Mies ei ymmärrä, että poikien reissut ovat nyt ohi.
Mies siis yleensä tehnyt syksyllä kavereiden kanssa noin viikon mittaisen reissun millon minnekin.
Nyt kuitenkin tilanne on siinä määrin muuttunut, että muutimme yhteen keväällä joten olemme siis avopari, eikä enää pelkkä seurusteleva pari. Näin vakavaan suhteeseen ei enää kuulu mitään poikien reissut, vaan lähtökohtaisesti lomat vietetään yhdessä puolison kanssa.
Nyt Mies sitten kavereiden kanssa entiseen malliin suunnittelee syksyn reissua. Ilmoitin, että ei ole ok. Joku tyyliin viikonloppu reissu on ok mutta viikon reissut ilman puolisoa ei kuulu vakavaan suhteeseen. Mies sitten otti nokkiinsa ja väittää että rajoitan liikaa. Uskomatonta! Entä sitten ku ollaan naimisiin tai on lapsia? Poikien reissut kuuluu sinkkuelämään mutta jotenkin mies ei tätä nyt ymmärrä.
Kommentit (193)
Kyllä minä vaan päästäisin! Ajatteles sama toisinpäin. Eikös mies silloin olisikin vaan hullu kontrolloija, narsisti, sairaalloisen mustasukkainen vahtija ja red fläg?
Tuo asenne voi tappaa avioliiton NOIN sisäsiitoinen yhdessä olo ei onnistuisi monelta. JOku selkärangaton vetelys voi tuohon suostua. Tehdään nyt selväksi että minä kierrän kaikki naiset kaukaa täysin vapaaehtoisesti, siksi elämäni onkin ihanaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuollaisille reissuille vetää aikuisia ihmisiä?
Mukavaa vaihtelua normaali arkeen. Itsekin käyn vähintään yhdellä "poikien" reissulla vuosittain, vaikka ikää tulee mittariin ensi vuonna 60. Lapset jo aikuisia ja rouvan kanssa elämä luistaa sen verran mallikkaasti, ettei siinä muutamat reissut tunnu missään.
Huh huh, onneksi minun miehellä ei ole tollaiset tavat, en myöskään hyväksyisi omalla kohdallani.
Ihme justiinoita täälläkin.
Te ette omista puolisoitanne. Puolisoilla molemmilla ON OIKEUS myös omaan aikaan, ilman sitä puolisoaan. Itse käytän sen urheiluharrastukseeni, joka tarkoittaa 3-4 iltana viikossa 2-4 tuntia ja pari kolme päivää kuussa viikonloppuina. Puolisolla ei ole mit
4 iltana viikolla 4h pois? Eli pääset klo16 töistä, lähdet klo17 syömisen jälkeen harrastukseen neljäksi tunniksi pois ma, ti, ke, to ja palaat klo 21 vaimon laittamaan iltapalapöytään, menet maate ja katoat aamulla töihin? Pe tai jonain muuna iltana suvaitset olla puolison kanssa yhdessä? Kuka helv tuollaista jaksaa? Miksi edes haluat elää jonkun kanssa, täyden ylläpidon takiako? Ja kun viikonloppu koittaa, häivyt kolmeksi päiväksi jonnekin paikkaan x. ??? Näillä spekseillä ei tule minun kanssa yhden yksiäkään treffejä. Minkälainen nainen (joku alistettu?) hyväksyy tämmöisen järjestelyn? Jos tuo kolmen päivän oma viikonloppu pe-su tulee tuon ma-to iltaharrastamisen perään vielä, niin eihän tuossa ole mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Olen tuo joka ei pienestä hätkähdä. Tottakai me naisetkin osataan, kyllä tuolla Levillä ynnä muissa menopaikoissa osa naisistakin on varattuja. Ei kai tässä nyt ole mitään uutta, puolin ja toisin haetaan välillä vaihtelua, kautta historian on aina ollut näin. Ja enpä tuota nyt varsinaisesti läheisriippuvuudeksi kutsuisi jos molemmat osapuolet silloin tällöin irroittelevat kodin seinien ulkopuolella, päinvastoin. eiköhän tuo läheisriippuvaisuus ole sen riesana, joka ei puolisoaan mihinkään yksin päästäisi.
Kyllä on pahasti suhteessa pielessä, jos avoimesti haetaan vipinää suhteeseen, irtonumeroiden kautta. Kuvottavaa, sairasta toimintaa!
