Lue keskustelun säännöt.
Rehellinen tunteesi äitiäsi kohtaan?
Kommentit (70)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On pilannut elämäni niinkuin on kyllä isänikin,M38.
On yhdessä isäsi kanssa antanut sinulle elämäsi.
ei se oikeuta silti vainoamaan koko elämää ja mustamaalaamaan koko ikää
Luottamus, läheisyys ja ilo, joskus ärsytys
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen lähinnä syyllisyyttä kun ajattelen äitiäni. Lähinnä siksi, etten oikein pidä hänestä, vaikka hän on äitini. Hän on melkoinen kokoelma ihmisen ikävimpiä piirteitä. Tunnen syyllisyyttä näistä ajatuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On pilannut elämäni niinkuin on kyllä isänikin,M38.
On yhdessä isäsi kanssa antanut sinulle elämäsi.
No sehän tässä on juuri ongelma. En ole kyllä edellinen. En ole halunnut tänne syntyä. Elämäni on ollut syntymästä asti kipua, pelkoa, hylkäämistä, tuskaa, yksinäisyyttä. Ja juuri vanhempieni takia. He antoivat minulle elämän, joka on yhtä helvettiä, pitäisikö olla kiitollinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vihaan vaikka on jo kuollutkin.
Eihän kuolema tee pakosti muuta kuin ehkä kirkastaa entisestään ajatuksia, mitä tuntee ja on tuntenut poismennyttä kohtaan. Jotkut asiat voi tajuta eri valossa kuoleman jälkeen ja sitä kautta ymmärtää paremmin vanhempaansa.
Vierailija kirjoitti:
Äiti tekee kuitenkin sen varhaiskasvatuksen jota ilman lapsi ei selviä, lopusta huolehtii muut ja lapsi itse aikuistuttuaan.
Voi jättää tekemättäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pettymys, suru, viha, sääli.
T. väkivaltaisten vanhempien jälkeläinen
Olen pettynyt häneen etenkin isoäitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerroin eilen (ja joku alkoi ämpyilemään ....).
Äidillä muistisairaus, sanoin hänelle, et kiitos äiti niistä kaikista opetuksista/opeista, mitä annoit. .. En minä ollut se kaikista helpoin lapsi. Äippä siihen: No et kyllä ollut ... ja nauroi perään! :)
---
Ja vielä kerran Alzheimerissa on sellanen muoto, että vaikuttaa enemmänkin liikkumiseen kuin tunteisiin. Äidistä tuli pikemminkin iloinen kuin äkäinen tai sulkeutunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On pilannut elämäni niinkuin on kyllä isänikin,M38.
On yhdessä isäsi kanssa antanut sinulle elämäsi.
Sisäisesti pilatun elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äiti tekee kuitenkin sen varhaiskasvatuksen jota ilman lapsi ei selviä, lopusta huolehtii muut ja lapsi itse aikuistuttuaan.
Älä puhu potaskaa. Jos sinun äitisi teki, se ei tarkoita, että muiden teki.
Viha, katkeruus, kiukku, sääli...
Vaikken haluaisi myöntää varsinkaan kolmea ensimmäistä. Mutta pakko se on itselleen myöntää. Vaiettuja aiheita joista voi keskustelupalstalle anonyymisti kirjoittaa, mutta ei tule kuuloonkaan puhua kuin todella läheiselle ihmiselle tai ehkä terapeutille jos olisi sellainen.
Ja viha ei ole todellakaan mitään pelkkää vihaa vaan se on sellaista kun on vihdoin saanut aikuisena riittävästi etäisyyttä että pystyy objektiivisemmin arvioimaan sitä kohtelua jota on saanut lapsena ja aikuisenakin yhä osakseen. On kai jotain sukurakkauttakin tai sellaista tukholmasyndrooman tyyppistä kiintymyssuhdetta tietysti olemassa osaltani edelleen, mutta pidän etäisyyttä ja olen muuttanut kauas.
