Päiväkodin naurettava lupalappu
Meillä aloittaa nuorimmainen päiväkodissa ja meille tuli lupalappu, jossa on 6 sivua rastitettavia kohtia. Siis 6 sivua. Osa kysymyksistä on ihan naurettavia, tyyliin "Saako ryhmässä mahdollisesti olevalle harjoittelijalle kertoa lapsen etunimen, sukunimen, allergian?" Hei, sen harjoittelijan pitää myös pystyä toimimaan. Kai se on parempi, että kutsuu lasta nimellä kuin tyyliin "se dinosauruspaitainen poika".
Sama linja jatkuu eri toimintojen suhteen. "Saako osallistua luisteluun, saako käydä teatterissa jne." mitä lapsi tekisi, jos laittaisi ei kaikkeen? Tuijottaisi valkoista seinää koko päivän?
Onko muilla vastaavaa?
Kommentit (107)
Muistan, miten näitä "salainen agentti" - lapsia oli jo vuosikymmen sitten. Olin aikanaan TETissä päiväkodissa ja siellä oli yhdessä ryhmässä tällainen. Virallisesti minulle ei koskaan kerrottu lapsen nimeä, mutta käytännössä kuulin sen muilta lapsilta jo ekana päivänä. Kuitenkin piti ylläpitää naurettavaa teatteria, jossa en saanut olla ko. lapsen kanssa missään tekemisissä. Esimerkiksi kun leikin lasten kanssa päiväkodin etupihalla, piti minun lopettaa se ja mennä takapihalle, kun tämä lapsi tuli ulos. Kyseisen teatterin ainoa tarkoitus oli pitää vanhemmat ja kunnan byrokraatit tyytyväisenä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset ovat olleet päiväkodissa vain eskarin yhteydessä, mutta ei vastaavaa lappua ole työnnetty eteen. Vain lappu, jossa täytettiin hoitoajat.
Niistäkin ystäväni lapsen päiväkoti sai aikaan aikamoisen säädön, sillä heillä päiväkoti vaati, että paria viikkoa aiemmin pitää tietää minuutilleen, milloin on lapsen hakemassa ja viemässä. Ei siis riittänyt, että tuo tyyliin 7.30 ja hakee 15.30, vaan siellä napistiin, jos oli tuomassa "jo" 7.27 ja hakemassa "vasta" 15.32. Ystäväni olikin todella helpottunut, kun alkoi odottaa toista lastaan ja sai otettua esikoisen pois siitä päiväkodista. Seuraavassa oli jo normaali meininki.
Huvittavia nuo minuuttiaikataulut, mutta meillä Saksassa se on normaalia ja toimii. Kukaan ei valita ja vanhemmat toimivat sen mukaan. Kyllä täsmälliseksi oppii, varsinkin kun ovet aukeavat ja menevät armotta kiinni. Ulkopuolella odotetaan aamuisin kiltisti. Tietysti sulkemisajan jälkeen hoitaja on vielä paikalla, mutta myöhästynyt hakija saa muistutuksen ja haukkumiset. Jos myöhästely on toistuvaa, hoitopaikan menettää.
Vierailija kirjoitti:
Myös meille tuli kyselyt. Mukana kysymys: "Saako lapsenne poistaa burkhan/niqabin syödessä, vai yritetäänkö lasta syöttää huivien alta?" Jo on vaikeaksi mennyt.
Höpö höpö.. pk-ikäiset lapset ei pidä vielä burkhaa tai niqabia.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on turvakielto myös lapsille, kiitos väkivaltaisen henkilön (joka ei ole perheenjäsen eikä exä). Siksi lastani ei viedä teatteriin tai metsäretkelle eikä hän saa osallistua luisteluun kuin silloin, kun isä tai jompikumpi isoisä pääsee mukaan. Lapsestani ei saa laittaa kuvia someen eikä hän saa näkyä lasten vanhemmille lähetetyissä kuvissa.
Vaikutan vainoharhaiselta, mutta valitettavasti lapsen turvallisuus menee nyt päiväkodin hauskan tekemisen edelle.
Harjoittelijalle saa kertoa lapseni etunimen, ei sukunimeä.
Mutta tuskin te kiellätte muuta porukkaa menemästä ja tekemästä? Oman lapsen ryhmässä oli lapsi, joka istui pyörätuolissa kehitysvamman takia. Ja koska hän ei voinut lähteä metsäretkelle, ei sinne sitten olisi saanut lähteä kukaan muukaan, "ettei tule paha mieli".
No ei ainakaan Oulussa kysytä kuin saako lapsi osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin.
Joskus myös harrastuksissa on mukana näitä turvakieltolapsia, jotka tuovat mukanaan oman haasteensa, kun eivät saa näkyä, kuulua, osallistua jne.