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea koko ketjua, mutra minulle poikien reissut on niin traumaattista kuunneltavaa, että ei kiitos. Tapailin pitkään miestä, joka oli luvannut, että tutustuu vain minuun. Poikien reissun jälkeen kaivoi lompakosta ilmeisesti ravintolasta ostetun After eight -kondomin ja kun olin ihan, että ootko sä käyttänyt tämmöisiä siellä....? 😳 Niin vastaus oli: "En, mutta kyllä mieli teki!" Myös muita esimerkkejä ala-arvoisesta ja epäluotettavasta käytöksestä. Naispomo mm. änkesi itsensä exmieheni syliin valokuvassa työreissulla silloin kun oltiin avoliitossa... ei ollut poikien reissu, mutta paljon tapahtuu rajojen rikkomista nykyään. Ja 40-vuotiaan tapailumiehen poikien reissut? Poika? 40 on liian vanha kutsumaan kavereitaan pojiksi. Jos tuossa vaiheessa ei ole aikuistunut, niin ehkä kannattaa pysyä sinkkuna, niin voi pitää sitten rauhassa useampaa.
Minä ja pojat olemme jo 66-68 -vuotiaita. Miksi me toisiamme kutsuisimme, ellei pojiksi? No jätkiksi kyllä. Ihan niin kuin jo 60 vuotta. Monet elämän kokemukset, matkat ja kalareissut käyty yhdessä. Vaimot olleet sen verran fiksuja että ovat vain toivottaneet hyvää matkaa. Naisseikkailuja ei ole ollut.
Ap. onkin kontroloiva narsistin alku.
En kyllä ymmärrä yhtään näitä kontrollifriikkejä täällä! Minulla ja miehelläni on aina ollut yhteisten menojen lisäksi myös omia reissuja, eikä näistä ole seurannut mitään ongelmia. Kevättalvella mies lähtee kahden ystävänsä kanssa Thaimaahan kymmenen päivän reissulle ja tämä on minulle ihan ok. Kesällä sitten mennään reissuun. En ymmärrä miksi minun pitäisi estää miestä lähtemästä talvilomalla reissuun, kun itse en voi samaan aikaan lomaa pitää. Kotonako miehen pitäisi istua kun minä käyn töissä?

Hyi että, Thaimaa on maa mihkä en ikinä jalallani astu, saati sitten mies.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä yhtään näitä kontrollifriikkejä täällä! Minulla ja miehelläni on aina ollut yhteisten menojen lisäksi myös omia reissuja, eikä näistä ole seurannut mitään ongelmia. Kevättalvella mies lähtee kahden ystävänsä kanssa Thaimaahan kymmenen päivän reissulle ja tämä on minulle ihan ok. Kesällä sitten mennään reissuun. En ymmärrä miksi minun pitäisi estää miestä lähtemästä talvilomalla reissuun, kun itse en voi samaan aikaan lomaa pitää. Kotonako miehen pitäisi istua kun minä käyn töissä?
Sori nyt vaan, mutta en ikinä suostuisi päästämään miestäni tuollaiseen reissuun. Ei, ei tarvi kotona istua mutta Thaimaan ei ilman minua lähde! Ei pahalla mutta kuulostat järkyttävän hyväuskoiselta!
Vierailija kirjoitti
4 iltana viikolla 4h pois? Eli pääset klo16 töistä, lähdet klo17 syömisen jälkeen harrastukseen neljäksi tunniksi pois ma, ti, ke, to ja palaat klo 21 vaimon laittamaan iltapalapöytään, menet maate ja katoat aamulla töihin? Pe tai jonain muuna iltana suvaitset olla puolison kanssa yhdessä? Kuka helv tuollaista jaksaa? Miksi edes haluat elää jonkun kanssa, täyden ylläpidon takiako? Ja kun viikonloppu koittaa, häivyt kolmeksi päiväksi jonnekin paikkaan x. ??? Näillä spekseillä ei tule minun kanssa yhden yksiäkään treffejä. Minkälainen nainen (joku alistettu?) hyväksyy tämmöisen järjestelyn? Jos tuo kolmen päivän oma viikonloppu pe-su tulee tuon ma-to iltaharrastamisen perään vielä, niin eihän tuossa ole mitään järkeä.
Missä sanoin että olen mies? tai MISSÄ sanoin että 4;nä iltana 4h pois? sanoin KOLMENA TAI NELJÄNÄ KAHDESTA NELJÄÄN TUNTIIN. JA sanoin PARINA KOLMENA PÄIVÄNÄ KUUSSA, en että PARI PÄIVÄÄ JOKA VIIKONLOPPU. Ja missä sanoin että PUOLISON PITÄISI LAITTAA YHTÄÄN MITÄÄN PÖYTÄÄN? osaan itse valmistaa ruokani.
Monikin ystäväni harrastaa urheilua samalla tahdilla, niin miehet kuin naisetkin. Osa yksin, osa pariskuntana ja osa jopa koko perheen voimin.
