Lue keskustelun säännöt.
Rakkaus kuollut. Erota vai ei, jos on pieniä lapsia?
07.08.2025 |
Parisuhteesta ei enää tietoakaan. Ollaan kuin kämppikset, jolla ei ole mitään muuta yhteistä kun asunto ja lapset. Ei oikein juttelun aiheitakaan enää keksitä ja toisen naama ärsyttää, mutta lasten takia ei siis tapella koko ajan vaan yritetään pikemminkin vältellä toisiamme. Ei kiinnostaisi enää yhtään olla yhdessä. Mutta ei kiinnostaisi kyllä yhtään myöskään joku erovanhemmuus ja se, että lapsia riepoteltaisiin kahden asunnon väliä matkalaukkuelämää. Ja pahimmillaan miehen jotkut vaihtuvat kumppanit ja uusperhesotkut. Itse en uutta miestä varmaan ikinä enää edes haluaisi. Erota vai ei? Mikä olisi oikeasti lasten kannalta paras?
Kommentit (148)
Omasta kokemuksestani ero kannattaa, jos se tuntuu välttämättömältä. Ehkä itse sinnittelin omassa avioliitossani liian pitkään, koska lopulta tuli ero rytisten ja yllättäen, ja tuntui että kuolen ja tukehdun, jos jään hetkeksikään. Meillä oli paljon rakkautta ja yhteenkuuluvuutta, mutta myös miehen käsittelemättömiä tunne-elämän ongelmia, raivonpuuskia ja henkistä väkivaltaa, joka viime vuosina alkoi loukata myös fyysistä koskemattomuuttani. Minut lukittiin oven ulkopuolelle, peitot ja tyynyt vietiin rangaistukseksi riidasta, tönimistä, kulkemisen estämistä jne. Eroaminen oli todella rankkaa, ja vuoroviikkovanhemmuus suorastaan kamalaa. Erosta on nyt 6 vuotta ja olen päässyt pahimman yli, mutta kyllä sen ydinperheen menetys on tuntunut tosi pahalta. Erokriisin aikana tapasin uuden kumppanin, joka oli aluksi vain vipuvarsi, jolla uskalsin lähteä suhteesta. Hän toi turvaa ja vakautta ja auttoi käytännön asioissa, kun olin aivan sekaisin. Ihmeellistä kyllä, suhteemme kantoi eteenpäin ja olemme nykyään naimissa ja meillä on yhteinen lapsi. Arkemme on tasaista ja turvallista, huumoria ja yhteen hiileen puhaltamista. Tästä huolimatta tietynlainen surumielisyys ja menetyksen tunne on aina läsnä. Entisen kumppanini kanssa olemme asiallisissa väleissä, mutta kamala todellisuus on, että hän tulee aina tavalla tai toisella olemaan elämässäni.
Eroaminen on niin iso henkilökohtainen kriisi, että katsoisin kaikki muut kortit ensin. Kävisin vaikeat keskustelut puolison kanssa joko kaksin tai ammattilaisen auttamana, panostaisimme suhteeseen, etsisimme yhteisiä harrastuksia, kävisimme vaikka tantrakurssilla tai benjihyppäämässä. Toisaalta olen kuullut, että mitä hirveämpi suhde, sitä vaikeampi on erokin, ja mitä paremmasta suhteesta erotaan, sitä helpompi ero on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti käynyt perinteiset ja äiti ominut lapset kun olivat pieniä. Isä vähän aikaa yritti päästä lähemmäksi lapsiaan, mutta kaikki oli aina väärin tehty. Isä vetäytyi kokonaan lasten hoidosta ja keskittyi työhönsä/harrastuksiin, kun äiti oli kotona. Äitiä rupesi ärsyttämään isän välinpitämättömyys ja seksistä kieltäytyminen alkoi. Isääkin rupesi ärsyttämään äiti eikä sitä vähäistäkään seksiä enää ollut.
Voi mikä nyyhkytarina!
