Synnytyksen jälkeinen ompelu puuduttamatta?
Paljonko tätä edelleen tapahtuu!?
Kuinka moni on kokenut tämän ja milloin ja missä synnytit?
Minua raivostuttaa ja olen todella järkyttynyt, että näin voi olla. Verkosta löytänyt valtavasti kertomuksia.
Miten voi olla edes mahdollista, että se tikkauksen suorittaja ei tule ajatelleeksi, että neulan työntäminen välilihaan tai häpyhuuliin on todennäköisesti aivan sairaan kivuliasta? Monet naiset kertovat tämän olleen suurin kipu koko synnytyksessä.
Tiedän että monet ovat allergisia minkälaiselle tahansa feministiselle analyysille, mutta itse ajattelisin tämän puuduttamatta tikkaamisen perustuvan ainakin jollain tasolla siihen, että naista/synnyttäjää ei kunnolla pidetä todellisena ihmisenä. Jokin alitajuinen ajatus, että ei sillä ole väliä kuin se on "vain" nainen. Joskushan ajateltiin mm. että kalat eivät tunne kipua. Ei kai sitten nainenkaan, koska sekin "alempi olento".
Mutta olen myös miettinyt, että onkohan joissakin tapauksissa kyse ollut siitä, että synnyttänyt ei ole osannut ilmaista, että nyt sattuu ja pyytää puudutetta. Vaan on jotenkin alistunut hiljaa toimenpiteeseen?
Onko edelleen Suomessa mahdollista, että tikkaus alkaa, sattuu jumalattomasti, tikattava sanoo että sattuu ja pyytää puudutetta, mutta sitä ei suostuta antamaan? Minusta näissä tilanteissa pitäisi huutaa ja kiljua ja kieltää tikkaaminen. Mutta en tiedä sitten... Ehkä siinä helposti vain sitten alistuu ja nöyrtyy tilanteeseen. Ehkä koska pelkää että vastaansanominen johtaa "kostoon"?
Pitäisi saada 100% varmuus sille, että joka ainut synnyttänyt nainen saa puudutteen ennen ompelua.
Tämä vaatisi jonkinlaisen yhteiskunnallisen kampanjan. Oma hashtag. Ja sivusto, jossa kerättäisiin nimenomaan tämän kokeneilta kertomuksia ja myös videoita, jos jotkut olisivat niin rohkeita, että haluaisivat kasvonsa näyttää. Minusta pitäisi myös melkein alkaa nimetä nimeltä kätilöitä tai lääkäreitä, jotka näin ovat toimineet. Koska tuntuu, etteivät viralliset valitukset sinänsä johda mihinkään.
Kommentit (426)
ja sitten jos sattuu repeämään pahasti niin pahimmassa tapauksessa asialle ei edes tehdä mitään koska se nyt vaan kuuluu asiaan :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sektiokin pelottaa mutta siinämielessä se on mieltä rauhoittavampi vaihtoehto että tietää koska se on, ei tarvitse arpoa pääseekö sairaalaan ja koska ja syntyykö vauva esimerkiksi autoon, synnytys etenee takuulla = ei ole riskiä että synnytys ei etene ja vauva jää jumiin ja kohtaa aivovaurion tai jotainmuuta kamalaa, ei riskiä hätäsektiosta jossa ymmärtääkseni leikkausarpi voidaan tehdä miten sattuu..
Niin ja tietenkään välilihaa ei leikellä, eikä ole riskiä että koko alapää vammautuu niin ettei mikään pysy enää sisällä..
On totta että kaikille ei käy pahasti alatiesynnytyksessä, mutta sehän siinä onkin kun se on niin lottoamista, ei voi tietää että omalla kohdalla kaikki menisi hyvin ja vähin vaurioin :(Ymmärrän tosi hyvin miksi sektio olisi rauhoittava. Minusta sektion pitäisi olla tarjolla kaikille halukkaille ilman taiste
Ei pidä, vaan lääketieteelliset syyt tulee huomioida, ei ole todellakaan aina turvallista ja vaaroista pitäisi kertoa. Alatiesynnytys on myös vauvan terveyden kannalta yleensä paras vaihtoehto. Äiti palautuu nopeammin. Synntysvalmennus ja pelkopoli on sellaisia palveluita mihin pitäisi panostaa kunnolla. Myös synnytysosastoja pitäisi olla tarjolla useammissa sairaaloissa ja henkilökuntaa pitäisi olla riittävästi.
