Uusperheelliset-Oletteko katuneet

miksi naiset asettavat jonkun äijän lastensa edelle...

Mutta kannattaako lähteä uusperhe kuvioon jos mies ei pidä lapsistasi. Mitä jos vaan tapailisi ja tekisi kaikkea kivaa yhdessä, mutta ei jakaisi arkea?



Juttelin yhden eronneen naisen kanssa joka kertoi että pojalla ja hänen uudella on hieman kitkaa. Keskustelin tästä sitten mieheni kanssa. Ydinperheessä molempien vanhempien yhteinen rakkaus lapsiin on sellainen asia joka otetaan itsestäänselvyytenä. Vaikka se on asia joka vaikuttaa ja helpottaa elämistä.



Se on harhaluulo että lasten isästä pääsee eroon. Eron jälkeen pitää soitella ja sumplia tapaamiset ja harrastukset jne.

melko usein (ei aina) tämän lapsipuolen vanhempi pystyy sitä kitkaa joko vähentämään tai lisäämään.



Melko usein jos tämä uusi onni pystyy olemaan lasten kanssa suoraan tekemisissä ja hänelläkin on jotain sanavaltaa, niin hän voi luoda lapsiin paremman suhteen.



Jos lapsen vanhemmalla on koko ajan huono omatunto avioerosta ja uuden puolison ottamisesta, ei uudella kumppanilla ole oikein mahdollisuuksiakaan olla luontevasti.



Musta se on lisäksi selvä, että tämä lapsi on mustasukkainen vanhemmastaan sekä uusi puoliso mustasukkainen omasta puolisostaan! Asioita on helpompi käsitellä, kun niitä ei yritä peitellä.

Uskomatonta!!! Voi kuinka surkeissa olosuhteissa lapset joutuvat kasvamaan :( En yhtään ihmettele, että 10% lapsista tarvitsee psyykkeen hoitoa, kun lähtökohdat ovat nämä.

Meidän yhteiselämä on rauhallista, onnellista ja tasapainoista. Miehellä on edellisestä liitosta kaksi lasta, mutta he ovat vain mukava lisä elämäämme. Elämme kuitenkin kuin normaali ydinperhe, jossa käy säännöllisesti kahvilla tai vaikka lainaamassa autoa pari mukavaa nuorta naista. Auttavat tarvittaessa lapsen hoitamisessa pientä taskurahaa vastaan ja muutenkin ovat oikeasti hyvä tukiverkosto meille. Toisaalta me taas ollaan tuettu heitä taloudellisesti ja kodin perustamisessa muutenkin. Nuoremman kanssa ehdin asua vuoden saman katon alla ja ei mitään ongelmia. Murrosikä oli jo ohi ja pikemminkin mukavaa juttuseuraahan hänestä oli. Ikää meidän muuttaessa yhteen tytöillä oli 17 ja 18. Nyt 21 ja 22. Mies on nyt 40 ja tuntuu tykkäävän isän roolistaan myös pienelle.



Ja onneksi miehen eksä tuntuu reilulta ihmiseltä ja ei mitenkään ole opettanut tyttöjä nyrpistelemään mulle. Tiedän tapauksia, joissa aikuiset lapset ovat vihamielisiä, meillä ei mitään ongelmia. Ja minullahan ei eron kanssa ole mitään tekemistä. Mieshän on eronnut jo yli 10 vuotta sitten.

Vierailija:

Uskomatonta!!! Voi kuinka surkeissa olosuhteissa lapset joutuvat kasvamaan :( En yhtään ihmettele, että 10% lapsista tarvitsee psyykkeen hoitoa, kun lähtökohdat ovat nämä.

Vierailija:

että asiat jotenkin muuttuu kun erosin miehestäni ja muutin uuden kanssa yhteen.

