Poliisi- ja vartijaväkivalta Suomessa: Partion piti kuljettaa 26-vuotias mies päivystykseen, veivätkin 20km päähän Sipoonkorpeen ja jättivät
Poliisit kuljettivat päivystykseen matkalla olleen miehen Sipoonkorven kansallispuistoon 20km päähän, ilman takkia, ilman matkakorttia, ilman rahaa ja ilman puhelinta. Sairaanhoitajan mukaan mies oli liian huonossa kunnossa otettavaksi putkaan, ja ohjeisti partion viemään nuoren miehen päivystykseen. Sen sijaan partio päättikin lähteä kymmeniä kilometrejä toiseen suuntaan Sipoonkorven kansallispuistoon, viedä miehen keskellä yötä metsään ja jättää sinne. Ulkona oli vain pari astetta lämmintä eikä miehellä ollut mitään varusteita, tai edes kunnollisia ulkoiluvaatteita. Sivulliset pelastivat hätääntyneen ja itkuisen miehen.
Meillä ei Suomessa ole käytössä omankädenoikeus, ei edes poliisilla eikä järjestyksenvalvojilla. Nuoria miehiä, ja jopa välillä naisia pahoinpidellään, ja kuolee epämääräisissä olosuhteissa poliisien ja vartijoiden käsissä. Yhteiskuntana olemme suoneet väkivallan laillisen käytön monopolin näille tahoille sillä ehdolla, että laki määrää voimankäyttöä, ei mielivalta, sadismi, viha, ärsytys, pahuus tai kiusanteko. Poliisi, tai vartija, joka itse ottaa erivapauksia lain suhteen muuttuu rikolliseksi siinä, missä kuka tahansa muu kansalainen. Itselleni tuli tästä teonkuvauksesta mieleen järjestäytyneen rikollisuuden toimintatavat. Syyttäjä kuitenkin vaatii poliiseille varsin lievää rangaistusta. Tavis voisi olla jopa tapon yrityksestä syytteessä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011424779.html
Kommentit (99)
Niin. Olisiko niitä hyviä poliiseja ja sitten muutamia "pahiksia". Joskus osuu kivempi versio ja varsinkin jos ei ole epäilty, vaan tavis.
Suomessa on kyllä aivan sairas oikeusjärjestelmä. Murhista ja tapoista aivan naurettavia tuomioita ja ei ole edes oikeaa elinkautista. Alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa. Poliisitkin tekevät rikoksia. Suomi on rikollisten maa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitit pöllivät jatkuvasti lähikaupasta kaikkea ilman mitään seuraamuksia vaikka uhkailevat henkilökuntaa. Joskus näköjään seurauksia on.
No tässä tapauksessa ei ollut kyse epäillystä myymälävarkaudesta. Eikä sekään oikeuttaisi tätä poliisin toimintaa.
Kyseinen nuori mies haiskahti niin nistiltä kun olla ja voi. Olen täysin kyllästynyt, että tavalliset ihmiset joutuvat pelkäämään arvaamattomasti käyttäytyviä narkkareita, jotka varastavat, uhkailevat, huutavat, pelottelevat lapsia jne. Ja mikään apu ei kelpaa kun narkkaaminen kivempaa.
Odotetaan ekaa tapausta kun normivauva kuolee synnytykseen kun 4 kätilöä ja 2 lääkäriä koittavat passata viereisessä salissa paukkuäitiä synnyttämään paikoillaan...
Ihan sama, oliko nisti vai ei. Suomen poliisin ainoa työ on valvoa ja noudattaa Suomen lakia.
Kerro muuten myös, mikä on ratkaisu tähän huumeongelmaan ja miten peukku saadaan pois kaduilta, kun ei ole mitään suoraa linjaa enää poliisille. Häkeen ei saa soittaa huumediilereistä eikä huumekaupasta kaduilla eikä poliisi halua vinkkejä kun ei ole resursseja tutkia. Mutta on resursseja ajeluttaa jotain yksittäistä nistiä pitkin korpea? Onko se ratkaisu mihinkään?
