Janni Tikkanen ohjattiin miesten pukuhuoneeseen kajaanilaisessa uimahallissa: Loukkaannuin ja järkytyin
Kommentit (1730)
Ei kai missään ole sanottu että tällä tapauksella olisi penis.
Itse olen käynyt naisten puolella jo 15 vuoden ajan ilman mitään hämminkiä, mutta olisin varmasti saanut saman vastauksen jos olisin halunnut nostaa asian esille ja kysynyt sähköpostilla, että mitäs tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Juu ei fyysisesti mieheltä näyttäviä voi naisten puolelle ottaa. Se on yksinkertaisesti väärin naisia kohtaan. Mutta uimahalleissa voisi kyllä ottaa paremmin huomioon ihan yleisesti sen, ettei kaikki koe mahdolliseksi peseytyä muiden edessä. Miksei voisi olla myös pesukoppeja, joissa saisi hieman yksityisyyttä? Auttaisi varmasti teinejä, uskonnon vuoksi alastomuutta varovia, erilaisissa sairauksissa yms käymään enemmän uimassa kun jäisi se ikävin osuus pois.
En ymmärrä miksei pukuhuoneessakin voisi olla vaikka verhoja koppien välillä. Olisi mukavampi riisuutua/pukeutua.
En tunne tätä kyseistä tapausta enkä siis tiedä onko kyseessä joku oikea häirikkö vai mikä, mutta olen ollut transnaisten kanssa uimahallin pukkarissa (olen itse cis-nainen) eikä siinä mitään ongelmaa ollut. Ovat olleet aina hyvin kohteliaita leidejä ja aika häveliäitä muutenkin.
Kaikkia transnaisia en varmastikaan tunnista, sillä nykyään hoidot aloitetaan yleisesti aiemmin. Noilla vanhemmilla leideillä on ehtinyt miehiset piirteet sillä tavalla kehittyä, että heidät erottaa kyllä.
Mutta ei siis mitään ongelmaa, kyllä meitä erilaisia naisia mahtuu suihkuun ja pukkariin.
Trans-tyypit yleensä on tosi häveliäitä sillä kehodysforia aiheuttaa sitä häpeilyä, en ole kertaakaan törmännyt mihinkään pervoiluun hallissa. Ainoastaan nämä cis-miehet toimii altaan puolella joskus sillä tavalla, että pitää vihjata valvojille. (Tuijottelevat tyttöjä/naisia ja räpläävät muniaan.)
Vierailija kirjoitti:
Tätähän naiset ovat halunneet äänestämällä. Sitä saa mitä suvaitsee
Älä viitsi. Ei naiset ole äänestäneet miehiä naisten puolelle uimahallissa. Eiköhän tuokin ole enemmän miesten oma unelma. On vaan niin kätevää syyttää naisia kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
En tunne tätä kyseistä tapausta enkä siis tiedä onko kyseessä joku oikea häirikkö vai mikä, mutta olen ollut transnaisten kanssa uimahallin pukkarissa (olen itse cis-nainen) eikä siinä mitään ongelmaa ollut. Ovat olleet aina hyvin kohteliaita leidejä ja aika häveliäitä muutenkin.
Kaikkia transnaisia en varmastikaan tunnista, sillä nykyään hoidot aloitetaan yleisesti aiemmin. Noilla vanhemmilla leideillä on ehtinyt miehiset piirteet sillä tavalla kehittyä, että heidät erottaa kyllä.
Mutta ei siis mitään ongelmaa, kyllä meitä erilaisia naisia mahtuu suihkuun ja pukkariin.
Trans-tyypit yleensä on tosi häveliäitä sillä kehodysforia aiheuttaa sitä häpeilyä, en ole kertaakaan törmännyt mihinkään pervoiluun hallissa. Ainoastaan nämä cis-miehet toimii altaan puolella joskus sillä tavalla, että pitää vihjata valvojille. (Tuijottelevat tyttöjä/naisia ja räpläävät muniaan.)
