Olen uskomattoman pettynyt ihmisiin
Kommentit (126)
Yksinolo on maanpäällinen taivas. Kuka haluaa olla ihmisten kanssa ja kokea maan päällisen helvetin? Sen verran pitää olla Itsesuojelu vaistoa, että pysyy kaukana ihmisistä.
Tyhmähän sitä olisi, jos ei olisi pettynyt ihmisiin.
Omalla kohdallani jotenkin onnistun edelleen pettymään siihen, miten paljon ihmiset valehtelevat, etenkin kun se on täysin tarpeetonta. En siis sano, että melkein koskaan olisi perusteltua valehdella mistään, mutta jotenkin ymmärrän edes vähän paremmin valheen, jolla hyötyy jotain kuin täysin tyhjänpäiväisen valheen, joka ei vain satuta valehtelun kohdetta, muttei edes tuo valehtelijalle mitään hyötyä. Vai pitäisikö minun tulkita asia niin, että, valehtelija on oikeasti niin kamala ihminen, että suorastaan nauttii valehtelusta silkan valehtelun vuoksi? Ehkä.
Joka tapauksessa olen jo kauan sitten hyväksynyt ihmiskunnan tyhmyyden ja kaikkisen viallisuuden, mutta jotenkin tuo valehtelu vain jaksaa edelleen vaivata. En ymmärrä sitä.
Pitkäaikaistyöttömänä ns. hyvällä alueella saa olla tosi varovainen samassa talossa asuvien kanssa, ihmiset kuitenkin aina miettivät että oletko sinä työtön vaiko et. Minulla ei pitäisi olla periaatteessa edes varaa asua tässä, mutta eivät tiedä että meillä on hyvä diili lordin kanssa. Pyyntö oli Oikotiellä satasen enemmän kuin Kelan maksimi, mutta en maksa sitä, lähellekään. Rakastan nuoria asuntosijoittajia. Eivät välitä paskaakaan, kunhan rahat tulee ja elät ihmisiksi ja asunto pysyy kunnossa. Heillä ei ole luokka-asennetta, vaan ihminen ratkaisee.
Inhoan että ihmisiä arvostellaan työn perusteella. Jos joku niin tekee. Siistijöiden, bussikuskien, kaupankassojen, myyjien, postipakettien jakelijoiden jne. työ on äärimmäisen tärkeää ja arvokasta. Miten joku voi ajatella, että se olisi huonompaa työtä. Itse olen akateeminen enkä koskaan ajattele, että työni olisi jotenkin parempaa. Päinvastoin. Sekin ärsyttää, että puhutaan, kuka asuu hyvällä alueella ja kuka vähemmän hyvällä jne. Sitten taas on kyllä niinkinpäin, että jotkut halveksii ja kuittailee akateemisille. Sekin on ikävää.
Helvetti on toiset ihmiset.