Vierailija kirjoitti:
Niin. Olisiko niitä hyviä poliiseja ja sitten muutamia "pahiksia". Joskus osuu kivempi versio ja varsinkin jos ei ole epäilty, vaan tavis.
Niin että kun on virkavallan kanssa tekemisissä, se olisi vähän kuin semmoinen onnenpyörä. Aina välillä tulee rosvosektori jonkun Aarnion, katuun ammuskelevan Vornasen tai metsämuiluttajan muodossa? Pitää vaan hyväksyä, että on ihan arpapeliä, millainen poliisi sattuu kohdalle ja noudattaako se lakia. Ja tästä maksetaan siis veroja.
Varmasti ollut joku vihervassari tai niiden lemmikki. Poliisit toimivat järkevästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lisää:Kun kiinniotettu nuori mies kuuli poliisivankilalla päivystykseen menosta, hän sanoi vanhemman poliisin mukaan, että olen tunnin päästä takaisin ulkona riehumassa
Niin. Sanoi poliisin mukaan.
Ja vaikka olisi sanonutkin, ei se oikeuttaisi poliiseja mielivaltaan tai omankädenoikeuteen. Työskentelen itse sosiaalityöntekijänä mt- ja päihdeongelmaisten asiakkaiden parissa. Kuulen työssäni jatkuvasti turhaa uhoamista ja pään aukomista asiakkailtamme, mutta ei se oikeuta minua "kostamaan" heille ja käyttämään asemaani päätösvaltaisena viranomaisena väärin.
Säännöllisesti joudun työssäni myös pyytämään poliisilta virka-apua. Noin joka neljännellä tai joka kolmannella yhteistyökerralla myös me sosiaaliviranomaiset saamme poliiseilta asiatonta, ilkeää tai vähättelevää käytöstä osaksemme. Emme siis yleensä tai aina - suurin osa poliiseista on osaavia, asiallisia ja yhteistyökykyisiä, mutta silti ihan liian usein. Osa poliiseista ei selkeästi kestä työn mukanaan tuomaa psyykkistä kuormitusta lainkaan ja se puretaan sitten milloin kehenkin tielle osuvaan.
Mielivaltaa nimenomaan on toimia perusteella: minun mielestä. Eikä sen pohjalta, mitä laki sanoo, tai mitä ohjeita on saatu. Sairaanhoitaja ohjeisti poliisit toimittamaan miehen päivystykseen terveydentilan tarkistusta varten. He omavaltaisesti päättivät, etteivät noudata tätä ohjetta ja ylittävät oman toimivallan alkamalla jakaa rangaistusta tälle miehelle. Se on todella ongelmallista ja murentaa sitä pohjaa, jonka päälle koko meidän yhteiskuntajärjestys on rakennettu.
Jokainen päivystykseen kuskattu nisti on pois kunnollisten kansalaisten avunsaannilta.
Te, jotka haukutte poliiseja: joko te tai läheisenne saattoi pelastua, kun nisti ei ollut viemässä resursseja sairaalassa.
Mitä järkeä on noudattaa lakia, jos noudattamatta jättäminen takaa saman tai jopa paremman palvelutason? Voit haistatella sossuille, jopa oikeudelle, eikä mitään seuraamuksia tule. "Ne nyt on tollasia".

Se nisti on kuitenkin myös ihminen ja jonkun lapsi, veli, vanhempi, tai sisar ja myös tämän maan kansalainen, jolla on samat perustuslain takaamat oikeudet kuin kaikilla muillakin. Tietenkin se olisi parempi kaikille, jos huumeongelmaan kehitettäisiin toimiva ratkaisu ja vaaralliset aineet saataisiin pois kaduilta.
Mutta minä ainakaan en halua maahan viranomaisia, joilla on oikeus harjoittaa mielivaltaa ja sadismia yhtään ketään kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan konstaapeli ollut ajokunnossa, jos ei ole nukkunut päiviin ja väsymys on ollut niin hurja että "unohtanut" asiakkaan jonnekin Sipoon metsikköön?
