Minkälaisen miehen naiset tahtovat?
Olen ollut kaksi kertaa aviossa, ensimmäinen kesti lähes 20 vuotta, toinen 14 vuotta. Kumpikin liitto päättyi jännämieheen. Joiden kanssa suhteet kestivät muutaman vuoden. Nyt molemmat ovat ilmoittaneen halunsa jatkaa minun kanssa. Sen verran voin itsestäni kertoa, liitossa olessa osallistuin tasapuolisesti kotitöihin ja lasten hoitamisee. En juopotellut saati istunut kavereiden kanssa oluella enkä pettänyt. Otin puolison huomioon niin arkena kuin juhlapäivinä. Toki minullakin oli vikani ja puutteeni.
Eli minkälaisen miehen naiset todella haluaa? Pitääkö olla jännämies vai huolehtiva perheen isä, vai sekoitus molempia?
Kommentit (56)
Empaattisen ja itsevarman, joka ei käytä sanaa "jännämies" tai jotain laasasen tasoteorioita tai muuta miesten new age -hihhulointia koittaakseen päkistää ihmisyyttä johonkin kaavaan.
Ehdottomasti rauhallinen, normaali ihminen. Ei luonne häiriöitä.
Osaa elää yhdessä, yhteisiä harrastuksia. Sellaista itsekseen golfia pelaavaa en huolisi. Kaikki tehdään yhdessä.
Vietetään aikaa yhdessä. Suunnitellaan tulevaisuutta, yhteiset rahat. Sama elintaso molemmilla. Viinaa ei ollenkaan, eikä muitakaan päihteitä. Positiivinen, ulkoilma ihminen.
Sinkkuäidit tahtovat hovikuskin ja maksajan.
Jos nyt katsoo janni hussia ja joel harkimoa niin ei ne unelmasuhteet kestä vaikka mies on rikas.
Sellaisen kuin minun mies on. Taitava, ahkera, hyvin toimeentuleva, fiksu, huumorintajuinen ja yhdessä asioita tekevä.
Vierailija kirjoitti:
Empaattisen ja itsevarman, joka ei käytä sanaa "jännämies" tai jotain laasasen tasoteorioita tai muuta miesten new age -hihhulointia koittaakseen päkistää ihmisyyttä johonkin kaavaan.
Eli siis empaattisen ja itsevarman jännämiehen jolla on paksu lompakko. T. Eri jota kommentoit ja enemmän jännämies kuin kilttimies mutta persaukinen
Vierailija kirjoitti:
Sellaisen kuin minun mies on. Taitava, ahkera, hyvin toimeentuleva, fiksu, huumorintajuinen ja yhdessä asioita tekevä.
Eli siis tiivistettynä hyvin toimeentulevan.
Vierailija kirjoitti:
No mitä naisten juttuja olen lukenut niin ne tahtoivat sellaisia pelimiehiä jotka pettää ja rajoittaa naisen elämää eli narsisteja lähinnä. Luonne ei tunnu olevan kovin suuressa arvossa kun naiset miehen valitsee.
Taas jälleen mies kertomassa, mitä nainen haluaa. Veikkaan, että päässä rakennettu dinosauruksen kokoinen olkiukko, miksi itse ei ole kelvannut. Voisitko antaa naisten vastata, kun naisista kysytään? Ei? Eipä tietenkään, kun minäminäminä.
Jos he kerran palaavat syliisi, niin sinunlaisen. He vain eivät tienneet sitä, ennen kuin oli vertailukohta. Eli olet parempi kuin jännämiesi.
Kysymys ei ole että mitä naiset haluaa, vaan että mitä sinä ap haluat ja miksi menet suhteeseen naisen kanssa, joka lähtee jänniksen perään. Mikä siinä viehättää? Onko nainen jännänainen, vähän holtiton ja ihanan hauras huikentelevainen? Katso peiliin, näissä sun suhteissa oleva yhteinen tekijä on siellä ja arvioi ihan omia preferenssejäsi.
"The problem is, we look for someone to grow old with, while the secret is to find someone to stay a child with"
Vierailija kirjoitti:
Kysymys ei ole että mitä naiset haluaa, vaan että mitä sinä ap haluat ja miksi menet suhteeseen naisen kanssa, joka lähtee jänniksen perään. Mikä siinä viehättää? Onko nainen jännänainen, vähän holtiton ja ihanan hauras huikentelevainen? Katso peiliin, näissä sun suhteissa oleva yhteinen tekijä on siellä ja arvioi ihan omia preferenssejäsi.
Varo ap, aloittivat manipulaation.
Ollaan oltu miesystävän kanssa yhdessä viidettä vuotta. Hän on superkiltti, mutta keksii meille jatkuvasti kaikkea kivaa, välillä vauhdikastakin ohjelmaa, ja vie mut säännöllisesti Alppiteille, lisäksi hän on älykäs ja loistava huumorintaju, hetkittäin hyvinkin mustaa ja oivaltavaa, mistä tykkään. Niin, ja erittäin taitava sängyssä, tietää mistä tykkään. Ei varmasti ole mies jokaiseen makuun, mutta mä en osaa kaivata enempää. Mulle komein mies, vaikka ei ehkä ihannepainossaan olekaan, huolehtii kuitenkin kunnostaan säännöllisesti.
En henk koht jaksaisi sohvaperunaa tai kovin passiivista kumppania, vaikka voidaan mekin pitää leffa-tai sarjamaratooneja kun sille päälle satutaan. Meille yhteinen tekeminen ja kokemukset on tärkeää ja suhteen liima.
Puolet maailman väestöstä on naisia, ja sä kysyt, mitä naiset haluavat. Eipä ihme, jos avioiitto kariutuu jos naiset nähdään yhtenä massana.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt katsoo janni hussia ja joel harkimoa niin ei ne unelmasuhteet kestä vaikka mies on rikas.
Kummasti kumminkin seuraavakin ukko on myös rikas.
Hoikka vyötärö on tärkeä ja hauikset. Hyvä ryhti. Hyvä katse. Empaattinen, hyväntuulinen, keskittymiskykyinen, energiaa tehdä asioita, ei päihteiden käyttöä eikä rikollisuutta taustalla. Työssäkäyvä ja tykkää liikkua ja lukea.