Oma äiti hylkäsi minut ja lapsenlapsensa

Ei aikuista äiti hylkää, kun aikuinen ei ole riippuvainen äidistään. Entä jos äitisi olisi jo kuollut, olisiko silloinkin hylännyt sinut ? Lapsella on toinen mummo ja ehkä sinun isä 

Olen pahoillani, että äitisi ei kykene olemaan äiti eikä isoäiti. Se ei ole sinun tai lastesi vika, vika on äidissäsi ja hänen päihdeongelmassaan.

Kannattaa miettiä, onko äitisi muutenkaan sellainen henkilö jonka haluaisit olevan lasten elämässä tiiviisti? Mieti millainen äiti hän oli sinulle, haluatko omien lastesi altistuvan samalle käytökselle? Isoäitiys kun ei muuta ihmistä mitenkään paremmaksi automaattisesti. Voitko luottaa siihen, että äitisi kohtelisi lapsenlapsiaan paremmin kuin sinua lapsuudessasi?

Olen itse joutunut katkaisemaan välit vanhempiini lapsuuden kaltoinkohtelun ja aikuisuudessa jatkuneen vähättelyn ja alaspainamisen seurauksena. En tarkoita, että sinun pitäisi katkaista välejä, mutta jo odotusten madaltaminen ja etäisyyden ottaminen on kivulias prosessi ja ymmärrän mitä ehkä käyt läpi. Kannattaa miettiä mitä olet valmis sietämään, kuinka monta pettymystä voit aikuisuudessa vastaanottaa ja kuinka paljon haluat lapsiasi altistaa niille.

Voimia.

Niin mutkin mutta hän hylkäsi jo lapsena milloin olisi ollut hänen velvollisuutensa pitää huolta. 

Oletko ihan varma että tuollainen mummo edes kannattaisi pitää lähellä lapsiasi tai äitinä elämässäsi?

Tarinaasi lukiessa tulee mieleen että et ehkä ole kaikista pettymyksistä huolimatta prosessoinut suhdettasi äitiisi, vaan haet edelleen siitä suhteesta jotain mitä et vaan voi ikinä häneltä saada, sen takia millainen hän on. Ihmiset hyvin harvoin muuttuu huonosta parempaan, paremmasta huonompaan on helpompi.

Onko lapsella toisia isovanhempia? Muita sukulaisia elämässä? Tiedän että on kurjaa ettei kaikki voi saada hyviä vanhempia tai isovanhempia (itselläni ei ollut kumpiakaan), mutta sen kanssa voi oppia elämään. Tärkeintä on että on edes joku merkityksellinen ihminen elämässä, oli se sitten samaa verta tai itse valittu ystävä.

Älä inise, elä oma elämäsi äläkä ole tekemisissä äitisi kanssa. Miksi pitäisi kun ei ole aiemminkaan äitinä pärjännyt. Jessus teitä roikkuvia aikuisia

Ymmärrän tuon pettymyksen. Mun äidillä on ollut hoitamaton masennus lähes 30v. Lääkäriin ei asiasta ole koskaan suostunut menemään. Intoili lasteni syntymästä, mutta tosiasia on, että hänen mielialansa (joka on synkkä, syyllistävä, negatiivinen, maailmanloppuaennustava, valittava..) on niin raskasta, että vain todella pienissä määrin pystymme olemaan hänen kanssa tekemisissä. Asumme lähekkäin. Joten todellakin tunnen surua siitä, että ei ole sellaista normaalia isovanhempi-suhdetta, eikä hänestä ole mitään tukea lapsiperhe-elämään. Päinvastoin, hän kuormittaa jaksamistani ja hyvinvointiani valtavasti (tehnyt sen koko 30v ajan), ja minun vain on kertakaikkiaan oman parheeni hyvinvoinnin vuoksi huolehdittava omasta mielenterveydestäni ja rajattava sairas äitini minimiin.

 

Mutta kyllä se silti satuttaa, että ei ole sitä suhdetta, minulla eikä lapsillani. Isäni on kuollut eikä minun puolelta ole muitakaan sukulaisia tai läheisiä. Kaikki ovat kuolleet tai olleet aina tuntemattomia. Isänsä puolelta lapsilla on isovanhemmat, mutta sielläkin rikkinäinen perhe ja jotakin sellaista ongelmaa, etteivät sieltäkään sen enempää ole arjessamme mukana, lasten synttäreillä käyvät kerran vuoteen. Erojen ja uusperheiden takia mieheni välit perheeseensä ovat jääneet vähän etäisiksi, hän ei ole oikein kuulunut koskaan mihinkään, koska vanhemmat erosivat hänen ollessa hyvin pieni ja perustivat uudet perheet nopsaan, sopimattomien ihmisten kanssa.. Kyllä mua sekin harmittaa välillä. Mutta pakko vaan koittaa keskittyä tähän omaan pieneen perheeseen, että meillä on toisemme! 

