Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä muilla nelikymppisillä naisilla kavereita?
25.08.2025 |
Itselläni ei juurikaan ole, koska huomasin, että kaverini olivat lähinnä myrkyllisiä. Nyt sitten mietin, että mistä uusia.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi niin monella naisella on ollut toksisia kavereita? Onko se joku naisten oma juttu, vai mistä se johtuu?
Ehkä naisten joukossa on kateutta, sekä lisäksi se että haukutaan jotain naista on keino nousta sosiaalisessa hierarkiassa ylöspäin.
Kateutta kyllä, sekä myös nostetaan omaa itsetuntoaan sillä, että saadaan tunne, että olisi parempi kuin tämä haukuttavana oleva. Ei tietenkään kaikki naiset, ei läheskään. Mutta aina sillon tällön tälläisiä tapaa.
Eivät miehetkään kyllä aina sen parempia ole, eivät todellakaan. Tiedän paljon miehiä, jotka ovat myös kovia juoruilemaan ja puhumaan selän takana. Ne vaan ehkä sitten peittää sen paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun nyt kysyt: on kavereita. Meillä on neljän hengen porukka, jonka kanssa olemme erittäin läheisiä, näemme ehkä joka toinen viikko jos ei joka viikko, joskus useamminkin. Viestimme myös tiheästi. Sitten on sellainen 7 hengen porukka, jonka kanssa viestitään paljon, olemme läheisiä mutta näemme jossain kokoonpanossa vähän harvemmin, ehkä joka toinen kuukausi kuitenkin, tosin kaikki eivät ole aina mukana. Minulla on myös muutama yksittäinen ystävä, joiden kanssa soitellaan, viestitään ja nähdään suhteellisen usein mutta aina kaksikkain. Sitten on yksi hyvä ystävää, jota näen harvoin mutta olemme tunteneet niin kauan että tiedämme, että ystävyys kestää, vaikka hänen elämäntilanteensa on nyt kuormittava.
Vanhojen työkavereiden kanssa on porukka, jonka kanssa näemme muutaman kerran vuodessa. Ja sitten on tietysti nykyiset työkaverit, joiden kanssa näen myös joskus työn ulkopuolella. Ja on paljon tuttuja ja puolituttuja. Mite
Miten sulla riittä aika noille kaikille ihmisille? Tuossahan täytyy olla ihan koko ajan menossa jonkun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Hyviä ystäviä on noin 8kpl. Kavereita noin 20kpl ja tuttuja, joiden kanssa jutella jos sattuu samaan paikkaan, satoja.
Tähän alapeukkuja!?! Mikä teitä naisia riivaa?
Ei kukaan oikeasti tarvitse satoja tuttuja.
Kaksi ystävää löytyy. Kaikki muut on jääneet elämän varrelle ja se on ihan ok. Ei minulla ole töiden ja liikuntaharrastuksen jälkeen energiaa ihmisille, pidän yksinolosta.
Kun katson taaksepäin, useat ystävyydet nuoremmalla iällä perustuivat pelkkään bilettämiseen. Nyt minua ei kaipaa kukaan kun en ole käynyt baarissa 10 vuoteen. Ja sekin on ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Siskoni ja kumppanini ovat parhaat ystäväni. Nämä molemmat ihmissuhteet ovat niin henkisesti, emotionaalisesti, älyllisesti ja viihdyttävästi (kumppani myös toki fyysisestikin) tyydyttäviä, etten oikein kaipaa tämän enempää syviä ystävyyssuhteita.
Miellän siis itse ystävyyden olevan hyvin syvällinen ihmissuhde, joten en luettelisi tähän etäisempiä kavereita.
Sama täällä. Kaksi syvempää ihmissuhdetta riittää sekä vanhenevasta äidistä huolehtiminen. Ei riitä paukut muuhun töiden jälkeen. En kaipaa enempää "velvollisuuksia".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on aina ollut kavereita laajalla ikäskaalalla. Nyt olen itse 50 ja (iältään) vanhimmat kaverit alkaa olla 60-70-vuotiaita. Näissä ystävyyksissä on alkanut tulla jokin selvä ero. Pyydän anteeksi kaikilta vanhoilta ja nuorilta ja muiltakin, mutta minusta vaikuttaa siltä että 60-70 on ikävuosia jolloin ihmisestä alkaa usein tulla aika itsekäs ja vähän tylsä. Jutut kiertää samaa kehää. Ehkä tämä on luonnollista ja koskee pian minuakin. Tässä vaiheessa kuitenkin tuntuu että nämä ystävyyssuhteet hapertuu eikä enää saa samanlaista yhteyttä toiseen kuin ennen.
