IL: Turkulainen Anna, 32, on liian herkkä töihin

Kuten totesin että Anna on sankari kun tuo nämä asiat keskustelun alle. 

Tärkeää on myös nähdä millaisia ihmisiä meidän joukossa on. 

Heidän mielestä ihmiset pitäisi jättää oman onnensa nojaan ilman apua, koska he haluavat itselleen enemmän rahaa.

Tämä porukka kuitenkin yllättäen olettaa, että sodan tullen olisi joku reservi turvaamassa heitä ja heidän omistuksia.

Vaikka Armeijan motto on, että ketju on yhtä voimakas kuin sen heikon lenkki. 

Kummallista keskustelua. Mitä te haluaisitte tosiaan, että sitten tälle jutun naiselle tehtäisiin? Pitäisikö ihmiset heittää vain kadulle kuolemaan rangaistuksena siitä, että on esim. sattunut syntymään vääränlaisen neurologian kanssa? Ei ihminen valitettavasti voi valita itse temperamenttiaan eikä aivojensa rakennetta. Ei kai psyykkisistä haasteista kärsivää ihmistä voi rangaista sen enempää kuin esim. halvaantunutta, jos yhteiskunta ei kertakaikkiaan vain suostu tarjoamaan hänelle sellaista työtä, jota hän kykenee yksilöllisten kykyjensä puitteissa tekemään kuormittumatta liikaa ja jolla hän pystyisi elättämään itsensä.

En myöskään tajua tätä netissä yleistä työttömien kadehtimista, jos itsellä on työpaikka. Jos se työttömyyspäivärahalla makaaminen on kerran niin suurta herkkua verrattuna työstä saatavaan toimeentuloon, niin miksi ette kadehtijat sitten irtisanoudu ja rupea itse lorvailemaan? Onko vain ylpeys ja luterilainen työmoraali esteenä vai onko kuitenkin niin ettei ne työttömänä herroiksi elelevien tulot sitten kuitenkaan riitä haluamaanne elintasoon? :D

Kaikkia meitä ketuttaa ja ahdistaa lähteä töihin joskus, mutta ei se ole sama asia kuin paniikkikohtaukset ja toistuvat loppuunpalamiset. Kuka hitto kehtaa kadehtia tuollaista elämää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan kasvatustyyli tekee ihmisistä ahdistuneita ja neuroottisia, ylisuojeleminen näkyy siten että ihminen ehdollistuu skannaamaan ympäriltään vaaroja ja uhkia jatkuvasti, eikä luota kykyynsä selviytyä niistä. Tämä on yhteiskunnallinen trendi, johon on pakko vastata työelämän muutoksilla. Ihmisten kyky kestää kuormitusta, epämiellyttäviä tunteita ja epäonnistumista on romahtanut.

Ei. Ihan on tehty tutkimus työelämän huonontumisesta ja siitä on paksu kirja luettavana kaikille halukkaille. Ei voi syyttää ihmisiä tässä asiassa. On ihan normaalia tuntea pahaa oloa kiusaamisesta ja hyväksikäytetyksi tulemisesta. Ei tarvitse sietää huonoa käytöstä työpaikoilla. Lukekaa:

Siltala, Juha: Työelämän huonontumisen lyhyt historia

Kun olet s

"Minusta on törkeää, että kaikkein pienintä palkkaa saavien työehdot poljetaan minimiin. Asian pitäisi olla päinvastoin. Kunnon ruokatauot, arvostava kohtelu, loma-ajat jne. "

Ehdottomasti, ja tässä ollaan menossa koko ajan huonompaan suuntaan, ellei asialle laiteta stoppia. Mutta se "huonompi suunta" on monella tapaa paluu entiseen. Siksi en ymmärrä vertailuja, joissa nykytilannetta (joka on vielä aika hyvä) väitetään huonommaksi kuin menneinä vuosikymmeninä. Saatikka sitten niitä väitteitä, joiden mukaan työelämä on nykyään kamalinta kuin koskaan (!).

En ollut itse vielä esimerkiksi 70-luvulla elossakaan, saatikka sitten työelämässä, mutta minusta on todella naurettavaa väittää, että duunarien työelämä oli tuolloin helpompaa kuin nykyään - kun miettii, kuinka moni sukulainenkin rikkoi itsensä fyysisesti raskaissa töissä.