Aiheuttiko väsymys sen, että ajoi Sipoonkorpeen 20km, vai vapautti kiinniotetun sinne, vai unohti kiinniotetun sinne? En ymmärtänyt tätä perustelua. Ihan työkunnossa ei taida olla tämä konstaapeli ja onkin nyt hyllytetty rikosepäilyjen vuoksi.
Poliiseja on ollut kaksi, joten edes toisen olisi pitännyt puuttua toimintaan, vaan ei. Joten tuomion pitäisi olla muuta kun sakkoja ja virasta pidättäminen. Tälläisessa tapauksessa pitäisi olla mahdollisuus tuomita kovennettuna samoin kun jengirikollisuudessa.
Olisi syytä perata koko poliisilaitos ja ja kaikki mädät omenat pois, myös heitä oerkauksen aikana suojelevat.

Jutun mukaan nuorempi poliisi oli yrittänyt vastustella tätä touhua, mutta turhaan:
Nuorempi poliisi oli kertomansa mukaan vastustanut miehen jättämistä Sipooseen ja sanonut siitä työparilleen.
Vierailija kirjoitti:
Ei poliisi ole mikään taksi, ja Knutersintie ei ole mitään erämaata. Joo, on siinä varmaan muutama kilometrin pätkä missä ei ole taloja.
Nimimerkillä ajan tuota pitkin töihin.
Odottelisin että kuullaan myös poliisipartion oma versio tapahtumista.
Se on jo kuultu. Onko oikeudenkäynti sinulle tuttu käsite?

No miksei asiaa ole kuitenkaan kirjattu, tai ilmoittanut radiolla. Yhtä syyllinen, ja pois virasta ja linnaan.
Mielestäni väsymys on hyvä syy siihen että poliisi ei kykene hoitamaan tehtäviään lainmukaisesti. Tähän on olemassa ratkaisu, koska kyseiset poliisit ovat niin väsyneitä etteivät kykene hoitamaan tehtäviään, heidät tulisi vapauttaa tehtävistään ja päästää lepoon eli työkkärin jonoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei poliisi ole mikään taksi, ja Knutersintie ei ole mitään erämaata. Joo, on siinä varmaan muutama kilometrin pätkä missä ei ole taloja.
Nimimerkillä ajan tuota pitkin töihin.
Odottelisin että kuullaan myös poliisipartion oma versio tapahtumista.
Osaatko sinä lukea? Poliisi kuskasi miehen sinne Sipoonkorven kansallispuistoon ja jätti sinne, vaikka piti viedä päivystykseen. Jutussa on poliisin oma versio tapahtumista. Kuulemma syy oli väsymys.
Väsymys? Pasilan poliisitalolta on pitkä matka jonnekin Sipoon korpeen ajella yli 20 kilometriä per suunta. Ja saman verran takas. Eli yli 40 kilsaa autossa istumista, että pääsee tekemään rikollisen teon työajalla ja saa siitä vielä palkkaakin.
Vierailija kirjoitti:
Olisivat ottaneet kengät pois.
Miksei myös sukat? Vai olikohan ihan paljasjalkainen stadilainen kyseessä.
Tänään uutisissa tuomio:
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut kaksi Helsingin poliisilaitoksen vanhempaa konstaapelia heitteillepanosta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Poliisit hylkäsivät 25-vuotiaan miehen tienvarteen Sipoossa viime maaliskuussa.
Päätöksen tehnyt partionjohtaja, 47-vuotias vanhempi konstaapeli, tuomittiin 30 päivän mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
23-vuotias kollega tuomittiin sakkorangaistukseen. 40 päiväsakkoa tekee hänen tuloillaan 1 480 euroa.
Poliisien tulee yhteisvastuullisesti korvata asianomistajalle aiheuttamastaan kärsimyksestä 1 200 euroa ja tilapäisestä haitasta 800 euroa.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/75717030-77d9-4c2a-bbd9-1651f4a52042