puheenaiheet ovat joko muiden arvostelua tai sitten jonkun tutun saavutuksilla ratsastamista. Huoh.

Eivät koskaan. Siksi minua onkin hämmästyttänyt, miten tavallista se joillekin tuntuu olevan. Minulle sellainen jatkuva negatiivinen naputus on ihan vierasta ja todella rasittavaa kuunneltavaa.

Joskus sinisilmäinenä uutena työntekijänä kysyin, mitä hyvää kyseisessä henkilössä sitten on. Huomatakseni vain, että positiiviset ominaisuudet eivät olleet sitä, mistä haluttiin kahvihuoneessa keskustella.

Ei ikinä haukuttu muiden perheitä. 

Mitä omituisempia muiden perheet olivat, niin meidän perhe meni kylään. 

Me kierrettiin kaikissa hullunkurisissa perheissä. Koen, että siksi olen suvaitsevainen. Vietiin köyhille ruoka-apua ja 

vaikka mitä juoppoja olisi ollut, mentiin käymään kylässä. 

Vanhempani haukkuivat useita sukulaisiaan todella rumasti. Muutaman perheen kanssa heiltä meni välit poikki. En käsittänyt silloin mistä tämä viha johtui. Nykyisin ymmärrän, että syynä oli kateus ja kauna muita kohtaan ihan turhanpäiväisistä syistä.

Vierailija kirjoitti:

Eivät haukkuneet.

 

Sen takia minulla olikin pitkään aikuisiälläkin sellainen kuvitelma, että kaikki muut ihmiset ovat jotenkin parempia ja onnistuneempia kuin me ja minä. Ja odotan myös aina ihmisistä vain hyvää, ja hämmästyn vielä viisikymppisenäkin kun huomaan että ei se ole ollenkaan aiheellista. vanhempani pitivät minut siis naivina ja hyvåuskoisena - varmaan siksi, että olivat sitä itsekin.

Hyvä näkökulma. Realismi on aina paikallaan tässä maailmassa. Miten ne asiat sitten ilmaistaan jos haluaa olla erilainen kuin muut esim lihavat, laihat  sotkuiset, laiskat, työnarkomaanit,  oudot.. sano se kukkasin.. pääasia ettei mene päin naamaa haukkumaan niitä joita ei itse satu arvostamaan.

Vierailija kirjoitti:

Jep. Elämäntehtävä tuntuu olevan toisten haukkuminen ja arvostelu. Itsensä nostaa jalustalle. Muutamat valitut ihmiset (suostuvat hyppimään hänen pillinsä mukaan) ovat yli-ihmisiä, joita ei ikinä arvostele.

Haha, juuri tämä. Joku random työpaikan Teppo on sellainen jota vaan ylistetään, ja samalla kuvitellaan että muut pitävät varmasti itseäkin hienona kun tuntee sellaisen hienon Tepon.

Vierailija kirjoitti:

Eivät haukkuneet.

 

Sen takia minulla olikin pitkään aikuisiälläkin sellainen kuvitelma, että kaikki muut ihmiset ovat jotenkin parempia ja onnistuneempia kuin me ja minä. Ja odotan myös aina ihmisistä vain hyvää, ja hämmästyn vielä viisikymppisenäkin kun huomaan että ei se ole ollenkaan aiheellista. vanhempani pitivät minut siis naivina ja hyvåuskoisena - varmaan siksi, että olivat sitä itsekin.

Sen takia että eivät haukkuneet selän takana sun lapsuuden ystävien ja sukulaisten ym. Perheitä? Jo nyt on, ootko ihan tosissasi ? 

Haukkuivat, ja jopa omia kavereitani. Ensimmäisestä poikaystävästäni puhuivat selän takana, että on homon näköinen. Kaikkea en onneksi edes muista. Sen muistan, että ollessai teini äidillä oli yksi keski-ikäinen miespuolinen ystävä, ja selän takana haukkui tämän ystävän aiemmat pettämiskuviot ja levitteli kaikki ko. miehen yksityiselämän asiat minulle, mm. kertoi miehen sairaudesta ja miehen avioliiton ja lasten ongelmista ja naureskeli lasten erikoisemmille nimille. Sitten joskus myöhemmin haukkui ko. miehen vätykseksi, kun tämä lakkasi vastaamasta äidin viesteihin.

Mielestäni osa "haukkumisesta" voi olla joskus ihan paikallaan. Esimerkiksi voi sanoa, että toisen lapsiperheen lapsen ruma käytös muita kohtaan ei ole hyvää käytöstä. Sitten on erikseen täällä esitetty kyräily missä haukutaan kaikki sisustuksesta ruokiin ja nolataan lapsen ystävät ja sukulaiset.