Annoit esimerkiksi, että ennen vanhaan oli siivoojan työ raskaampaa, mutta nykyään on kovempi kiire. En tiedä onko tämä käytännössä totta (esim. 90-luvulla hotellisiivoojilla oli jo ihan älytön kiire käydä kerroksen läpi), mutta sovitaan että on. Kiire on paljon enemmän pään sisällä kuin fyysinen rasitus. Sen verran tehdään mihin pystytään, ja jos kohtuuttomiin aikatauluihin ei kykene, niin mitä ihmettä se työnantaja voi tehdä? Antaa piiskaa?

Annalle sopisi mainiosti kotiäidin homma. Tradwife kunniaan. 👍 

Heikkoutta ja heikkouttaa. Ei ole hyväksyttävä.

Miten voi edes olla vaikeaa jos suurimman osan elämästä ei tehnyt töitä?

Menisi töihin.

Kaikki tuet poikki ja ns. annetaan Siperian opettaa selviytymään. Yliherkkyys työntekoon helpottaa suolen kurnimisen kasvaessa. "Tässäpä sulle tällainen homma, palkaksi saat ruokaa kun työ on tehty."

Voi kunpa Anna ei vielä heittäisi kirvestä kaivoon.



Olen itse vajaa kolmekymppinen aspergeenainen ja siirryin heti lukion jälkeen työelämään. Perusluonteeltani olen ujo, varovainen, herkkä ahdistumaan ja arkuuteen saakka kiltti. Mutta oikeassa seurassa hauska sarkasmilla ja mustalla huumorintajulla.



Löysin vasta kaksi vuotta sitten ensimmäisen työpaikkani, jossa pystyn olemaan rennosti ja töihin on oikeasti kiva tulla. Muissa työpaikoissa olen ollut "outo", "tyhmä" ja "ärsyttävä". Olen kokenut työpaikkakiusaamista ja  paniikkikohtauksia. Nykyisestä paikasta en luopuisi mistään hinnasta.



Samaa toivoisin hänellekin. Pelkojen lietsominen ja ns. tavallisesta elämästä syrjäytyminen vain ruokkii ahdistusta. Pienin askelin rohkaistuminen tekisi hänelle todella hyvää. Sanon tämän ihmisenä, joka on esim. kysynyt myyjältä apua kaupassa itku silmässä ja ääni väristen, koska se tilanne on jännittänyt niin kamalasti.

Vierailija kirjoitti:

"Ne sellaiset parin viikon hyllytystyöt teineille ei ole mitään oikeita töitä. Yritykset saa niihin maksusetelin kunnilta ja ideana on että teinit pääsee vähän tutustumaan työelämään. Oikea työ on sellainen jolla itsellinen ihminen elättää itsensä ja siitä maksetaan oikeaa palkkaa. Jos on alaikäinen lapsi joka asuu kotona ja syö vanhempiensa ruokia, niin silloin voi tehdä vaikka pari viikkoa nollatuntisopparilla jotain "työtä". "

Tässä puhuttiin hyllytyksen vaativuudesta eikä mistään palkasta tai soppareista. Fakta on se, että hyllytys ei ole vaativaa, kuten minua edeltänyt yritti väittää. Se on kaikista helpointa työtä ja siksi soveltuu lapsillekin. Tein itsekin nuorena monta kuukautta hyllytystä samalla kun hoidin paistopistettä. Ihan samaa työtä tein kuin vakkarikin ja samalla palkalla.

Ei lapset (ainakaan monet) jaksa nostella niitä painavimpia juttuja, eivätkä osaa vastailla kaikkiin asiakkaiden kysymyksiin

Vierailija kirjoitti:

"Otetaan vähän realistisuutta tähänkin asiaa. Hyllytys on sellaista työtä pienillä asiakaspalvelutehtävillä mitä oma arka 14-vuotias pystyi valittamatta tekemään 2 viikkoa. Ei se oikeasti ole mitään vaativaa työtä, haloo nyt. Tylsää se taatusti on. Jos ihminen ei pysty hyllyttämään, niin en nyt oikeastaan keksi enää mitää helpompaa hommaa. Mutta kuten tässä ketjussa on jo sanottu tällaista hyllyttäjän työtä ei ole tarjolla ja kauppoihin hakee normaaleja ihmisiä töihin, jotka kiilaa hetkessä mt-ongelmaisten ohi." 

Otetaan vaan realismia peliin. 14-vuotias tekee töitä 2 viikkoa, koulu jatkuu, äiti ja isä maksaa asumisen ja ruuan, töistä jää vähän kivaa taskurahaa käteen. 14-vuotiaan elämänasenne on positiivinen ja odottava, keho on ja kivuton ja energinen, tulevaisuus näyttää valoisalta.

