Onko teidän yli 75-vuotiaat vanhemmat muuttuneet pikku lapsiksi?

Todellakin. 

Äiti tekeytyy tahallaan osaamattomaksi ja hakee sillä tavalla huomiota Olemme molemmat huomanneet saman

Olen 80. Aamukahvin jälkeen lähden mökillhe 50 kmn päähän kutomaan mattoa.  Oikeilma kangaspuilla, en lasten leikkipuilla.

Oi kyllä.

77v isäni 

Ei osaa pestä pyykkiä

Ei osaa siivota 

Ei osaa tiskata

Ei osaa laittaa ruokaa

Naukuu kuin pikkulapsi.

En viitsi enää edes puhua hänen kanssaan puhelimessa, kun jos sanon että olen laittanut ruokaa, hän vastaa että "laittaispa joku mullekin ruokaa".

Jos olen siivonnut, hän vastaa "siivoispa joku meilläkin"

Ja sitä rataa..

Vierailija kirjoitti:

Olen 80. Aamukahvin jälkeen lähden mökillhe 50 kmn päähän kutomaan mattoa.  Oikeilma kangaspuilla, en lasten leikkipuilla.

Ok, mutta miten vanhempiesi lapsellinen käytös ilmenee?

Mulla on 78-v uhmaikäinen. Lääkäriin? Ei. Optikolle? Ei. Hammaslääkäriin? Ei ainakaan. No, ihmisellä on oikeus kiusata itseään 14 hampaalla ja 20 v vanhoilla laseilla.

Voi kyllä. 

75-vuotias äitini käyttäytyy kuin murkkuikäinen. Ennen ihan järkevä nainen. 

Hössöttää ja käyttäytyy epäasiallisesti sosiaalisissa tilanteissa. Selittää tätä tyyliin "koska mä voin, öyh öyh". Kiukuttelee ja uhmailee kuin pieni lapsi. Lisäksi uhriutuu, on katkera. 

Ihan kehuskelee sillä, miten käyttää kaupassa ja asioidessa hyväkseen mummoontunutta olemustaan.

Mietin johtuuko siitä, ettei enää "pysy perässä" meidän nuorempien (5-kymppisten) asioissa. Kompensoi sitä hössötyksellä.

Ja ymmärtäähän sen, että ketuttaa kun toimintakyky laskee, eikä pysty eikä jaksa enää kuten ennen.

Ihan ihmeellistä loukkaantumista kaikesta. Kun ei esimerkiksi vanhempiani kutsuttu jonkun sukulaislapsen rippijuhliin niin siitä äiti jaksaa jauhaa miten "me ollaan niin huonoja, ei meitä haluta minnekään". 

Antakaa nyt anteeksi, että ihmiset vanhenevat ja psyykinen toimintakykykin huononee. Kaikki varmaan haluaisivat olla terveitä ja virkeitä loppuun asti, mutta eipä sitä itse pääse valitsemaan.

Toistaiseksi ihan normaaleja ovat. Isä vähän kärsii vanhentumisesta niin että äidin poissa ollessa ei oikeastaan osaa tehdä mitään. On vaan tai haahuilee. Äiti käy maanantaisin meillä hakien kuopuksen tarhasta ja ottaen vastaan koululaiset, kun tulevat kotiin, kokkaa perunamuusia ja lihapullia, tekee porkkanaraastetta ja keskittyy ihailtavasti lasten läksyihin, piirtää, askartelee. Keskiviikkona hän on seurakunnan leipomo/käsityöryhmässä, perjantaisin vesijumpassa. Tiistaisin veljeni vie heille heidän tilaamansa ruoan kaupasta, torstaisin heille tulee siivooja. Toivon tilanteen jatkuvan vielä kauan! 

Älkää valittako. Mun molemmat vanhemmat kuolivat alle 75 vuotiaina.

Vierailija kirjoitti:

Älkää valittako. Mun molemmat vanhemmat kuolivat alle 75 vuotiaina.