Ei siinä mitään, mutta mielestäni tämä truvakielto kyllä vesittyy sillä, että osalla näistä lapsista on omat julkiset sometilit (tiktokissa, snapissa, jne.), jonne ovat sitten julkaisseet kuvia ja videoita itsestään, kodistaan, tekemisistään, paikoista missä liikkuu jne. Mitä virkaa sillä turvakiellolla on enää näissä tilanteissa, kun lapset puuhaavat somessa vapaasti ja julkisesti mitä sattuu vanhempien tietämättä? Tältä kantilta turvakielto on yksi vitsi, mutta sitten sitä pitää muiden tahojen (koulu, päiväkoti, harrastusseurat jne.) noudattaa, vaikka se aiheuttaisi harmaita hiuksia toiminnan järjestäjälle.
Vierailija kirjoitti:
Saako harjoittelijalle kertoa lapsen nimen? Ei saa. Kutsukaa lasta millä muulla nimellä vain kunhan ette käytä oikeaa nimeä.
NImi on nykyään aika hyvin suojeltava juttu.
Taloyhtiöissäkin poistui nimet kaikkista listoista. Siis sauna, autopaikka ym jutuista.
Lukee joka kohdassa vaan että "varattu", "varattu".."varattu"
Eli avoimmuus saatiin hävitettyä. Nyt voi yhdellä taloyhtiön sisäpiiriin kuuluvalla perheellä olla vaikka neljä autopaikkaa kun niistä muille niukkuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on turvakielto myös lapsille, kiitos väkivaltaisen henkilön (joka ei ole perheenjäsen eikä exä). Siksi lastani ei viedä teatteriin tai metsäretkelle eikä hän saa osallistua luisteluun kuin silloin, kun isä tai jompikumpi isoisä pääsee mukaan. Lapsestani ei saa laittaa kuvia someen eikä hän saa näkyä lasten vanhemmille lähetetyissä kuvissa.
Vaikutan vainoharhaiselta, mutta valitettavasti lapsen turvallisuus menee nyt päiväkodin hauskan tekemisen edelle.
Harjoittelijalle saa kertoa lapseni etunimen, ei sukunimeä.
Tämä on ihan ymmärrettävää, mutta haluan kyllä tavata sen vanhemman, joka kieltää lapsen ETUnimen kertomisen harjoittelijalle ja miten tilanne järjestetään niin, ettei harjoitelija kuule sitä edes vahingossa vaikka muilta lapsilta?
Eikö harjoittelijat ole myös vaitiolovelvollisia työpaikan asioista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän on tultu kun nykyvanhemmat käyttäytyvät kuin ääliöt konsanaan.
Tästä se valitettavasti taitaa johtua, kun nykyään valitetaan ihan joka asiasta ja halutaan puuttua aivan kaikkeen. Tuo on sitten päiväkodin tapa "turvata selustansa", on sitten ainakin luvat kaikkeen kysytty.
No jos miettii, että kahden euron maksu jostain reissusta nosti täyden paskamyrskyn, niin tällaista se on nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako harjoittelijalle kertoa lapsen nimen? Ei saa. Kutsukaa lasta millä muulla nimellä vain kunhan ette käytä oikeaa nimeä.
Siellä on myös työkokeilijoita yms. jotka ei ole työsuhteessa eikä siten vaitiolovelvollisuutta. Moni paikkakunnan pikkujulkimo ei halua, että kouluttamaton työtön saa tietää kuka lapsista on kenenkin, ja monet valitsevat ettei sukunimeä kerrota.
Niillä on kyllä myös vaitiolovelvollisuus. Tuli nimi-kysymys on muutenkin ihan typerä. Kyllähän lapsetkin kutsuvat toisia nimeltä, penkeissä ja lokeroissa on nimet :D ei meille ainakaan mitään tuollaisia lupalappukyselyitä ole tullut. Ainoastaan ne kuvauslupa yms jutut.
Pidetäänkö koko ryhmälle ennen harjoittelijan tuloa tiedotus että "Tällä viikolla ette sitten saa kutsua Eemelin nimeltä"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän on tultu kun nykyvanhemmat käyttäytyvät kuin ääliöt konsanaan.
Tästä se valitettavasti taitaa johtua, kun nykyään valitetaan ihan joka asiasta ja halutaan puuttua aivan kaikkeen. Tuo on sitten päiväkodin tapa "turvata selustansa", on sitten ainakin luvat kaikkeen kysytty.
Osa päiväkotien tekemisestä voi olla vaarallista, jos henkilökunta ei saa lapsia kuriin tai joukossa on riehui. Tällöin esim. luistelu voi olla hengenvaarallista veitsenterävine luistimineen. Päästäisitkö itse lastasi esim. uimaan, kun hoitajina on uimataidottomia. Itse en ainakaan.
Liittyy ihan turvallisuuteen, eikä valittamiseen.