Isähän on tässä tarinassa aivan avuton lapsi, jolta voi vain lapset omia ja seksiäkin kinutaan kuin pikkulapsi kinuaa maitoa äidiltään. Kiukku tulee jos jää ilman.
Kasva kuule mieheksi ja 1. Ota vastuuta, olet aikuinen. 2. Pidä huolta naisesta, joka on lapsesi äiti. Älä inise omia juttujasi, hän on lapsesi synnyttänyt ja kokenut rask
Aivan. Vastuu on aina MIEHELLÄ, koska miehenä oleminen on vastuun kantamista.
Nainen sitten voi kirjoitella tuollaisia vikinä viestejä, koska ulina on niin ah, feminiisitä ja voimauttava
Alkuperäisessä viestissäsi kuvailit tilannetta jossa nainen kantaa jo 95% vastuusta. Ikävä tosiasia on, että sinulla on paljon kirittävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naisille suhteen arkipäiväistyminen tuntuu aina olevan niin maailmanloppu? Ainahan se siihen lopulta menee, että ollaan ikään kuin kämppiksiä. Jos et kestä sitä, niin älä ikinä rupea parisuhteeseen, vaan harrasta niitä satunnaispanoja.
just toukokuussa kävin treffeillä 35-vuotiaan miehen kanssa, joka kertoi, että hän oli puoli vuotta sitten eronnut 5 vuoden parisuhteesta/avoliitosta siksi, koska kumpikin oli ollut sit ieltö, että suhde oli muuttunut enemmän kaverilliseksi. Mietin vaan, että entä sitten? niinhän kaikille käy. Se mies vielä halusi lapsen, niin ei oikein herätä luottamusta, jos hän haluaa erota kun romantiikka loppuu...
Minkä ikäinen olet? Mietin vain mietteitäsi, että kaikkien suhde muuttuisi kaverilliseksi. Minulla on miespuolisia kavereita, en sauno heidän kans, en suukottele, halaa, helli tai hoivaa. Näin teen kuitenkin aviomieheni kans. Iän myötä rakkaus muuttaa muotoaan. Joku syy siihen kaverillisuuteen on ja syy on rakkaudettomuus.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, niin vanhempieni suhde oli vähän tuon tapainen. Lapsen elämän näkökulmasta se oli ihan ok aikaa, ei mitenkään ikävää. Oli yksi ja sama koti, jossa oli pysyvästi molemmat vanhemmat läsnä. He päätti erota kun olin 11 ja siitä alkoi elämäni karseimmat vuodet. En ehdi kirjoittaa pidemmin, mutta uusperhekuviot ja matkalaukkuelämä oli lapselle todella raskasta ja ahdistavaa. Olen 35 ja edelleen toivon, ettei he olisi eronnut, koska osa minusta tuhoutui sen seurauksena.
Jos vanhempasi olisivat pysyneet väkisin yhdessä, et voi tietää millainen ilmapiiri kotona olisi ollut jatkossa. Huono suhde tuo ympärilleen paljon negatiivista, se ei voi olla vaikuttamatta lapsiin. Ilmeisesti vanhempasi ovat olleet sen verran fiksuja, että ovat eronneet ennenkuin asiat ovat menneet todella huonoksi.
Jos vanhemmat rakastavat lasta ehdoitta ja osaavat tukea, ei mikään ero 'tuhoa' lasta, ellei ole sitten muutenkin hauras mielenterveys. Vähän vaikuttaa siltä, että ongelma on vanhemmissasi eikä erossa ja sen jälkimainingeissa. Lapsi kestää isojakin muutoksia, jos taustalla on rakastavat vanhemmat, joiden kanssa lapsi kokee tulevansa kuulluksi.