tuolla joku huomautti että sektiossa on riskinsä, tottakai on, se on leikkaus jokatapauksessa MUTTA mielestäni se on jokaisen synnyttäjän itse punnitseva haluaako ne riskit jotka siitä tulee vai pelata lottoa alatiesynnytyksen kanssa ja katsoa kuuluuko heihin jotka repeää koko mitalta alhaalta
aina kun rinnastetaan alatiesynnytystä sektion kanssa, tulee paikalle joku hehkuttamaan miten paljon nopeammin palautuu alatiesynnytyksestä.. mutta tässäkin pitäisi muistaa mainita se että palautuu jos kaikki menee hyvin eikä repeä pahasti. On niitäkin joiden alapää on kirjaimellisesti pilalla sen jälkeen, eikä palaudu vaikka kuinka odottaisi :(
Mandimai Sundberg on kuvannut oikein hyvän videon synnytyksestä, hyvin rehellinen kuvaus ja juuri sellainen minkä minä näyttäisin jo peruskoulussa lapsille, synnytys on luonnollinen asia, jota ei pidä pelätä, alatiesynnytys on yleisesti ottaen turvallinen valinta.
Vierailija kirjoitti:
tuolla joku huomautti että sektiossa on riskinsä, tottakai on, se on leikkaus jokatapauksessa MUTTA mielestäni se on jokaisen synnyttäjän itse punnitseva haluaako ne riskit jotka siitä tulee vai pelata lottoa alatiesynnytyksen kanssa ja katsoa kuuluuko heihin jotka repeää koko mitalta alhaalta
Tässä tapauksessa nää palvelut ei pitäisi kuulua julkiseen terveydenhuoltoon, koska siellä ei kapasiteetti millään riittäisi tähän.
Vierailija kirjoitti:
tuolla joku huomautti että sektiossa on riskinsä, tottakai on, se on leikkaus jokatapauksessa MUTTA mielestäni se on jokaisen synnyttäjän itse punnitseva haluaako ne riskit jotka siitä tulee vai pelata lottoa alatiesynnytyksen kanssa ja katsoa kuuluuko heihin jotka repeää koko mitalta alhaalta
Synnytyksessä pahat repeämät ovat harvinaisia; Suomessa ne koskevat vain 0,6 % synnyttäjistä.
Vierailija kirjoitti:
aina kun rinnastetaan alatiesynnytystä sektion kanssa, tulee paikalle joku hehkuttamaan miten paljon nopeammin palautuu alatiesynnytyksestä.. mutta tässäkin pitäisi muistaa mainita se että palautuu jos kaikki menee hyvin eikä repeä pahasti. On niitäkin joiden alapää on kirjaimellisesti pilalla sen jälkeen, eikä palaudu vaikka kuinka odottaisi :(
Et sä voi muissakaan tilanteessa valita tässä maassa leilataanko vai ei, esim et voi tse valita kuntoutatko sun polven fysioterapiassa vai leikkauksessa. Edes kauneusleikkaus ei ole täällä sellainen mistä voit päättää täysin, jos koetaan että se on sinulle liian vaarallista, niin silloin sitä ei tehdä. Ammattilainen on se joka arvioi tilanteen. Sama koskee synnytystä.

Niinpä. Jos repeämiin tarvitaan korjaavia leikkauksia, niin onhan hitto vie sitten leikattava, kuitenkin, vaikka ensin käskettiin välttämään (keisarin)leikkausta.
Hyvin tavallista on erilaiset komplikaatiot, ei se mitään yksi sadasta ole. Virtsanpidätys, ulosteenpidätys. Murtunut häntäluu voi kipuilla pitkään, onhan noita vaikka mitä. Mutta hys hys vaan.
Päähenkilön tulisi itse saada päättää hoidostaan, en käsitä miksi ei sitä saa tehdä. Pitäisi itse saada valita, kumman "riskipaketin" ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aina kun rinnastetaan alatiesynnytystä sektion kanssa, tulee paikalle joku hehkuttamaan miten paljon nopeammin palautuu alatiesynnytyksestä.. mutta tässäkin pitäisi muistaa mainita se että palautuu jos kaikki menee hyvin eikä repeä pahasti. On niitäkin joiden alapää on kirjaimellisesti pilalla sen jälkeen, eikä palaudu vaikka kuinka odottaisi :(
Niinpä. Jos repeämiin tarvitaan korjaavia leikkauksia, niin onhan hitto vie sitten leikattava, kuitenkin, vaikka ensin käskettiin välttämään (keisarin)leikkausta.
