Timo R stewart: Kahden valtion malli rautalangasta
Kahden valtion malli?
Kahden valtion malli tarkoittaa sitä, että entisen Britannian Palestiinan alueelle syntyisi kaksi itsenäistä valtiota, Israel ja Palestiina, jotka voisivat elää rinnakkain rauhassa, Stewart sanoo.
Kahden valtion malli ei ole pelkästään kaikkein suosituin ratkaisumalli, vaan oikeastaan ainoa kansainvälisen yhteisön tunnustama ratkaisuehdotus palestiinalaiskysymykseen.
...
Käytännössä koko maailma ja palestiinalaisten virallinen edustaja Palestiinan vapautusjärjestö PLO tukevat kahden valtion mallia. Israel vastustaa sitä.
Vaihtoehdot?
Ensimmäisessä yhden valtion mallissa Israelin hallitsemien alueiden ihmisillä olisi tasavertaiset oikeudet yhdessä valtiossa, mikä tarkoittaisi käytännössä, ettei Israel olisi juutalaisenemmistöinen valtio.
Toisessa yhden valtion mallissa olisi yksi valtio, jossa vallitsee käytännössä apartheid-järjestelmä. Tämän mallin tukeminen tarkoittaisi sitä, että kannattajalle on ok, että miljoonat ihmiset elävät sotilasmiehityksen alaisuudessa vastoin oikeuksiaan. Tämä on nykyään vallitseva tilanne, Stewart kertoo.
Miksi ei toteudu?
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin merkittävä tukiryhmä on evankelikaalikristityt. He uskovat, että Israelin valtio on osa Jumalan suunnitelmaa ja että suunnitelma sisältää sen, että Israel hallitsee kaikkia näitä maita, varsinkin koko Jerusalemia.
Saksassa taas nähdään, että Israelin hallitus ei välttämättä ole edistämässä kestävää ratkaisua alueella, mutta Saksa ei halua painostaa Israelia. Saksalle on tärkeää, että Israelin valtiota tuetaan. Taustalla on syyllisyydentunne ho******tista.
Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa kukaan ei tee mitään.
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Donald Trump ehdotti viimeksi viime hallituskaudellaan kahden valtion mallia. Se ei kuitenkaan toteutunut. Syy oli se, että Palestiina ei halunnut sitä. He kun eivät missään vaiheessa ole sitä halunneetkaan. "From the river to the sea". He haluavat hävittää Israelin väestön kokonaan. Piste. Ei siis kahden valtion mallia, vaikka sitä kuinka joku länsimainen besserwisser ehdottaisi.
Kuinka vaikeaa tuota on tajuta?
Ainakin Timolle pitäisi vääntää rautalangasta.
Vierailija kirjoitti:
Arafatin ja Rabinin Nobelin rauhanpalkinnon tuoneen rauhansopimuksen mukaan Palestiina oli jo oma valtionsa. Vaan kun tämä ei Hamaisille kelvannut ja seuraukset on nähtävissä.
No, ei se ihan kaikille israelilaisillekaan kelvannut kuten Rabinin kohtalosta voi päätellä. Siellä on fanaatikkoja molemmilla puolilla.
Gaza ennen 7.10. hyökkäystä, sitä saa mitä tilaa.
https://x.com/VividProwess/status/1954581004124844350#m
Nykytilanteen taustana on kyllä se, että 1940-l lopussa, kun YK:ssa oli tehty päätös kahdesta valtiosta ja Israelin valtio oli julistettu perustetuksi, niin naapurivaltiot/arabimaat olivat sitä mieltä, että mitään palestiinalaisvaltiota ei tarvita ja että kyseiset alueet kuuluisivat itseasiassa Jordanialle ja Egyptille (eivät myöskään tietenkään hyväksyneet Israelia vaan hyökkäsivät sinne heti). Jordania liitti sitten itseensä Länsirannan ja Egypti Gazan - tästä ei ikinä puhuta.
Timo ei halua uskoa, vaikka hamas kertoo tavoitteensa selvästi.
hamasjohtaja Mahmoud al-Zahar: Tavoitteenamme on maailma, jossa juutalaisuutta ja kristinuskoa ei ole olemassa.
https://x.com/DrEliDavid/status/1954556948570853503#m
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arafatin ja Rabinin Nobelin rauhanpalkinnon tuoneen rauhansopimuksen mukaan Palestiina oli jo oma valtionsa. Vaan kun tämä ei Hamaisille kelvannut ja seuraukset on nähtävissä.
Papereita palestiinalaiset ovat nähneet ennenkin, kun samaan aikaan puskutraktorit jyräävät talojansa.
Niin, Hamasin peruskirjaan kirjattu päätavoite on kaikkien juutalaisten tuhoaminen Israelin valtion alueelta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi puhutaan kahden valtion mallista, kun se ei kelpaa hamasille?
Hamas ei ole Palestiina.
Vierailija kirjoitti:
Palehuivi on uusi haka risti
https://x.com/ShirionOrg/status/1954197780181721592#m
Kai se niin on jos joku twitterissä niin sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei gazasta siirretä paleja länsirannalle? Israel voisi lohkaista vähän lisää maata ja palet asuis siellä länsirannalla.
Ei käy, koska Länsirannalla on vallassa toinen terroristijärjestö Hizbollah, jonka kanssa Hamasilla on sukset ristissä.
Tämä viesti kertoo hyvin siitä kuinka edes perusasioita ei tiedetä Israeliin ja Palestiinaan liittyen.
Hizbollah on Libanonissa, Länsirannalla on Fatah, joka ei ole terrorijärjestö.
Kyllä tekee, samat juuret näillä n atseilla on https://x.com/AntSpeaks/status/1943295734364737637