30-vuotiaalla on ehkä hieman eri tilanne, kun töitä pitäisi tehdä hieman pidempään kuin 2 viikkoa ja palkalla pitäisi oikeasti elääkin. Vertaatko tosissaan jotain teinin kesätyönpätkää aikuisen pitkäaikaiseen palkkatyöhön? 

Plus siinä täytyy olla oikeasti nopea ja tarkka

Vierailija kirjoitti:

Voi kunpa Anna ei vielä heittäisi kirvestä kaivoon.



Olen itse vajaa kolmekymppinen aspergeenainen ja siirryin heti lukion jälkeen työelämään. Perusluonteeltani olen ujo, varovainen, herkkä ahdistumaan ja arkuuteen saakka kiltti. Mutta oikeassa seurassa hauska sarkasmilla ja mustalla huumorintajulla.



Löysin vasta kaksi vuotta sitten ensimmäisen työpaikkani, jossa pystyn olemaan rennosti ja töihin on oikeasti kiva tulla. Muissa työpaikoissa olen ollut "outo", "tyhmä" ja "ärsyttävä". Olen kokenut työpaikkakiusaamista ja  paniikkikohtauksia. Nykyisestä paikasta en luopuisi mistään hinnasta.



Samaa toivoisin hänellekin. Pelkojen lietsominen ja ns. tavallisesta elämästä syrjäytyminen vain ruokkii ahdistusta. Pienin askelin rohkaistuminen tekisi hänelle todella hyvää. Sanon tämän ihmisenä, joka on esim. kysynyt myyjältä apua kaupassa itku silmässä ja ääni väristen, koska se tilanne on jännittänyt niin kamalasti.

Mikä työ?

Käyttäjä1156 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Otetaan vähän realistisuutta tähänkin asiaa. Hyllytys on sellaista työtä pienillä asiakaspalvelutehtävillä mitä oma arka 14-vuotias pystyi valittamatta tekemään 2 viikkoa. Ei se oikeasti ole mitään vaativaa työtä, haloo nyt. Tylsää se taatusti on. Jos ihminen ei pysty hyllyttämään, niin en nyt oikeastaan keksi enää mitää helpompaa hommaa. Mutta kuten tässä ketjussa on jo sanottu tällaista hyllyttäjän työtä ei ole tarjolla ja kauppoihin hakee normaaleja ihmisiä töihin, jotka kiilaa hetkessä mt-ongelmaisten ohi." 

Otetaan vaan realismia peliin. 14-vuotias tekee töitä 2 viikkoa, koulu jatkuu, äiti ja isä maksaa asumisen ja ruuan, töistä jää vähän kivaa taskurahaa käteen. 14-vuotiaan elämänasenne on positiivinen ja odottava, keho on ja kivuton ja energinen, tulevaisuus näyttää valoisalta.

30-vuotiaalla on ehkä hieman eri tilanne, kun töitä pitäisi tehdä hieman pidempään kuin 2 viikkoa ja palkalla pitäisi oikeasti elääkin. Vertaatko tosissaan jotain teinin kesätyönpätkää aikuisen pitkäaikaiseen palkkatyöhön? 

Plus siinä täytyy olla oikeasti nopea ja tarkka

Totta.

Ja,

"En keksi muutakaan ammattia"

Itselleni hyllyttäminen ei olisi kivaa, mutta siivoaminen on okei. Asiakkaita näkee, mutta moikkaa vain.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kohta nelikymppinen pitkäaikaistyötön ja luottamus ihmisiin nolla. Lapsena mennyt jo perusluottamus jos sitä on koskaan ollutkaan ja kiusaamisen takia loputkin. Uskon että ihmiset ovat pahoja, ilkeitä ja raakoja petoja, jotka haluavat vain käyttää muita hyväkseen. He voivat kylläkin esittää mukavaa esim. rahaa tai palkkaa vastaan. Minulla ei ole kavereita, en ole koskaan seurustellut enkä koe mitään halua olla työelämässä.

Luuletko, että me muut emme ole olleet kiusattuja ja silti käymme töissä? Ole kerrankin itsellesi rehellinen ja myönnä olevasi laiska paska  joka on todellinen syy siihen, miksi et ole töissä.

Mä olen siivoojana, mutta paikka on liian hälyinen ja ahdistava. Joutuu juttelemaan ja kohtaamaan paljon asiakkaita ja muuta henkilöstöä. Olen loppu työpäivän jälkeen, vaikkei työ sinänsä ole raskasta. Henkinen uupuminen vaivaa enemmän.

Olen koittanut löytää sopivampaa työpaikkaa.