Onko teillä muilla nelikymppisillä naisilla kavereita?

Ei oikeastaan. Sen verran tuttuja että sosiaalinen vietti tulee tyydytetyksi erinäisillä tapahtumilla, mutten enää kuvittele että yksikään näistä on vierellä tiukan paikan tullen. Viihdyn mieluiten perheeni kanssa, ne sentään välittää. 

No oon n33 mutta mullakaan ei ole kavereita :/

Minulla ei ole kavereita, minulla on peräsuolen laskeuma.

On, mutta joidenkin kanssa kasvanut ihan eri suuntiin (yhteydenpito jäänyt) ja kelpuutan ystäväksi ainoastaan kivoja ihmisiä, en toksisia. Kai se kertoo, miltä tuntuu kunkin ihmisen seurassa ja tekee päätöksen sitten sen mukaan. Vaan aika näyttää millainen ihminen on ja kaveruudenkin luomiseen menee aikaa. Alkaa olemaan aikuisena kriittisempi, omat arvot ja rajat painavat enemmän kuin se, että on satoja turhia kavereita, joita ei kiinnosta oletko huomenna edes hengissä enää. Kannattaa valita viisasti ja tarkkailla onko ihminen todellakin sellainen, että haluat hänen ystävyytensä. Töistä, harrastuksista, salilta jne. voi ehkä löytää uusia ihmisiä, se vaatii vaan rohkeutta ja itsensä likoon laittamista.

Ei ole kuin pari. Muutamat muka ystävät pettivät luottamuksen aivan täysin ja erittäin törkeällä tavalla. Se jätti sellaiset jäljet minuun, että luottamusta on todella vaikeaa rakentaa enää kehenkään. Tyydyn huomattavan paljon pinnallisempaan tuttavuuteen. Usko ihmisiin on olematon. Jotkut vaan kuvittelevat voivansa repiä toisen selkänahasta mitä vain ja kävellä sen jälkeen vielä ylitse.

Toivoisin kyllä löytäväni vielä jossain kohtaa jonkun ystävän, jonka kanssa voisi tavata edes kahvin merkeissä silloin tällöin. Hyvin vähään olisin tyytyväinen. Ketään vain ei enää kiinnosta sellainen. En ihmettele yhtään jos muillakin on suojamuurit korkealla ja oma henkinen tilanne on sellainen ettei se auta asiaa. 

Kyllä. Hyviä ystäviä on noin 8kpl. Kavereita noin 20kpl ja tuttuja, joiden kanssa jutella jos sattuu samaan paikkaan, satoja.

On, ystäviä muutama, ja kavereita muutama, tuttavia melko paljon. Ystävien kesken keskustelusta saa uusia näkökulmia asioihin. Ystävä on siis se johon voi luottaa ehdoitta, ja joka luottaa minuun. 

Aikuisena on ollut yhteensä 3 ystävää. Ei ole ollut ystävää moneen vuoteen.

55v.

Meillä on 4 naisen ystäväporukka. Olemme tunteneet 90-luvulta saakka. Tapaamme koko porukalla muutaman kerran vuodessa ja vaihtelevin kokoonpanoin lenkkeillään, käydään leffassa tai viinillä. Muita ystäviä tai kavereita ei ole enkä oikeastaan työn ja perhe-elämän lisäksi kaipaakaan enempää.

Miksi niin monella naisella on ollut toksisia kavereita? Onko se joku naisten oma juttu, vai mistä se johtuu?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Hyviä ystäviä on noin 8kpl. Kavereita noin 20kpl ja tuttuja, joiden kanssa jutella jos sattuu samaan paikkaan, satoja.

Tähän alapeukkuja!?! Mikä teitä naisia riivaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Hyviä ystäviä on noin 8kpl. Kavereita noin 20kpl ja tuttuja, joiden kanssa jutella jos sattuu samaan paikkaan, satoja.

Tähän alapeukkuja!?! Mikä teitä naisia riivaa?

Minusta se, että on satoja "tuttavia" ei liity mitenkään ystävyyssuhteisiin. Voin itsekin jutella vaikka kaupan kassajonossa tai hammaslääkärin odotustilassa ihan kenen kanssa tahansa. Ei sillä ole mitään tekemistä minkään kanssa.

Miksi ei olisi kavereita? Eikö tule ihmisten kanssa yhtään toimeen? 

Eipä juuri enää tai ainakaan ei kysele kuulumisia. Ei ole sellaista joka lähtisi lasilliselle tai johonkin, kaikki pitäisi sopia muutaman kuukauden päähän. Sitten somesta on kiva katsoa, kun ovat kuitenkin jonkun kanssa jossain käyneet...enpä jaksa itsekään enää mihinkään pyydellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Hyviä ystäviä on noin 8kpl. Kavereita noin 20kpl ja tuttuja, joiden kanssa jutella jos sattuu samaan paikkaan, satoja.

Tähän alapeukkuja!?! Mikä teitä naisia riivaa?