Toki ekat pari vuotta oli ihanaa, mutta arjen astuttua kuvioihin kaikki oli samaa kuin exänkin kanssa. Tässä lisänä vaan se, että nyt joudun hoitamaan toisen naisen lapsia, jotka ottavat välillä aika rajusti päähän.

Olen niiiiiiiin kateellinen kaverilleni joilla 3 henkinen perhe... Jos voisin muuttaa jotain, en jättäisi exääni:( Ei ne ongelmat poistu, ne vaan muuttuu....

Jos olisi ollut tämä järki ja tieto aiemmin, niin ikinä en olisi moiseen lähtenyt. Exässä oli vikansa, mutta niin totta vieköön on tässä nykyisessä elämässäkin.

tä heikkoja rassukoita, joilla on vaan pakko olla mies, tai ei pärjäisi taloudellisesti saati henkisesti. Jotkut osaa järjestää elämänsä niinkin, että mitä tahansa lotuhousua ei tarvitse rinnalla katsella.

Siinä ei paljon oman pään asioilla ole tekemistä.

Vanhemmuuteen kuuluu rakkaus ja rajat myös eron jälkeen. Lasten ei tarvitse rakastaa vanhempiensa uusia puolisoita, mutta nimittelyn, päälle sylkemisen tms. salliminen on vanhemmalta virhe. Eivät lapset saa sisaruksiaankaan töniä ja päälle sylkeä. Näihin tilanteisiin on kyllä keinot.



Mitä pienempi lapsi, sitä nopeammin hän ymmärtää, mitä iloa hänelle on vanhemman uudesta puolisosta. Murrosikäisen ei enää tarvitse sitä ymmärtääkään - ennen kuin aikuisena. Mutta jotain rajaa heillekin.

mutta nuorta naista kehottaisin kyllä miettimään toisenkin kerran ennen kuin vakinaistaa suhteensa mieheen, jolla on lapsia edellisestä liitosta. Itse olen tullut hyvin toimeen lasten kanssa, ongelmia on aiheuttanut exä ja hänen uusi miehensä tekemällä lapsista kiistakapuloita, lähettämällä lasten mukana viestejä etävanhemmille, ikäänkuin puhelinta ei olisi keksitty. Minusta on kohtuutonta laittaa pieniä lapsia välittämään viestejä tyyliin: seuraavina kolmena viikonloppuna emme tule isälle, koska lähiperheellä on muita suunnitelmia.

Nyt lapset ovat jo aikuisia, mutta säälittää se puun ja kuoren välissä olemisen tunne, jota he varmasti ovat joutuneet kokemaan.

Vierailija:

täytyy rehellisesti myöntää ettei uusperhe ole mitään helppoa elämää. Mies ei hyväksy entisen liittoni lapsia ja vaikka mitä yrittäisin, hän ei vaan hyväksy heitä, sietää juuri ja juuri. Tunnen olevani uuden mieheni ja lasteni välissä. Eli oma uusi onni on lasten hyvinvoinnista pois. Yhteiset lapsemme taas ovat hyvin rakkaita. Ja huom miehen vanhemmatkin kohtelevat lapsiani epätasapuolisesti. Tyhmää!

Toisaalta en tiedä olisko meidän elämä niin auvoista ilman isäpuoltakaan.

Miksi ihmeessä olet tuollaisessa suhteessa että lapsesi kärsivät, vaistoavat?

Itse aikoinaan eroni jälkeen löysin " elämäni miehen!" Oli pakko lopettaa suhde kun ei se oikein toiminut lasten kanssa. Mies toivoi kovasti lasta kun itsellä ei ollut, en voinut kuvitellakaan saattavani lapsiani niin eriarvoiseen asemaan.

Myöhemmin tein yhden lapsen toiselle miehelle mutta lopetin senkin. Hänen käytöksensä näkyi vasta yhteisen synnyttyä!

Poika nyt 12v tapaa nykyään monen sadan kilometrin päässä asuvaa isäänsä pari kertaa vuoteen ja soittelevat!