Onko teistä jotenkin vaikeaa ymmärtää sitä, että joitain vuosisatoja sitten normaali mies saattoi olla alle 160cm pitkä?
Historialliset elokuvat ja tv-sarjat antavat kyllä ihan tosi epärealistisen kuvan ihmisten, varsinkin miesten, ulkonäöstä. Tv-sarjoissa, jotka sijoittuu 700-luvulle viikingitkin ovat 190-200cm kehonrakentajia ja muut kansat ihan perus 180cm heiveröisiä. Todellisuudessa ihmiset olivat ihan h#lvetin pieniä ennen ja joku 180cm ihminen oli muihin verrattuna todella pitkä.
Kommentit (37)
Ap ei mennyt nukkumaan kun käskettiin, kiskoi röökiä vaikka kiellettiin ja tärveli näin pituuskasvunsa.
Kasvuhormoni erittyy iltaöisin.
Ja lopputulos on lyhyydestään loppuikänsä kitisevä pihatonttu.
Ei ole vaikea ymmärtää. Kaikki on suhteellista. Jos muutkin ovat lyhyitä, niin 160 cm mies myös vaikuttaa normaalilta. Kyllähän ruokavalio ja muu vaikuttaa tosi paljon, joten ei ole yllättävää, että keskipituinen mies saattoi olla tuon pituinen siinä missä nykyään Suomessa miehen keskipituus on noin 180 cm. 20 cm eroa on toisaalta paljon, toisaalta ei ole.
Ap muuten heittää kyllä aika paljon liioittelua ja höpöhöpöä. Esimerkiksi viikingit olivat keskimäärin noin 173 cm pitkiä, eli eivät paljon nykyistä lyhyempiä. Ja yläluokka on aina ollut pidempää kiitos paremman ruokavalion. Siksi esimerkiksi keskiajalla oli monia kuninkaita, jotka olivat pitkiä, jopa yli 190 cm. Ylipäätään keskiajalla oli parempi ruokavalio kuin esimerkiksi 1800-luvulla teollistumisen alla, jolloin keskipituus laski monissa osissa Eurooppaa. Pituus on siis aina vaihdellut, etenkin riippuen ruoan laadusta yms.
Niinhän tuo on edelleen hobittimetsässä.
Ihmisten keskipituus kasvaa koska naiset suosivat pitkiä miehiä. Alle 180cm miehet on naisille nykyään liian lyhyitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Napoleonia pidetään nykyaikana pienenä miehenä, mutta tuskin oli sen pienempi kuin moni aikalaisensa.
Jep. Napoleon oli aikansa keski-pituinen ja hänen "lyhyytensä" normaalia propagandaa, kun vastustajia valloittajalla tietysti riitti.
Napoleon lopulta kuitenkin hävisi ja voittajat aina kirjoittavat historian.
Myytti Napoleonin lyhyydestä oli kai osittain tietoista propagandaa, mutta myös osittain tahaton virhe, koska Ranskalla ja Britannialla oli käytössä erilaiset mittausjärjestelmät. Se mikä Ranskassa oli 169 cm (eli ilmeisesti Napoleonin oikea pituus), oli briteille 158 cm. Erilaiset tuumat käytössä. Voi olla, että Napoleon oli yläluokan mittapuulla hieman lyhyehkö(?), mutta muuten oli joitain senttejä keskimääräistä ranskalaista pidempi.
Vierailija kirjoitti:
Napoleonia pidetään nykyaikana pienenä miehenä, mutta tuskin oli sen pienempi kuin moni aikalaisensa.
Napoleon oli normaalin pituinen aikanaan. Ranskalaiset ja englantilaiset mittayksiköt olivat eri pituisia ja englantilaiset luulivat Napoleonia lyhyemmäksi kuin hän olikaan ja kuvasivat hänet propagandasyistä ilkeäksi kääpiöksi.
Eipä tuolla pituudella niin väliä. Hyvin täällä kaikenkokoiset porskuttaa. Olen itse lyhyt 152cm.
N56
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten keskipituus kasvaa koska naiset suosivat pitkiä miehiä. Alle 180cm miehet on naisille nykyään liian lyhyitä.
Äidin pituus vaikuttaa lapsen pituuteen enemmän kuin isän pituus. Eli kyse on siitä, millaisia naisia miehet suosivat.
Perusteleeko täällä nyt joku pätkä omaa lyhyttään sillä, että sata vuotta sitten vasta lyhyitä olikin?
Yhtä vaikeaa on kuvitella, että joku mies on nykypäivänä 171,5 cm pätkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Napoleonia pidetään nykyaikana pienenä miehenä, mutta tuskin oli sen pienempi kuin moni aikalaisensa.
Napoleon oli normaalin pituinen aikanaan. Ranskalaiset ja englantilaiset mittayksiköt olivat eri pituisia ja englantilaiset luulivat Napoleonia lyhyemmäksi kuin hän olikaan ja kuvasivat hänet propagandasyistä ilkeäksi kääpiöksi.
Ja hän jäi historiaan luuserina. Hän teki, uudisti ja valloitti paljon ja kuitenkin hävisi. Kuoli katkerana, kaiken menettäneenä surkimuksena.

No olipa aika luuseri kun voitti suurin piirtein yksinään koko Euroopan liittouman kuudessa sodassa. Seitsemännessä hävisi sodan Waterloon taistelussa.
Vierailija kirjoitti:
Napoleonia pidetään nykyaikana pienenä miehenä, mutta tuskin oli sen pienempi kuin moni aikalaisensa.
Hän oli aikalaisekseen pitkähkö, muistaakseni jotain 172 cm.
Esim samurait oli tosi pieniä. Olen museossa nähnyt aitoja samuraihaarniskoja, ihan joillekin siroille 150 senttiä pituisille tehtyjä.
Eikö viikingit olleet aikalaisikseen kohtuu pitkiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten keskipituus kasvaa koska naiset suosivat pitkiä miehiä. Alle 180cm miehet on naisille nykyään liian lyhyitä.
Äidin pituus vaikuttaa lapsen pituuteen enemmän kuin isän pituus. Eli kyse on siitä, millaisia naisia miehet suosivat.
Vaikuttaa niin tai näin mutta sisarussarjassa on aina eripituisia. Voi olla 175 cm nainen, 168 cm mies ja 159 cm nainen.