Onko sellainen parisuhde minkään arvoinen, jos suhteesta puuttuu luottamus? Mitä järkeä on edes olla yhdessä, kun toista pitää vahtia ja pitää talutusnuorassa. Itse en haluaisi olla sellaisessa liitossa.
Ollaan oltu yhdessä lähes 30v ja kyllä molemmilla on useampi reissu vuodessa, kun molemmilla ystävyyssuhteita jo päiväkotiajoilta ja miehellä jopa vauvasta, sisarustemme lisäksi, sekä harrastustapaamiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä yhtään näitä kontrollifriikkejä täällä! Minulla ja miehelläni on aina ollut yhteisten menojen lisäksi myös omia reissuja, eikä näistä ole seurannut mitään ongelmia. Kevättalvella mies lähtee kahden ystävänsä kanssa Thaimaahan kymmenen päivän reissulle ja tämä on minulle ihan ok. Kesällä sitten mennään reissuun. En ymmärrä miksi minun pitäisi estää miestä lähtemästä talvilomalla reissuun, kun itse en voi samaan aikaan lomaa pitää. Kotonako miehen pitäisi istua kun minä käyn töissä?
Sori nyt vaan, mutta en ikinä suostuisi päästämään miestäni tuollaiseen reissuun. Ei, ei tarvi kotona istua mutta Thaimaan ei ilman minua lähde! Ei pahalla mutta kuulostat järkyttävän hyväuskoiselta!
Onko se mies sun holhouksen alla ja täytyy kysyä lupa vaimolta. Mahtaa olla onnellinen liitto, kun ei ole edes tuon vertaa luottamusta suhteessa.
Kun olette olleet yhdessä tarpeeksi kauan, niin huomaat toivovasi, että mies lähtisi vuodeksi kavereiden kanssa jonnekkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti
4 iltana viikolla 4h pois? Eli pääset klo16 töistä, lähdet klo17 syömisen jälkeen harrastukseen neljäksi tunniksi pois ma, ti, ke, to ja palaat klo 21 vaimon laittamaan iltapalapöytään, menet maate ja katoat aamulla töihin? Pe tai jonain muuna iltana suvaitset olla puolison kanssa yhdessä? Kuka helv tuollaista jaksaa? Miksi edes haluat elää jonkun kanssa, täyden ylläpidon takiako? Ja kun viikonloppu koittaa, häivyt kolmeksi päiväksi jonnekin paikkaan x. ??? Näillä spekseillä ei tule minun kanssa yhden yksiäkään treffejä. Minkälainen nainen (joku alistettu?) hyväksyy tämmöisen järjestelyn? Jos tuo kolmen päivän oma viikonloppu pe-su tulee tuon ma-to iltaharrastamisen perään vielä, niin eihän tuossa ole mitään järkeä.
Missä sanoin että olen mies? tai MISSÄ sanoin että 4;nä iltana 4h pois? sanoin KOLMENA TAI NELJÄNÄ KAHDESTA NELJÄÄN TUNT
Jos otetaan vaikka 1 tunnin harjoitus, niin kyllähän siinä ollaan kotoa pois helposti 2 tuntia kun huomioidaan matkat, vaatteiden vaihdot, peseytymiset jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh. Tämä on provo tietysti. Ollaan oltu 10 vuotta yhdessä ja pari vuotta naimisissa ja ollaan kyllä molemmat tehty monia reissuja kaverien kanssa. Itse lähden esim purjehtimaan viikoksi itsekseni, koska miestä ei voisi purjehtiminen vähempää kiinnostaa.
Hoitaako miehesi sinun purjehdusreissujesi ajan yhteiset lapsenne? Ilman että sinun täytyy prepata perheelle ruokaa hullun lailla - ja tulla kotiin joka on muuttunut poissaolosi aikana kaaokseksi?
Voi haukotus. Nainen uhriutumassa jo toisen naisen puolesta. Muutenkin nämä ruokapreppsukset on naurettavia. Perusruokien kokkaus nyt paljon enempää kestä, kuin pakastettujen ruokien sulattelu varsinkin kun salaatteja yms. on vaikea tehdä etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä yhtään näitä kontrollifriikkejä täällä! Minulla ja miehelläni on aina ollut yhteisten menojen lisäksi myös omia reissuja, eikä näistä ole seurannut mitään ongelmia. Kevättalvella mies lähtee kahden ystävänsä kanssa Thaimaahan kymmenen päivän reissulle ja tämä on minulle ihan ok. Kesällä sitten mennään reissuun. En ymmärrä miksi minun pitäisi estää miestä lähtemästä talvilomalla reissuun, kun itse en voi samaan aikaan lomaa pitää. Kotonako miehen pitäisi istua kun minä käyn töissä?