 

Mielestäni tällaset palstat ovat juuri sitä varten, että saa joskus anonyymisti avautua tällaisista taakoista harmistuksista, ilman, että se on akkojen turhaa ruikutusta, kuten edellinen jotenkin ilmaisi.

Voi byhyy

Ymmärrän harmisi, itse samankaltaisessa tilanteessa. Mie en kelpaa äidilleni, mutta molemmat siskoni ja toisen lapset kelpaavat. Miun lapset ei äitiäni kiinnosta ollenkaan. Lapseni ei ole koskaan saaneet edes korttia synttärinä tai Jouluna, lahjoista puhumattakaan. Hän ei pidä heihin ollenkaan yhteyttä, eikä minuunkaan. Olen yrittänyt aikoinaan käydä äitiäni tapaamassa tai soitan, mutta aina on ollut vastaus, että lapsukaiset ovat täällä. Selvästi viestinyt, ettei kiinnosta ja aina on huono hetki. 

Ite en voisi kuvitellakaan hylkääväni omaa lasta. Ei sellaista syytä ole olemassakaan!!!

 

Itse en alkoholistimummua haluaisikaan lasteni lähelle.

YouTube Laila Kinnunen  

Laula joululauluja . Se lohduttaa .  

Joskus vain käy niin. Minun molemmat vanhemmat kuolivat onnettomuudessa  kun olin 12v ja veljeni 9v mutta elämän oli vain jatkuttava. Mieluimmin onnellisena, kuin katkerana ja siksi he elävät muistoissani, joka antaa voimaa. Myös tänä sunnuntaina, vuosia myöhemmin. 

Mitäs vittuilit äidillesi taukki?

Ei kyse ole siitä, kelpaatko vai etkö tai kelpaavatko lapsesi vai eivät vaan siitä, että äitisi on kusipää, joka ei osaa olla vanhempi tai isovanhempi. Tuskin edes haluaa, käytöksestä päätellen. 

Eli ihan ensin sinun on ulkoistettava tuo itsestäsi. Kyse ei ole sinusta, kyse on hänestä ja hänen ongelmistaan. Sinun ongelmasi on kohdata tuo suru ja pettymys ja vihakin siitä, että äidistäsi ei ole äidiksesi tai lastesi mummuksi. 

Sanon tätä ihan kokemuksesta ja terapiassa käyneenä. Isäni on tunnekylmä pyskopaatti. Vika ei ole minussa vaan hänen päänsisäisessä rakenteessaan. Minulle ei vaan osunut parempaa isää. Se ei tarkoita, että olisin lapsena paska. 

Vierailija kirjoitti:

Älä inise, elä oma elämäsi äläkä ole tekemisissä äitisi kanssa. Miksi pitäisi kun ei ole aiemminkaan äitinä pärjännyt. Jessus teitä roikkuvia aikuisia

Ap:n äiti?

Olen omassa elinpiirissäni nähnyt kaksi tällaista mummua. Toinen on psykopaatti ja toinen vähintään narsisti. 

Temppuilu osui juuri siihen lapsen vauva/taaperoikään. Eivät toki muutenkaan ole olleet mitenkään läsnä tai tukena, mutta tuossa kohtaa tekivät ohareita jne. 

Vierailija kirjoitti:

Ei aikuista äiti hylkää, kun aikuinen ei ole riippuvainen äidistään. Entä jos äitisi olisi jo kuollut, olisiko silloinkin hylännyt sinut ? Lapsella on toinen mummo ja ehkä sinun isä 

Miten kuollut voi hylätä ketään? Hylkääminen on aktiivinen teko. 

Mitä lapsesi tekisivät ryyppäävällä mummulla? Ole onnellinen, ettei tuppaudu teille.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän harmisi, itse samankaltaisessa tilanteessa. Mie en kelpaa äidilleni, mutta molemmat siskoni ja toisen lapset kelpaavat. Miun lapset ei äitiäni kiinnosta ollenkaan. Lapseni ei ole koskaan saaneet edes korttia synttärinä tai Jouluna, lahjoista puhumattakaan. Hän ei pidä heihin ollenkaan yhteyttä, eikä minuunkaan. Olen yrittänyt aikoinaan käydä äitiäni tapaamassa tai soitan, mutta aina on ollut vastaus, että lapsukaiset ovat täällä. Selvästi viestinyt, ettei kiinnosta ja aina on huono hetki. 

Ite en voisi kuvitellakaan hylkääväni omaa lasta. Ei sellaista syytä ole olemassakaan!!!

 

Narsistien perheissä on juuri näin. Lapsilla on eri roolit ja heitä pelataan toisiaan vastaan. On kultalasta, syntipukkia, näkymätöntä jne. 

Keksi seuraava tosi ikävä tarina ja ala jankuttamaan ja vastaile välillä itsellesi.  😂😂😂😂😂😂