Hyvin tavallista on erilaiset komplikaatiot, ei se mitään yksi sadasta ole. Virtsanpidätys, ulosteenpidätys. Murtunut häntäluu voi kipuilla pitkään, onhan noita vaikka mitä. Mutta hys hys vaan.
Päähenkilön tulisi itse saada päättää hoidostaan, en käsitä miksi ei sitä saa tehdä. Pitäisi itse saada valita, kumman "riski
Voi käydä myös sektiossa, suoli voi vaurioitua ja saat ulosteen pidätyksen ongelmia.

Ei niitä lapsia ole pakko tehdä. Onneksi tässä maassa ei tehdä sektiota ilman lääketieteellistä syytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tuolla joku huomautti että sektiossa on riskinsä, tottakai on, se on leikkaus jokatapauksessa MUTTA mielestäni se on jokaisen synnyttäjän itse punnitseva haluaako ne riskit jotka siitä tulee vai pelata lottoa alatiesynnytyksen kanssa ja katsoa kuuluuko heihin jotka repeää koko mitalta alhaalta
Synnytyksessä pahat repeämät ovat harvinaisia; Suomessa ne koskevat vain 0,6 % synnyttäjistä.
Mulle on pelkopolin kätilö sanonut, että kaikki ensisynnyttäjät repeää enemmän tai vähemmän. Ja tämä siis ihmisen suusta, jonka oli tarkoitus "käännyttää" alatiesynnytykseen. Ei onnistunut.

Kyllä tehdään, papereihin vaan merkataan pelkosektioksi.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee tosi surullinen olo lukiessa näitä naisten kokemuksia täällä. Vihainen olo tulee siitä, että aina joukkoon eksyy muutama idiootti, joka väittää että naiset ovat vain liian heikkoja ja kaikenlainen paska pitäisi kestää. Mulla ei ole lapsia, eikä niitä todellakaan tule, ja toivon, että jokainen nainen, joka kohtaa huonoa käytöstä gyn. toimenpiteissä ja vastaanotoissa, tekee valituksen ja vie asian eteenpäin. Mielestäni pitäisi puhua enemmän nimenomaan gyneväkivallasta, jota naiset voi kohdata lähes jokaisella gyn. vo:lla. Mielestäni paljon kertoo siitä ihmisestäkin, joka kohtelee haavoittuvassa asemassa olevaa ihmistä kuin paskaa.
Mulla on itselläni seri-uhri taustaa, ja kaikki gyn. tutkimukset yms. ovat olleet aivan kamalia ja mun ihmisarvoa alentavia. Olen yleensäkin sitä mieltä, että naisen alapäähän kohdistuvat tutkimukset ovat vähän siinä seksuaalisen väkivallan rajalla. Jos kyseessä olisi mies, oltaisiin todellaki
Gynekologisten tutkimusten kipu, kivunlievityksen puute sielläkin ja ylipäätään surkea epäinhimillinen kohtelu olisivat tosiaan aivan oma aiheensa!
Olen pahoillani, että olet kokenut noin kamalia asioita.
Todella silmiäavaava tuo pointti sinulla, että käytetään samanlaisia tutkimusvälineitä kuin 200 vuotta sitten (Cusco speculum siis ilmeisesti). Vaikka tuo on monille epämukava, niin mitään parempaa ei ole suurella kiireellä kehitetty.
En ollut tietoinen tällaisesta asiasta, mutta selvisi googlaamalla, että tenaculum-niminen edelleen gynekologiassa käytetty instrumentti itse asiassa puhkoo kohdunsuuta, koska se on ikään kuin pihdit jonka päässä piikit. Kolposkopiassa käytettiin todennäköisesti tuota, ja myös kierukan laitossa käytetään.
Tässä kirjoitus aiheesta: https://www.aspivix.com/tenaculum-for-over-100-years-women-have-endured…
Tuossa linkissä myös kuvia uudesta korvaavasta instrumentista, mikä käyttää alipainetta, eikä siis puhkota reikiä. Kauan on kyllä tuonkin kehittäminen kestänyt!