Sori nyt vaan, mutta en ikinä suostuisi päästämään miestäni tuollaiseen reissuun. Ei, ei tarvi kotona istua mutta Thaimaan ei ilman minua lähde! Ei pahalla mutta kuulostat järkyttävän hyväuskoiselta!
Ja jos mies lähtee niin miten muka estät. Ei hänen siitä tarvitse sinulle edes kertoa että minne menee. Minä olen lähtenyt työreissulle 4 kuukaudeksi ilman että puolisoni minne ja miksi menen työreissulle. Toki tiesi että työreissulle menen. Syykin oli selvä, oli nda:n alainen tehtävä, ja pörssiyhtiössä töissäollessa tuollaista sisäpiiritietoa ei voi vuotaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti
4 iltana viikolla 4h pois? Eli pääset klo16 töistä, lähdet klo17 syömisen jälkeen harrastukseen neljäksi tunniksi pois ma, ti, ke, to ja palaat klo 21 vaimon laittamaan iltapalapöytään, menet maate ja katoat aamulla töihin? Pe tai jonain muuna iltana suvaitset olla puolison kanssa yhdessä? Kuka helv tuollaista jaksaa? Miksi edes haluat elää jonkun kanssa, täyden ylläpidon takiako? Ja kun viikonloppu koittaa, häivyt kolmeksi päiväksi jonnekin paikkaan x. ??? Näillä spekseillä ei tule minun kanssa yhden yksiäkään treffejä. Minkälainen nainen (joku alistettu?) hyväksyy tämmöisen järjestelyn? Jos tuo kolmen päivän oma viikonloppu pe-su tulee tuon ma-to iltaharrastamisen perään vielä, niin eihän tuossa ole mitään järkeä.
Missä sanoin että olen mies? tai MISSÄ sanoin että 4;nä iltana 4h pois? sanoin KOLMENA TAI NELJÄNÄ KAHDESTA NELJÄÄN TUNT
Miksi pitää huutaa? Tuossa luki up to 4 tuntia, + jopa 3pv viikonloppuna. Jos nuo 4 iltaa lipsuu sinne kolmen ja neljän tunnin väliin ja viides ilta onkin jo lähtöä omaan kolmen päivän viikonloppuun, niin parisuhde on hyödytön. Täysin. Ihan sama oletko nainen, mies, oletettu, muu, trans, xxx tai mikä vain, niin homma ei toimi. Jos siihen sitten alkaa vielä kokkailemaan yksin kun on vaivautunut kotiin + menee suihkuun, joihin molempiin menee aikaa, niin yhteistä aikaa on tasan nolla, kun yöpuu jo kutsuu.
Se on sitten eri asia jos tekee töitä vain 3h/ päivä ja on näitä, jotka pärjää 4h unilla, niin silloin voi jäädä aikaa käydä poikienreissuilla vklp illat ja koska käykään.
Ja sen sijaan, että ruvetaan huutamaan kuin tapettava, niin voi kommentoida rakentavasti milloin sitä puolisoa sitten nähdään. Vain 24h käytössä kuitenkin kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä yhtään näitä kontrollifriikkejä täällä! Minulla ja miehelläni on aina ollut yhteisten menojen lisäksi myös omia reissuja, eikä näistä ole seurannut mitään ongelmia. Kevättalvella mies lähtee kahden ystävänsä kanssa Thaimaahan kymmenen päivän reissulle ja tämä on minulle ihan ok. Kesällä sitten mennään reissuun. En ymmärrä miksi minun pitäisi estää miestä lähtemästä talvilomalla reissuun, kun itse en voi samaan aikaan lomaa pitää. Kotonako miehen pitäisi istua kun minä käyn töissä?
Lapsiprostituutiosiellä kovin yleistä.
En tiedä, miten lie, mutta alun pitäen olin hyvin jyvällä mieheni harrastuksista ja se oli ihan hyvä. Hän harrasti metsästystä, ensin linnut, sitten hirvijahdit metsästysseuran kanssa. Itsellisesti lisäksi peurat, ketut ja jänikset. Yhdessä kävimme kalastamassa ja paljon myös marjassa. Sain omaa aikaa harrastuksilleni kun hän oli reissuillaan. Terve sielu terveessä ruumiissa ja paljon lisäksi evästä pöytään. Itse matkustelin paljon ennen avioitumista ja mies ei sitten ollut yhtään ulkomaan matkoista kiinnostunut. Kaikki vain natsasi eikä tarvinnut haikailla ja syöntyä kantamaan mustasukkaisuuden haarniskaa. Neuvoni olisi, että keskustelkaa ja etsikää yhteinen paras.