Siinä olen samaa mieltä, että uusperhekuviot tai matkalaukkuelämä on lapselle raskasta. Siinä taas osoittaisin syyttävän sormen vanhempiin. Aikuisella ihmisellä pitää olla sen verran kärsivällisyyttä ja kypsyyttä, että pystyy odottamaan niiden uusperhekuvioiden kanssa. Parisuhteessa voi olla muutenkin, kuin muuttamalla yhteen. Kun lapset ovat muuttaneet kotoa, ehtii hyvin asua sen kumppanin kanssa. Matkalaukkuelämää en taas ymmärrä, mikäli sillä tarkoitetaan viikko-viikko- systeemiä. Minusta se ei ole lapsen edun mukaista. Lapsella pitää olla yksi varsinainen koti, josta voi sitten käydä toisen vanhemman luona sen mitä käy.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan jo ehdotettukkin. Mutta, Jospa paneskelisitte alkuun vaikka joka toinen päivä pari viikkoa?
Todennäköisesti helpottaa jo sillä. Ja sen jälkeen ei tunnu niin kämppikseltä se toinen.
Jos paneskelu ei huvita. Selvittäkää syy ja koittakaa jos saisitte ne ratkottua. Kun yllättävän usein on tuosta kiinni ongelmat.
Sinä olet varmaan mies. Paljon kiinnostaa paneskella, jos toisen naama ärsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan jo ehdotettukkin. Mutta, Jospa paneskelisitte alkuun vaikka joka toinen päivä pari viikkoa?
Todennäköisesti helpottaa jo sillä. Ja sen jälkeen ei tunnu niin kämppikseltä se toinen.
Jos paneskelu ei huvita. Selvittäkää syy ja koittakaa jos saisitte ne ratkottua. Kun yllättävän usein on tuosta kiinni ongelmat.
Sinä olet varmaan mies. Paljon kiinnostaa paneskella, jos toisen naama ärsyttää.
Siinä oli maininta että selvittäkää syyt jos ei huvita. Eli naamanärsyttäminen on myös niitä syitä.
Miksi tällaista vuodattaa jos eropäätös on jo tehty?
Tapa millä selvitetään voi sitten olla esim pariterapia.
Älä ainakaan eroa, lapset ansaitsevat ydinperheen. Nyt kokeile ajatella kerrankin muuta kuin itseäsi, nimittäin lapsia. Tilastollisesti eroperheiden ja yh vanhempien lapsilla kaikkia ongelmia eniten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan jo ehdotettukkin. Mutta, Jospa paneskelisitte alkuun vaikka joka toinen päivä pari viikkoa?
Todennäköisesti helpottaa jo sillä. Ja sen jälkeen ei tunnu niin kämppikseltä se toinen.
Jos paneskelu ei huvita. Selvittäkää syy ja koittakaa jos saisitte ne ratkottua. Kun yllättävän usein on tuosta kiinni ongelmat.
Typerä neuvo. Aapee jo kertoi, että heistä kumpikaan ei halua ainakaan keskenään seksiä. Ei pysty väkisin tekemään jotain mitä kumpikaan ei yhtään halua.
Luonnonlaki. Kun pentuluku on täysi luonto hoitaa niin ettei enää seksi kiinnosta. Ja energiaa vievät lapset yövalvomisineen vievät ne viimeisetkin halut. Ei se ole kummankaan syy vaikka molemmat usein syyttelevät kumppaniaan.
Eihän tuohon yhtä oikeaa vastausta ole, mutta jos saatte sovittua, että elätte yhdessä, mutta ette parisuhteessa ja silti saatte ylläpidettyä jonkinlaista arvostusta toisianne kohtaan, niin sinnittelisin kyllä pienten lasten kanssa ainakin muutaman vuoden.
Kyllä sen sitten itsestään tietää, kun ei enää kykene asumaan saman katon alla.
Eroperheessä eläminen on lapsille raskasta aina, mutta tottahan se helpottaa edes vähän, kun vanhemmilla on toimivat välit eron jälkeenkin ja lapset ovat sen ikäisiä, että osaavat kommunikoida tarpeistaan ja murheistaan eron keskellä.