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aina kun rinnastetaan alatiesynnytystä sektion kanssa, tulee paikalle joku hehkuttamaan miten paljon nopeammin palautuu alatiesynnytyksestä.. mutta tässäkin pitäisi muistaa mainita se että palautuu jos kaikki menee hyvin eikä repeä pahasti. On niitäkin joiden alapää on kirjaimellisesti pilalla sen jälkeen, eikä palaudu vaikka kuinka odottaisi :(
Et sä voi muissakaan tilanteessa valita tässä maassa leilataanko vai ei, esim et voi tse valita kuntoutatko sun polven fysioterapiassa vai leikkauksessa. Edes kauneusleikkaus ei ole täällä sellainen mistä voit päättää täysin, jos koetaan että se on sinulle liian vaarallista, niin silloin sitä ei tehdä. Ammattilainen on se joka arvioi tilanteen. Sama koskee synnytystä.
Potilasta pitää hoitaa yhteisymmärryksessä hänen kanssaan, ja jos potilas kieltäytyy tarjotusta hoidosta, niin häntä on pyrittävä hoitamaan toisella lääketieteellisesti perustellulla tavalla. Ja etenkin rajatapauksissa potilas päättää itse.
Aivan sairasta touhua. Tämä oli yksi syy, miksi synnytin kaikki 3 lastani suunnitellulla keisarileikkauksella. En olisi suostunut tuollaiseksi teuraseläimeksi jonkun sadistin kynsiin. Järkyttävää
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä tätä hirveää lietsontaa. Eihän se synnytys herkkua ole fyysisesti mutta itselläni esim. saisin kootut kauhutarinat kyllä kerrottua, jos kaikki negatiiviset värittäisin vielä mutta loppujen lopuksi itselläni ponnistusvaihe kesti 10 minuuttia. Niin pieni hetki elämässä. Neljä tuntia ehdin olla sairaalassa, ajoin itse sinne autolla.
Minusta sorrut tässä vähän sellaiseen ajatteluun, että jos itsellä on jokin asia mennyt hyvin, niin toisten negatiiviset kokemukset samassa asiassa eivät ole oikeastaan totta. Mutta kyllähän tässä ketjussa on monia aivan todellisia erittäin huonoja kokemuksia, jotka ovat totta. Ja se on itse asiassa hyvin satuttava kokemus, jos oma koettu kipu, ahdistus, vääryys jne. mitätöidään.
Siinä mielessä voin olla kanssasi samaa mieltä myös osittain, että aivan sama kokemus voi olla kahdelle eri ihmiselle aivan erilainen. Se mikä jollekin olisi kaamea synnytys, voisi toiselle olla ihan kestettävä kokemus jos hän esim. ajattelee kuten sinä sen olevan pieni hetki elämässä ja sitten onnistuu unohtamaan. Ja joillakin ihmisillä toki on taipumusta myös muistella asioita vain negatiiviset puolet korostaen...
Korostan jälleen, että en halua lietsoa mitään synnytyspelkoa. Haluaisin vain, että kaikki saisivat puudutetta ompeluihin (mikä ketjun alkuperäinen aihe on) ja ylipäätään mahdollisimman hyvän synnytyskokemuksen!
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tuolla joku huomautti että sektiossa on riskinsä, tottakai on, se on leikkaus jokatapauksessa MUTTA mielestäni se on jokaisen synnyttäjän itse punnitseva haluaako ne riskit jotka siitä tulee vai pelata lottoa alatiesynnytyksen kanssa ja katsoa kuuluuko heihin jotka repeää koko mitalta alhaalta
Synnytyksessä pahat repeämät ovat harvinaisia; Suomessa ne koskevat vain 0,6 % synnyttäjistä.
Mulle on pelkopolin kätilö sanonut, että kaikki ensisynnyttäjät repeää enemmän tai vähemmän. Ja tämä siis ihmisen suusta, jonka oli tarkoitus "käännyttää" alatiesynnytykseen. Ei onnistunut.
En minä ainakaan revennyt ja olin nuori synnyttäjä 18v, nykyään lapset tehdään liian vanhana ja riskit kasvavat.
Pystyin kaksi viikkoa hätäsektion jälkeen kävelemään pitemmän reissun kauppaan. Nostella en juuri jaksanut kun menetin puolitoista litraa verta.
Paljon kamalia kohtaloita. Surettaa oikeasti että naisille voi vaan käydä näin..