Minusta se, että on satoja "tuttavia" ei liity mitenkään ystävyyssuhteisiin. Voin itsekin jutella vaikka kaupan kassajonossa tai hammaslääkärin odotustilassa ihan kenen kanssa tahansa. Ei sillä ole mitään tekemistä minkään kanssa.

No mutta vastasi hän ketjun kysymykseenkin. Ei ihme ettei ole kavereita jos sosiaaliset taidot ovat tuota luokkaa.

Vierailija kirjoitti:

Eipä juuri enää tai ainakaan ei kysele kuulumisia. Ei ole sellaista joka lähtisi lasilliselle tai johonkin, kaikki pitäisi sopia muutaman kuukauden päähän. Sitten somesta on kiva katsoa, kun ovat kuitenkin jonkun kanssa jossain käyneet...enpä jaksa itsekään enää mihinkään pyydellä.

Uhripositiosta toimiminen ei varmasti tuo kavereita. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin monella naisella on ollut toksisia kavereita? Onko se joku naisten oma juttu, vai mistä se johtuu?

Hieman samaa mietin, vaikkakin minun on pakko myöntää, että miesten kanssa kaveruus on jotenkin suoraviivaisempaa ja omalla tavallaan helpompaa. 

Ystäviä on muutamia, kavereita vähän enemmän. Joka viikko soitellaan tai nähdään muutamien kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä juuri enää tai ainakaan ei kysele kuulumisia. Ei ole sellaista joka lähtisi lasilliselle tai johonkin, kaikki pitäisi sopia muutaman kuukauden päähän. Sitten somesta on kiva katsoa, kun ovat kuitenkin jonkun kanssa jossain käyneet...enpä jaksa itsekään enää mihinkään pyydellä.

Uhripositiosta toimiminen ei varmasti tuo kavereita. 

Ehkä toi uhriutuminen on jäänyt vähän päälle ja sen johdosta ystävät on kaikonneet.

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin monella naisella on ollut toksisia kavereita? Onko se joku naisten oma juttu, vai mistä se johtuu?

Johtuu luultavasti monesta eri asiasta. Osa naisista ei ymmärrä eikä kunnioita muiden rajoja ja uskovat, että rajattomuus ja päällepäsmäröinti ovat välittämistä. Osalla on huono itsetunto ja näkevät muut naiset joko kilpailijoina tai jonain "statuksen" määrittäjinä. Jos kaveri ei sovi omaan imagoon tai on muuten jotenkin "nolo", yritetään tämä saada joko moukaroitua hyväksyttävään muottiin tai sitten hänet hylätään kokonaan. Vielä isompi osa naisista on kasvatettu laittamaan muiden tarpeet omiensa edelle, tekemään alituisia kompromisseja oman hyvinvoinnin kustannuksella ja olemaan kiitollisia suorastaan olemattoman pienistä hippusista. Tällöin toksiseen ystävyyssuhteeseen jämähtää helposti vain sen vuoksi, ettei usko ansaitsevansa parempaa sekä syyllisyyden ja velvollisuudentunteen vuoksi. Kun pitäähän sitä ystävistä olla kiitollinen.

Miestenkin kaveruussuhteissa esiintyy melkoisen paljon toksisuutta näin sivusta katsottuna mutta monet miehet eivät vaikuta tunnistavan sitä. Huumorin varjolla haukkuminen, nälviminen, kiusanteko, toisen miehisyyden kyseenalaistaminen, päteminen ja besserwisseröinti, riidanhaluisuus ja pahimmillaan avoin vihamielisyys ovat edelleen joidenkin mielestä vain miehistä suoruutta. Eivät henkistä, sosiaalista ja äärimmillään fyysiseksi äityvää väkivaltaa.

Minulla on oman kumppanin lisäksi viisi läheistä ystävää. Tämän lisäksi minulla on kavereita melko paljon. Pidän meillä kotona juhlat yleensä kerran vuodessa ja paikalle tulee helposti 20 kaveriani, vaikka osa jättää saapumatta. Emme yleensä kutsu kumppanini ja minun kavereita samoihin pippaloihin, koska ei tila riitä.

Minulla on mennyt ihmissuhteet aika lailla uusiksi jossakin kohdassa elämää ja kaikki nykyiset ystävä- ja kaverisuhteet ovat muotoutuneet max. 10-v. sitten. Aikaisemmin en oikein osannut asettaa rajoja ja kun sitten opin, niin ymmärrettävästi silloiset ihmissuhteet eivät kestäneet, kun olivat perustuneet sille, että olin ihan tossukka.

Kavereita löytää yhteisöllisistä harrastuksista. Omat kaverit ovat löytyneet tanssiharrastuksesta, taidekursseilta, yhden vapaaehtoistapahtuman järjestäjätiimistä sekä kavereiden kautta. Oma vinkki on, että ala harrastaa jotakin itseäsi kiinnostavaa. Työväenopiston kurssit ovat esimerkiksi aika hyvä paikka tutustua muihin.