Miksi sinä et voi mennä miesten puolelle sitten ja me normaalit naiset saadaan olla keskenään?
Minun mieheni peseytyy niin että ensin huuhtelee koko vartalon suihkun alla, sitten hieroo kainaloihin suihkusaippuaa ja pyllyvakoon. Sitten kääntyy ympäri, vetää esinahan taakse ja huuhtelee terskan, sitten jostain syystä hieman ravistaa. Sitten vielä suihkusaippuan kanssa kopeloi kassit.
En ole laittanut tytärtäni seuraamaan tätä toimitusta. Olisi suotavaa ettei hänen tarvitsisi seurailla sitä vieraan ihmisen toteuttamanakaan.
Miksi cis-naisen pitäisi mennä miesten puolelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis hetkonen. Tämä juridiselta sukupuoleltaan nainen siis jutun mukaan EI PÄÄSSYT naisten pukuhuoneeseen? Ja täällä öyhötetään jo kahdeksatta sivua, että nyt ne penikselliset pääsee vapaasti naisten puolelle? Mitä helvettiä nyt taas ihmiset?
Hän uhkasi tehdä rikosilmoituksen, joten voi olla, että asia käsitellään oikeudessa asti. Millaiseenkohan lopputulokseen oikeus voisi päätyä?
Taas on veronmaksajien rahat menossa hyvään tarkoitukseen...
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni peseytyy niin että ensin huuhtelee koko vartalon suihkun alla, sitten hieroo kainaloihin suihkusaippuaa ja pyllyvakoon. Sitten kääntyy ympäri, vetää esinahan taakse ja huuhtelee terskan, sitten jostain syystä hieman ravistaa. Sitten vielä suihkusaippuan kanssa kopeloi kassit.
En ole laittanut tytärtäni seuraamaan tätä toimitusta. Olisi suotavaa ettei hänen tarvitsisi seurailla sitä vieraan ihmisen toteuttamanakaan.
En usko että naiseksi itsensä identifioiva peseytyy noin, koska eihän naisella ole esinahkaa jonka alta tarvitsee huuhdella.
"" "" "" Miksi sinä et voi mennä miesten puolelle sitten ja me normaalit naiset saadaan olla keskenään? "" "" ""
Oon eri, mutta jos naiset sais mennä miesten puolelle ja toisinpäin, niin eihän me käytäis tätä keskustelua tässä juuri nyt. Hän ei voi mennä miesten puolelle, koska se ei oo hänelle naisena sallittua.
Olenko ainoa mies, joka on pannut transnaista?🤔🤔
Vierailija kirjoitti:
Joo tule vain. Mutta kun minä näen vehkeen naisten pukkarissa tai vessassa, alan kirkumaan hysteerisenä ja juoksen ulos hakemaan henkilökunnan apua. En voi pelkotilalleni mitään, nuorena raiskattuna vieraat alastomat miesvartalot saavat minut tolaltani.
Ehkä meitä on muitakin, vai mitä sanotte naiset tällaisesta naisten yhteisestä solidaarisuuden osoituksesta?
Sinun ei kannata käydä uimahalleissa, sellainen johtopäätös. Nyt eletään nykyaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni peseytyy niin että ensin huuhtelee koko vartalon suihkun alla, sitten hieroo kainaloihin suihkusaippuaa ja pyllyvakoon. Sitten kääntyy ympäri, vetää esinahan taakse ja huuhtelee terskan, sitten jostain syystä hieman ravistaa. Sitten vielä suihkusaippuan kanssa kopeloi kassit.
En ole laittanut tytärtäni seuraamaan tätä toimitusta. Olisi suotavaa ettei hänen tarvitsisi seurailla sitä vieraan ihmisen toteuttamanakaan.