Kurinpito kiellettiin päiväkodeissa jo vuosia sitten. Se on irtisanomisperuste jos lapsille pitää kuria.
Syytä näitä helkkarin nillittäjä vanhempia joiden mielestä lasta ei saa kieltää, ei sanoa että teit väärin, että toisia ei lyödä. Osa vanhemmista ei kaiken lisäksi usko että oma lapsi tekee hyvin ikäviä asioita. Kannatankin erään hoitajan ajatusta että viedään kamerat valvomaan lasten hirviömäistä käytöstä.
Jos harjoittelijalle ei kerrota määrätyn lapsen etunimeä, niin miten estetään ettei hän saa sitä selville?
Kuinka kauan menee ensimmäisenä harjoittelijan työpäivänä, kun joku niistä 20 muusta lapsesta huuta tälle "nimettömälle", että "Linda, tuu leikkiin"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako harjoittelijalle kertoa lapsen nimen? Ei saa. Kutsukaa lasta millä muulla nimellä vain kunhan ette käytä oikeaa nimeä.
Siellä on myös työkokeilijoita yms. jotka ei ole työsuhteessa eikä siten vaitiolovelvollisuutta. Moni paikkakunnan pikkujulkimo ei halua, että kouluttamaton työtön saa tietää kuka lapsista on kenenkin, ja monet valitsevat ettei sukunimeä kerrota.
Niillä on kyllä myös vaitiolovelvollisuus. Tuli nimi-kysymys on muutenkin ihan typerä. Kyllähän lapsetkin kutsuvat toisia nimeltä, penkeissä ja lokeroissa on nimet :D ei meille ainakaan mitään tuollaisia lupalappukyselyitä ole tullut. Ainoastaan ne kuvauslupa yms jutut.
Pidetäänkö koko ryhmälle ennen harjoittelijan tuloa tiedotus että "Tällä viikolla ette sitten saa kutsua Eemelin nimeltä"
Opetusharjoittelijoilla on vaitiolovelvollisuus, mutta työkokeilijoilla lähinnä moraalinen, ja mitään ei seuraa jos työkokeilija lörpöttelee vahingossa ohi suunsa.
Ei voi edellyttää vaitiolovelvollisuutta, jos ei makseta edes palkkaa, eikä ole alalle suuntautumassa (eli esim. korkeakouluharjoittelija, joka luultavasti haluaa toimia oikein, jotta töitö in tulevaisuudessa).
Vierailija kirjoitti:
Jos harjoittelijalle ei kerrota määrätyn lapsen etunimeä, niin miten estetään ettei hän saa sitä selville?
Kuinka kauan menee ensimmäisenä harjoittelijan työpäivänä, kun joku niistä 20 muusta lapsesta huuta tälle "nimettömälle", että "Linda, tuu leikkiin"?
Tärkeintä on, että byrokraatit saavat teatterinsa, jossa muut esittävät näytelmän omaa osaansa ja tekevät, kuten on käsketty. Todellisuudesta viis.
Vierailija kirjoitti:
Jos harjoittelijalle ei kerrota määrätyn lapsen etunimeä, niin miten estetään ettei hän saa sitä selville?
Kuinka kauan menee ensimmäisenä harjoittelijan työpäivänä, kun joku niistä 20 muusta lapsesta huuta tälle "nimettömälle", että "Linda, tuu leikkiin"?
Harjoittelija ei ole siinä ryhmässä, yleensä löytyy joku muu ryhmä. Työkaveri oli aina vain toisen ryhmän kanssa ja kun valmistui, pääsi samaan paikkaan ja ihmetteli, että ei koskaan osunut sen toisen ryhmän kanssa ja lapset ei olleet tuttuja. Monissa paikoissa ryhmät toimii niin, että jaetaan vielä pienempiin ryhmiin.
Työkokeilijoita ei tuollaisiin ryhmiin oteta ollenkaan, juuri sen vuoksi, ettei ole mitään takeita, ettei esim. pyytäisi jotain Seiska-kuvaajaa katsomaan kun julkimo hakee lastaan hoidosta tmv.
Vierailija kirjoitti:
Jos harjoittelijalle ei kerrota määrätyn lapsen etunimeä, niin miten estetään ettei hän saa sitä selville?
Kuinka kauan menee ensimmäisenä harjoittelijan työpäivänä, kun joku niistä 20 muusta lapsesta huuta tälle "nimettömälle", että "Linda, tuu leikkiin"?
Harjoittelijan tulee olla tarkkana. Kun hän huomaa tuollaisen tilanteen, niin hänen tulee laittaa sormet korviinsa ja lallatella kovaan ääneen.
Vierailija kirjoitti:
Sairasta.
Olen täysin samaa mieltä.

Lapsella jonka nimeä ei saa kuulla, tulee olla merkki paidassa. Tästä erottaa sen jota tulee tarkkailla tuollaisen tilanteen varalta.