Nuoremmassa polvessa taas on ruuhkavuodet menossa ja ystävyys on sellaista harvakseltaan yhteydenpitoa.
Mulla on mies, sisko ja lapsuudenystävä joiden kanssa vietän aikani. Olisi kiva saada uusia, omanikäisiä ystäviä mutta aika harvoin ihmissuhteet enää lähtee syvenemään.
Ei yhtään. Olen sosiaalisesti todella kömpelö ja nyt, kun olen ollut vuosia ilman kavereita, en uskalla edes yrittää enää saada uusia. Sanon aina jotain tyhmää ja pilaan kaiken jo ensi tapaamisella, tai vain puhun liikaa/liian vähän. En vain osaa, joten parempi olla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun nyt kysyt: on kavereita. Meillä on neljän hengen porukka, jonka kanssa olemme erittäin läheisiä, näemme ehkä joka toinen viikko jos ei joka viikko, joskus useamminkin. Viestimme myös tiheästi. Sitten on sellainen 7 hengen porukka, jonka kanssa viestitään paljon, olemme läheisiä mutta näemme jossain kokoonpanossa vähän harvemmin, ehkä joka toinen kuukausi kuitenkin, tosin kaikki eivät ole aina mukana. Minulla on myös muutama yksittäinen ystävä, joiden kanssa soitellaan, viestitään ja nähdään suhteellisen usein mutta aina kaksikkain. Sitten on yksi hyvä ystävää, jota näen harvoin mutta olemme tunteneet niin kauan että tiedämme, että ystävyys kestää, vaikka hänen elämäntilanteensa on nyt kuormittava.
Vanhojen työkavereiden kanssa on porukka, jonka kanssa näemme muutaman kerran vuodessa. Ja sitten on tietysti nykyiset työkaverit, joiden kanssa näen myös joskus työn ulko
Miten sulla riittä aika noille kaikille ihmisille? Tuossahan täytyy olla ihan koko ajan menossa jonkun kanssa.
Tarvitsen itse asiassa aika paljon yksinkin ja tietysti perheen kanssa olemiseen, lasten harrastuksiin jne. Mutta ystävien kanssa näemme usein lounaalla, jolloin menee hyvin päivän työohjelman lomassa. Ja luulen, että monet omat kaverini ovat tosi ekstrovertteja ja hyvässä kunnossa eli jaksavat tehdä paljon yhdenkin päivän aikana (toisin kuin minä). Kun kaikki joustavat ja ottavat toisten aikataulut huomioon, niin kyllähän sitä ehtii nähdä. Monet ystävistäni ovat jo siinä vaiheessa, että lapset ovat isoja (eivätkä pikkulapsivaiheessakaan hylännneet kontaktia) ja osa eronnut, jolloin tietysti on joka toinen viikko enemmän lapsetonta aikaa.
Tämä ehkä liittyy asiaan, koska olen huomannut hassun jutun:
Joskus ihmiset esim. töissä luulevat puhuessani työn ulkopuolisesta seuraelämästä, että se tarkoittaa aina alkoholin juomista. Joskus toki sitäkin, mutta aika usein ei. Sehän vasta veisikin aikaa krapaulapäivineen (saan krapulan jo 2 alkoholiannoksesta).
Vielä yksi aikataulua helpottava seikka on se, että usein emme välttämättä tee sen kummempaa kuin olemme jollakulla kotona, syömme ja juttelemme. Vähän niin kuin joskus nuoruudessa, nyt asiaa ajatellessani! Eli aina ei tarvitse sosiaalisuuden olla mitään ihmeempää tapahtumaa tai neljän hengen illallista, jonka suunnitteleminen ja toteuttaminen veisi hirveästi energiaa.
Työelämässä.