Kiintiövastaus. Mikään ei saa olla huonosti, ei saa keskustella, kun jollain on vielä huonommin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää valittako. Mun molemmat vanhemmat kuolivat alle 75 vuotiaina.

 

Kiintiövastaus. Mikään ei saa olla huonosti, ei saa keskustella, kun jollain on vielä huonommin.

Keskustelu ja VALITTAMINEN on kaksi eri asiaa. Suurin osa vastaajista haukkuu omia vanhempiaan ja valittaa samalla omaa kohtaloaan, kuinka minä nyt kärsin tilanteesta. Tosiasiat tosiasioina ja tyrha ruikutus pois.

Tuntemani 75-vuotiaat ovat pääsääntöisesti vielä varsin hyvässä kunnossa, skarppeja ja täynnä toimintaa. Ennemmin taantumista alkaa tulla n. 85-vuotiaana.

Paitsi yksi 64-vuotias hiljan eläköitynyt. Käyttää lapsiaan hyväkseen pyytämällä näiltä milloin mitäkin apua. Haluaa nähdä heitä, kyllähän minä sen ymmärrän. Mutta esim. digitaidot heikkenevät, kun ei edes yritä, vaan kysyy heti lapsiltaan. Vaivaa on jos jonkinlaista. Osa varmaan todellisia, mutta osa selkeästi johtuu asenteesta, kun joka asiaan kiinnittää niin kovasti huomiota. 

Meillä puhutaan taaperomummosta. Äitini on aina saanut itkupotkuraivareita ja vaatinut ymmärrystä, mutta itse hänen ei tarvitse ymmärtää ketään. "Kato kun mä oon tämmönen kalkkis." Sitä draaman määrää!

Ikää 88 ja kiinnostunut vain itsestään ja oman lapsuutensa muistelemisesta. On unohtanut esim. koko 60- ja 70-luvut, jolloin hän itse oli perheenäiti.

Äiti ollut aina vähän yksinkertainen ja huomionhakuinen. Toimintakyky on ihan hyvä mutta mitään ei voi tehdä itse. Lääkäri kuulemma kieltänyt kahvinkeittimen lähelläkin olemisen koska ei tee hyvää sydämelle. Jonkun pitäisi sekin tehdä puolesta. Jos ei läheisiltä saa riittävästi huomiota niin keksii jonkun hädän ja soittaa ambulanssin. Aika raskas tapaus. 

Ei ole.

Ei ole. Ikää 89 v.

Ei todellakaan ole. Ovat liki 80 ja ihan klaareja ovat nupiltaan ja aikuisen sorttisia ihmisiä. Lisäksi teen töitä liki 90-vuotiaan kotona, jolla ei hänelläkään ole mitään merkkejä pikkulapsimaisuudesta, vaikka hän on muistisairaskin.

Olen kyllä tavannut sellaisia mummoja ja pappoja jotka ovat pikkulapsimaisia. Heillä on yleensä jo pitkälle edennyt dementia. Osa on luonnostaan herttaisia ja sen takia ehkä vähän lapsekkaan oloisia.

Joskus erehdyin eräässä hoitolaitoksessa puhumaan eräälle papalle kuin lapselle ja papa otti ja suuttui ihan kunnolla. 😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 80. Aamukahvin jälkeen lähden mökillhe 50 kmn päähän kutomaan mattoa.  Oikeilma kangaspuilla, en lasten leikkipuilla.

Ok, mutta miten vanhempiesi lapsellinen käytös ilmenee?

Jos kommentoija on itse 80, niin mahtavatko ne hänen vanhemmat olla vielä elossa?

Ymmärtääkseni on ihan maailmanlaajuinen sanonta tai käsite, että vanhana ihminen muuttuu takaisin lapseksi.

Se riippuu varmaan ihan siitä kuinka paljon vastuuta vanhan ihmisen elämässä on jäljellä. Jos ei ole muuta kuin sitä olemista ja ympärillä vain holhousta sekä passausta, niin kai sellainen väkisin tekee vähän lapseksi.