Lue keskustelun säännöt.
Oma äiti hylkäsi minut ja lapsenlapsensa
12.08.2025 |
Miten tästä pääsee yli?
Äitini on aina ollut "epävakaa", lapsuudessani ailahteleva, herkästi kuormittuva ja jopa lievästi väkivaltainen. Olen muuttanut hyvin nuorena pois kotoa. Nuorempien sisarusteni vielä asuessa kotona äiti on alkoholisoitunut ja lopulta eronnut.
Nyt minulla on itselläni pienet lapset, asumme parin tunnin päässä äidistä. Äitini intoili mummoksi tulosta etukäteen, mutta todellisuudessa on "hylännyt" minut/meidät täysin. Ei pidä yhteyttä, ei tule käymään, ei tullut edes nuoremman ristiäisiin, ei ole kiinnostunut. Kun olemme paikkakunnalla sukuloimassa äiti "sairastuu" tai "on töissä" (todellisuudessa saikuttaa jatkuvasti osa-aikaisesta 40% työajastaan). Somesta selviää kuinka ryyppää ja ravaa treffeillä.
Hän tekee tietysti elämällään mitä haluaa enkä voi siihen vaikuttaa, mutta miten itse pääsen yli siitä että oma äiti on minut ja lapseni hylännyt? Miksi emme "kelpaa" hänelle? Miksi lapseni eivät saa samanlaisia hyviä isovanhempisuhteita kuin minä olen saanut lapsuudessani? Minua surettaa :(
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Itse en alkoholistimummua haluaisikaan lasteni lähelle.
Ai jaa. Alkoholismi ei sitten ollutkaan sairaus loppupeleissä.
Itse asiassa lapset eivät moiti alkoholinkäyttöä vaan riitelyä ja kovaa ääntä. Että yhtä pahaa tuhoa tekee lapselle jatkuvasti riitelevät vanhemmatkin, eikä tarvi mitään alkoholiakaan olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten pääset yli? Itse asiaa käsittelemällä lähimpien ihmisten kanssa tai terapiassa. Yli tai ainakin eteenpäin...
Voithan koittaa myös äitisi kanssa käsitellä asiaa, mutta se tuskin johtaa toivomaasi lopputulokseen eli läheisempään suhteeseen. Toisaalta taas se voi kannattaakin, se voisi itse asiassa olla sulle se viimeinen niitti ja pystyisit päästämään irti haaveesta saada hyvä suhde äitiisi.
Mulla on osin samanlaista taustaa. Koen että äitini suhde sekä muhun että lapsiini on ollut jotenkin pinnallinen, ei lämmin. Olen käsitellyt asiaa paljonkin, mutta joku haava sisälläni edelleen on. Vaikka en mitään enää muistisairaaalta äidiltäni odotakaan.
No nuohoa sun isäsi kanssa. Miks se ei kelpaa sulle isovanhemmaks lapsellesi?
Mitä isällesi kuuluu? Käytkö usein tapaamassa häntä?
Kuinka pitkä matka sun isin luo on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, että sattuu lapsiesi vuoksi. Mutta eipä se siitä murehtimalla muuksi muutu.
Kannattaisi käydä tuosta asiasta juttelemassa vaikka jonkun terapeutin tai psykologin kanssa. Saisit keinoja ja voimia käsitellä tuota asiaa.Tosi ikävä tilanne, mutta sinun on jonkinlainen henkinen pesäero saatava aikaiseksi äidistäsi.
Tottakia on hylkäämistä mitä ap kirjoitti.
Meillä sama juttu, mutta meillä kyse mummon henkisestä sairaudesta. Vakava mielenterveydellinen sairaus. Ehkä ap:nkin tapauksessa jotain samanlaista kuitenkin.