Lapset, jotka pääsevät itse liikkumaan, ehkä jopa omatoimisesti kotien välillä, tekevät ainakin vanhempien elämästä helpompaa. Uskoisin, että se on lapsillekin kuitenkin helpompaa, kun tietää, että toiseen kotiin pääsee aina halutessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä sitten voisi sopia, että ollaan vain kämppiksiä. Muutetaan erilleen vasta sitten, kun lapset ovat isompia.
Ruotsissa usein eroperheen vanhemmat määrätään muuttamaan kerran viikossa. Lapset saavat asua vanhassa kodissaan, viikko per vanhempi lasten kanssa ja arki jatkuu. Aika fiksua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten kannalta on parempi, että laitatte suhteenne kuntoon. Jos teillä on ollut joskus läheisyys, se on löydettävissä uudelleen. Se riippuu vain teistä kahdesta. Itsekkyys on toki helpompaa, ja laskun maksaa lapset.
On ihanaa kun parisuhteessa on läheisyyttä ja sen pystyy kyllä löytämään uudelleen <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on kuin omasta kynästä. Jotenkin tässä elämä vain soljuu eteenpäin harmaana massana. Sisältöä elämään tulee haettua syömällä sokeria ja katsomalla somea ja sarjoja.
Vierailija kirjoitti:
Minut lukittiin oven ulkopuolelle, peitot ja tyynyt vietiin rangaistukseksi riidasta, tönimistä, kulkemisen estämistä jne.
Toihan on ihan sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Entisen kumppanini kanssa olemme asiallisissa väleissä, mutta kamala todellisuus on, että hän tulee aina tavalla tai toisella olemaan elämässäni.
Ei todellakaan tule olemaan elämässäsi, jos et sitä halua. Kun lapsi on teini-ikäinen, sun ei tarvi pitää enää mitään yhteyttä mieheen. Teini hoitaa suhteensa isäänsä ihan itse ilman sun välikäsiä. Yhteisiin juhliin ei todellakaan tarvitse mennä, jätät vain välistä. Näin meillä. Ei tarvetta enää mihinkään yhteydenpitoon mistään syystä.
Et ole siis miehen munaan ja kokoon sitten tyytyväinen.
Jos päättäisitte erota, älkää ainakaan muuttakoon yhteen kenenkään muun kanssa ennen kuin lapset ovat aikuisia. On hirveää ikävöidä omaa vanhempaa ja toivoa, että vanhemmat vielä palaa yhteen. Sitten sen toivon vie joku vieras aikuinen, joka on siinä jatkuvasti ja vihaa sinua omassa kodissasi. Kauhukertomuksia uusperheistä löytyy täältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti jokaisessa parisuhteessa tulee aikoja, kun on aivan kypsä toiseen ja haluaisi vain lähteä. Jos niiden aikojen läpi kestää, ja edes yrittää hoitaa sitä suhdetta, niin se palkitsee myöhemmin.
Nimenomaan. Jokaisessa! Jos se on syy eroon voin vakuuttaa että ero sata kertaa kovempi juttu elämässä. Ja lasten kärsimys kun menevät usein sekaisin perheen hajoamisesta. Harva pariskunta kykenee eroamaan siististi, eli yleensä erot ne helpotkin ovat hyvin rumia tapahtumia. Ja eronneille tulee niitä uusia heiloja joihin lasten pitää sitten sopeutua.... huokaus!
T. Eroperheen jälkeläinen
No ei kyllä lapset mene mitenkään sekaisin jos vanhemmat ovat normaaleja fiksuja ihmisiä, jotka osaavat hoitaa eron ja sen jälkeen tulevat asumis ym. järjestelyt säällisesti. Terveisin toinen eroperheen lapsi ja hyvä niin
kannattaa erota eikä ottaa yhtään uutta kumppania niin on paljon onnellisempi, ja keskittyy lapsiin
ja lapset kyllä toipuvat erosta se ei ole ongelma