Mun ei ravista, mutta vetää nahkaa edestakaisin muutaman kerran. On varmaan nuorille tytöille mieltäylentävää katseltavaa kun 90 kiloinen 185 senttinen mies rintakarvoilla ja karvaisilla reisillä hieroo itseään. Koska näinhän pitää uimahallin sääntöjen mukaan tehdä: peseytyä huolellisesti. Ja säännöt ovat näille transhenkilöille tärkeitä.
Timanttisahaa ei voida ihan samana päivänä tuoda paikalle. Olemme nyt linjanneet, että liikkuminen on helpoin järjestää miesten ryhmäpukuhuoneen kautta
kaupunki pohtii nyt, mitä pysyviä rakenteellisia muutoksia uimahalliin voitaisiin tehdä.
Tiedättekö että tulee ihan pikkusen kalliiksi muokata kaikkien uimahallien märkätilat sopiviksi kaikille 56:lle sukupuolelle. Siihenhän tämä kohta johtaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo tule vain. Mutta kun minä näen vehkeen naisten pukkarissa tai vessassa, alan kirkumaan hysteerisenä ja juoksen ulos hakemaan henkilökunnan apua. En voi pelkotilalleni mitään, nuorena raiskattuna vieraat alastomat miesvartalot saavat minut tolaltani.
Ehkä meitä on muitakin, vai mitä sanotte naiset tällaisesta naisten yhteisestä solidaarisuuden osoituksesta?
Sinun ei kannata käydä uimahalleissa, sellainen johtopäätös. Nyt eletään nykyaikaa.
Ahaa eli kavennamme seksuaalisen väkivallan uhrin oikeuksia, jotta Jannen ei tarvitse mennä yksityiseen pukukoppiin koska hän ei halua mitään erityiskohtelua vaan tulla kohdelluksi 100% kuten nainen?
Hienoa. Toimiiko sama periaate myös silloin kun pukuhuoneessa on Naima ja Fatima? Kotiin vaan jos ei kikkelin katselu kelpaa?
Vierailija kirjoitti:
Mulkulliset mulkullisten puolelle ja mulkuttomat mulkuttomien puolelle. Erittäin selvää ja yksinkertaista.
Juuri näin. Palataan lähtäruutuun: sukupuolissa on kyse sukuelimistä ja lisääntymisroolista.
EI mistään muusta.
Jos nais- ja miessanat niin kauheasti loukkaavat, niin sitten kyltteihin joko teksti emättimet/siittimet tai niitä edustavat symbolit.
Sitäkö halutaan?
Mihin sitä timanttisahaa tarvitaan?
Vierailija kirjoitti:
"" "" "" Miksi sinä et voi mennä miesten puolelle sitten ja me normaalit naiset saadaan olla keskenään? "" "" ""
Oon eri, mutta jos naiset sais mennä miesten puolelle ja toisinpäin, niin eihän me käytäis tätä keskustelua tässä juuri nyt. Hän ei voi mennä miesten puolelle, koska se ei oo hänelle naisena sallittua.
Missä niin on sanottua ettei se ole sallittua? Itsehän tuo näyttää tuon sallimisen päättäneen.
Muutenkin vaikea uskoa että tuo erityisemmin järkyttyisi alastomista miehistä jos on koko aiemman ikänsä käynyt uimassa miesten puolella.
Tunnen transnaisen, jonka kanssa olen jutellut asiasta. Hän ei aio nykyisen kirurgian tason takia tehdä sukupuolenvaihdosleikkausta, mutta haluaisi tehdä, jos kirurgia paranee sillä saralla.
Aika hyvin tuolla tuntuu olevan vientiä peniksen kanssakin.
Itse en ymmärrä koko transuilua. Luulis että femiinisellä fenotyypillä kelpais homoille ilman tissejäkin. Liberaalina ihmisenä mulle on ihan sama kuitenkin jos joku haluaa itseään leikellä ja syödä hormoneja.
Sais kyllä noi setan ym lapsiin vaikuttamiset kuitenkin jäädä pois tästä yhtälöstä ja samaa mieltä on tuntemani transnainen.