Lapsena sitä tavallaan eli sellaisessa kongnitiivisessissa dissonanssissa ja ajatteli että vaikka äiti kuinka pahasti sanoisi ja vaikka mitä tekisi niin kyllä se aina lapsilleen parasta haluaa. Nykyään en ole niinkään vakuuttunut enää asiasta. Äiti ei ole koskaan myöntänyt tehneensä virhettä missään asiassa tai pyytänyt anteeksi. Saa raivokohtauksia, jos häntä ei myötäile jne. Olen todennut, että on kyllä todella rasittava ihminen joka on vaan perheessä tottunut saamaan tahtonsa läpi, koska muut yrittävät myötäillä ja miellyttää häntä, ettei hän vain saisi raivokohtauksia jne. Ja ihan sama kuinka pieni asia on josta esittää oman mielipiteensä niin äiti sen yrittää lytätä ja vähätellä kaikin keinoin. Ainakin minun kohdallani. Myös silloin kun hän esim. kuvittelee minun pitävän asiasta x, (esim. kirjailija, muoti, harrastus, ammatti tms.) hän keksii siitä jotain tosi negatiivista sanottavaa... Ja tappaa tahallisesti keskustelun sellaisesta aiheesta jonka arvelee olevan mielestäni kiinnostava.. Hän ei varmaan ajattele itse niin mutta hän on todella vastarannan kiiski ja draamahakuinen.
Olen aikuisena tajunnut ettei hän ihan terve ole.. Sitä suuremmalla syyllä hänellä on kova tarve arvostella ja moralisoida muita ihmisiä jos hiukankin poikkeavat siitä mikä hänen mielestään on sitä täydellistä tavallisuutta tai juuri sellaista elämää, mikä hänen mielestään on tavoiteltavaa tai suvaittavaa.
Hänellä ei siis ole itse mitään ihmeempiä tavoitteita ollut elämässä muuta kuin se pakollisena pidettävä perheellistyminen ja sitä edeltävä avioituminen ja työssä käyminen. Ja tietysti omakotitalon hankkiminen. Ja nämäkin asiat voi tehdä väärällä tavalla ihan vain ulkoisilla kriteereillä mitattuna. Puoliso voi olla väärä äidin mielestä, lapsi hankittu väärään aikaan ja omakotitalojen voi olla vääränlainen ja väärältä alueelta ja koulutus voi olla väärä jne. Ja työpaikka kun voi olla väärä. Näistäkin kaikista hän on minua moittinut .. myös kirkkoon kuulumattomuudesta ja avioitumattomuudesta .. puhumattakaan lukuisista muista asioista. Sellaista asiaa ei olekkaan mistä ei olisi lähtökohtaisesti vain negatiivista sanottavaa...
Ne oikeanlaisen elämän raamit ovat kapeat. Sellaista ei varmaa ole kuin kaikessa on vikaa muodollisesti vähintään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti tekee kuitenkin sen varhaiskasvatuksen jota ilman lapsi ei selviä, lopusta huolehtii muut ja lapsi itse aikuistuttuaan.
Voi jättää tekemättäkin.
Niin. Jotkut ovat niin naiiveja.
Vierailija kirjoitti:
Kerroin eilen (ja joku alkoi ämpyilemään ....).
Äidillä muistisairaus, sanoin hänelle, et kiitos äiti niistä kaikista opetuksista/opeista, mitä annoit. .. En minä ollut se kaikista helpoin lapsi. Äippä siihen: No et kyllä ollut ... ja nauroi perään! :)
---
Ja vielä kerran Alzheimerissa on sellanen muoto, että vaikuttaa enemmänkin liikkumiseen kuin tunteisiin. Äidistä tuli pikemminkin iloinen kuin äkäinen tai sulkeutunut.
Alzheimer vie kaiken. Muistin, ymmärryksen, puhetaidon, motoriikan, liikuntakyvyn, ruuansulatuksen, sammuttaa nielemisrefleksin viimeisenä. Kaikki muistisairaudet ei ole alzia tai muut neurologiset sairaudet.
Aikanaan oli ärtymys ja kova halu pysyä erillään. Nykyään ehkä enemmän sellainen lempeä huvittuneisuus, kun mamma on jo kohta 85.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihaan vaikka on jo kuollutkin.
Eihän kuolema tee pakosti muuta kuin ehkä kirkastaa entisestään ajatuksia, mitä tuntee ja on tuntenut poismennyttä kohtaan. Jotkut asiat voi tajuta eri valossa kuoleman jälkeen ja sitä kautta ymmärtää paremmin vanhempaansa.
Alapeukuttajalle: en väitä, että kaikki käytös pitäisi osata ymmärtää ja hyväksyä. Ihmisiä on hyvin moneksi vanhempinakin.
Minkä kaiken? Sen että antoi elämän? Sen että sain hellyyttä ymmärrystä ja huolenpitoa? Sen että piti puoliani? Sen että kasvatti ja kannusti unelmissani? Sen että antoi minulle niin hyvän alkuvauhdin omalle itsenäiselle elämälleni?